tiistai 26. tammikuuta 2016

Runo #10


Kun jalat ovat liian pienet
näihin saappaisiin

ja pitäisi sukeltaa,
vaikka en osaa edes uida.

Kun päivät eivät mahdu
näihin tunteihin…

En jaksa kahvikupin voimalla,   
en edes sen keltaisen.

En ole niitä,
jotka kirjoittavat avunpyyntöjä
vessojen seiniin

tai ranteisiin.

En kirjoita niitä ollenkaan.

Jos minulta kysytään,
niin kaikki on

ihan hyvin.

Kahden sanan pohjaton kaivo,
johon voi aina hypätä,
eikä kukaan kysele enempää.



maanantai 25. tammikuuta 2016

Neliötossut

Mitäpä sitä flunssan kourissa tekisi,
 ellei jotain sellaista,
mikä onnistuu pää puuroisenakin.




 Aluksi meinasin aloittaa raitasukat vihreistä
ja valkoisista jämäkeristä mutta kun olin
kotosalla käymässä ja äitee virkkasi lupaavan 
näköisiä neliöitä erään askartelulehden ohjeella,
niin suunnitelma muuttui.
Päätin itsekin kokeilla kyseistä ohjetta.
Samalla välttyisin lankojen päättelyltäkin!




Ja mitä varten neliöitä?
No tossuihin tietenkin!
Eiks oo veikeet?
 



Kuvat vaan on vähän hämäriä,
kun se auringonpaiste loppui vähän kesken. 
 



Näistä tuli aika kivat. 
Tehdään vaan sopivan kokoinen neliö 
(käytännössä millainen vain)
ja taitetaan se kolmioksi.
Toinen lyhyt sivu on pohja ja toista 
sivua kiinnitetään niin pitkälle,
että tossu pysyy jalassa.
 



Minä kiinnitin sivut virkkaamalla piilosilmukoita,
mutta voi saumat esimerkiksi ommella myös parsinneulalla.
Lisäksi virkkasin vielä kiinteillä silmukoilla tuon 
"suuaukon" reunat,
niin tuli siisti lopputulos.  


 

Eiks näillä nyt sit kelpaa tassutella 
tää nuha pois?
:)

Taidan muuten tietää,
mihin ainakin osa jämälangoista menee nyt...
Jos ne virkkaustaidotkin vähän parantuis,
ei ole nimittäin min mukavuusaluetta.
Tämänkin neliön kanssa oli jo pähkäilemistä,
kun en meinannut millään hahmottaa mikä on
minkäkin pylvään silmukka.
:D

Mukavaa viikkoa!

lauantai 23. tammikuuta 2016

Keskeneräistä ja kuitenkin valmista

En yleensä tykkää postailla 
keskeneräisistä töistä 
mutta nyt teen poikkeuksen,
sillä periaatteessahan tämä on valmis.
 
86cm neuletakki tädin pikku prinsessalle,
synttärit on kohta.
<3




Malli on Novitan Ipana-lehdestä vuodelta 2013.
Lehden tosin ostin "vanhenevan päiväyksen" vuoksi
alennetulla hinnalla vasta pari viikkoa sitten. 

Alkuperäisessä raidallisessa mallissa 
on käytetty Ipana- ja Säde-lankaa
mutta minä käytin vain tuota Ipanaa,
jota sattui olemaan valmiiksi 4 kerää lankahyllyssä.
Se on nyppyyntymätöntä akryylia.
Ostin sitä joskus ennen kuin oli edes mallia,
mistä tehdä.
Lankaa on (tähän mennessä) mennyt vajaa kolme kerää.
 Teen todennäköisesti ainakin vielä yhden taskun.
Ja jostain täytyy etsiä kauniit napit...

Nappilistan virkattu reuna ei muuten kuulunut
ohjeeseen vaan tein sen siksi,
että neuleesta tulisi vähän tyttömäisempi 
kuin malliversiosta.




Nyt vielä vähän funtsailen,
miten toteutan loppusilauksen ja
parantelen flunssaa,
jonka onnistuin saamaan heti koulun alkuun...
Nenäliinoja kuluu tiuhaan tahtiin
ja unta on saatu liian vähän,
kun ei oikein pysty nukkumaan.
:<

Onneksi on siis jotain kivaa mitä funtsailla!
Varmaan täytyy ottaa tässä välissä
myös sukat puikoille taas,
välityönä.

