sunnuntai 11. elokuuta 2019

Helsinkiä pakoon


Kun nyt vauhtiin pääsin,
niin neuloin saman tien toisetkin sukat 
Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa 
-kirjasta.

Tämän mallin nimi on Helsinkiä pakoon.




Neuloin nämä sukat koon M silmukkamäärillä,
ja sillä ajatuksella, että nämä tulevat 
miespuoliselle ihmiselle.

Kapeaan miehen 41-42-jalkaan nämä menevätkin 
todennäköisesti oikein hyvin.

Kirjoneuletta koitin neuloa löysähkösti,
ja tuo pintaneulos joustaa,
joten koko ei ole mitenkään kiveen hakattu,
venyvät tarvittaessa.




Lankoina Novitan Venlaa väreissä Sammal ja Hiekkaranta,
ja harmaa on jotakin Roosa nauha -lankaa.
Puikot 2mm ja 2,5mm.

Tuon Sammal-langan kanssa jännitin loppuun asti,
riittääkö se, kun sitä oli vain jämiä jäljellä,
mutta lopputulema oli se,
että sitä jäi vielä 11g.

Ihan loppumaton lanka.
Siitä on tehty jo vaikka ja mitä,
kun joskus tuli hamstrattua useampi kerä.
Nyt olen sentään voiton puolella 
näiden sukkien jälkeen!
:D




Tämäkin oli ihana malli neuloa.
Siinä ei ole mitään liikaa eikä liian vähän.

Toivottavasti saajakin tykkää.




Alan olla sen verran koukussa tuon kirjan 
malleihin, että seuraavaa jo mietin...

Tässä välissä täytyy kuitenkin neuloa 
jotain pientä ja suloista yhdelle pikku prinsessalle,
joka syntyi tuossa heinäkuun puolella.

Ja uusia Tajunnanvirtasukkiakin pitäisi suunnitella.

Työrintamallakin on jotain mitä odottaa,
katsotaan nyt vain, onko jotain pidempiaikaista,
vaiko ihan vain pikkupätkä.
Mutta jotain on aina jotain!
:)

Elämme jännittäviä aikoja.
Mukavaa sunnuntai-iltaa ja iloa 
sun alkavaan viikkoon!
Kiva kun kävit.
<3

perjantai 9. elokuuta 2019

Rappioromantiikkaa?


Ilmassa tuoksuu jo syksy,
mutta kesä tarjoilee vielä hetken 
lämpöä ja kirkkaita värejä.

Minun parvekkeellani kukat jaksavat 
myös vielä kukkia, kaikki ei ole edes ehtinyt 
vielä kukkia, ja tomaattisato kypsyy...

Lienee korkea aika kurkistaa, 
miltä siellä näyttää.




Tämä amppeli on ilahduttanut minua koko kesän.
Huovinkukkaa ja miljoonakelloa.
Tykkään tästä väri- ja kukkayhdistelmästä tosi paljon.

Nuo huovinkukat ovat kuin pieniä aurinkoja,
ne korvaavat nyt auringonkukat, joita 
en täksi kesäksi kylvänyt ollenkaan.




Siemenkasvatukset ovat onnistuneet hyvin.

Mustasilmäsusanna kiemurtelee vapaasti sinne 
ja tänne ja kukkii nyt valtoimenaan.
Tällä kertaa en ripustellut sille naruja kattoon,
vaan se on saanut kietoutua itsensä ympärille,
ja niin se on tehnytkin.
Kyllä siitä pari metriä köynnöstä saisi,
jos irrottelisi varret suoriksi.

Samettiruusut pönöttävät myös iloisen värisinä,
ei syksyn tulosta vielä tietoakaan.
Nämä ovat sitä Strawberry Blonde -lajiketta.
Sellaisesta vanhasta roosasta ei ole näissä 
kyllä tietoakaan, mutta minähän tykkään 
keltaisen, oranssin ja punaisen sekamelskasta,
joten ei haittaa.





Ai että tuleeko tomaatteja?




Näitä keltaisia päärynätomaatteja olen 
syönyt jo parin pienen kulhollisen edestä.

