Lokakuun kooste

Lokakuussa tapahtui min elämässä 

ylipäätään paljon kaikenlaista,

ja kiireeseen nähden myös blogi sai 

yllättävän paljon uutta sisältöä.

Käsitöiden puolella sain valmiiksi 

kolmet sukat ja yhden tavallisen tiskiliinan.

*Metsäretket miesten koossa*

*Mysteerisukat*

*Vuosi väriterapiaa: liila lokakuu*

Höpöttelypostauksissa taas fiilistelin syksyä 

ja kerroin kuulumisia,

kuten sen, että graduni valmistui,

 ja pääsitte taas kurkkaamaan vähän 

teologin leirielämään.

*Sadepäivän iloja*

*Luova tauko*

Mitäs tykkäsitte lokakuun annista? :)

Saa nähdä, mitä marraskuu tuo nyt tullessaan.

Olkapää on edelleen rasitusherkkä,

joten hissukseen olen sen kanssa nyt.

Olen ihan vähän neulonut parina päivänä,

että saan Metsäretket-lapaset pois puikoilta,

mutta muuten vältän neulomista.

Vieroitusoireet on pahat!

Niitä lievittääkseni 

olen koittanut keksiä muuta luovaa toimintaa,

että sormet pysyvät pois puikoilta.

Tällä hetkellä mulla on kynttiläprojekti menossa.

Tavoitteeni on saada parin vuoden aikana kertyneet 

kynttilänjämät uusiokäyttöön jouluun mennessä.

Kävin myös kaivamassa varastosta 

lisää askartelutarvikkeita käden ulottuville,

koska tuumasin, että alkaa olla tulipalokiire,

jos aion joulukalenteriin saada luukkujen täytettä!

Toisaalta tämä olkapään rasittuminen 

onkin siis ihan hyvä juttu;

minun on ihan pakko tehdä muutakin kuin sukkia!

Hyvä syy kokeilla kaikkia ei-neulonnallisia luovia ideoita,

mitä mielessä pyörii...

Mielenkiinnolla odotan,

mitä saan aikaan, kun sukkapuikot ovat pannassa.

Mukavaa alkavaa marraskuuta teille sinne 

ruudun toiselle puolelle!

<3

Luova tauko

Moe. Ois taas höpinäpostauksen aika. Varoitus: sisältää teologin arkea. ;)

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja stressaavia.

On ollut erilaisia kouluhommia, ja sitten sellainen pikku juttu kuin gradu piti saada valmiiksi. Kyllä. Sain sen vihdoin niin valmiiksi, että kehtasin palauttaa. Heja! Hurraa!

No, en kyllä hirveästi hurraa. Sanoisin että... piip... mutta palautettu, vaikka ihan keskiverto työ se näillä näkymin on. Koko prosessi on vaan ollut raastava. Moni asia haittasi työn etenemistä alusta asti. Silti selvisin - tai ainakin uskottelen itselleni niin, kunnes arvostelu rävähtää rättinä naamalle. Enivei, opin kirjoitusprosessissa eniten itsestäni, mikä on ehkä loppupeleissä merkittävämpi asia kuin mikään arvosana. 

Sen verran tässä on ollut kaikkea mahdollista, että tippakin on ehtinyt tulla linssiin (lue: pato auki) pariinkin otteeseen. Perfektionistin sietokykyä on koeteltu huolella. Väsymystä, yliopistolla reissaamista, ryhmätöinä opetusnäytteitä yms., erilaista suurennuslasin alla olemista. (Voin myös kertoa että esim. kaksikielisen itsenäisyyspäivän messun liturgian suunnittelu ei oo se helpoin tapa lähestyä liturgian syvintä olemusta, mutta tulipa sellainenkin tehtyä.)

Ihan snadisti on ollut hermo kireällä, eikä vähiten siksi, että ihan itse vaadin itseltäni liikaa. Yritän muistutella itseäni siitä, että 70% suoritus on ihan riittävä, mutta toistaiseksi en ole saanut muutettua pientä ääntä päässäni koulupsykologin ääneksi, joten itsekritiikki kukoistaa.

Asiaa ei ole auttanut se, että olkapääni kipeytyi stressineulonnasta niin paljon, että pidän tällä hetkellä pakkolomaa sukkapuikoista.

Tämä edellä kuvattu oli lähtötilanne siinä vaiheessa, kun pakkasin laukkuja lähteäkseni kahdelle varhaisnuorten leirille tekemään lyhyttä harjoittelua syysloman alkajaisiksi...

