perjantai 31. toukokuuta 2019

Pipotusta Youtubessa


Heippa.
Joo, blogilomani on menossa, mutta 
koska tässä nyt toteutui yksi tosi 
jännä ja kutkuttava juttu,
niin halusin tulla sen vielä kertomaan.

Nimittäin, puoli vuotta pähkäiltyäni,
ja koska ajatus ei siinä ajassa jättänyt minua rauhaan,
olen nyt julkaissut Youtubessa 
ensimmäisen jakson omasta neulepodcastistani.

Kanavan ja podcastin nimi on Pipotusta.
Pääset kurkkaamaan ekan jakson *TÄSTÄ*.




Ja ei hätää, kuten jaksossa kerron,
niin blogi ei ole katoamassa mihinkään,
vaan podcast on extraa.
Podcastissa kerron käsitöistä aina vähän
pidemmältä aikaväliltä,
ja blogiin kässäilyt päivitän edelleen 
ensimmäisenä.

Mut tämmösiä uutisia!
Hurjaa, jännää, kivaa, hauskaa
 ja pelottavaa samaan aikaan.
Jos käyt kattomassa jakson,
niin kerro toki mitä tykkäsit, jos tykkäsit.

Lisäksi podcastille on myös oma keskusteluryhmä 
Ravelryssa, sekin nimellä Pipotusta,
sinne saa myös käydä liittymässä.

Nyt takaisin "lomalle".
Nähdään myöhemmin kesällä!
<3

Ps. Muista osallistua edellisen postauksen 
sukka-arvontaan!

tiistai 28. toukokuuta 2019

Keskeneräisiä ja arvontaa!


Heippa.
Toukokuu on kulunut hujauksessa,
ja kesä on tullut.

Täällä blogissa on ollut tavallista 
hiljaisempaa, koska en ole saanut 
mitään käsityötä valmiiksi.
Syy sille ei ole kuitenkaan  neulomattomuus 
- päin vastoin.
Olen nimittäin neulomassa isotöisempiä 
juttuja kuin yleensä.

Tässäpä pikakatsaus niistä.





Ensinnäkin olen neulomassa paitaa 
siitä Novitan Suvi-langasta,
jota esittelin jo aiemmin.

Hyvin etenee, ei puutu kuin toinen hiha
ja pääntien viimeistely,
mutta menee siihen vielä tovi jos toinenkin.

Lisäksi aion vielä pestä paidan ennen käyttöä,
 koska lanka (viskoosia ja pellavaa) pöllyää jonkin verran, 
ja haluan saada nuo ranteiden pitsiosiot ojennukseen.




Toisekseen osallistun kuin osallistunkin 
Villapesuohjelma-podcastin Pirjon ja Katrin 
luotsaamaan Villapesusiskot-huivin yhteisneulontaan.

Ohje on julkaistu jo kokonaisena *Ravelryssa*,
ja yhteisneulontaan pääsee osallistumaan
Käy ihmeessä kurkkaamassa, jos huivinteko kiinnostaa,
hyvin ehtii vielä mukaan, neulonta-aikaa on runsaasti.

Huivimalli on ihana ja sain hankittua lisää lankaakin 
tähän hätään, joten tätä sitten neulon kanssa 
sen mukaan kun ehdin.

Lisäksi mulla on yhdet raitasukat aluillaan,
mutta en ole oikein vielä varma,
teenkö ne loppuun vai puranko,
joten niistä ei nyt ole kuvaa tässä.




Tällainen kuva mulla sen sijaan on.

Kuvassa ovat Taimihässäkät-sukat (koko 36-37),
joista tein *POSTAUKSEN* toissakeväänä,
sekä aivan tuore virkkaamani tiskiliina.
Liina on virkattu Raikkaat rätit -kirjan 
mallilla Kukkaketo 
(koko 26cmx22cm, lanka Novitan Cotton Bamboo).

Nämä haluaisin nyt arpoa teidän lukijoiden kesken,
kun tänä keväänä jäi blogin synttäriarvonta pitämättä.
Pidetään se siis nyt! 
Blogilla ikää 4v ja muutama kk päälle.
:)

Ohjeet arvontaan osallistumiseen tulevat tässä:

1. Arvontaan voit osallistua kommentoimalla 
tämän postauksen alle.
Kerro kommentissasi, missä haluaisit tallustella 
nuo kukkasukat jalassa tai kenelle ne antaisit,
 jos ne voittaisit.

