Kirjoneuletta ja kuulumisia

Heippa!

Syyskuu on lopuillaan.

Millainen kuukausi teillä on ollut?

Minun syyskuuhuni on mahtunut monenlaisia 

maisemia, uusia paikkoja ja uusia ihmisiä.

Olin viitisen viikkoa seurakuntapastorin sijaisena 

eräässä seurakunnassa.

Ne viikot menivät äkkiä!

Blogissakin on ollut hiljaista,

mutta ei pelkästään töiden takia,

vaan siksi, että ei ole ollut mitään,

mitä esitellä.

Neulonut olen kyllä, mutta valmiina ovat 

vain mysteerineulonnan Tajunnanvirtasukat,

joita en voi esitellä,

ennen kuin yhteisneulonta päättyy.

Se, mikä taas on aktiivisesti kesken,

näyttää tältä:

Jep. Tässä on minun Pohjolan kutsu -paitani.

(Ohje Novitan 3/19 Syksy -lehdessä,

suunnittelija Sisko Sälpäkivi.)

Kuten voitte päätellä,

niin kirjoneulevillapaita ei ihan 

hetkessä valmistu.

Lisäksi minulla on kesken yhdet tavalliset sukat,

joista ei ole nyt tähän hätään kuvaa.

Ja tänään olen juonut monta kupillista teetä.

Meinaa syysflunssa kolkutella. Pöh.

Josko se tästä ohi menisi,

ennen kuin kunnolla tuleekaan.

Niin, ja kuulumisia vielä;

 olen ehtinyt käydä myös työhaastattelussa.

Ihan ei tärpännyt, mutta melkein!

Ekalle varasijalle jäin.

Seuraavaa työhaastattelukutsua jo odottelen

toiveikkaana, nyt oiskin tarjolla paikka, 

jonka todella haluaisin...

Saa pitää peukkuja.

Katsotaan, kuinka käy,

ja neulotaan sillä aikaa vähän lisää.

Pitäis vissiin ottaa

joululahjaneulomuksiakin jo työn alle.

Niitä en tänä vuonna kovin paljon aio tehdä,

mutta joitain kumminkin.

Ootko sie ehtiny neuloa syyskuussa?

Kauniita kuukauden viimeisiä päiviä,

ja iloa sun viikkoon!

<3

Arvonnan voittaja ja juhannuskuulumisia

Heippa.

Lupailin arvonnan suorittamista 

tähän juhannusviikonlopulle,

joten täältä pesee.

Hoidetaan se ihan ensimmäiseksi alta pois.

Samettiruusu 'Strawberry Blonde'

Elikkäs, tänään on ollut vielä mahdollisuus 

osallistua toissapostauksen 

sukka- ja tiskirättiarvontaan.

Siksi odotinkin näin iltaan asti

ennen arvonnan suorittamista.

Osallistumisia ei ole nyt kuitenkaan enempää tullut,

joten uskallan julistaa arvonnan päättyneeksi.

Siispä arvotaan!

Laitoin arvontapostauksen 

kriteerit täyttävät kommentit

 numerojärjestykseen niin, 

että viimeinen kommentti oli nro 1

 ja ensimmäinen oli nro 31.

Random number generator kertoo 

meille nyt, että voittaja on...

...nro 19 eli nimimerkki Alore!

Onnittelut! 

Laitappa minulle osoitetietoja tulemaan 

tuon yhteydenottolomakkeen kautta,

niin saadaan palkinnot postiin.

:)

Aloren ihanaan *Värkkäystä-blogiin*

kannattaa muuten tutustua,

jos et vielä ole tutustunut.

Sitten hiukan kuulumisia.

Kesäkuu on mennyt tosiaan vahvasti leirielämää viettäen,

ensin 4-7-vuotiaiden kanssa (huh!), ja sitten 

rippikoululaisten kanssa.

Eilen kotiuduin just riparilta,

ja olo on sen mukainen.

Oli oikein kiva leiri, rauhallinen ja seesteinen,

mutta aina siinä menee muutama päivä,

että leirin jälkeen palautuu.

Ja on kyllä nyt pakko sanoa,

että voi näitä nykynuoria!