Ai että tuntuiko freesiltä lähteä leireille? Puolivaloilla mentiin, mutta hyvä, että mentiin niistä huolimatta. Yksi yö 7-10-vuotiaiden kanssa, kaksi yötä 11-14-vuotiaiden kanssa.

Vaikka lähteminen oli vaikeaa, huomasin yhtäkkiä hengitteleväni raikasta ulkoilmaa kirpeässä syysaamussa pururadalla, jossa leiriläiset kiersivät luontopolulla rastilta toiselle. Ei ollut kiire minnekään, mikään deadline ei painanut päälle, ja pienet ihmiset juoksivat reippaina rastilta toiselle. Oli tilaa hengittää.

Leirin teemana oli valo, ja siksi oli pyydetty, että leiriläiset toisivat kotoa heijastimen mukanaan. Siispä ohjasin yhtäkkiä askartelutuokiota. Letitettiin ja nyöritettiin lankoja, koristeltiin kimalleliimalla, tehtiin helminauhoja... Ideana oli se, että tehtiin vähintään kestävä ripustuslenkki heijastimelle.

Tässä kohtaa mietiskelin, että toivottavasti kimalleliima ei tykkää kyttyrää esim. vesisateesta. En itse ollut valinnut tarvikkeita, niin näillä mentiin, mutta hauskoja ja kauniita heijastimia tuli, ja leiriläiset tykkäsivät. Näissähän vain mielikuvitus on rajana. Langat, liimat, tarrat, teipit, helmet ja ne rumimmat laatikon pohjalle jääneet heijastimet käyttöön vaan.  

Kyllä ne vaikuttivat heijastavan kimalleliimakerroksen jälkeenkin, eikä liimaa tietysti laitettu kuin toiselle puolelle. Kuivattamiseen kannattaa kyllä varata ainakin vuorokausi aikaa!

Vähitellen aloin rentoutua. Leiriläiset olivat valloittavia tyyppejä, ja ohjaajien ja isosten kanssa oli jälleen mukavaa tehdä töitä. Tutustuin myös uusiin tyyppeihin. Huonoa huumoria ja hervotonta naurua. Se kuuluu asiaan. Eka ryhmä tuli ja meni, sitten tuli toka ryhmä. Leirin muodostusta taas uudestaan alusta. Säännöt, majoitukset, alkuhässäkät, ruokaa, ulkoilua, ruokaa...

Vaikka koitin jaksamisen mukaan hääräillä mukana monissa eri asioissa, niin minun varsinainen vastuualueeni oli iso osa leirin hartauselämästä. Suunnittelin iltahartaudet ja vikan aamun leirijumalanpalveluksen. 

Tämä majakka-kuva on iltahartaudesta, jota käytin molemmilla leireillä. Kyseessä on lattiakuva, jonka olen itse soveltanut valmiita lattiakuva-aiheita yhdistellen, muokaten ja uutta keksien.

Ai mitä on lattiakuva-työskentely? Lattiakuvat pohjautuvat käytännön uskonnonpedagogiikkaan, pedagogiseen menetelmään, jonka Franz Kettin ja Esther Kaufmann kehittivät 1970-luvulla katolisen kirkon päiväkotien tarpeisiin. Menetelmää on sittemmin kehitetty ja sovellettu eri tavoin. Menetelmän teoriaa on vaikea määritellä, koska siinä on vaikutteita monenlaisesta pedagogiikasta (montessori-, Waldorf-, hahmopedagogiikka) ja syvyyspsykologisista suuntauksista, eikä se nojaudu niihin. Lattiakuvien käytännön toteutukseen ei myöskään tarvita laajaa tietämystä taustateorioista, koska menetelmä "edustaa kokonaisvaltaista kasvatusnäkemystä, jonka taustalla on kristillinen Jumala- ja ihmiskuva". Lyhyesti määriteltynä lattiakuvien tarkoitus on auttaa yksilön oman minän löytämisessä ja tukea kasvua omaksi itseksi vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Lähde: Aulikki Mäkinen - Lattiakuvat, Lasten keskus 2007)

Käytännössä, omin sanoin sanottuna, lattiakuvan tekeminen tarkoittaa sitä, että erilaisten vaiheiden (laulu, tanssi, keskustelu, kosketus, kuunteleminen, pohdinta, rukous) ja materiaalien (kankaat, kynttilät, kivet, jne.) pohjalta piirin keskelle muodostuu lopuksi aina kulloisenkin aiheen mukainen kuva, jonka tekemiseen jokainen on osallistunut. Menetelmä on käytännönläheinen, aistirikas ja erilaisia ihmisiä puhutteleva tapa tutustua Raamatun kertomuksiin tai aiheisiin. Lattiakuvia voi toki käyttää myös ilman uskonnollista viitekehystä. 