HUOM: Pelkkä "mukana"-kommentti ei riitä.
JÄTÄ JOKIN NIMIMERKKI jos kommentoit anonyymisti.
Sähköpostiosoitetta ei tarvitse laittaa,
voittaja ottaa yhteyttä minuun päin.

2. Vain yksi arpa per osallistuja.

3. Palkinnon postitus vain Suomeen.

4. Arvonta alkaa 28.5. ja päättyy 21.6.
Suoritan arvonnan juhannusviikonlopun aikana.




Onnea arvontaan ja ihanaa alkukesää kaikille!
Mulla alkaa nyt kesätyörupeama jälleen kerran,
ja siitä syystä jään nyt myös pienelle blogilomalle 
vajaaksi kuukaudeksi.

Muutenkin tahti hiljenee kesäksi
niin töiden takia kuin siksikin,
että on välillä kiva tehdä pieni irtiotto 
blogimaailmasta.

Juhannuksena palaan sitten arpomaan,
ja todennäköisesti pääsen esittelemään 
ainakin uutta paitaa.
Hyvää kannattaa odottaa, eiks nii.
;)

Nähdään silloin! Haleja!
Kiva kun olette.
<3

keskiviikko 15. toukokuuta 2019

Kasvivärjäystä osa 2. - lupiinin lehdet


Terkkuja värjäyskattiloiden ääreltä!




Maaliskuun lopulla sipulinkuorilla värjäämäni 
aurinkoiset kerät ovat saaneet jotain 
vihertävää kaverikseen.

Kävin nähkääs hakemassa ison kattilallisen
lupiinin lehtiä
 - niitä kun kehtaa leikellä 
vaikka lenkkipolun varrelta.
Lupiinit ovat vieraslaji,
 eli toisin sanoen rikkakasveja.




Lehdet saivat ensin liota kattilassa useamman tunnin,
ja sitten keittelin värjäyslientä tunnin verran,
ja annoin sen jäähtyä.

Seuraavaksi lisäsin alunalla esipuretetut langat 
(luonnonvalk. Nallea) sekaan,
ja taas lientä keiteltiin tunti (80-90 asteessa).
Lopuksi annoin lankojen lillua ja jäähtyä liemessä 
vielä seuraavaan päivään asti.

En muuten tällä kertaa siivilöinyt lientä,
kun siitä ei tullut kovin vahvaa,
vaan annoin lehtisilpun olla siellä lankojen seassa,
jotta kaikki mahdollinen väri irtoaisi.

Roskat lähtivät tosi hyvin pois jo huuhtelussa.
Ekaan huuhteluveteen lisäsin hieman pyykkietikkaa,
jotta viimeisetkin värinrippeet tarttuisivat kiinni.
Sitten huuhtelin vielä ihan vaan vedellä,
ja väriä ei lähtenyt enää yhtään.

Väriliemikin oli jo tosi väritöntä.
Kaikki kiinnittyi, mikä lehdistä irtosi.




Lopputulos vähän jännitti.
Väriliemessä lanka näytti sellaiselta 
kylmältä keltaiselta.
Kun nostin langan liemestä pois ja huuhtelin 
etikkavedessä, niin väri muuttuikin vihreäksi.

Vihreää itse asiassa tavoittelinkin,
mutta arvelutti silti, tuleeko langasta kuitenkin 
kuivuessaan keltaista.

Ei sekään olisi haitannut,
mutta olen iloinen,
että langasta tuli lopulta melko heleä ja
raikas vaaleanvihreä.
Toki väri taittaa vahvasti keltaiseen,
mutta on silti selkeästi vihreä.




Kuvissa valo laimentaa väriä jonkin verran,
luonnossa väri on yllättävän kirkas,
mutta saatte nyt kuvan ainakin siitä vihreydestä.




Hih. Värjäri on tyytyväinen!

Tämä vihreä itse asiassa kuiskuttelee 
minulle hieman siihen suuntaan,
että väri voisi olla ihana pitsisukissa.

Mitäs mieltä olette, oisko pitsisukka-ainesta?
Minusta sävy ja vaaleus olisivat  
omiaan pitsineuleeseen.
Pitsi erottuisi kauniisti.

Ja hei, arvatkaas mitä, mulla on
nyt uusi paitaprojektikin aluillaan.
Löysin yllätyksekseni Novitaknitsistä
mielenkiintoisen, 
saumattomana neulottavan *paitamallin*,
joka sopii myös sille Suvi-langalle.
Semmoinen ois nyt sitten työn alla,
ja olen siitä aika innoissani.

Kesemmällä täytyy muuten värjäillä myös lupiinin 
kukilla ja kokonaisilla kasveilla lehtineen päivineen,
ja toki muitakin kasveja on tarkoitus testata.