Osaavat käyttäytyä, mokomat.

Ihan oikeasti.

Ystävällisiä, fiksuja, toiset huomioon ottavia.

Uuden roskapussinkin osaavat teinipojat pyytää,

jos huoneen roskis täyttyy(!).

Kyllä piti miettiä pariin otteeseen,

että mistä ihmeestä tämmösiä nuoria oikein tulee.

Hattua nostan sinne kotikasvatuksen puoleen,

ja toki uskallan myös väittää,

että niin metsä vastaa, kuin sinne huudetaan.

;)

Jepajee.

Oli kuulkaas ihana tulla kotiin,

kun mies oli pitänyt hyvää huolta 

kesäkukista.

Nuput alkoivat aukeilla just sopivasti 

kotiinpaluuni kunniaksi,

ja etenkin tuo päärynätomaatti näyttää 

pukkaavan satoa ihan hurjasti,

tosi monta terttua ja raakiletta jo.

Alkaa olla aikas vehreä tunnelma parvekkeella!

Tässä on mun tän kesän pelargoniasuosikki,

joka pääsi yllättämään kauneudellaan.

Hän on tulppaanipelargoni 'Red Pandora'.

Se ei tästä kuvasta varmaan välity,

mutta nuo kukkatertut (tai mitä ovatkaan)

ovat aivan valtavia,

samoin kukat itsessään.

Väri on myös aivan hurmaava, sellainen 

tumma lohenpunainen.

En olisi siitä pienestä, vähän raaskusta 

taimesta uskonut, että vielä hullaannun 

just tähän yksilöön.

Uusi Mårbacka-pelargoni 'Drottning Ingrid' 

kukkii myös luotettavasti,

ja talvetuksesta selvinnyt kaima 

alkaa kukkia ihan tuota pikaa.

Nämä ovat nyt siis ne pelakuut, jotka ostin sieltä 

kevätmessuilta Helsingistä.

Mulla oli myös 'Pink Pandora', 

mutta se ei selvinnyt kesään asti,

ja tämä toinen Mårbacka oli vahinko-ostos.

En tarkistanut nimilappua ostohetkellä.

(Se ei kuitenkaan haittaa, koska ei näitä 

kaunokaisia voi liikaa olla.)

Ruusunnuppupelargonit ('Apple Blossom')

voivat myös hyvin,

mutta niistä otan kuvia sitten,

kun nuput ovat kunnolla auenneet.

Kasvit kasvavat,

mutta mitenkäs on neulomusten laita?

No, niitä on valmistunut.

Tässä maistiainen Villapesusiskot-huivista,

ja siitä paidantekeleestä kerrottakoon,

että se on jo pariin kertaan pestykin.

Postauksia on tiedossa lähitulevaisuudessa,

kunhan rakas hovikuvaajani ehtii toteuttamaan 

mun visioita.

Varmaan jokin erillinen kukkapostauskin on luvassa.

Pysykäähän siis kuulolla.

Hyvää, leppoisaa ja siunattua juhannusta 

teille kaikille!

<3

Ikävämpi juttu

Heipparallaa rakkaat lukijat,

mitäs teille kuuluu?

Minun totta tosiaan oli tarkoitus palata 

postailemaan vasta elokuussa, mutta kävikin nyt ikävästi niin,

että meikäläisen loppurutistus töissä vaihtui sairaslomaan.

Joku teistä ehkä muistaa, kun valittelin vatsaongelmia alkukesästä.

No, niiden kanssa ollaan tultu siihen pisteeseen, että vietin eilen puoli päivää päivystyksessä tippaletkun jatkeena.

Pari aamua meni siis ripulin lisäksi oksennellessa,

joten aloin olla jo aika heikossa hapessa.

Lisänesteytys tuli tarpeeseen; mussa on nyt kuusi neulanreikää,

kun ei meinannut tulla verta sormenpäästä,

ja tippaneulan sai vasta kolmannella yrittämällä hyvään paikkaan.

Suonet olivat siis kuivat. Normit verikokeet sentään sai ekalla yrityksellä...