Minun majakka-kuvassani pohdittiin Jumalan suurta rakkautta ja Kristuksen valoa, joita mekin voimme (heijastimen tavoin) loistaa toinen toisillemme. Aluksi lauloimme yhden laulun, ja jokainen sai vapaasti kertoa, mitä kuva toi mieleen. Seuraavaksi jokainen sai valita pari esinettä ja laittaa ne kankaalle haluamaansa kohtaan. Tämän jälkeen puhuin kuvan symboliikkaa apuna käyttäen itse aiheesta. Lopuksi, koska Jeesus siunaa meitä, mekin siunasimme toinen toisemme laittaen käden vasemmalla puolella istuvan kaverin olkapäälle, ja päätimme hartauden rukoukseen.

Täytyy sanoa, että ekaksi kokeiluksi oli aika onnistunut lattiakuva, etenkin pienempien leiriläisten kanssa, koska he lähtivät innokkaasti pohtimaan kuvan sisältöä. Isompien kanssa keskustelua tuli vähemmän, mutta se on ihan normaalia, että ryhmät ovat erilaisia. Hyvin meni kuitenkin molemmilla kerroilla. 

Aikaisemmin olen tehnyt lattiakuvia vain soveltavissa työelämäopinnoissa joko itse osallistujana tai ohjaajana kuvitellulle ryhmälle. Nyt oli kivaa ja innostavaa päästä tekemään ihan aidossa tilanteessa. 

Toisenlaisenkin iltahartauden pidin, mutta se ei ollut mitenkään erityinen. Sen sijaan haluan vielä kertoa teille isompien leirin vikan aamun jumalanpalveluksesta, jonka valmistelusta vastasin, ja johon itse valmistin liturgian ja olin lisäksi mukana suunnittelemassa saarnaa.

Koska viimeisenä leiriaamuna kaikki ovat jo väsyneitä ja kaikkensa antaneita, annoin isosryhmille tehtäväksi alttareiden toteuttamisen. Ei siis tarvinnut alkaa kirjoittaa esirukousta tai synnintunnustusta, lukea tekstejä tms. Nyt sai olla luova ja tehdä käsin. Avuksi annoin joka ryhmälle eri raamatunkohdat, jotka liittyivät valoon, mutta ne olivat vain ajatusten herättämiseksi, ja alttarin suhteen oli vapaat kädet.
  

Alttareista tuli mielettömän upeita. Kuvat eivät tee niille oikeutta, koska kynttilöiden valo ja kimmellys eivät välity, mutta saa näistä nyt jonkinlaisen kuvan. Alttarit halusin toteuttaa siksi, että halusin tuoda jumikseen eri aisteja palvelevia elementtejä. Jokaiselle jotakin. Esirukouksen kohdalla jokainen sai viedä oman rukouskiven (noita tummanpunaisia) mille alttarille halusi. Lisäksi esimerkiksi synnintunnustus toteutettiin laulaen, koska Nuoren seurakunnan veisukirjassa (2015) on siihen oikein sopiva Synnintunnustus-laulu.

Samaa aisti-teemaa palveli myös saarna, jonka keskiössä oli erään Tuhkimo-sketsin pohjalta tehty näytelmä. Leirin pappi oli keksinyt, että kyseisestä sketsistä saisi suhteellisen helposti tehtyä hengellisen version, ja minä innostuin ajatuksesta. Siispä istuimme alas, ja käsikirjoitimme Tuhkimon Tuhlaajapoika-versioksi.

Siitä tuli aika hyvä! Idea sketsissä on siis se, että kaikki muut hahmot, paitsi kertoja, ovat kyykyssä kankaan takana piilossa, ja jokainen hahmo nousee esiin vain oman vuorosanansa kohdalla. Jos hahmoa alkaa naurattaa, hän joutuu menemään kyykkyyn siksi aikaa, kunnes pystyy pokkana sanomaan vuorosanansa.

