tiistai 30. huhtikuuta 2019

Pitsituuki äitienpäivälahjaksi


Tuuki.
Siinä on minusta hauska murresana,
vaikkei se itselleni niin kotoinen olekaan.

Tuukihan tulee ruotsin sanasta "duk",
joka tarkoittaa liinaa.

Sellaistapa, eräänlaista, 
tulinkin tällä kertaa esittelemään.




Mustaa pitsiä, halkaisija 47cm ja puuvillaa.

Ilmainen Dropsin ohje *TÄÄLTÄ*.




Minusta tästä tuli aika nätti
- siitäkin huolimatta,
että jouduin langan loppuessa jatkamaan 
muutaman viimeisen kerroksen uudella langalla,
joka ei tietenkään ollut samansävyistä mustaa.

Ei se ero tosin näissä kuvissa näy,
ja kun ei kerrota kelleen,
niin ei sitä kukaan hoksaa lähempääkään syynätä.
;)

Lankoina oli joka tapauksessa Novitan 
niitä merseroituja puuvillalankoja,
vanhempi nimeltään Huvila tai Kotiväki tms.
ja tämä uusi (sama lanka eri nimi) tylsästi
ihan vaan Cotton Mercerized.




Liinan virkkasin kolmosen koukulla,
ja virkkaustiheys oli näköjään just eikä 
melkein ohjeenmukainen.
Hauskaa!




Ohje oli minusta selkeä,
ja virkkaaminen, jonka aloitin jo joskus talvella,
sujui hyvin siihen asti, kunnes se lanka loppui.

Eniten tässä työssä aikaa meni siis siihen,
että sain aikaiseksi ostaa lisää lankaa.
Lienee tuttu ilmiö jollekulle muullekin,
tunnustatteko?




Liinasta piti tulla itse asiassa äidin synttärilahja,
mutta nyt siitä tuleekin äitienpäivälahja.
Sehän passaa.
(Synttärilahjaksi annoin sukat ja kukkia.)

Ja ai niin, meinas unohtua,
tässä vielä vaihekuva siitä min paidasta:




Ei puutu ko helema!

Vapuksi tämä ei kyllä ehdi valmistua,
on ollut tässä vähän muuta tekemistä.
Noo, seuraavaksi on juhannus...
;)

Ootteko työ tehny äitienpäivälahjoja itse?
Entä mitkäs on teidän vappusuunnitelmat?

Myö käydään miehen kans geokätköilemässä perinteen mukaan,
ja tarkoitus on myös nauttia simaa ja munkkeja.
Sillähän sitä jo pärjää.

Hauskaa vappua!
<3

keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

Kurkistus valmistujaisjuhliin


Tervetuloa!
Ota tästä vähän kuplivaa,
kohta kippistellään.





Ihanaa kun tulitte,
kiitos kun olette.
Nyt juhlitaan, viihtykää,
tehkää olonne kotoisaksi!
<3





Kohta päästään syömään,
mutta sitä ennen pari ilmoitusasiaa.

Ensinnäkin, pääsiäiskukko kuuli, että täällä on juhlat,
joten se päätti munia pieniä suklaamunia joka paikkaan!
Siispä ajattelin, että pidetään leikkimielinen kilpailu,
jossa tehtävänä on etsiä mahdollisimman monta munaa.
Niille, jotka löytävät eniten, on luvassa hyviä palkintoja!

(Lapsille pienet legopaketit ja aikuisille pullo kuoharia.)




Lisäksi, jos olette tarkkaavaisia,
saatatte huomata pari "puuhapistettä",
toinen on tässä sisällä, ohjeet liitutaululla,
ja toinen on ulkona.

(Jep, tuossa alla oli kassillinen villasukkia.
Ulkona puuhapisteellä sai istuttaa muistoksi 
gladioluksen sipulin tai useammankin.)




Ja sitten se (minun mielestäni juhlissa) tärkein
asia, eli hyvä ruoka!

Suolainen kattaus:

- kananmuna-alkupalat
- kylmäsavuporo-juustokakku
- erilaisia pitsoja
- kreikkalainen, tuore- ja kanasalaatti
- leipäjuustokuutioita ja oliiveja
- lihapullia
- savustettua lohta ja kuhaa
- coctailpiirakoita ja munavoita




Makea kattaus:

- mustaherukka-valkosuklaajuustokakku
- överisuklainen täytekakku
- appelsiinijuustokakku, jossa myös sitruunaa 
sekä ns. kiille papaijasoseesta




Muistinkohan kaiken?
En juhlimiseltani ehtinyt ottaa kuvia 
koko kattauksesta!
Kaikki tuntui kuitenkin maistuvan juhlaväelle hyvin.