No, onni tässä hässäkässä on se, että kohtasin lääkärin, joka vihdoin oli sitä mieltä että selvitetäänpä tämä oireilu 

nyt perin pohjin. (Niin, 2-3kk tässä on kärvistelty välillä enemmän, välillä vähemmän, kaksi lekurikäyntiä on jo alla.) Nyt sain vihdoin lisää lähetteitä ja lisää troppeja, asia alkaa rullaamaan.

Toki joudun koko ajan tarkkailemaan oloani,

ja yhtään en oikein tiedä mitä uskaltaisin syödä.

Mutta ainakin tämä vointini on nyt otettu tosissaan.

En vielä spekuloi, mikä mahtaa olla päivittäisen ongelmani syy, (enkä kaipaa arvailudiagnooseja) mutta luotan siihen,

että ainakin syy selviää, ja sitten toimitaan tulosten mukaan.

Sitä ennen yritän ottaa rauhallisesti ja pitää lipun korkealla. Kipuja mulla ei onneksi ole, mikä on kyllä ihme, mutta olo osaa olla kyllä muuten kurja... Välillä ihan itkettää, mutta vähemmästäkin.

No, ainakin ehdin nyt neuloa ja levätä. Se on ihan positiivista.

Seuraavaksi valmistuvatkin taas yhdet sukat, sellaiset kesäsateen väriset. Ja hei, hienoa, kun käyneet osallistumassa *sukka-arvontaan*! Vielä ehtiikin osallistumaan tosi hyvin, aikaa on sinne elokuun 13. päivään.

Tällaisia kuulumisia miulla tällä kertaa. Toivottavasti teillä menee paremmin! Mukavaa loppuviikkoa! <3

Auringonkukkia ennen juhannusta

Enpä olisi uskonut, että sinä päivänä, 

kun perinteisesti laitetaan kesäkukat (10.6.),

saisinkin ihastella jo ensimmäistä aukeavaa auringonkukkaa.

Siis auringonkukkaa, ennen juhannusta!

Jo on aikoihin eletty.

Ihanaa kumminkin näin.

<3

Parvekemansikkakin on alkanut kukkia,

ehkäpä juhannuksena sais suun makiaksi?

Ja juu, tätä seuraavaa en kommentoi muuten

kuin että kun antaa pikkusormen...

Niin. Mulla on nyt yhden pelakuun sijasta viisi.

Ja kattokaa nyt tätäkin.

Tuommoinen ällö tyttömäinen ruukku,

ja sitten sille aluslautaseksi isäpuolen äidin 

peruina jäänyt kukallinen posliinilautanen.

Voitte uskoa, että meitä äiteen kanssa nauratti,

kun tätä yhdistelmää teimme.

Se on niin hirveä, että se on hieno.

Harmi vain, että en saanut nyt kuviin tuota oikeaa 

pinkin sävyä, joka riippapelargonin kukissa on,

se on aika veikeä livenä.

Seurana pelakuilla on markettaa ja äiteen 

ojasta kaivettua suikeroalpia.

Mitäs luulette,

saadaanko myös liljoja jussiksi?

Tunnelma parvekkeella on aika ihana just nyt.

Olen niin iloinen,

että tähän kukkahullutukseen ryhdyin tänä keväänä.

Kyllä tulee iltaisin hengähdettyä tämän 

kukkapaljouden keskellä,

kun töiltä kerkeää.

Olen tänäänkin ollut aamulla toimittamassa 

messua päiväriparilaisten kanssa.

Töitä siis riittää, ja oon tykänny olla.

Muuten onkin kaikki ihan mainiosti,

mutta terveys vähän reistaa.

Vatsan kanssa on ollut ongelmia, kävin ihan

lekurilla, ja nyt odottelen labratuloksia.

Toivottavasti pian sais jotain tietoa,

odottelu on hermoja raastavaa...

Että ei kiva, vie mehuja, kun ei oo hyvä olla.

Mutta päivä kerrallaan mennään,

oloa kuulostellen.

Täytyy nyt yrittää keskittyä niihin asioihin,

jotka ovat hyvin - kuten siihen,

että olkapää alkaa pikku hiljaa toipua.

Ja elämä on ihan kivaa,

noin niin kuin kokonaisuudessaan.