Saarnanäytelmästä ei tietenkään tullut ihan yhtä hauska kuin sketsistä, mutta oli siinä huumoriakin mukana, ja se palveli tarkoitustaan. Mielenkiinto säilyi yllä saarnan alusta loppuun. Kun näytelmä päättyi, pappi vielä kyseli leiriläisiltä, kenen hahmoon oli helppo samaistua ja kokosi minusta hienosti yhteen olennaisen sisällön.  

Vitsit että oli kivaa liidata tällaista jumista! Jumis osallisti ihmisiä monin eri tavoin. Lisäksi se kokosi yhteen ison määrän eri elementtejä, jotka olivat tuttuja jo leirillä koetuista jutuista. Kaikki linkittyi kaikkeen. Valo-teema näkyi kaikessa: askartelussa, ulkopeleissä (pimeällä taskulamppujen kanssa, jopa Majakka-niminen leikki!), opetustuokioissa, aamu- ja iltahartauksissa, ja jopa vikan aamun lumisessa maisemassa. Hih. Jumiksessa oli ripaus tätä kaikkea. 

Jumalanpalveluksesta jäi ainakin itselleni tosi valoisa fiilis ja levollinen olo. Siitä oli hyvä lähteä pakkaamaan, syömään ja kantamaan tavaroita bussiin. Oli pitkästä aikaa sellainen olo, että sain aikaiseksi jotain, millä on merkitystä. Sain myös itse olla osana hienoa kokonaisuutta, ja nauttia leiriläisten, isosten ja työntekijöiden omasta valosta. Säkenöiviä tyyppejä. Monenlaisia lahjoja. <3 

Nämä leirit toivat kyllä todella kaivatun ja kirjaimellisesti luovan tauon opiskeluun, vaikka niistä opintopisteitä saankin. Hyvän tauon sain myös siihen neulomiseen, jota yritän parhaani mukaan vältellä nyt kotonakin vielä jonkin aikaa, että saisin olkapään kuntoon. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan ensin saan kaikki univelat nukuttua!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavaksi on varmaan koostepostauksen aika, mutta nyt toivotan kaikille mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3

Vuosi väriterapiaa: liila lokakuu

Kantapään kautta?

No ei vaines,

kunhan halusin esitellä teille nätin kantapään.

Ja puhun nyt siis sukkien kantapäästä.

Tietty haluan myös esitellä sukat kokonaan!

Tässä ovat min versiot Sukka-Finlandia -kisan 

lämmittelykierroksen *Keväällä kerran* -sukista,

jotka on suunnitellut Lumi Karmitsa.

Näitä oli ilo neuloa!

On herkkää ja nättiä, pitsiä ja palmikkoa,

ja ohje oli tosi selkeä.

Ja kirjoitin jo joulupukille,

että Karmitsan uusi kirja

Villit vanttuut ja vallattomat villasukat 2.

ois tosi kiva saada.

;)

Tämä sukkamalli sopi myös oikein hyvin 

*Vuosi väriterapiaa* -haasteen kuukauden väriin,

joka minulla sattuu olemaan liila.

Sain siis kaksi kärpästä yhdellä iskulla,

kun yhdistin haasteen ja lämmittelyn.

Hih.

Vaaleampi liila on Gjestalin Maijaa 

ja tummempi liila Novitan Nallea.

Ja ai mikä ero on liilalla ja violetilla...

Liila = lilac = syreeni

Violetti = violet = orvokki

Neuloin 2,5 puikoilla ja koon 36,

mutta min käsialalla kooksi tuli 37-38.

Sukat ovat miulle isot kantapäästä ja kärjistä,

mutta se ei haittaa kun näin uumoilin jo etukäteen.

Joululahjaksihan näitä suunnittelin.

Itelle tekisin ohuemmalla langalla.

Notta nyt on lämmitelty

ja kuukauden haasteosio tehty.

Aiemmat haastetyöni voit kurkata *tästä*.

Nättiä nättiä.

Tuntuu hassulta esitellä tähän päälle vielä 

tämmöinen harmaa ja simppeli tiskiliina,

jonka sain vihdoin valmiiksi.

Tää on kuljeskellu mukana laukussa ja repussa 

milloin missäkin muutaman kuukauden.

Mutta sainpahan tehtyä!

Seuraavan tiskiliinan kyllä neulon 

- virkkaaminen on itellä niin hidasta puuhaa.

:D 

 Jees.