Nämä mustat tomaatit taas ovat antaneet odottaa itseään.
Olin heinäkuun loppuun asti siinä uskossa,
että hän tekee tasan yhden tomaatin.
(Se on jo syöty, ja se oli hauskan punamusta yksilö.)

Sitten tuli elokuu, ja yhtäkkiä koko puska oli 
aivan täynnä raakileita.
Olin pöllämystynyt.
Nyt toivon, että nämä ehtivät vielä kypsyä!




Pelakuut kukkivat aina vaan.

Tulppaanipelakuun ränsistyneet kukinnot 
voisi nyppästä pois,
mutta en ole raaskinut.
Pudotelkoon terälehtiä rauhassa.
Pieni ränsistyneisyys on romanttista, vai mitä?




Ruusunnuppupelakuut ne vasta jaksavatkin
ylpistellä.

En saanut fiksua kuvaa otettua,
mutta uskokaa pois, nämä ovat kasvaneet 
tosi kookkaiksi, ja lehdet ovat meikäläisen 
kämmentä isompia - se nyt ei tosin paljoa vaadi,
mutta kumminkin.
Uusia kukkavanojakin puskee edelleen.




Ne, mitkä eivät ole vielä kukkineet,
ovat nämä tillihörhelöt, eli kosmoskukat,
ja jostain kumman syystä krassit.

Krasseihin tulivat ekat nuput, 
valehtelematta, viime yön aikana,
ja kosmoskukissa nuppuja on toistaiseksi 
tasan nämä kaksi.

Näillekin saa peukkuja pitää,
että ehtivät kukkia kunnolla.




Ja ei, pelkkää onnistumista ei tämä kesä ole 
ollut kukkien kanssa.

Vihannespunkit ovat ihan toivoton riesa.
Niitä tuli ensin orvokkeihin,
ja nyt niitä on juuri noissa kosmoskukissa,
samettiruusuissa ja mustasilmäsussussa.

En silti ole jaksanut asiasta ottaa hirveää ressiä.
Tyynen rauhallisesti sumuttelen kasveja 
päivittäin ainakin kerran tai pari,
se hieman hillitsee katastrofia.

Pelakuista ja tomaateista mokomat öttiäiset 
eivät sentään välitä, sen huomasin jo viime kesänä.

No, niiden kanssa täytyy nyt vaan elää,
kun en mitään myrkkyjä halua käyttää.
Eivät ne onneksi ehdi enää tehdä sellaista tuhoa 
kuin viime kesän helteillä!

Tyydyn siis nauttimaan siitä,
mikä on hyvin.

Onnellisin terkuin parvekkeelta,
parvekepuutarhuri.
Aamukahvit on mukava juoda vielä 
pitkään kukkien keskellä.
<3

perjantai 2. elokuuta 2019

Sumuisena aamuna


Minä kuuluin niihin onnettomiin,
jotka eivät päässeet neulefestareille 
tänäkään kesänä.
Siksi päätin hankkia 
itselleni lohdutuspalkinnon.

Koska oli näin hyvä syy, niin minä hankin
Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjan.
Onneksi minulla oli valmistujaislahjaksi saatu 
kirjakaupan lahjakortti vielä käyttämättä!

Money well spent.

Kirja on just niin hyvä kuin oletinkin.

Ensimmäisenä siitä pääsi puikoille tämä
Sumuisena aamuna -niminen malli.
Se oli saman tien lempparini kaikista malleista.
Jokin tässä mallissa kolahti,
ja toisten mallisukkien väritys 
(kahta harmaata ja oranssia)
puhutteli tietenkin meikäläisen värisilmää.




No, näistä ei tullut sen värisiä.
En lähtenyt ostamaan uusia lankoja,
vaan käytin niitä, joita oli jo jemmassa.

Kyseistä kirjaa selailleet huomaavat heti,
että olen tehnyt värien kanssa vähän kikkailuja muutenkin.

Alkuperäisessä mallissa on sama pohjaväri alusta loppuun.
Minulla ei sattunut olemaan käytettävissä 
sellaisia värejä, jotka olisivat erottuneet yhdestä 
ja samasta pohjaväristä.
Esim. tuo vihreä ei olisi erottunut 
tarpeeksi pinkistä pohjasta.
Siksi piti vähän soveltaa.