Mikä sinua ilahduttaa ja auttaa jaksamaan just nyt?

Rauhallista sunnuntai-iltaa,

ja iloa ja siunausta alkavaan viikkoon!

Nähdään taas kun töiltä ehdin.

<3

Arki rullaa ja kasvit kasvaa

Iloa tähän viikkoon just sulle!
Toivon, että se alkaa mukavissa merkeissä.

Itselläni se alkaa työpäivällä,
joka hoituu etänä kotona,
päivärippikoulun oppimiskokonaisuuksia suunnitellen.
Hommaa kyllä riittää, etäpäiväkin on ihan täysi työpäivä,
- siksi tämä postaus on ajoitettu valmiiksi
jo sunnuntai-iltana.

:)

Kivasti on siis lähtenyt kesäteologin arki rullaamaan
uudessakin työpaikassa, siitä iloitsen.
Päivä kerrallaan, työtehtävä kerrallaan.
Vähän kiirusta on nyt kesäkuun ajan,
mutta ei se mitään.
Voimavaroja ja innostusta on nyt enemmän 
kuin pitkään aikaan,
joten on ihan virkistävääkin tarttua haasteisiin.

Lisäksi mua ilahduttavat just nyt tomaatit, 
jotka alkavat kukkia,

sekä nämä mustasilmäsussut,

jotka ovat viikossa ottaneet ihan huiman spurtin.

Kattokaa ny, reilu viikko sitten:

Ja nyt:

Huimaa vai mitä!
Kolme nuppuakin on ilmaantunut.

Näistä sain myös inspiksen elämäni ensimmäiseen 
lehdessä julkaistavaan hartauskirjoitukseen.
Jännää! Vähän hirvittää, millaista palautetta tulee.

Jeps. Hartauskirjoituksen laatiminen oli yksi ensimmäisistä
työtehtävistä tänä kesänä.
Lisäksi olen päässyt mm. pesemään ison kasan legoja.
(Niitä käytetään esim. riparilaisten kanssa.)
Tämä kertoo ehkä jotain työn monipuolisuudesta.
Koskaan ei tiedä, mitä kaikkea pääsee tekemään!

Auringonkukatkin ovat hyvässä vauhdissa.
Ne osoittautuivatkin tällaisiksi,
jotka tekevät paljon kukkia - mahtavaa,
joka lehtihangasta puskee nuppua!

Tähtisilmätkin ovat suvainneet avata silmiään.
Nämä suivaantuivat jostakin, eikä pitkään aikaan 
ollut yhtään kukkaa auki,
mutta nyt on jo toinen ääni kellossa.
Tekivät oikein kukkajonon!

Kuvan alareunassa vilahtavat keltaiset 
miljoonakellot, jotka nekin mököttivät pitkään,
ennen kuin innostuivat kasvuun.
Nyt kukkia aukeaa koko ajan lisää.

Amppelin kukat ovat rehevöityneet,
lumihiutale valuu jo kauniina puroina alaspäin.

Aika mukava tunnelma täällä siis vallitsee!

Jotain mahtuisi vielä sekaan.

Tuo yksi pitkulainen astia olisi yhä vapaana,

ja ehkä jotain muutakin voisi sekaan ujuttaa.

Muurinkelloa olen harkinnut,

mutta vaihtoehtojahan on ihan valtavasti...

Lähteekö lapasesta?

Se jää nähtäväksi.

;)

Nyt koitan pitää työhommat hanskassa

ja hanskat tallessa.

Luova tauko

Moe. Ois taas höpinäpostauksen aika. Varoitus: sisältää teologin arkea. ;)

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja stressaavia.

On ollut erilaisia kouluhommia, ja sitten sellainen pikku juttu kuin gradu piti saada valmiiksi. Kyllä. Sain sen vihdoin niin valmiiksi, että kehtasin palauttaa. Heja! Hurraa!

No, en kyllä hirveästi hurraa. Sanoisin että... piip... mutta palautettu, vaikka ihan keskiverto työ se näillä näkymin on. Koko prosessi on vaan ollut raastava. Moni asia haittasi työn etenemistä alusta asti. Silti selvisin - tai ainakin uskottelen itselleni niin, kunnes arvostelu rävähtää rättinä naamalle. Enivei, opin kirjoitusprosessissa eniten itsestäni, mikä on ehkä loppupeleissä merkittävämpi asia kuin mikään arvosana. 