Mitähän sitä sitten.

Yhdet kirjoneulesukat ovat kesken,

ja miesten sukkia pitäis alkaa tikutella jouluksi.

Hmm. Ensin ajattelin lepuuttaa kyllä 

käsiä ja hartioita muutaman päivän.

Tsemppiä sun viikkoon!

<3

Ps. Ainiin, *runoblogin* puolellakin olen 

saanut viime aikoina uutta sisältöä aikaan.

Käykää kurkkaamassa!

Mysteerisukat

Nyt oli kyllä niin mystinen 

sukkaprojekti ettei o kuunaan ollu.

Mutta saanen onnitella itseäni 

- valmista tuli!

Kuten oon maininnu jo muutamaan otteeseen,

olen osallistumassa *Sukka-Finlandia -kilpailuun*,

jonka osallistujien on jo etukäteen ollut 

mahdollista osallistua Mysteerisukkien neulontaan.

Ohjetta on julkaistu pätkissä useamman viikon ajan 

aina perjantaisin kilpailualueella,

ja kokonainen ohje on tulossa 

*Puikkomaisterin eli Tiina Kaarelan*

keväällä 2018 julkaistavaan Sukkasirkus-kirjaan.

Ai mikä se näissä niin mystistä sitten oli?

No nää alotettiin noista jalkaterän 

päällä olevista raitalappusista,

ja sitten tehtiin yksivärinen alapuoli lappujen jatkoksi.

Tuli semmoiset putkilot.

Niihin tehtiin sukkien kärjet ja sen jälkeen 

toisiin päihin kantapäät,

ja sitten vasta varret ja resori.

Juu. Ihmettelin kovasti.

Epäilin jonnii verran.

Ja hämmästyin,

kun sukat vihdoin putosivat puikoilta,

ja olin jopa oppinut jotain uutta sukkien

tekemisestä.

Ihan piti näiden kuvienkin kanssa 

ottaa vähän uutta näkökulmaa.

:D

En ollu koskaan tehny sukkia tämmösessä

tekovaihejärjestyksessä,

ja kantapää ja resorin päättely olivat uusia minulle.

Itse asiassa tuo päättely

onkin mun lemppariyksityiskohta näissä.

Se on kuulemma "venäläiseen tapaan" tehty.

Hauska nähdä, millaisia versioita muut ovat saaneet aikaan.

Näissähän on nimittäin voinut tehdä vaikka joka osan 

eri värillä.

Itse sooloilin värien kanssa vasta kantapäästä eteenpäin,

ja tein kantapään ohjeesta poiketen kontrastivärillä,

ja raidoitus on myös eripäin kuin ohjeessa.

Kärjet tein ihan tavallisesti loppuun asti,
enkä päätellyt loppusilmukoita silmukoimalla,
toisin kuin sitten kantapäässä uskaltauduin
ohjeen mukaisesti tekemään.

Ja totta kai sukat on makkaralla,

kun niistä tuli mun 

vikamittauksilla(?) ja käsialalla kokoa 39-40!

Kuvittelin tekeväni itelleni kolmekutosen sukat,

mutta aina ei mee niin ku Strömsössä,

(jota oon muuten katellu tässä Yle Areenalta,

kun niitä jaksoja sattuu siellä kahden vuoden 

ajalta olemaan - sadepäivät teettää...)

Sukat ovat siis itelle tosi isot.

Kuviin koitin asetella ne nätisti,

mutta totuus on, että kärkikavennusten aloitus 

on jo yli meikäläisen varpaiden,

ja varret vähä hölskyy jalassa.

Saapa nähdä, menevätkö nämä pukin konttiin,

vai järjestänkö arvonnan.

Pannaan mietintämyssyyn!

;)

Hmmh. Kaikkien tuskailujen jälkeen 

(ohje ei ollut selkeimmästä päästä)

olen yllättävän tyytyväinen lopputulokseen,

johon vaikutti sukkien höyryttäminen aika paljon.

On ainaski omalaatuset, ja herkullisen väriset.

(Harmaa Novitan Venlaa, violetti Hjertegarnin Sock 4,

puikot 2,5)

Vai mitäs tuumaatte?

:)

Sadepäivän iloja

Tänään iloitsin...

Villasukista ja kumisaappaista,

joita näin hirmuisen monissa väreissä 

ihmisillä Helsingissä.

Tänään iloitsin...

