Värillä on väliä

Lupasin tälle viikolle sukat 

ja saamanne pitää.

Nalle Taikasta, kolmosen puikoilla, koko 39-40 

tai ehkä jopa vähän reilu.

Olisin voinut tehdä vähän pienemmällä silmukkamäärällä 

mutta toivotaan nyt,

etteivät ole ihan löröt saajan jalkaan.

Varret valepalmikkoresorilla.

 

Minusta näistä tuli tosi veikeän väriset.

Itse asiassa oli ihanaa neuloa tätä lankaa,

kun väri oli niin mieleinen.

Piristi siellä leirilläkin, kun sai neuloa ja 

langassa oli niin paljon ihania värisävyjä.

Jos ette vielä tienneet,

niin lempivärinihän on oranssi.

Kaikki keltaisen, punaisen, vihreän ja violetin sävyt 

ovat myös lähellä sydäntä - ja turkoosi.

Sininen, pinkki ja persikka ovat miun inhokkeja.

Sininen on liian kylmä, liian rauhallinen.

Pinkki on... No, pinkki, jne...

Mutta se, että ne ovat minun inhokkejani,

ei tarkoita sitä,

etteivätkö ne olisi hyviä värejä.

Jokainen väri on oikeasti kaunis.

Olen tämän oppinut vasta muutaman vuoden aikana.

Ennen olin kauhean tarkka siitä, jos jossain oli "väärää väriä".

Mutta nykyään voin jo myöntää,

että esimerkiksi vaaleanpunaiset ja pinkit kukat ovat kauniita ja 

sellainen indigonsininen on pieninä määrinä jossain tosi sykähdyttävä.

Ja voin ostaa vaatteita,

vaikka niissä olisi jokin vääränvärinen yksityiskohta.

Sisustuksessa en varta vasten käyttäisi sinistä tai pinkkiä 

tms. mutta jokaiselle värille on paikkansa.

Ja on minulla yksi pinkki viltti.

Olen sitä mieltä, ettei värimieltymyksiä saa arvostella.

Se on ihan oikeasti ikävää.

Jollekin se oma inhokki on se väri,

joka tekee omasta elämästä edes vähän parempaa,

voimauttaa ja tekee onnelliseksi.

Se tietty väri saa kaiken näyttämään kauniimmalta.

 

Itselleni juurikin oranssi on se the väri.

Täynnä elämäniloa, auringonlaskuja, appelsiineja ja 

tiikerililjoja.

Olen niin onnellinen,

kun ekaa kertaa sitten porukoiden luona asumisen 

minulla on paljon oranssia kotona.

Voin esitellä teille joskus, jos teitä kiinnostaa.

 

Miun omassa huoneessa oli (ja on edelleen) yksi oranssi seinä.

Nyt miulla on kotona vain valkoisia seiniä mutta oranssit 

verhot, tyynynpäälliset ja oranssikeltainen matto näyttävät 

sitäkin kirkkaammilta.

;)

Ja kirkkaudesta puheen ollen...

 

 

Eiks oo muuten veikee retkituoli?

Ei viitsitty hommata kunnollisia parvekekalusteita vielä,

koska tänne on tulossa julkisivuremontti,

jonka seurauksena nyt vain puoliksi lasitettu partsi lasitetaan kokonaan.

Siispä teimme kompromissin.

Partsilla on kiva istua nyt.

Miun on tämä keltainen ja muru halusi itselleen 

sellaisen maastonvihreän,

jonka voi ottaa myös kalareissuille mukaan.

En nyrpistänyt nenääni erivärisyydelle,

sillä tuolta parvekkeelta ei tule väriä puuttumaan,

mikäli minä saan päättää.

 

Ja sitten kuitenkin omituisesta päähänpistosta hankin valkoisia 

pikkupetunioita...

On tuossa korissa violettejakin kukkia,

mutta niissä on tällä hetkellä vain nuppuja.

Näette niistä ehkä kuvia myöhemmin.

Värikästä loppuviikkoa kaikille!

:)

Leirikirje

Posti toi minulle yllättävän kirjeen.

Kuoressa oli sydäntarroja. 

Kun avasin sen, ajattelin, että o-ou!

Kyseessä oli leirikirje "salaisilta kirjeystäviltä".

Toisin sanoen kaasoilta.

Minua kehotettiin varautumaan mm. sääolosuhteisiin,

vaihteleviin ympäristöihin ja saunomiseen.

Leirielämää nähneenä aion tässä tapauksessa varautua 

kyllä ihan kaikkeen - ainakin henkisesti.

Tämä on ihan hirveää,

kun tiedän,

että joudun pohtimaan tätä tulevaa leiripäivää vielä monta 

viikkoa ja spekuloimaan tapahtuvaa,

sillä kuten leirikirjeessä todettiin,

niin vain Luoja ja kaasot yksin tietävät,

mihin tämä seikkailu johtaa.

:D 

Mutta ihana ylläri oli tämä.

Kirjettä en ollut osannut odottaa.

Nyt osaan kyllä varautua salamyhkäisiin viesteihin,

sillä niitä on kirjeen mukaan tulossa vielä lisää ennen h-hetkeä.

Jääkäämme siis jännityksellä odottamaan,

mitä huikeat, luovat ja kekseliäät ystäväni

ovat suunnitelleet pääni menoksi!

