Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyynynpäälliset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tyynynpäälliset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 13. marraskuuta 2018

Osasin!


Vaihdoin maanantai-illan ratoksi keittiöön kapan 
ja olkkariin pitkät verhot,
äidiltä saadut, kuten suurin osa mun tekstiileistä on.
Samalla kaivoin laatikosta kapan kanssa
yhteen kuuluvat pöytäliinat.

Mutta voi ei.
Iso liina olikin isompi kuin muistin,
kuuden istuttavalle pöydälle tarkoitettu.
Toinen liina taas oli hassun mallinen,
pieni, muttei neliskanttinen,
eikä silti mikään kaitaliina.
Äh. Tungin liinat takaisin laatikkoon.

Ja kaivoin ne parin minuutin jälkeen takaisin.
Mitä järkeä on hillota kaapissa väärän
kokoisia pöytäliinoja? 


Tänä vuonna nämä tekstiilit
saa nyt olla joulunakin,
kuitenkin tulee kuusi ja koristeet lisäksi.


Minulla kun ei ollut edes mitään kaitaliinaa,
joka olisi sopinut verhoihin.

Se, mitä minulla kuitenkin oli,
kuten tarmokkaasti muistutin itselleni, oli ompelukone.
Se olikin saanut olla kaapissa taas ihan tarpeeksi kauan.

Siispä ryhdistäydyin. 
Keskityin ajatukseen käyttökelpoisesta pöytäliinasta,
 mittasin, leikkasin, silitin, nuppineulat kiinni.
Tavasin ompelukoneen ohjeita.

Sain puolattua, sain valittua oikeat asetukset.
Sain kuin sainkin lyhennettyä pöytäliinan!




Menestyksestäni hämmästyneenä,
hermoja kertaakaan vielä menettämättä,
uskaltauduin vielä uuteen yritykseen,
koska sohvatyynytkin kaipasivat 
verhoihin sopivia päällisiä.

Pöytäliinan jämäpala ja pieni pöytäliina
pääsivät työn alle.
Vanhasta tyynyliinasta mitat ja voila,
ilman epätoivoa sain myös ommeltua 
uudet tyynynpäälliset.


Tää Finlaysonin kuosi on aika nätti.
Saniaisia ja mustikanvarpuja.


Siinä minä sitten pöllämystyneenä 
tutkailin aikaansaannoksiani.
Äidille piti lähettää ihan kuva,
että voitko uskoa.
:D

Pieni askel ihmiskunnalle,
mutta iso askel minulle.
En todellakaan ole koskaan tykännyt ommella,
aina menee jotain pieleen, 
en hahmota ommeltavia kappaleita,
suora saumakaan ei ole aina niin suoraa.

Mutta nyt osasin. Onnistuin. Jes!
Ei nyt täydellistä jälkeä, mutta lähes suoraa saumaa jo.
;)




Täällä minä nyt sitten ihmettelen 
onnistuneita ompeluksia,
ja neulon yllä olevia sukkia eteenpäin,
polttelen kynttilöitä,
ja odotan lunta.

Ois kiva, että ulkonakin ois valkoista.




Vielä nukkumaan mennessäni maanantaina
pohdiskelin sängyssä ääneen,
että uskaltaiskohan tässä osaamisen illuusiossa
ommella jotain lisää, vaikka kasseja.

Siihen mies viisaasti totesi,
että tietenkin,
eihän sitä opi kuin harjoittelemalla.

Taidanpa siis jatkaa harjoituksia
ja kerätä taas vähän lisää rohkeutta.
Ompelukoneen jätin jo itseni kiusaksi näkösälle.

Hih. Tykkäätkö sie vaihtaa verhoja
tai muita tekstiilejä?
Ompeletko ne mieluiten itse vai ostatko valmiina?
Entä odotatko jo lunta?
Mukavaa viikkoa!
:)

Ps. Onneksi pöytäliinassa on valmiiksi
himmeitä kahvitahroja...

perjantai 5. elokuuta 2016

Retroruusuja ja maastokuviota

Kun nyt kerran ommellaan,
niin ommellaan sitten vähän lisää.

Minulla on ollut kaapin kätköissä äidin 
peruina saatu vanha lakana jo pitkään, 
ajatuksena saada uudet tyynynpäälliset olkkarin 
löhötyynyihin - samaan tapaan kuin tein siitä *omenaverhosta*
Silloinhan muuten vilautin kyseistä lakanaa täälläkin.

Nyt pussukkaompelun innoittamana sain tehtyä uudet päälliset.




Tässä vähän lähikuvaa kankaasta, 
joka on siis yli 30 vuotta vanhaa.
Äidinäiti hommasi äidilleni kaikkia tällaisia lakanoita,
kun tämä muutti pois kotoa.
Äidin mieleen mummoni värivalinnat eivät aina olleet 
mutta minullahan on tunnetusti sama maku värien suhteen 
kuin mummolla oli - kuulemma.
Harmi, kun emme koskaan ehtineet tavata!
(Joo jaksan mainita sen joka kerta.)




Noh, saanpahan kotiin palan mummolaa, 
jota ei koskaan ole siis ollut.

Minusta tuo lakanakangas on ihan älyttömän kaunis.
Tuo ruusukuvio on ihana.

Ja tämä viimeinen tyynykuva on ihan lavastettu,
koska tyyny näytti kivalta partsilla!
Tai no... ainoa lavastettu asia on se,
että tyyny on tuossa tuolissa.
Kaikki muu on tavallisella paikallaan.
:)




Olen kyllä nyt kovasti huijannut teitä ja itseäni 
kuvittelemalla,
etten ehdi tässä ennen häitä mitään.

Ehkä se ei haittaa.

Valmista on nyt yllättäen oikeastaan enemmän kuin ehdin 
kuvata ja esitellä!
Se on aika hämmentävä tilanne,
en ole joutunut moiseen aikaisemmin.

No, onpahan tulossa pian lisää postauksia.
Hartiahuivi pitää saada kuitenkin ensin kuvattua ja 
se ei tarpeeksi hyvin onnistu kotona,
joten pitää odottaa sopivaa hetkeä, paikkaa ja sitä,
että kuvaaja on kotona.
:D

Mutta tulossa on!
Samoin kuin näitä pussukoita.
Tein heti tällaisen maastokuvioisen version,
koska pitäähän tätä nyt harjoitella.
Vetoketjun ompeleminen oli vieläkin haastavampaa kuin 
edelliskerralla - jos mahdollista.
Tällä kertaa sentään olin vähän viisaampi ja tajusin,
että toki ompelukoneen vakiovarusteisiin kuuluu myös ratkoja.
Se helpotti elämää kummasti!

Hih.
Saatoin myös ostaa vähän uusia kankaita 
sitä kukkakuvioista vetoketjua varten, 
koska minulla ei ollut varastossa mitään 
sen kanssa yhteensopivaa.
Eli pussukoita on luvassa vielä.

Sitä odotellessa!
;)