Syödä, juoda ja iloita

Maaliskuu on koittanut,

ja sain viettää siitä ensimmäiset neljä päivää 

aurinkoisessa ja kirpakassa pakkassäässä

varhaisnuorten kanssa leireillen.

Ensin yksi yö 7-10-vuotiaden kanssa,

sitten kaksi yötä 11-14-vuotiaiden kanssa.

Leirien teemana oli tällä kertaa ilo.

Ja iloahan riitti.

Oli yhdessäoloa, ulkoilua, pelailua,

leikkejä, sketsejä, lauluja, naurua,

hyvää ruokaa...

Aihe näkyi myös askartelussa.

Maitopurkeista leikattiin pahvipupuille kärryt,

joihin voi laittaa pääsiäismunia tai joissa 

voi kasvattaa rairuohoa.

Näistä tuli aika vekkuleita!

Lisäksi sai halutessaan tehdä erilaisia

silkkipaperikoristeita ikkunoihn.

Mie tein pirtsakan perhosen 

oman keittiön ikkunaa piristämään.

Opetustuokiossa ja aamu- ja iltahartauksissa 

iloa pohdittiin monista eri näkökulmista

erilaisten raamatunkohtien avulla.

Mistä minä iloitsen?

Kuka minusta iloitsee?

Milloin olen jonkun toisen puolesta iloinen?

Milloin naurattaa?

- Christina Löwenstam

Ilon lisäksi muistakin tunteista puhuttiin paljon.

Ne näkyivät esimerkiksi isompien leirin jumalanpalveluksessa,

jonka saarnassa käytiin läpi erilaisia tunteita,

joita Jeesus seuraajissaan herätti:

uteliaisuutta, pettymystä, vihaa, surua... 

mutta lopulta ilo ja rakkaus voittivat.

Ja ilon ja rakkauden teemoista

 saivat leiriläiset tehdä ryhmittäin omat alttarit.

Jokainen ryhmä sai tutkittavakseen pari raamatunkohtaa:

1. ryhmä: 1. Kor. 13:4-7 ja Gal. 5:22-23

2. ryhmä: Saarn. 8:15 ja Ps. 16:5-11

3. ryhmä: Luuk. 2:8-14 ja Joh. 3:16

Kohdat käytiin isosten johdolla läpi;

ryhmissä pohdittiin, mitä ajatuksia ne herättivät,

 ja miten ne liittyivät iloon.

Pohdintojen jälkeen ryhmät saivat vapaat 

kädet rakentaa kohtien inspiroimat 

alttarit erilaisten tilpehöörien avulla.

Alttareista tuli jälleen kerran tosi kauniita 

ja oivaltavia, ja jokainen ryhmä sai myös esitellä 

oman alttarinsa ennen jumalanpalveluksen alkua.

Arvaatko mikä alttari on minkäkin ryhmän?

;)

Iloa siis riitti, ja oli ilo olla mukana.

Oma roolini nyt ei ollut suuren suuri;

varsinaiset vastuuni olivat pari hartautta ja tämä 

alttarityöskentelyn ohjaaminen.

Mutta kyllä se vaan niin on, että

useammista silmä-, käsi- ja jalkapareista

 ei ole koskaan haittaa. 

Kaikenlaista hommaa on tehtäväksi,

ja kokonaisuus ratkaisee.

Yksin ei siis tarvinnut sooloilla.

Oli pappi ja nuorisotyönohjaaja,

kuusi isosta, harjoittelija, isosvastaava,

ja kaksi yövahtia - ja Jeesus.

Näillä pärjää.

;)

Ja on sitä jotain tullut tehneeksi,

kun leiriväsymystä täytyy vielä vähän kuittailla.

Tänään voin onneksi levätä 

ja yhtyä jälleen kerran Saarnaajan mietteisiin:

"Niinpä minä ylistin iloa, 

koska ihmisellä ei ole auringon alla muuta onnea 

kuin syödä ja juoda ja iloita. 