:)

Millaisia polttarikokemuksia teillä on 

omista/muiden polttareista?

Onko saatu yllätettyä?

Jännittikö?

Minua ainakin jänskättää mutta luotan näihin ammattilaisiin.

Jotain kiusaa varmasti ovat keksineet mutta 

enköhän saa myös nauttia illasta.

;)

 

Huopakynäsotku ja pari sanaa minusta

 Minulla ei ole aikaa piirtää nykyään.
Teen aina kaikkea muuta,
enkä malta rauhoittua paperin ja kynien ääreen.
Tilaakin on kotona niin vähän,
että maalausteline yms. saavat ihan suosiolla jäädä varastoon pölyyntymään.
Pyhäinhäväistys - mutta joskus on pakko valita.
On muitakin harrastuksia, hyviä kirjoja, neuleita, ylipäänsä elämää, töitä, opiskeltavaa...
Joskus se masentaa. 

Tänään päätin kuitenkin tehdä hetken mielijohteesta poikkeuksen ja piirsin loppuun huopakynätyön, jonka olen aloittanut joskus vuosia sitten.
Ai miksi nyt?

Pitkästä aikaa tuli sellainen fiilis,
että osaan sanoa jotain paremmin kuvin kuin sanoin.
Ja tarvitsin aikaa itselleni.
Aina vähän sama fiilis, kun palaan leiriltä kotiin.
Kaipaan omaa tilaa,
sillä on paljon ajateltavaa.
Leireillä oppii niin paljon itsestään ja muista ihmisistä.
Ja inspiroituu.
Mutta se kaikki täytyy käsitellä yksin.     
  

Vaikka eipä tällä sotkulla mitään varsinaista sanomaa ole.

Ennemmin kyse on siitä,

mitä mitä minun pääni sisällä liikkuu.

Kuka olin silloin, kun tämän aloitin ja kuka olen nyt.

Kuka olen nyt?

Siinäpä vasta hyvä kysymys,

se on pyörinyt pitkän aikaa mielessäni.

Enkä tiedä vieläkään. 

  

En ole kauheasti kertonut itsestäni täällä blogin puolella,
eikä siihen sinänsä ole ollut tarvettakaan.
Nyt ajattelin kuitenkin ihan vähän valottaa kuvaa minusta, 
koska tuo piirros vaatii vähän selitystä.
Toki taide puhuu aina puolestaan mutta tuo piirros on 
enemmän itsetutkiskelua ja väriterapiaa kuin sitä,
että olisin yrittänyt tehdä jotain hienoa ja viimeisteltyä.

Halusin tehdä jotain,
joka näyttää minulta - ja vain minulta.

Tuo teksti on muuten Poets of the Fallin Roses-nimisestä biisistä. 
Miun lempibändi. Ei ehkä heidän paras biisinsä mutta itselleni merkityksellinen. 
Noihin sanoihin palaan aina uudestaan.
 
 

Tuossa sotkussa ja minussa/elämässäni paljon kaunista ja hyvää, 
mihin olen tyytyväinen ja mistä olen onnellinen.
Mutta on paljon näkyviä virheitä,
peitettyjä virhevetoja, huonoja värivalintoja.

On paljon,
mitä en osaa.

On paljon, mitä olen oppinut ja osaan.
Kun vain muistaisin sen.

Ja ennen kaikkea: Mikään ei ole mustavalkoista.

Jos jotain inhoan, niin kyynisyyttä ja mustavalkoista ajattelua.

Niillä ei pääse mihinkään. 

Kyynisyydellä ei pääse lähemmäs toisia ihmisiä,

eikä sillä saavuta itselleen pidemmän päälle kuin hirveän huonon olon.

 

Asiat, joita minun täytyy opetella vielä valtavasti lisää:

sanat kiitos ja anteeksi.

 

Tajunnanvirta on kyllä jännä juttu.
Sillä "tekniikalla" tein tämän alusta loppuun.
Ei hahmottelua, ei luonnoksia, ei lyikkäriä ja pyyhekumia.
Se mitä tulee paperille, jää paperille.

Elämässäkin kokonaisuus ratkaisee. 
Eikä tämän selkeämpää ole elämäkään juuri nyt.

 

      

Saisinkohan vihdoin kauan kaivatun taulunkin seinälle?
Muutama vuosi sitä odotellessa menikin.
Saa nähdä, kuinka kauan menee siihen, että saan kuvaan sopivammat kehykset hankittua.
Mustareunaiset sopisivat paremmin.

Huokaus.
Olipas epämääräinen postaus.
Mutta tulipa tehtyä.

Ihanaa viikkoa kaikille!
En uskalla luvata mutta luulen,
että vielä tällä viikolla näette täällä
valmiit villasukat.

Eli palailen perusasioiden äärelle.
Siihen asti, nautitaan kesästä.
:)
       

Runo 15#

Mietin,
olisiko hyppääminen sattunut vähemmän,
kun silta huojuu jalkojeni alla,
enkä uskalla liikahtaa.

Solmin köydet haparoivin sormin.

Nyt tuijotan sumuun yli tyhjyyden.

Kuinka kaukana olet?

Ensimmäisen askelen jälkeen
en voi kääntyä enää takaisin,

enkä tiedä,
tuletko edes puolitiehen vastaan.