Ilta-auringosta, joka hymyili minulle,

kun (junamatkoineen) melkein 11-tuntisen päivän jälkeen 

käppäilin kotiin.

Tänään iloitsin...

Vesipisaroista parvekkeen ikkunoissa ja 

hurjasti kukkivista syklaameista.

Tänään iloitsin...

Postista, jota olin odottanut.

Kirjekuoresta paljastui silkkipaperiin 

kauniisti paketoitu etukäteisjoululahja 

minulta minulle.

Kyllä, tänä syksynä minäkin muistin ja ehdin 

tilata Sukkakalenterin itselleni.

Kalenteri on ihan tavallinen kalenteri,

mutta joka kuukaudelle on oma sukkakuva,

ja sukkien ohjeet ovat vihkosessa,

joka tulee kalenterin mukana.

Ensi vuodeksi tekemistä!

Tänään iloitsin...

Yllättävän monesta asiasta.

Iloitsen teistäkin rakkaat lukijat.

Tervetuloa mukaan uudet lukijat,

ja ihanaa, että ootte toiset kauankin 

jo jaksaneet mun postailuja seurailla.

Iloa viikkoosi!

<3

Metsäretket miesten koossa

Näitä sukkia olisi ollut ihana kuvata luonnon helmassa,

mutta kun katson ikkunasta ulos,

siellä sataa tihuuttaa.

Samaa on luvattu koko viikoksi,

ja on tässä muutama muukin muuttuja...

Helpointa oli siis marssia parvekkeelle,

jossa on kuivaa ja valoisaa,

ja sukat saa nätisti yksiväristä taustaa (matto) vasten.

Nämä sukathan ovat siis 

Niina Laitisen suunnittelemat Metsäretket,

joiden yhteisneulonta oli 16.-30.9.

Joka päivä tuli uusi kuvio tuttuun tapaan,

ja kaksi viikkoa vierähti mukavasti.

Nyt ohje on saatavilla 

*Niina Laitinen designs -facebooksivulla*,

ja jos entiset merkit pitävät paikkansa,

niin kokonaisuudessaan ohje tulee myöhemmin Ravelryyn.

Ja nyt ehtii vielä mukaan neulomaan 

Metsäretket-lapasia halutessaan!

(En ole itse vielä päättänyt,

 tartunko puikkoihin vai en.)

Valitsin kokovaihtoehdoista tällä kertaa 

miesten koon 42-43,

koska se oli nyt mahdollista.

Nipi oli kehitellyt miesten version,

kun sille tuntui olevan kysyntää.

Ja olinhan miesten version puolesta liputtanut itsekin!

Veli haikaili nimittäin jo viime jouluna toiveikkaasti 

pitkävartisten saapassukkien perään,

joten saamansa pitää.

Saas nähdä mitä hää tuumaa noista ruusuista tuolla varressa.

Kjeh kjeh kjeh. ;)

Noo, onhan näissä lintuja (ihan mun suosikkikuvio)

ja oraviakin.

Metsämiehelle sopivat sukat.

Tai ainakin toivon, että ovat,

noin niin kun kokonsa puolesta.

Kurret joustaa kyllä ja käytössä venyvät,

vaikka olisin aavistuksen löysemmin voinut ne tehdä.

:D

Lankana näissä on seiskaveikkaa.

Pohjavärinä 047 (Jäkälä) ja kuviovärinä vanhaa Raitaa,

jota ei enää ole myynnissä.

Tykästyin tähän väriyhdistelmään tosi paljon!

Vähän kutkuttaisi kyllä neuloa vielä 

kolmiväriset versiot,

kuten ohjeessa siis on tehty.

Naisten versiot tietty näiden jälkeen.

On se vähän eri juttu tehdä miesten koossa 

pitkävartisia kirjoneulesukkia...

:D

Tässä meinaan vertailun vuoksi 

vieressä viime syksynä tehdyt *Syyssukat* 

naisten koossa 37.

Nekin on muuten kuvattu samalla parvekkeella,

mutta ennen remonttia, ja sen huomaa postauksessa. :D

Hih. Ai että mie tykkään tykkään tykkään 

näistä yhteisneulonnoista!

<3

Osallistuitko sie tähän yhteisneulontaan,

tai teetkö niitä lapasia?

Millaisia väriyhdistelmiä teillä oli?

Ja mitäs tykkäät näistä mun ruskaversioista?

;)

Leppoisaa lokakuun ensimmäistä viikkoa!

<3