Jees.
Pysykää te muut terveinä!
Mukavaa viikonloppua!
:) 

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Papukaijasukat


Mie vähän huijasin teittii.
Väitin, että ensin pitää saada vanhat 
langat alta pois,
ennen kuin alan kokeilla uusia.
Kuinkas kävikään?
 


  
Muistin tuossa alkuviikosta,
että kämppiksellä on synttärit torstaina.
Tietenkin tämä iski tajuntaan yhdeksän aikaan
illalla ja laskelmoin hetken, ehdinkö ennen h-hetkeä,
jos heti aloitan sukat...
Ja ehdinhän minä, tietenkin, pah!
Ei tehnyt edes tiukkaa ja oli kivaa,
kun luennoille palatessa oli jotain helppoa neulottavaa.
 
Mutta se lankajuttu.
Jämälankojen kanssa miesten sukkien
 vääntämisessä olisi mennyt ikä ja terveys,
kun suurin osa niistä sattuu olemaan
vielä Nallea.

Niinpä tein kompromissin ja käytin
jämiä ja uutta lankaa.
Seiskaveikan jäminä näissä on siis
punaista, (latkua) vihreää ja tumman sinistä.
Teräosa on tuota seiskaveikan ihan uutukaista
Viidakko (papukaija) -väriä.




Jämäsinisen ja -vihreän langan värisävyt 
eivät ihan kohtaa tuon papukaijalangan kanssa 
mutta ei se nyt niin hirveästi pistä silmään.
(Vai pistääkö?)

Minusta lopputulos on ihan hauska,
vaikka aluksi epäilinkin,
tuleeko värivalinnoista katastrofi.

Koko on 42-43, puikot kokoa 3, 
13s/puikko, vahvistettu kantapää.
 



Hih, tykästyin tuohon papukaijaan kovin.
Se yhdistyy niin kivasti punaiseen ja oranssiin.

Noh, ennen kuin käytän kyseisen kerän loppuun,
aion kuitenkin koluta jämälangat läpi,
kun seuraavat sukat teen.

Joopa. Kai se ois paketointihomma seuraavaksi.
Värikästä viikkoa teille!
:)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Talvi-iloa

Kyllä se palaa.
Ja on ainakin kauniin värinen!
Toista koekynttilää täytyy 
vähän fiksailla vielä.
 



Mutta olipahan tunnelmallinen 
aamiainen,
kun oli tuo kaunokainen pöydällä,
vaikka aluksi vähän savutti 
ja vieläkin vähän lepattaa.
 



Ensimmäiseksi yritykseksi kuitenkin
riittävän hyvä!
:)
 



Ja mie oon ihan pähkinöinä tästä
talvesta.
Oli pakko käydä vähän ihailemassa
pihalla.
Kameran kanssa tietysti.

 




Neulomuksetkin etenee,
pikku hiljaa taas.
Ja ah, oranssi seiskaveikka on
tullut takaisin!
Mikä riemu!
Ja saatoin ostaa kerän
Papukaijaakin... 
Noh, ensin vanhat langat pois,
sitten korkkaan uudet kerät.
:)


lauantai 16. tammikuuta 2016

Kynttilöiden kierrätystä

Mie tykkään polttaa kynttilöitä.
Silloin, kun olin teini(mpi),
niin aina keväisin huoneen ikkunaa pestessä 
rätistä tuli ihan musta...

Ja etenkin näin joulun alla tästä syystä 
myös kynttilännysiä on ihan riittämiin.
Tällä kertaa päätin säästää kaikki nysät 
ja pengoin äidin varastot myös.

Tuloksena on pussillinen eri värisiä jämiä.

 


Kuvan saalis on jo vähän vajentunut,
kun päätin kokeilla ekaa kertaa tehdä 
itse kierrätyskynttilöitä...

Vähän jännitti kokeilu mutta toistaiseksi
kaikki näyttää hyvältä.
:)




Käytin näihin kahteen koekynttilään 
yhden violetin nysän, muutamia valkoisia 
ja kaikki siniset jämät. 
 