Sen verran tässä on ollut kaikkea mahdollista, että tippakin on ehtinyt tulla linssiin (lue: pato auki) pariinkin otteeseen. Perfektionistin sietokykyä on koeteltu huolella. Väsymystä, yliopistolla reissaamista, ryhmätöinä opetusnäytteitä yms., erilaista suurennuslasin alla olemista. (Voin myös kertoa että esim. kaksikielisen itsenäisyyspäivän messun liturgian suunnittelu ei oo se helpoin tapa lähestyä liturgian syvintä olemusta, mutta tulipa sellainenkin tehtyä.)

Ihan snadisti on ollut hermo kireällä, eikä vähiten siksi, että ihan itse vaadin itseltäni liikaa. Yritän muistutella itseäni siitä, että 70% suoritus on ihan riittävä, mutta toistaiseksi en ole saanut muutettua pientä ääntä päässäni koulupsykologin ääneksi, joten itsekritiikki kukoistaa.

Asiaa ei ole auttanut se, että olkapääni kipeytyi stressineulonnasta niin paljon, että pidän tällä hetkellä pakkolomaa sukkapuikoista.

Tämä edellä kuvattu oli lähtötilanne siinä vaiheessa, kun pakkasin laukkuja lähteäkseni kahdelle varhaisnuorten leirille tekemään lyhyttä harjoittelua syysloman alkajaisiksi...

Ai että tuntuiko freesiltä lähteä leireille? Puolivaloilla mentiin, mutta hyvä, että mentiin niistä huolimatta. Yksi yö 7-10-vuotiaiden kanssa, kaksi yötä 11-14-vuotiaiden kanssa.

Vaikka lähteminen oli vaikeaa, huomasin yhtäkkiä hengitteleväni raikasta ulkoilmaa kirpeässä syysaamussa pururadalla, jossa leiriläiset kiersivät luontopolulla rastilta toiselle. Ei ollut kiire minnekään, mikään deadline ei painanut päälle, ja pienet ihmiset juoksivat reippaina rastilta toiselle. Oli tilaa hengittää.

Leirin teemana oli valo, ja siksi oli pyydetty, että leiriläiset toisivat kotoa heijastimen mukanaan. Siispä ohjasin yhtäkkiä askartelutuokiota. Letitettiin ja nyöritettiin lankoja, koristeltiin kimalleliimalla, tehtiin helminauhoja... Ideana oli se, että tehtiin vähintään kestävä ripustuslenkki heijastimelle.

Tässä kohtaa mietiskelin, että toivottavasti kimalleliima ei tykkää kyttyrää esim. vesisateesta. En itse ollut valinnut tarvikkeita, niin näillä mentiin, mutta hauskoja ja kauniita heijastimia tuli, ja leiriläiset tykkäsivät. Näissähän vain mielikuvitus on rajana. Langat, liimat, tarrat, teipit, helmet ja ne rumimmat laatikon pohjalle jääneet heijastimet käyttöön vaan.  

Kyllä ne vaikuttivat heijastavan kimalleliimakerroksen jälkeenkin, eikä liimaa tietysti laitettu kuin toiselle puolelle. Kuivattamiseen kannattaa kyllä varata ainakin vuorokausi aikaa!

Vähitellen aloin rentoutua. Leiriläiset olivat valloittavia tyyppejä, ja ohjaajien ja isosten kanssa oli jälleen mukavaa tehdä töitä. Tutustuin myös uusiin tyyppeihin. Huonoa huumoria ja hervotonta naurua. Se kuuluu asiaan. Eka ryhmä tuli ja meni, sitten tuli toka ryhmä. Leirin muodostusta taas uudestaan alusta. Säännöt, majoitukset, alkuhässäkät, ruokaa, ulkoilua, ruokaa...