Millaisia kesäneulesuunnitelmia teillä on?
Mukavaa loppuviikkoa!
<3

sunnuntai 12. toukokuuta 2019

Levolliset raidat


Paidan neulomisen jälkeen teki 
mieli neuloa taas sukkia.
Vaan millaisia?

Selasin monta sukkakirjaa ja -lehteä lävitse
etsiessäni inspiraatiota,
mutta lopulta tuumasin, että mikään ohjeesta 
seurattava malli ei houkutellut yhtään.

Siispä valitsin vain ohuiden lankojen laatikosta 
senhetkistä mielentilaa vastaavat värit,
ja aloin neuloa raitoja varpaista varteen.




Langoiksi valikoituivat Novitan Venla-kerät 
väreissä Sammal ja Hiekkaranta.

Sen verran sentään haastoin itseäni,
että palauttelin mieleen,
miten tehdään *Judy's magic cast-on*,
eli eräs tietynlainen kärkialoitus.
Olen sitä joskus aiemmin kokeillut,
mutta en ole muistaakseni tehnyt sitä koskaan 
sukkiin ihan varta vasten.

Nytpä tein!
Sillä saa tosi siistin kärkialoituksen.





Lisäksi neuloin sukkiin kantapään,
jonka opin Sukka-Finlandian aikana.

minikiiloilla varustettu tiimalasikantapää,
joka istuu ainakin meikäläisen jalkaan ihan 
loistavasti,
toisin kuin tavallinen tiimalasikantapää.

Minikiilat tekevät sukkaan just sopivasti tilaa,
ja ne ovat siistin näköiset,
eivätkä häiritse silmää.

Neljän kerroksen raidoilla kantapää asettui 
myös tosi nätisti.

Neuloin sukat 2,5mm sukkapuikoilla, 
ja sukkien koko on 38,
joten näistä tuli itselle liian isot.
En osannut arvioida kiilan aloituskohtaa
ihan oikein, mutta se ei haittaa;
nämä olivat hyvät harjoitussukat,
ja lahjalaatikossa on aina tilaa.




Näiden neulominen oli aika mukavaa,
rentouttavaa.

Väritkin puhuttelivat,
kun ne olivat suoraan maisemasta,
joka näkyi ikkunan takaa;
pilvinen, sateinen päivä ja puissa lehdet,
hieman hämärää, mutta raikasta ja viileää.





Olenkin nauttinut sadepäivistä nyt täysin rinnoin.
Luonto on kaivannut vettä,
ja viime kesän jäljiltä on ollut ikävä sateen ääntä 
ja tuoksua.

Tiedän, että joitakin sateen kohina ja ropina 
häiritsee vaikka nukkuessa,
mutta minusta siihen on päinvastoin ihana nukahtaa.

Sateen äänestä tulee mieleen lapsuudenkodin aittarakennus,
jossa pääsi kesällä nukkumaan,
ja sade ropisi peltikattoon.
:)




Toivoisin itse asiassa 
sadetta ja leppoista neulottavaa lisää, kiitos.
:D

Omassa mielessä myllertää nyt niin paljon 
asioita aiheista "mikä musta tulee isona" ja 
"mitähän tällä elämälläni tekisin" sekä 
"mitä minä oikeasti haluan tehdä",
että levolliset sadepäivät ja neulontahetket 
ennen kesätöiden (jotka myös vähän mietityttävät,
vaikka onkin tuttua hommaa) alkua.

Hieman on rauhaton ja alakuloinen kausi taas menossa.
Se kuuluu tosin ihan luonteenlaatuun,
ei ole mitään vakavaa, mutta vie aika ajoin energiaa 
vähän turhan paljon.

No, jämänöttösiä tuossa eilen pyörittelin 
pieniksi keriksi siihen malliin,
että ehkäpä raitasukkia syntyy lisää.

Onko teilläpäin satanut?
Entä mikä sinua inspiroi tällä hetkellä?

Mukavaa äitienpäivän iltaa ja 
iloa ja levollisuutta ensi viikkoon!
<3

tiistai 7. toukokuuta 2019

Paketti




Kuten viime postauksessa mainitsin,
niin odottelin kivaa postia.

Nyt se odottamani paketti on tullut perille,
tänään hain sen postista.

Taisin ihan hymyillä koko matkan kotiin,
kun kävelin kyseinen paketti kainalossa,
sen verran olin jo etukäteen sisällöstä iloinen.
;)




Kyseessähän oli nimittäin, tietenkin, lankapaketti.
Tilasin koko rahan edestä lankaa,
 kun sain valmistujaislahjaksi 
Novitan lahjakortin.