Herkulliselta maistuu näin jälkikäteenkin vielä.

Niin, ja kaiken tämän loihdimme äidin kanssa 
omin pikku kätösin parina päivänä ennen juhlia.
Vain lihapullat ja suklaakakkupohjan äiti oli tehnyt 
jo etukäteen.

Olihan siinä hommaa, mutta minusta oli ihana tehdä itse.
Siitä tulee itselle se juhlan tuntu.




 Tuliko masu täyteen? Hyvä.
Sitten ihmetellään vielä vähän lahjakukkia.
Mistähän ne tiesi, että keltaisesta tykkään?
Tsih! ;)

Hauskasti sattuvat kukkien värit myös 
keittiön verhokappaan.




Tälle punertavalle erikoisuudelle lupasin 
kunniamaininnan.
Hän on nimittäin kurkuma!
Ystävä oli noteerannut uuden "puutarhaharrastukseni"
ja käynyt jossain erikoistaimimyymälässä.
Aika ihanasti ajateltu.
<3

Katsotaan, kuinka kurkuma hoidossani viihtyy.
Kesäksi se pääsee ulos parvekkeelle.




Korttejakin sain paljon, ihanaa!
On jotain muistoja sittenkin, kun kukat lakastuvat.




Myös parvekkeella ensimmäiset (punaiset) tulppaanit 
ilahduttivat pääsiäisviikonloppua ja 
juhlapäivää.





Hih, toivottavasti viihdyitte!
Teologian maisteri kiittää ja kumartaa,
ja siirtyy kohti seuraavia haasteita.

Minusta juhlat olivat tosi onnistuneet.
Munajahti herätti suurta hilpeyttä,
villasukista melkein kaikki löysivät sopiviin jalkoihin 
ja lapset jaksoivat kukkiakin istutella.

Ruoka ja juoma oli hyvää, ja sitä oli riittävästi.
Myös rääppiäisiin ja yöksi jääneille vieraille 
ja kotiin viemisiksi riitti kaikkea herkkua.
Namnam. Niilläpä olen elänyt tässä pari päivää,
ja ottanut rennosti.

Leppoisuus-esimerkkiä näyttää tässä Tiltu-koira,
 jonka yökyläilijät olivat ottaneet mukaan.
Hän hurmasi kyllä kaikki iloisella ja kiltillä 
olemuksellaan.




Kiva kun piipahdit juhlissani näin 
virtuaalisesti!
<3

Minäkin yritän nyt piipahtaa lukemassa blogeja,
kun sain viimein tämän uuden läppärin hajonneen tilalle.
Viime aikoina on blogimaailma jäänyt ihan huomiotta,
kun en puhelimella tykkää selailla.
Mutta palailen!

Käsityöjuttujakin tulee taas pikku hiljaa,
kunhan jotakin valmistuu.

Ihanaa huhtikuun loppua!
Joko on vappu mielessä,
vai meneekö vielä hetki pääsiäisestä toipumiseen?

tiistai 16. huhtikuuta 2019

Pääsiäiskynttilät


Pääsiäinen,
joka hetki sitten tuntui kovin 
kaukaiselta ajankohdalta,
on jo ihan nurkan takana.

On aika kaivaa esiin pääsiäiskoristeet,
mikäli niitä sattuu olemaan tai niistä 
ylipäänsä tykkää.




Omalta kohdaltani täytyy tunnustaa,
etten omista ainuttakaan itse hankittua 
pääsiäiskoristetta, pöytäliinaa, verhoa tai mitään
muutakaan pääsiäisaiheista sisustuselementtiä.
Lahjaksi olen ihan parina viime vuonna saanut 
kaksi erilaista koristetta: noita-akan ja pupun.
Niistä jälkimmäisen näette tuossa ekassa kuvassa.

Lähtökohtaisesti ajattelen kuitenkin,
 että mitä vähemmän 
koriste-esineitä omistan, niin sen parempi.
En halua kantaa kotiini esineitä, 
jotka ovat esillä vain kerran vuodessa ja vaativat
säilytystilaa muutenkin pienessä kämpässä.
Lisäksi, kun muuttoja lienee luvassa vielä useita,
haluan pitää tavaramäärän mahdollisimman pienenä.




Myöskään pölyjen pyyhkiminen ei kuulu lempipuuhiini,
joten ymmärrätte yskän...
Käytännön syyt ja omat mieltymykset puhuvat 
tavarapaljoutta vastaan.