Tämä ilo seuraa häntä kaiken vaivannäön keskellä 

niinä elinpäivinä, jotka Jumala on hänelle antanut 

auringon alla."

Iloa ja lepohetkiä toivon sinunkin viikkoosi,

ja koko maaliskuulle!

<3

Lokakuun kooste

Lokakuussa tapahtui min elämässä 

ylipäätään paljon kaikenlaista,

ja kiireeseen nähden myös blogi sai 

yllättävän paljon uutta sisältöä.

Käsitöiden puolella sain valmiiksi 

kolmet sukat ja yhden tavallisen tiskiliinan.

*Metsäretket miesten koossa*

*Mysteerisukat*

*Vuosi väriterapiaa: liila lokakuu*

Höpöttelypostauksissa taas fiilistelin syksyä 

ja kerroin kuulumisia,

kuten sen, että graduni valmistui,

 ja pääsitte taas kurkkaamaan vähän 

teologin leirielämään.

*Sadepäivän iloja*

*Luova tauko*

Mitäs tykkäsitte lokakuun annista? :)

Saa nähdä, mitä marraskuu tuo nyt tullessaan.

Olkapää on edelleen rasitusherkkä,

joten hissukseen olen sen kanssa nyt.

Olen ihan vähän neulonut parina päivänä,

että saan Metsäretket-lapaset pois puikoilta,

mutta muuten vältän neulomista.

Vieroitusoireet on pahat!

Niitä lievittääkseni 

olen koittanut keksiä muuta luovaa toimintaa,

että sormet pysyvät pois puikoilta.

Tällä hetkellä mulla on kynttiläprojekti menossa.

Tavoitteeni on saada parin vuoden aikana kertyneet 

kynttilänjämät uusiokäyttöön jouluun mennessä.

Kävin myös kaivamassa varastosta 

lisää askartelutarvikkeita käden ulottuville,

koska tuumasin, että alkaa olla tulipalokiire,

jos aion joulukalenteriin saada luukkujen täytettä!

Toisaalta tämä olkapään rasittuminen 

onkin siis ihan hyvä juttu;

minun on ihan pakko tehdä muutakin kuin sukkia!

Hyvä syy kokeilla kaikkia ei-neulonnallisia luovia ideoita,

mitä mielessä pyörii...

Mielenkiinnolla odotan,

mitä saan aikaan, kun sukkapuikot ovat pannassa.

Mukavaa alkavaa marraskuuta teille sinne 

ruudun toiselle puolelle!

<3

Luova tauko

Moe. Ois taas höpinäpostauksen aika. Varoitus: sisältää teologin arkea. ;)

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja stressaavia.

On ollut erilaisia kouluhommia, ja sitten sellainen pikku juttu kuin gradu piti saada valmiiksi. Kyllä. Sain sen vihdoin niin valmiiksi, että kehtasin palauttaa. Heja! Hurraa!

No, en kyllä hirveästi hurraa. Sanoisin että... piip... mutta palautettu, vaikka ihan keskiverto työ se näillä näkymin on. Koko prosessi on vaan ollut raastava. Moni asia haittasi työn etenemistä alusta asti. Silti selvisin - tai ainakin uskottelen itselleni niin, kunnes arvostelu rävähtää rättinä naamalle. Enivei, opin kirjoitusprosessissa eniten itsestäni, mikä on ehkä loppupeleissä merkittävämpi asia kuin mikään arvosana. 

Sen verran tässä on ollut kaikkea mahdollista, että tippakin on ehtinyt tulla linssiin (lue: pato auki) pariinkin otteeseen. Perfektionistin sietokykyä on koeteltu huolella. Väsymystä, yliopistolla reissaamista, ryhmätöinä opetusnäytteitä yms., erilaista suurennuslasin alla olemista. (Voin myös kertoa että esim. kaksikielisen itsenäisyyspäivän messun liturgian suunnittelu ei oo se helpoin tapa lähestyä liturgian syvintä olemusta, mutta tulipa sellainenkin tehtyä.)