Voi että oli neuloja onnessaan,
kiitos vaan lahjakortin antajille.
<3

Kurkataanpas, mitä sitä sitten tuli tilattua,
ja miksi.




Koska sen villapaidan (ks. edellinen postaus) 
neulominen onnistui niin mukavasti,
tekee pitkästä aikaa mieli ottaa 
muitakin paitaprojekteja työn alle.
Tällä kertaa mielessä on jonkinlainen kesäpusero,
joten siihen tarvitsin sitten lankaa.

Toiveissa on jotain väljää, 
laskeutuvaa ja pitkähihaista.
Siihen tarkoitukseen valkkasin 
tällaista itselleni entuudestaan tuntematonta 
Suvi-lankaa värissä Pellava.
Suvissa on 70% viskoosia ja 30% pellavaa.

Katsotaan, millainen paita syntyy.
Tosin, lankaa hypisteltyäni olen myös sitä mieltä,
että siitä saisi ihanan huivinkin...
No, eiköhän pysytä nyt paitasuunnitelmassa.

Tästä väristä tulee mulle jostain syystä mieleen 
hämärtyvä kesäilta ja hiekkatie,
sellainen levollinen tunnelma ja hiekan narskunta 
jalkojen alla.




Muuten lankaläjä koostuukin sitten 
sukkalangoista,
joista osa oli myös sopivasti alennuksessa.

Koitin valkata sellaisia lankoja,
joita olen halunnut päästä kokeilemaan.
Niistä esimerkkinä nämä Nallen Pelto-langat.
Näiden pilkullinen mutta melko rauhallinen 
ilme on kiehtonut minua kovasti.

Itseltäni Pelto-lankaa löytyi jo valmiiksi 
kaksi kerää vihreillä pilkuilla,
mutta nyt pääsen testaamaan muitakin värejä.
Vihreistä tulee sukat itselle,
ja muille väreillekin tulee varmasti käyttöä.




Hieman samantapaista lienee 
tämä 7 Veljeksen Napapiiri-lanka.
Tämän kerän valitsin lähinnä siksi,
 että jokaisesta myydystä 
Napapiiri-kerästä Novita lahjoittaa 10snt WWF:lle 
Arktisen luonnon suojelutyöhön.

Tämä sininen oli värivaihtoehdoista rauhallisin 
ja raikkain.




Kokeiluun pääsee nyt myös tämä
 Tähti-lanka (poistuva tuote),
jossa on ripaus blingblingiä.
Langan seassa kulkee mukana sellainen 
kuparinvärinen säie.

Jos klikkaatte kuvaa isommaksi,
niin alimmassa kerässä säie jotenkuten erottuu.

Olen tämän langan kohdalla ollut vähän kahden 
vaiheilla, että onko se nättiä vai ei.
Toisaalta ripaus blingblingiä on ihan hauskaa,
ja värimaailmatkin ovat ihan ok,
mutta nuo väriportit mietityttävät,
saako niitä nätisti esimerkiksi sukkiin.

Se jää nähtäväksi.
Ihan toiveikas kumminkin olen,
ja lankojen kohdistamisesta en ole kyllä 
mitenkään erityisen tarkka...




Viimeisimpinä, vaan ei vähäisimpinä,
valkkasin myös muutaman ihan peruslangan.

Nalleen on vihdoin saatu taas ihan perusvihreää,
joten sitä halusin, ja harmaalle on aina käyttöä.
Valkoisen Juhani-kerän otin värjäystarkoituksiin.




Jos jotain jäi puuttumaan,
niin se oli Nallen Luontopolku-lanka.
Sitä olisin vaaleanpuna-vihreänä ostanut,
mutta juuri sitä väriä ei verkkokaupasta saanut.

No, se ei haittaa, kyllä tässä taas on lankaa 
ihan yllin kyllin, kun vanhoillekaan ei vielä 
hetkeen loppua näy.

Eiköhän näistä kaikkea kaunista taas synny.
Vai mitä luulette?
;)

Uskokaa tai älkää, mutta ainakin näille on 
taas jotenkin säilytystilaa syntynyt 
lankalaatikoihin, hih.

Mukavaa viikkoa kaikille!
<3

Ps. Jos sulla on vinkata hyvää pitkähihaista 
kesäpuseromallia,
niin kerroppa mullekin!

sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Flax Light


Toukokuun alku ja villapaitakelit!
Se sopii mulle.