 Sulatin nysät vanhassa kattilassa vesihauteessa 
ja nypin sydänlangat pois.
Tätä ennen olin teipannut pienillä 
paloilla sydänlangat vanhojen lasikuppien pohjaan. 
Lasit ovat kynttilälaseja,
ei huolta.
;) 

Ja kyllä,
vanhat sukkapuikotkin saivat ihan 
uuden käyttötarkoituksen...

Huomenna nähdään,
tuliko näistä käyttökelpoisia.
Antaa nyt jämähtää yön yli.
Väri varmaan tuosta vielä vähän 
vaalenee mutta se on oikeastaan
silloin juuri se sävy,
mitä yritinkin hakea.
:)
 


maanantai 11. tammikuuta 2016

Vanhasta uutta

Mulla on tällaiset (luultavasti tätini tekemät) sukat.
Ne ovat todennäköisesti vanhemmat kuin minä itse.
Ja ne on siniset - ei kuulu lemppareihin.
Mutta ne on silti niin kivat, ohuet ja istuu jalkaan.
Pohjista meinaa vaan paistaa päivä läpi,
kuten ehkä kuvasta huomaa.




Olen myös jo jonkin aikaa haaveillut 
tekeväni kirjoneulesukat ihan itselle.

Niinpä oli saatava sellaiset,
ennen kuin nuo vanhat kuluvat puhki.
Teen vanhoihn toki ehkä uudet terät joskus
mutta miksipä en tekisi uusia versioita,
kun malli on niin kiva?




Eikä mulla mitään muuta 
mallia näihin ollutkaan kuin nuo
vanhat sukat.
Niitä tutkimalla pärjäsi hyvin.




Lopputulokseen olen tyytyväinen!
:)

Ainoa hankala asia näissä oli tuo lumihiutale-kuvio,
se oli vähän turhauttava.
Lisäsinkin siihen vähän tuota vaaleaa kuviota,
etteivät langanjuoksut olisi niin pitkiä.
Noh, onneksi omassa jalassa ei tarvi olla niin priimaa,
joten en viitsinyt purkaa ja tehdä uudestaankaan.

Ja yh - muistin taas, 
miksi mustalla langalla  
neulominen on niin puuduttavaa.
:D

Puikot oli varressa kokoa 3,5 ja resorit ja 
teräosion tein 3:sen puikoilla.
Silmukoita varressa 60,
nilkan resorissa 56 ja
teräosassa 52.
Lankana Nallea.




Että pakkaset jatkukoon min puolesta vaan!
Sain toisen lumilyhdynkin pihalle jo.
Mukavaa viikkoa!
:)


sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Tunnelmointia

Mie oon vähän hupsu. 
Haittaaks se?

On meinaan ilo irti,
kun saan jäälyhtyjä pihalle!
Ekassa on jo kynttilä,
seuraava on jäätymässä.

Ekat ja vikat jäälyhdyt tässä pihassa.




Viime talvena ei ollut tällaisia 
pakkasia,
joten en edes suunnitellut lyhtyjä 
mutta nyt tuli semmoinen fiilis 
parin päivän puuterilumisateen ohessa,
että jos nyt vaikka.




Mutta niin - ekat ja vikat.
Toukokuun loppuun mennessä 
tyhjenee tämä "opiskelijakämppä" meistä 
(miä, miäs, miähen bestis).
Omakotitalossa vuokralla nääs.

Jaa miksikö nyt tunnelmoin?
No sille on hyvä selitys.
Saimme nimittäin uuden vuokranantajan,
koska tontti taloineen on myyty!
Mikä on I-HA-NAA. <3
Nimimerkillä vastoinkäymisiä-on-ollut.

Ja parasta on se,
että myö saahaan olla vuokrasopparin
loppuun asti tässä ihan rauhassa.

Jos nyt ei tarvitsisi pelätä enää,
että vuokranantaja meinaa muuttaa
asustelemaan tuohon lahoon saunarakennukseen tms...
Ei, se ei ollut vitsi.




Noh, kerron ehkä lisää tästä taloepisodista sitten,
kun olemme muuttaneet pois. 
Sitä paitsi tiedän,
että talo menee nurin ja tilalle rakennetaan uusi,
joten uskallan kertoilla enemmän.
Kuvien kera. :D

Nyt taidan kuitenkin vain hengitellä syvään,
juoda piparminttuteetä (jos tää kurkkukipu vihdoin katoaisi!)
ja tietenkin - neuloa villasukkia.
Yksi kirjoneulesukkapari on työn alla,
loppusuoralla.
;)



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Lapaset ja Instagram!