Ihan snadisti on ollut hermo kireällä, eikä vähiten siksi, että ihan itse vaadin itseltäni liikaa. Yritän muistutella itseäni siitä, että 70% suoritus on ihan riittävä, mutta toistaiseksi en ole saanut muutettua pientä ääntä päässäni koulupsykologin ääneksi, joten itsekritiikki kukoistaa.

Asiaa ei ole auttanut se, että olkapääni kipeytyi stressineulonnasta niin paljon, että pidän tällä hetkellä pakkolomaa sukkapuikoista.

Tämä edellä kuvattu oli lähtötilanne siinä vaiheessa, kun pakkasin laukkuja lähteäkseni kahdelle varhaisnuorten leirille tekemään lyhyttä harjoittelua syysloman alkajaisiksi...

Ai että tuntuiko freesiltä lähteä leireille? Puolivaloilla mentiin, mutta hyvä, että mentiin niistä huolimatta. Yksi yö 7-10-vuotiaiden kanssa, kaksi yötä 11-14-vuotiaiden kanssa.

Vaikka lähteminen oli vaikeaa, huomasin yhtäkkiä hengitteleväni raikasta ulkoilmaa kirpeässä syysaamussa pururadalla, jossa leiriläiset kiersivät luontopolulla rastilta toiselle. Ei ollut kiire minnekään, mikään deadline ei painanut päälle, ja pienet ihmiset juoksivat reippaina rastilta toiselle. Oli tilaa hengittää.

Leirin teemana oli valo, ja siksi oli pyydetty, että leiriläiset toisivat kotoa heijastimen mukanaan. Siispä ohjasin yhtäkkiä askartelutuokiota. Letitettiin ja nyöritettiin lankoja, koristeltiin kimalleliimalla, tehtiin helminauhoja... Ideana oli se, että tehtiin vähintään kestävä ripustuslenkki heijastimelle.

Tässä kohtaa mietiskelin, että toivottavasti kimalleliima ei tykkää kyttyrää esim. vesisateesta. En itse ollut valinnut tarvikkeita, niin näillä mentiin, mutta hauskoja ja kauniita heijastimia tuli, ja leiriläiset tykkäsivät. Näissähän vain mielikuvitus on rajana. Langat, liimat, tarrat, teipit, helmet ja ne rumimmat laatikon pohjalle jääneet heijastimet käyttöön vaan.  

Kyllä ne vaikuttivat heijastavan kimalleliimakerroksen jälkeenkin, eikä liimaa tietysti laitettu kuin toiselle puolelle. Kuivattamiseen kannattaa kyllä varata ainakin vuorokausi aikaa!

Vähitellen aloin rentoutua. Leiriläiset olivat valloittavia tyyppejä, ja ohjaajien ja isosten kanssa oli jälleen mukavaa tehdä töitä. Tutustuin myös uusiin tyyppeihin. Huonoa huumoria ja hervotonta naurua. Se kuuluu asiaan. Eka ryhmä tuli ja meni, sitten tuli toka ryhmä. Leirin muodostusta taas uudestaan alusta. Säännöt, majoitukset, alkuhässäkät, ruokaa, ulkoilua, ruokaa...

Vaikka koitin jaksamisen mukaan hääräillä mukana monissa eri asioissa, niin minun varsinainen vastuualueeni oli iso osa leirin hartauselämästä. Suunnittelin iltahartaudet ja vikan aamun leirijumalanpalveluksen. 

Tämä majakka-kuva on iltahartaudesta, jota käytin molemmilla leireillä. Kyseessä on lattiakuva, jonka olen itse soveltanut valmiita lattiakuva-aiheita yhdistellen, muokaten ja uutta keksien.