Se ei haittaa, koska tykkään tästä raikkaudesta,
ja köynnöksetkin pääsevät näin esiin.




Neuloin mallin koossa S ja ohjeenmukaisilla puikoilla.
Kirjoneuleosuuksissa oli 2,5mm puikot, ja resori,
kantapää ja kärjet on neulottu 2mm puikoilla.

Sukkien kooksi tuli 36.

Omaan jalkaani nämä istuvat kuin nenä päähän,
mutta jos yhtään isommat sukat tarvitsisin,
neuloisin nämä sukat 
isommassa koossa tai vähän isommilla puikoilla.




Istuvuudestaan huolimatta nämäkin sukat 
pääsevät lahjalaatikon täytteeksi.

Alkuperäinen ajatus oli kyllä neuloa nämä sukat itselle,
mutta kotoa ei löytynyt oranssille pohjavärille 
sopivia kavereita.
Valkoinen toki kävisi, ja sitä olisi vielä,
mutta itse vierastan valkoista vaatteissa ylipäänsä,
ja erityisesti villasukissa.

Halusin kuitenkin päästä kokeilemaan tätä mallia,
koska se puhutteli niin paljon,
joten kompromissina tein sitten sukat langoilla,
joita oli kotona jo valmiiksi.

Lankoinahan näissä on siis Roosa nauha -lankaa
(pinkki ja valkoinen) ja Novitan Venlaa (vihreä).
Uskon, että joku tulee näistä sukista melkoisen 
onnelliseksi juuri tämänvärisinä.




Sukista tuli tällä värimaailmalla ihan eri henkiset 
kuin kirjan mallikuvissa,
mutta tosi kauniit joka tapauksessa.

Tykkään hirmuisesti siitä,
kuinka näissä sukissa on ajateltu moni asia 
ja yksityiskohta loppuun asti,
kuten tuo kiilakavennusten sijoittelu sukan pohjaan
 ja kerroksen vaihtumiskohdan häivyttäminen.

Näiden neulominen oli yhtä juhlaa.
Sitä odotan kirjan muiltakin malleilta,
onhan sentään suunnittelijana Tiina Kuu.
Hatunnosto ja kiitos siihen suuntaan.
<3





Unohdinkohan sanoa näistä jotain?

Mulla oli paljon ajatuksia,
mutta ehkä ne tiivistyivät jo sanottuun,
ja kuvat puhuvat puolestaan.

Oletko sinä neulonut jo jonkin 
Tuhansien villasukkien maa -kirjan malleista?
Tai onko aikomus neuloa?

Mie tässä jo pohdin,
minkä mallin seuraavaksi neuloisin.
Pari muutakin ajatusta toki ois.
Katsotaan, mikä prokkis houkuttelee eniten.
;)

Ihanaa viikonloppua ja 
lempeää alkanutta elokuuta teille kaikille!
<3

Ps. *Runoblogin* puolellakin on ollut 
tänä kesänä elämää.
Sinnekin olette tervetulleita vierailemaan,
en vain muista siitä yleensä mainita.

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Kesäfiilikset

Heippa, pitkästä aikaa, mikäli noin kaksi viikkoa on pitkä aika. Ehkä se sitä on ainakin näin blogimaailmassa. Täytyy tosin sanoa, että itselle viimeiset pari viikkoa ovat tuntuneet yhdeltä ihmiselämältä pienoiskoossa. Sitä se leirielämä teettää.

Nyt olisi joka tapauksessa aika kertoa vähän kuulumisia. En ole koko kesänä uhrannut kovinkaan montaa ajatusta blogille, mutta se on tehnyt hyvää. Se kertoo myös siitä, että olen ollut enemmän oikeiden asioiden äärellä, läsnä jossain muualla.