Mun merinovillapaita on nimittäin valmis.
Tadaa!

(Sitä paitsi, en ole helle-ihminen.)




Ohje lienee jo monelle paidanneulojalle tuttu, 
jonka on suunnitellut nimimerkki tincanknits.

Tämä on käytännössä sama paita kuin 
saman suunnittelijan Flax
mutta ohje on vain sovellettu ohuemmalle langalle.

Näitä Flax-paitoja on neulottu muun muassa
Villapesuohjelma-podcastissa 
yhteisneulontana ja vaikka missä.

Itse tartuin tähän ohjeeseen siksi,
että halusin yksinkertaisen paidan ilman 
sen suurempia yksityiskohtia.

Tämä malli tuli ensimmäisenä mieleen.




Tavallinen tämä tosiaan onkin;
peruspusero, jossa on raglanlisäykset 
ja ainoa varsinainen yksityiskohta 
on tuo hihojen ainaoikein-paneeli.

Muuten mallissa ei ole mitään ihmeellisyyksiä,
ja paita neulotaan kätevästi ylhäältä alas.

Toki täytyy muistaa, että ohje on englanniksi, 
ja mitat on annettu tuumina, 
joten joko täytyy harrastaa matematiikkaa,
tai sitten tehdä kuten minä, eli käyttää mittanauhaa,
jossa on myös tuumat.
;)




Alkuperäinen malli on tietysti myös yksivärinen.

Mulle kävi värien kanssa kuitenkin niin,
päättää, mikä olisi se yksi väri 
kaikkien niiden ihanuuksien joukossa,
joten päädyin tilaamaan kolme eri väristä,
mutta keskenään yhteensopivaa kerää
(värit Ruoste, Ruosteinen naula ja Kahvi.)

Langat ovat siis käsinvärjättyä,
yksisäikeistä merinovillaa.

Jos et ole vielä Ruskanlehdestä kuullut,
niin kannattaa katsoa YouTubesta 
Ruskanlehti-nimistä neulepodcastia.
Siellä se Ruskanlehden Terhi kertoo langoistaan 
ja neulomuksistaan.

Sitä kautta minäkin hänen lankoihinsa olen tutustunut
- ja ihastunut.
Toiset paita- tai huivilangat siintävät jo mielessä.
Tällaisia värejä kun ei mistään marketeista saa,
saati mun iholle sopivia merinolankoja.

Itse kun en tavallista villaa pysty ihoa vasten pitämään
muuten kuin lapasissa ja villasukissa,
ja useimmiten pidän villasukkienkin alla toisia sukkia.




Mutta tää ei kutita!
Eikä paita kiristä eikä purista eikä mitään 
muutakaan ikävää.
Väreilläkin pääsin leikkimään,
tuli näköjään raitainspiraatio.

Tää on ihana.
<3

Vähän hirvitti, että venähtääkö paita kastelussa,
kun merinolle niin tuppaa käymään,
mutta asettelin paidan sopiviin mittoihin kuivumaan,
ja lopputuloksena oli just sopivasti väljyyttä.

Ohjeenmukaista hieman pienempi puikkokoko (3,5 ja 3) 
ja kikkailu sx- ja s-koon välillä kannatti.
Sopiva tuli, ja hieman lankoja jäikin.
Pitää keksiä niistä jotain, huivin alkua, pipoa tms.




Tämä lämmittää nyt mukavasti kevään viileydessä,
ja syksyllä paita pääsee myös varmasti ahkeraan käyttöön.

Ois ollu muuten aika ihana ottaa kuvat 
jonkin vaahteran alla ruska-aikaan, 
kun väritkin ovat niin herkullisen syksyiset,
mutta enpä nyt viitsinyt sinne asti odottaa.

Ihanuudet pitää esitellä heti!

Että kiitoksia vaan miehelle taas kuvista 
näin koleana kevätpäivänäkin.
<3




Notta tällainen siitä sitten tuli,
itse tykkäilen, hykertelen tyytyväisenä.
Tykkäätteks te?

Kerrottakoon muuten vielä se,
että saatoin tehdä vastikään isohkon lankatilauksen,
kun sain yhtenä valmistujaislahjana aikas kivan 
lahjakortin Novitalle.
Voipi olla, että kesäisemmänkin paidan langat tuli 
tilattua samalla...
(Malli on tosin vielä hakusessa.)

Kivaa postia odotellessa,
palataan asiaan ensi viikolla,
kunhan paketti saapuu.

Ihanaa toukokuun alkua!
Koittakaahan tareta!
:)