Ai mitä on lattiakuva-työskentely? Lattiakuvat pohjautuvat käytännön uskonnonpedagogiikkaan, pedagogiseen menetelmään, jonka Franz Kettin ja Esther Kaufmann kehittivät 1970-luvulla katolisen kirkon päiväkotien tarpeisiin. Menetelmää on sittemmin kehitetty ja sovellettu eri tavoin. Menetelmän teoriaa on vaikea määritellä, koska siinä on vaikutteita monenlaisesta pedagogiikasta (montessori-, Waldorf-, hahmopedagogiikka) ja syvyyspsykologisista suuntauksista, eikä se nojaudu niihin. Lattiakuvien käytännön toteutukseen ei myöskään tarvita laajaa tietämystä taustateorioista, koska menetelmä "edustaa kokonaisvaltaista kasvatusnäkemystä, jonka taustalla on kristillinen Jumala- ja ihmiskuva". Lyhyesti määriteltynä lattiakuvien tarkoitus on auttaa yksilön oman minän löytämisessä ja tukea kasvua omaksi itseksi vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Lähde: Aulikki Mäkinen - Lattiakuvat, Lasten keskus 2007)

Käytännössä, omin sanoin sanottuna, lattiakuvan tekeminen tarkoittaa sitä, että erilaisten vaiheiden (laulu, tanssi, keskustelu, kosketus, kuunteleminen, pohdinta, rukous) ja materiaalien (kankaat, kynttilät, kivet, jne.) pohjalta piirin keskelle muodostuu lopuksi aina kulloisenkin aiheen mukainen kuva, jonka tekemiseen jokainen on osallistunut. Menetelmä on käytännönläheinen, aistirikas ja erilaisia ihmisiä puhutteleva tapa tutustua Raamatun kertomuksiin tai aiheisiin. Lattiakuvia voi toki käyttää myös ilman uskonnollista viitekehystä. 

Minun majakka-kuvassani pohdittiin Jumalan suurta rakkautta ja Kristuksen valoa, joita mekin voimme (heijastimen tavoin) loistaa toinen toisillemme. Aluksi lauloimme yhden laulun, ja jokainen sai vapaasti kertoa, mitä kuva toi mieleen. Seuraavaksi jokainen sai valita pari esinettä ja laittaa ne kankaalle haluamaansa kohtaan. Tämän jälkeen puhuin kuvan symboliikkaa apuna käyttäen itse aiheesta. Lopuksi, koska Jeesus siunaa meitä, mekin siunasimme toinen toisemme laittaen käden vasemmalla puolella istuvan kaverin olkapäälle, ja päätimme hartauden rukoukseen.

Täytyy sanoa, että ekaksi kokeiluksi oli aika onnistunut lattiakuva, etenkin pienempien leiriläisten kanssa, koska he lähtivät innokkaasti pohtimaan kuvan sisältöä. Isompien kanssa keskustelua tuli vähemmän, mutta se on ihan normaalia, että ryhmät ovat erilaisia. Hyvin meni kuitenkin molemmilla kerroilla. 

Aikaisemmin olen tehnyt lattiakuvia vain soveltavissa työelämäopinnoissa joko itse osallistujana tai ohjaajana kuvitellulle ryhmälle. Nyt oli kivaa ja innostavaa päästä tekemään ihan aidossa tilanteessa. 

Toisenlaisenkin iltahartauden pidin, mutta se ei ollut mitenkään erityinen. Sen sijaan haluan vielä kertoa teille isompien leirin vikan aamun jumalanpalveluksesta, jonka valmistelusta vastasin, ja johon itse valmistin liturgian ja olin lisäksi mukana suunnittelemassa saarnaa.

Koska viimeisenä leiriaamuna kaikki ovat jo väsyneitä ja kaikkensa antaneita, annoin isosryhmille tehtäväksi alttareiden toteuttamisen. Ei siis tarvinnut alkaa kirjoittaa esirukousta tai synnintunnustusta, lukea tekstejä tms. Nyt sai olla luova ja tehdä käsin. Avuksi annoin joka ryhmälle eri raamatunkohdat, jotka liittyivät valoon, mutta ne olivat vain ajatusten herättämiseksi, ja alttarin suhteen oli vapaat kädet.
  