Tarkemmin sanottuna olen tietenkin ollut töissä. Ihan vaan kesätöissä vielä, mutta kumminkin. Ja voi vitsi mikä kesä on ollutkin! Viime kesä meni saikulla niin pitkälti, että tämä on tuntunut nyt tavallistakin paremmalle, että on pystynyt olemaan täysipainoisesti ja ajatuksen kanssa töissä. On ollut aivan ihania leirejä ja kohtaamisia. Olen saanut tutustua myös uusiin ihmisiin, joita toivottavasti näen tulevaisuudessakin.

On ollut antoisa kesä, kesäteologin hommaa parhaimmillaan. Samalla olen myös päässyt taas (ainakin hetkeksi) tasapainoon itseni kanssa. Kevät meni valmistumisen jälkeen jonkinlaisessa sumussa. Silloin tuntui, että enhän mä ole yhtään valmis, en osaa, en riitä. Tämä kesä osoitti onneksi jotain ihan muuta. Kyllä minä olen ihan oikea ihminen oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan. Tarvitsen vain välillä muistutuksen siitä.




Voisipa näitä fiiliksiä purkittaa jotenkin. Sellaisen purkillisen huolisin talven varalle - tai sanotaanko, että seuraavan alakuloisen kauden varalle. Mulla on erittäin ärsyttävä (isältä peritty) taipumus kunnon masisteluun.

Olen siitä varmaan puhunut täällä ennenkin, että semmoinen aurinkoinen perusluonne ja myönteinen elämänasenne, jotka minuun yleensä liitetään, eivät ole se koko totuus. Niitä toisia fiiliksiä en vaan mielelläni näytä ulospäin, ja tämän bloginkin haluan pitää semmoisena hyvän mielen keitaana. Sanat luovat todellisuutta, joten kannattaa keskittyä asioiden myönteisiin puoliin. Silloin alkaa myös tuntua paremmalta.

Siispä, hypätäänpä nyt näiden kuvien kautta muutamiin niistä ilon hetkistä, joita olen tänä kesänä saanut kokea.

Tämän postauksen kuvat ovat kaikki kesän viimeiseltä rippileiriltä. Näihin liittyy ihan valtavasti tunnemuistoja. En niitä kaikkia lähde avaamaan sen kummemmin, mutta eiköhän teillekin tunnelma välity.




Yksi hienoimmista leirihetkistä tänä kesänä oli retkipäivä Hiidenvuorelle. Kyseinen paikka on suosittu, paikallinen retkikohde Iitissä. Voin suositella. Hiidenvuorella järjestetään kesäisin myös konsertteja.

Itse olen Hiidenvuorella käynyt monta kertaa niin työn puolesta kuin muuten vaan, mutta aina kyseinen paikka sykähdyttää. Maisemat ovat kohdillaan.

Tällä kertaa sykähdytti myös se, että muutama vuosi sitten silloisten riparilaisten kanssa rakentamamme "metsäkirkko" oli saanut olla kallion juurella ihan rauhassa. Alttariristi nojasi koskemattomana kalliota vasten, vaikka sen vieressä oli poltettu nuotiota. Kaatuneet puunrungot, joita olimme nostaneet penkeiksi, jököttivät yhä riveissään.

Saimme tämän ryhmän kanssa tulla valmiiseen kirkkoon. Tunne oli aika huikea. Ehkä joku muukin oli kokenut jotain pyhää kyseisellä paikalla, ja siksi se oli saanut jäädä rauhaan. Alttariryhmä koristeli vain ristin uudestaan, ja jumalanpalvelusta vietettiin, kuten muinakin leiripäivinä. Tunnelma oli hieno.




Retkipäivänä järjestimme myös riparilaisille rastiradan, jossa käsiteltiin Jeesuksen "Minä olen" -vertauksia. Minun rastillani neulahuovutettiin lampaita. Eiks oo hurjan söpöjä!

Välillä pääsee kädentaitojakin hyödyntämään tässä työssä. Harmikseni en vaan nyt päässyt itse huovuttamaan, kun materiaaleja oli rajallinen määrä. Mutta ilolla seurasin vierestä!




Ja aurinko, ah, sitä on riittänyt tänä kesänä. Leirikeskuksemme on vielä siitä ihana paikka, että vaikka olisi kuinka kuuma, niin siellä ei ole tukalaa. Sisätilat ovat viileitä, ja järveltä käy tuulenvire koko ajan.