Dodii.
Vuoden ekat tekeleet,
lapaset äiskälle.



Kuvio on Joroisten Hammasraitalapasista,
joiden ohjeen nappasin
Anna-Karoliina Tetrin Perinteiset lapaset -kirjasta.
Kirjan sisältöä voi käydä vilkaisemassa Ravelryssa.
Siellä on nähtävissä kaikki kirjan mallit mutta ohjeet 
on valitettavasti ilmeisesi saatavilla 
vain kirjassa itsessään.




Näiden (ja melkein kaikkien kirjan muidenkin) lapasten
ohje oli ohuemmalle langalle ja 
pienemmille puikoille kuin mitä minulta löytyy,
joten 60 silmukan sijaan tein kuudella jaollisen
kuvion perinteisesti 48 silmukalla.
Lankana siis Nallea ja puikot kokoa 3.




Kuvio onnistui kivasti siis näinkin 
ja lapasen varren tein ihan vaan 2o, 2n -resorilla,
enkä ohjeen mukaan kikkaillen.

Kyllä kelpasi käydä ulkona kuvaamassa,
kun oli valoa ja saan lainata miähen ihan 
uutta kameraa.
:)




Ja hei,
jonkin mielenhairahduksen takia
miut löytää nykyään myös Instagramista,
nimimerkki on pipotus.
Linkki myös blogin oikeassa ylälaidassa.
Jos ootte siellä,
niin käykää seuraamassa!

Saas nähdä,
kuinka nopeasti sitä opin käyttämään.
Sain mää ekan kuvan jo lisättyä.
Voin silti luvata,
että suurin osa kuvista tulee 
kuitenkin ihan ensisijaisesti aina tänne 
blogin puolelle.
:D

Hehe. Uusi vuosi, uudet kujeet.
 Mukavaa loppiaista!

tiistai 5. tammikuuta 2016

Retrokärpänen kirpparilla

"O-ou",
ajattelin,
kun kävelin kirpparin 
ovesta sisään. 

Ekalla pöydällä,
jonka näin,
oli yksi sellaisista ihanuuksista,
millaisia olen käynyt 
muiden blogeissa ihastelemassa...
En voinut jättää sitä sinne.
Emalikattilaa nimittäin.




Tästä retrokärpäsen puraisusta on 
kiittämistä ainakin Ihan oikea blogi?a...
Kaiman postauksissa on vilahdellut
aika ihania retroastioita...
Ja Rynttyliisan kotkotukset -blogi on asia 
vielä erikseen.
Käykääpä vilkaisemassa (jos uskallatte,
sillä blogien seuraamisella voi 
näköjään olla sivuvaikutuksia)!




On se vaan niiiiiiin ihana!
Pahoittelen, että sen kuvaussisältö 
on nyt vain tuommoinen raasku vehka.
Kesällä kattila saa varmasti 
vähän mielikuvituksellisempaa sisältöä.
Samettikukkia tai pelargonian kenties?




Ja pieni palanutkin kohta
aikaa nähneessä kattilassa toki on.
Mutta minusta se vähän niin kuin 
kuuluu asiaan.
:)




Ja ei,
ei minusta retroilijaksi 
muuten ole kuin astioiden (uusiokäytön)
ja tekstiilien suhteen.
Retrovaatteet ei oo ihan mun juttu,
saati sisustaminen sinänsä.
Bloginkin retrosisältö on siis rajattu alue,
älkää pelästykö!
;)

(Aiempia retrojuttuja tähän asti onkin vain kaksi,
Pieni retroilu ei ole koskaan pahasta.)


Ja on minulla uudempaakin näytettävää.
Tällainen ihana Iittalan muki osui silmiini 
ihan ruokakaupassa.
Tuo Palmikko näytti niin neuleelta, 
että en voinut vastustaa.
Täytyyhän neuleiden suunnittelussa nyt 
oma teemukinsa olla!
Eikö?

Hih.
Hömpötyksiä.
Seuraavaan postaukseen 
lupaan käsitöitä.
Lapaset on puikoilla.
:)