No, onneksi juhlapyhiä ja vuodenaikoja voi tuoda 
kotiin myös ilman varsinaisia teemaesineitä.

Näin pääsiäisen aikaan voi luoda tunnelmaa vaikka 
kukkasin taikka puiden oksilla.
Näyttävämmänkin asetelman saa helposti luotua.
Itselläni on tänä vuonna "pääsiäiskukkina" orvokkeja,
joista onkin sitten pidemmällä tähtäimellä 
iloa koko kesäksi.

Myös kynttilät sopivat juhlaan kuin juhlaan,
ja niitä teille tulin esittelemäänkin.




Blogin joulukalenterissa esittelin 
kynttilänjämistä valamiani *pallokynttilöitä*,
ja kyseisessä postauksessa vilahtivat 
myös munanmuotoiset kynttilämuotit.

Lupasin kertoa niistä pääsiäisen tienoilla lisää,
joten tässäpä ne lopputulokset nyt ovat,
keltaisista kynttilänjämistä valetut pääsiäiskynttilät.

Näistä tuli minusta aika hauskat.
Nuo mustat nokiset pisteetkään eivät mielestäni 
haittaa yhtään,
koska onhan linnunmunissakin usein pilkkuja.
Voisi melkein luulla, että pilkut ovat ihan tarkoituksella,
vaikka ovatkin vain jämäkynttilöiden välttämätön paha.
;)





Notta kynttilöitä, kukkia ja hieman 
suklaatakin on, niillä pärjää hyvin! Hih.

Ja kerrottakoon, että näitä kaikkia on 
pääsiäisviikonloppuna luvassa enemmänkin, 
koska juhlin silloin valmistujaisiani.
Loppuviikko meneekin äiteen kanssa 
tehokkaasti köökin puolella...




Nyt aion kuitenkin nostaa vielä jalat ylös,
koska sain tänään siivouspuuskan,
ja tein perusteellisen kevätsiivouksen kotona.
Olen ihan poikki,
kun yksinään hääräsin koko päivän, huh.

Juhlia ei kyllä pidetä täällä,
mutta halusinpa nyt kumminkin siivota
ja vaihtaa verhot keväisempiin,
kun on tosiaan juhlahumua luvassa.

Tämmöisiä tunnelmia täällä.
Juhlista kertoilen sitten,
kun niistä on selvitty,
ja kunhan uusi läppärini saapuu.
Vanha kannettava nimittäin kosahti.
Tätäkin kirjoitan miehen koneella,
saan sentään välillä lainata, hih.

Mitäs teidän pääsiäisviikkoonne kuuluu?
Entä millaisia pääsiäissuunnitelmia teillä on?
:)

Iloista ja siunattua pääsiäisen aikaa!
<3

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Tajunnanvirtaa 1 & 2


Sunnuntai on hyvä päivä päätellä sukkia. 
Siispä otin parsinneulan kauniiseen käteen,
ja päättelin vihdoin nekin Tajunnanvirtasukat,
joita neuloin yhteisneulonnan aikana.

Nyt miulla on tässä kaksi paria kunnon 
Peppi Pitkätossu -sukkia.
Erilaiset samanlaiset parit,
niin kuin kaikki yhteisneulonnan aikana 
ja nyt sen jälkeenkin syntyneet sukat ovat olleet.




Aivan ihania sukkia on nimittäin
Katsokaa vaikka Instagramista #tajunnanvirtakal 
taikka Ravelrysta *projekteja*.
Oikeaa luovuuden ilotulitusta!
Teitte vielä paljon hienompia sukkia kuin olisin 
osannut edes kuvitella.

KIITOS teille kaikille yhteisneulontaan
osallistuneille ja sitä seuranneille.
Jokainen sukkapari on ilahduttanut ja 
sykähdyttänyt.
<3

Uskaltanen sanoa, 
että yhteisneulonta oli onnistunut juttu.
Olen saanut tosi ihanaa palautetta,
ja vähän toiveita siihenkin suuntaan,
että josko joskus uudestaan...

No, siitä en mene vannomaan mitään,
mutta eihän sitä tiedä,
jos vaikka syksyllä innostuisin taas 
keksimään jotain yhteistä kivaa.
Katsotaan, mikä on elämäntilanne silloin.




Tässä nyt kumminkin esittelyssä nämä 
omat sukkani - tai siis itse tekemäni,
nämä eivät jää minulle,
vaan jemmaan ne lahjalaatikkoon.

Koko on molemmissa noin 38,
ja ne on neulottu 3,5 puikoilla pääasiassa
seiskaveikan jämistä.