Alttareista tuli mielettömän upeita. Kuvat eivät tee niille oikeutta, koska kynttilöiden valo ja kimmellys eivät välity, mutta saa näistä nyt jonkinlaisen kuvan. Alttarit halusin toteuttaa siksi, että halusin tuoda jumikseen eri aisteja palvelevia elementtejä. Jokaiselle jotakin. Esirukouksen kohdalla jokainen sai viedä oman rukouskiven (noita tummanpunaisia) mille alttarille halusi. Lisäksi esimerkiksi synnintunnustus toteutettiin laulaen, koska Nuoren seurakunnan veisukirjassa (2015) on siihen oikein sopiva Synnintunnustus-laulu.

Samaa aisti-teemaa palveli myös saarna, jonka keskiössä oli erään Tuhkimo-sketsin pohjalta tehty näytelmä. Leirin pappi oli keksinyt, että kyseisestä sketsistä saisi suhteellisen helposti tehtyä hengellisen version, ja minä innostuin ajatuksesta. Siispä istuimme alas, ja käsikirjoitimme Tuhkimon Tuhlaajapoika-versioksi.

Siitä tuli aika hyvä! Idea sketsissä on siis se, että kaikki muut hahmot, paitsi kertoja, ovat kyykyssä kankaan takana piilossa, ja jokainen hahmo nousee esiin vain oman vuorosanansa kohdalla. Jos hahmoa alkaa naurattaa, hän joutuu menemään kyykkyyn siksi aikaa, kunnes pystyy pokkana sanomaan vuorosanansa.

Saarnanäytelmästä ei tietenkään tullut ihan yhtä hauska kuin sketsistä, mutta oli siinä huumoriakin mukana, ja se palveli tarkoitustaan. Mielenkiinto säilyi yllä saarnan alusta loppuun. Kun näytelmä päättyi, pappi vielä kyseli leiriläisiltä, kenen hahmoon oli helppo samaistua ja kokosi minusta hienosti yhteen olennaisen sisällön.  

Vitsit että oli kivaa liidata tällaista jumista! Jumis osallisti ihmisiä monin eri tavoin. Lisäksi se kokosi yhteen ison määrän eri elementtejä, jotka olivat tuttuja jo leirillä koetuista jutuista. Kaikki linkittyi kaikkeen. Valo-teema näkyi kaikessa: askartelussa, ulkopeleissä (pimeällä taskulamppujen kanssa, jopa Majakka-niminen leikki!), opetustuokioissa, aamu- ja iltahartauksissa, ja jopa vikan aamun lumisessa maisemassa. Hih. Jumiksessa oli ripaus tätä kaikkea. 

Jumalanpalveluksesta jäi ainakin itselleni tosi valoisa fiilis ja levollinen olo. Siitä oli hyvä lähteä pakkaamaan, syömään ja kantamaan tavaroita bussiin. Oli pitkästä aikaa sellainen olo, että sain aikaiseksi jotain, millä on merkitystä. Sain myös itse olla osana hienoa kokonaisuutta, ja nauttia leiriläisten, isosten ja työntekijöiden omasta valosta. Säkenöiviä tyyppejä. Monenlaisia lahjoja. <3 

Nämä leirit toivat kyllä todella kaivatun ja kirjaimellisesti luovan tauon opiskeluun, vaikka niistä opintopisteitä saankin. Hyvän tauon sain myös siihen neulomiseen, jota yritän parhaani mukaan vältellä nyt kotonakin vielä jonkin aikaa, että saisin olkapään kuntoon. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan ensin saan kaikki univelat nukuttua!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavaksi on varmaan koostepostauksen aika, mutta nyt toivotan kaikille mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3