Pytynlahden kesäkoti on kyllä hieno paikka. Jos jostain paikasta voi näin sanoa, niin se on minulle kuin toinen koti. Sinne uskon palaavani tavalla tai toisella aina uudelleen. Tuolla jos missään olen kasvanut ihmisenä, tavannut uusia ihmisiä, saanut hyviä muistoja. Toivoisin, että jokainen ihminen saisi kokea jonkin paikan yhtä tärkeäksi.




Ja tässä, kesän valehtelematta paras hetki. Huiman hieno lämmin päivä, ilta-aurinko, nuoret saunomassa ja uimassa, jotkut ehkä venettä tai kanoottia kokeilemassa, hyvä mieli. Siirrettiin yövahdin kanssa penkki ihan vesirajaan, että saatiin jalat viilentymään - paras idea ikinä.

Istut ja ihmettelet, hyvä meininki ja hyvää seuraa. Nuorten suurin huolenaihe, että kauanko on vielä aikaa uida. (Sitä sitten kysyttiinkin viiden minuutin välein.)

Täydellistä. Joskus on niitä hetkiä, kun tajuaa olevansa onnellinen.




Minulle kuuluu siis hyvää. Näiden hetkien voimalla jaksaa taas pitkään. 

Mitä elämä seuraavaksi tuo tullessaan, en tiedä. Töitä etsin ja on tulossa paikkoja hakuun, mutta katsotaan, tärppääkö ja mistä ja tarkalleen ottaen milloin. Yhtä virkaa olen hakenut, mutta niin on about 40 muutakin ihmistä, joten se kertoo jotain vallitsevasta työtilanteesta... Työhaastattelukutsukin olisi lottovoitto.

No, en silti ole mitenkään epätoivoinen. Kyllä se oma paikka jostain löytyy. Asioilla on tapana järjestyä.

Levollisin ja luottavaisn mielin odotan uusia haasteita, ja vähitellen jatkan villasukkien neulomista, kun hellekin hellitti vihdoin.

Miten sun kesä on mennyt?

sunnuntai 14. heinäkuuta 2019

Viileet sukat


Napapiiri-lanka ja väri Jääkarhu
- aika viileältä kuulostaa,
mutta viileä se on tämä heinäkuu ollutkin.

Olosuhteet ovat olleet oivat 
sukkien neulomiseen.
Siksipä sukkaputki jatkuukin.




Niiden edellisten tuskailusukkieni 
jälkeen kaipasin vähän jäähdyttelyä ja 
simppeliä neulottavaa.

Nämä sukat olivat juuri sitä.




Lankana näissä on tosiaan Novitan 
7 Veljestä Napapiiri, värissä Jääkarhu.

Neuloin 3mm puikoilla ja 48 silmukalla.
Sukissa on hollantilainen kantapää,
jalkapöydän päällä jatkuva resori ja 
kärjissä leveät nauhakavennukset.
Sukkien koko on 37.




Ai että oli ihanaa neulottavaa!

Lankakin oli seiskaveikaksi tosi kivan tuntuista.
Joskus seiskaveikan moniväriset langat 
ovat jotenkin nihkeitä ja tikkusia,
mutta tämä Napapiiri ei sitä mielestäni ollut.

Tämä neuloontui tosi mukavasti.
Sattui myös hassusti niin, että sain sukista 
ihan vahingossa keskenään samanlaiset.

En edes ajatellut koko kohdistamista,
kun neuloin kahta sukkaa 
yhtä aikaa sekä kerän päältä että sisältä,
mutta varret tehtyäni huomasin,
että samanlaiset tulee.
Hih. Kiva bonus! :)




Näistä sukista taitaa tulla kummitädille 
tämän vuoden joululahjasukat,
tuo sininen kun on hänen värinsä.

Ei sen puoleen, minustakin tämä sinisävyinen 
vaihtoehto tässä langassa on tosi kaunis.
Ne muut värivaihtoehdot olivat paljon levottomampia.