On melko rauhallinen sinivihreä värimaailma...




...ja vähän villimpi oranssinpunainen 
väriskaala.

Arvaatte varmaan, 
kummat on enemmän min mieleen.
:D




Jep, nämä villimmät tapaukset.
Tuo murheenkryyniksi kutsumani 
Viidakko-lankakin löysi paikkansa 
noissa kantapäissä.

Olin miettinyt pitkään, mihin ihmeeseen sen ujutan,
kun mustan tai muun sopivan yksivärisen langan
 kanssa yhdistäminen olisi ollut
ihan liian tylsää.

Ihme päähänpinttymiä välillä,
tunnustaaks joku muu?!




Mutta ei siinä,
tykkään molemmista sukista.
Lopputulos on sellainen kuin jämälangoilla 
operoidessa voi olettaakin,
värikäs ja iloinen.




Kummat sukat on enemmän sin mieleen?

Entä olitko yhteisneulonnassa mukana,
tai aiotko neuloa sukat näin jälkikäteen?
:)

Ihanaa sunnuntaita ja iloa 
uuteen viikkoon!

torstai 4. huhtikuuta 2019

Keltaiset kynsikkäät ja muita hullaantumisia


Peukut pystyyn, nyt on kevät!






Saanen esitellä, 
ensimmäinen itse värjätyllä langalla 
neulottu työ on tässä: kynsikkäät minulta minulle.

Muutaman päivän tikuttelin 2,5 puikoilla,
ja Nalle-lankaahan tämä edelleen on.
Käytin hyväksi havaittua *Novitaknitsin ohjetta*,
jolla neuloin jouluksi myös veljelleni kynsikkäät,
ne mustat jos muistatte.

Ai että näistä tuli hyvät.
En käsitä, miten vasta nyt sain aikaiseksi neuloa 
itselleni kynsikkäät! 
Nämä ovat ihan superkätevät.
Ainahan mulla on kynsikkäät keväällä ja syksyllä 
käsissä, kun käyn lenkillä ja pelaan PokemonGota,
tai kun käymme geokätköilemässä.

Tähän asti käyttämäni ostokynsikkäät eivät vaan ole 
olleet näin lämpimät saati hienot,
 ja niissä sojottaa lankoja.
Ne ovat myös ikivanhat. Niiden selkäpuolella 
on ankannaama, jonka silmät hohtavat pimeässä.
:D





Mutta nytpä mulla on ihanat ja lämpimät 
ja iha itte tehyt kynsikkäät.
Näissä näkyy nyt myös tuo langan 
eläväinen väripinta.
Tämä oli se rusehtavapohjainen Nalle,
joka oli 50g vyyhtinä värjätessä.
(Sipulinkuorilla värjäsin, siitä juttua 
toiseksi edellisessä postauksessa.)

Tosiaan, nämä kynsikkäät kädessä kelpaa lenkkeillä,
ja bongailla vaikka leskenlehtiä.
Kattokaa ny millasesta paikasta löysin kevään ekat!





Ja koska värit on parasta,
niin esittelenpä vielä nämä herkut,
jotka hain tällä viikolla postista.
Hieman saatoin hemmotella itseäni...

Ostin kolme kerää merinolankaa 
Ruskanlehden verkkokaupasta.
Nämä on niitä Ruskanlehti-podcastin Terhin 
käsinvärjäämiä lankoja,
joita olen kuolannut jo monta kuukautta.

Tuo pieni kellanvihreä kerä oli kaupanpäällinen.




Näillä väreillä on hauskoja nimiä,
vasemmalta oikealle
'Kahvi', 'Ruosteinen naula' ja 'Ruoste.
(Keltainen on 'Oliiviöljy'.)
<3




Olen rakastunut. Niin mun värejä.
Huhuh. Kalliita tällaiset hullaannukset vaan.
En ole ikänäni ostanut näin kallista lankaa,
eikä tästä tapaa tule tällä budjetilla,
mutta kerrankos sitä.
Mies on nyt töissä niin uskaltaa rouvakin 
tehdä vähän omia ostoksia.
;)

Ja ai miks just nyt?
No kummää haluan ohkasen ja 
unelmanpehmeen villapaidan.
Oon alottannu sen jo.




Ehkäpä joku valveutunut tunnistaa paitamallin?
Tämä on ollut aika suosittu ilmaisohje,
siksi minäkin sitä nyt kokeilen.
Lisää kerron, kun olen pidemmällä.
;)

Hih. Hyvää huhtikuun alkua kaikille!
<3