Vaikka koitin jaksamisen mukaan hääräillä mukana monissa eri asioissa, niin minun varsinainen vastuualueeni oli iso osa leirin hartauselämästä. Suunnittelin iltahartaudet ja vikan aamun leirijumalanpalveluksen. 

Tämä majakka-kuva on iltahartaudesta, jota käytin molemmilla leireillä. Kyseessä on lattiakuva, jonka olen itse soveltanut valmiita lattiakuva-aiheita yhdistellen, muokaten ja uutta keksien.

Ai mitä on lattiakuva-työskentely? Lattiakuvat pohjautuvat käytännön uskonnonpedagogiikkaan, pedagogiseen menetelmään, jonka Franz Kettin ja Esther Kaufmann kehittivät 1970-luvulla katolisen kirkon päiväkotien tarpeisiin. Menetelmää on sittemmin kehitetty ja sovellettu eri tavoin. Menetelmän teoriaa on vaikea määritellä, koska siinä on vaikutteita monenlaisesta pedagogiikasta (montessori-, Waldorf-, hahmopedagogiikka) ja syvyyspsykologisista suuntauksista, eikä se nojaudu niihin. Lattiakuvien käytännön toteutukseen ei myöskään tarvita laajaa tietämystä taustateorioista, koska menetelmä "edustaa kokonaisvaltaista kasvatusnäkemystä, jonka taustalla on kristillinen Jumala- ja ihmiskuva". Lyhyesti määriteltynä lattiakuvien tarkoitus on auttaa yksilön oman minän löytämisessä ja tukea kasvua omaksi itseksi vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Lähde: Aulikki Mäkinen - Lattiakuvat, Lasten keskus 2007)

Käytännössä, omin sanoin sanottuna, lattiakuvan tekeminen tarkoittaa sitä, että erilaisten vaiheiden (laulu, tanssi, keskustelu, kosketus, kuunteleminen, pohdinta, rukous) ja materiaalien (kankaat, kynttilät, kivet, jne.) pohjalta piirin keskelle muodostuu lopuksi aina kulloisenkin aiheen mukainen kuva, jonka tekemiseen jokainen on osallistunut. Menetelmä on käytännönläheinen, aistirikas ja erilaisia ihmisiä puhutteleva tapa tutustua Raamatun kertomuksiin tai aiheisiin. Lattiakuvia voi toki käyttää myös ilman uskonnollista viitekehystä. 

Minun majakka-kuvassani pohdittiin Jumalan suurta rakkautta ja Kristuksen valoa, joita mekin voimme (heijastimen tavoin) loistaa toinen toisillemme. Aluksi lauloimme yhden laulun, ja jokainen sai vapaasti kertoa, mitä kuva toi mieleen. Seuraavaksi jokainen sai valita pari esinettä ja laittaa ne kankaalle haluamaansa kohtaan. Tämän jälkeen puhuin kuvan symboliikkaa apuna käyttäen itse aiheesta. Lopuksi, koska Jeesus siunaa meitä, mekin siunasimme toinen toisemme laittaen käden vasemmalla puolella istuvan kaverin olkapäälle, ja päätimme hartauden rukoukseen.

Täytyy sanoa, että ekaksi kokeiluksi oli aika onnistunut lattiakuva, etenkin pienempien leiriläisten kanssa, koska he lähtivät innokkaasti pohtimaan kuvan sisältöä. Isompien kanssa keskustelua tuli vähemmän, mutta se on ihan normaalia, että ryhmät ovat erilaisia. Hyvin meni kuitenkin molemmilla kerroilla. 

Aikaisemmin olen tehnyt lattiakuvia vain soveltavissa työelämäopinnoissa joko itse osallistujana tai ohjaajana kuvitellulle ryhmälle. Nyt oli kivaa ja innostavaa päästä tekemään ihan aidossa tilanteessa. 

Toisenlaisenkin iltahartauden pidin, mutta se ei ollut mitenkään erityinen. Sen sijaan haluan vielä kertoa teille isompien leirin vikan aamun jumalanpalveluksesta, jonka valmistelusta vastasin, ja johon itse valmistin liturgian ja olin lisäksi mukana suunnittelemassa saarnaa.