Ja hei, näihin sukkiin sain käytettyä melkein 
koko 100g kerän, vain 10g jäi jäljelle,
että aika hyvin osasin arvioida kulutuksen. Jei.

Seuraavaksi sukkarintamalla on suunnitteilla 
jokin kirjoneulemalli siitä 
Tiina Kuun Tuhansien villasukkien maa -kirjasta,
ja uudet paitalangatkin odottavat jo inspistä.

Se voi tosin olla,
että seuraavan kerran jotain valmista 
näytettävää on vasta elokuun puolella,
koska lähden vielä yhdelle riparille.
Nähdään siis ensi kuussa!

Tai vähän pikemmin, jos seuraatte 
YouTubessa Pipotusta-kanavaa.
Uusi jakso on tulossa lähiaikoina.
;)

Mukavaa heinäkuun loppua!
<3

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Ruskasukat


Tilasin tässä taannoin 
testiksi Vikingin Nordlys-sukkalankaa
muutamassa eri värissä,
ja ihan ensimmäiseksi puikoille 
pääsi tämä "minun väripalettini".




Niin ihanat ruskan värit,
ja se minun rakas metsänvihreäni.

Väreihinhän tässä langassa ihastuinkin.
Mikään muu ei sitten harmikseni kovin 
ihastuttavaa ollutkaan.




Tämän langan neulominen ei  
ollut mitenkään nautinnollista.

Aloitin neulomaan 2,5mm koivupuikoilla,
 mutta koska puikot ovat jo vähän kärjistään 
kuluneet ja pyöristyneet, niin ei neulomisesta 
meinannut tällä höttölangalla tulla mitään.

Siispä ekan sukanvarren jälkeen kävin 
investoimassa 2,5mm alumiiniset 15cm puikot.
Neulominen helpottui hitusen,
mutta aika tökkivää se silti oli.

Lanka tuntui hieman muoviselta,
ja kierteestä en tykännyt yhtään;
välillä langassa tuntui olevan tiukempi 
ja välillä löyhempi kierre,
ja langan paksuuskin vaihteli jonkin verran.

Ja katsokaapa tarkkaan noita värejä.
Kohdistin värit mutta yllätys yllätys,
väriportit eivät olekaan keskenään identtisiä,
sen huomaa etenkin tuossa keltavihreässä kohdassa 
kantapään jälkeen.
Toisessa sukassa on selkeä 
vihreä osio keltaisen keskellä,
toisessa sukassa vihreää oli seassa ihan hitusen.

Tummuusasteetkin vaihtelivat ärsyttävästi.




Lisäksi lanka on tosi pörhöistä.
Ei juossut puikoilla ei.

Valmiissa sukassa tuntuma on jalassa ihan ok,
mutta jotenkin nämä ovat liukkaan oloiset,
vaikkakin hyvin pehmoiset.

Täytyy seurailla, millaiseksi nämä muuttuvat 
käytössä, ja mitä nämä tykkäävät pesusta.




Tulevaisuudessa en aio tätä lankaa ostaa,
mutta uskon saavani testikerät käytettyä.
Taidan tehdä raitasukkia tms.,
joissa voin neuloa jotain toista lankaa sekaan.

Onneksi ostin alehinnoilla,
muuten voisin olla pettyneempi...




No, ihan kivat sukat kaikesta huolimatta.
Koko 36, varressa 52 silmukkaa ja kantapäästä 
tein kuitenkin 28krs korkean ja jatkoin jalkaterän 
sitten 54:llä silmukalla.
Kuulostaa varmaan pieniltä silmukkamääriltä,
mutta halusin paljaaseen jalkaan tyköistuvat sukat.

Varressa ja jalkapöydän päällä neuloin joustinta,
jossa on kolme kerrosta 2n, 2o ja kaksi kerrosta nurin.
Vahvistettu kantapää ja kärjissä leveä nauhakavennus.

Jees. Välillä näitäkin.
Mut hei, väreistä tuli mieleen,
että bongasin eilen ekan oranssin haavanlehden.
Sateisissa päivissä on jo syksyn tuntua.

Mie nautin just tästä hetkestä.

Ihanaa päivää ja kuluvaa viikkoa sulle!
<3