Koska viimeisenä leiriaamuna kaikki ovat jo väsyneitä ja kaikkensa antaneita, annoin isosryhmille tehtäväksi alttareiden toteuttamisen. Ei siis tarvinnut alkaa kirjoittaa esirukousta tai synnintunnustusta, lukea tekstejä tms. Nyt sai olla luova ja tehdä käsin. Avuksi annoin joka ryhmälle eri raamatunkohdat, jotka liittyivät valoon, mutta ne olivat vain ajatusten herättämiseksi, ja alttarin suhteen oli vapaat kädet.
  

Alttareista tuli mielettömän upeita. Kuvat eivät tee niille oikeutta, koska kynttilöiden valo ja kimmellys eivät välity, mutta saa näistä nyt jonkinlaisen kuvan. Alttarit halusin toteuttaa siksi, että halusin tuoda jumikseen eri aisteja palvelevia elementtejä. Jokaiselle jotakin. Esirukouksen kohdalla jokainen sai viedä oman rukouskiven (noita tummanpunaisia) mille alttarille halusi. Lisäksi esimerkiksi synnintunnustus toteutettiin laulaen, koska Nuoren seurakunnan veisukirjassa (2015) on siihen oikein sopiva Synnintunnustus-laulu.

Samaa aisti-teemaa palveli myös saarna, jonka keskiössä oli erään Tuhkimo-sketsin pohjalta tehty näytelmä. Leirin pappi oli keksinyt, että kyseisestä sketsistä saisi suhteellisen helposti tehtyä hengellisen version, ja minä innostuin ajatuksesta. Siispä istuimme alas, ja käsikirjoitimme Tuhkimon Tuhlaajapoika-versioksi.

Siitä tuli aika hyvä! Idea sketsissä on siis se, että kaikki muut hahmot, paitsi kertoja, ovat kyykyssä kankaan takana piilossa, ja jokainen hahmo nousee esiin vain oman vuorosanansa kohdalla. Jos hahmoa alkaa naurattaa, hän joutuu menemään kyykkyyn siksi aikaa, kunnes pystyy pokkana sanomaan vuorosanansa.

Saarnanäytelmästä ei tietenkään tullut ihan yhtä hauska kuin sketsistä, mutta oli siinä huumoriakin mukana, ja se palveli tarkoitustaan. Mielenkiinto säilyi yllä saarnan alusta loppuun. Kun näytelmä päättyi, pappi vielä kyseli leiriläisiltä, kenen hahmoon oli helppo samaistua ja kokosi minusta hienosti yhteen olennaisen sisällön.  

Vitsit että oli kivaa liidata tällaista jumista! Jumis osallisti ihmisiä monin eri tavoin. Lisäksi se kokosi yhteen ison määrän eri elementtejä, jotka olivat tuttuja jo leirillä koetuista jutuista. Kaikki linkittyi kaikkeen. Valo-teema näkyi kaikessa: askartelussa, ulkopeleissä (pimeällä taskulamppujen kanssa, jopa Majakka-niminen leikki!), opetustuokioissa, aamu- ja iltahartauksissa, ja jopa vikan aamun lumisessa maisemassa. Hih. Jumiksessa oli ripaus tätä kaikkea. 

Jumalanpalveluksesta jäi ainakin itselleni tosi valoisa fiilis ja levollinen olo. Siitä oli hyvä lähteä pakkaamaan, syömään ja kantamaan tavaroita bussiin. Oli pitkästä aikaa sellainen olo, että sain aikaiseksi jotain, millä on merkitystä. Sain myös itse olla osana hienoa kokonaisuutta, ja nauttia leiriläisten, isosten ja työntekijöiden omasta valosta. Säkenöiviä tyyppejä. Monenlaisia lahjoja. <3 

Nämä leirit toivat kyllä todella kaivatun ja kirjaimellisesti luovan tauon opiskeluun, vaikka niistä opintopisteitä saankin. Hyvän tauon sain myös siihen neulomiseen, jota yritän parhaani mukaan vältellä nyt kotonakin vielä jonkin aikaa, että saisin olkapään kuntoon. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan ensin saan kaikki univelat nukuttua!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavaksi on varmaan koostepostauksen aika, mutta nyt toivotan kaikille mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3