Osasin!

Vaihdoin maanantai-illan ratoksi keittiöön kapan 

ja olkkariin pitkät verhot,

äidiltä saadut, kuten suurin osa mun tekstiileistä on.

Samalla kaivoin laatikosta kapan kanssa

yhteen kuuluvat pöytäliinat.

Mutta voi ei.

Iso liina olikin isompi kuin muistin,

kuuden istuttavalle pöydälle tarkoitettu.

Toinen liina taas oli hassun mallinen,

pieni, muttei neliskanttinen,

eikä silti mikään kaitaliina.

Äh. Tungin liinat takaisin laatikkoon.

Ja kaivoin ne parin minuutin jälkeen takaisin.

Mitä järkeä on hillota kaapissa väärän

kokoisia pöytäliinoja? 

Tänä vuonna nämä tekstiilit
saa nyt olla joulunakin,
kuitenkin tulee kuusi ja koristeet lisäksi.

Minulla kun ei ollut edes mitään kaitaliinaa,

joka olisi sopinut verhoihin.

Se, mitä minulla kuitenkin oli,

kuten tarmokkaasti muistutin itselleni, oli ompelukone.

Se olikin saanut olla kaapissa taas ihan tarpeeksi kauan.

Siispä ryhdistäydyin. 

Keskityin ajatukseen käyttökelpoisesta pöytäliinasta,

 mittasin, leikkasin, silitin, nuppineulat kiinni.

Tavasin ompelukoneen ohjeita.

Sain puolattua, sain valittua oikeat asetukset.

Sain kuin sainkin lyhennettyä pöytäliinan!

Menestyksestäni hämmästyneenä,

hermoja kertaakaan vielä menettämättä,

uskaltauduin vielä uuteen yritykseen,

koska sohvatyynytkin kaipasivat 

verhoihin sopivia päällisiä.

Pöytäliinan jämäpala ja pieni pöytäliina

pääsivät työn alle.

Vanhasta tyynyliinasta mitat ja voila,

ilman epätoivoa sain myös ommeltua 

uudet tyynynpäälliset.

Tää Finlaysonin kuosi on aika nätti.
Saniaisia ja mustikanvarpuja.

Siinä minä sitten pöllämystyneenä 

tutkailin aikaansaannoksiani.

Äidille piti lähettää ihan kuva,

että voitko uskoa.

:D

Pieni askel ihmiskunnalle,

mutta iso askel minulle.

En todellakaan ole koskaan tykännyt ommella,

aina menee jotain pieleen, 

en hahmota ommeltavia kappaleita,

suora saumakaan ei ole aina niin suoraa.

Mutta nyt osasin. Onnistuin. Jes!

Ei nyt täydellistä jälkeä, mutta lähes suoraa saumaa jo.

;)

Täällä minä nyt sitten ihmettelen 

onnistuneita ompeluksia,

ja neulon yllä olevia sukkia eteenpäin,

polttelen kynttilöitä,

ja odotan lunta.

Ois kiva, että ulkonakin ois valkoista.

Vielä nukkumaan mennessäni maanantaina

pohdiskelin sängyssä ääneen,

että uskaltaiskohan tässä osaamisen illuusiossa

ommella jotain lisää, vaikka kasseja.

Siihen mies viisaasti totesi,

että tietenkin,

eihän sitä opi kuin harjoittelemalla.

Taidanpa siis jatkaa harjoituksia

ja kerätä taas vähän lisää rohkeutta.

Ompelukoneen jätin jo itseni kiusaksi näkösälle.

Hih. Tykkäätkö sie vaihtaa verhoja

tai muita tekstiilejä?

Ompeletko ne mieluiten itse vai ostatko valmiina?

Entä odotatko jo lunta?

Mukavaa viikkoa!

:)

Ps. Onneksi pöytäliinassa on valmiiksi

himmeitä kahvitahroja...

14. luukku: Valoa ja lämpöä purkissa

14. luukkuun halusin purkittaa vähän valoa ja lämpöä.
:)

Ai miten se onnistuu?

No ainakin valamalla nätin kynttilän 

vanhaan kannelliseen kynttiläkippoon.

;)

Mulla oli pieni määrä toisiinsa sointuviva 
vihreitä kynttilänjämiä,
jotka sopivat visiooni raidallisesta kynttilästä,
joten niistä sitten sellaisen valoin.

Mielessä oli myös eräs vihreästä pitävä ystävä,

jolle tämän voisi sitten joulumuistamisena antaa.

:)

Kynttilän kylkiäisiksi pakkaan villasukat,
ja tämän ompelemani sydänkoristeen.





Sydänkoriste on hyvin yksinkertainen sinänsä,
mutta sen tekemiseen minä+ompelukone-yhdistelmällä 
meni niin paljon aikaa ja hermot,
että enempää en niitä ainakaan 
ompelukoneella yritä tehdä!
:D

Hih. Kynttilän eri sävyt pääsevät 

parhaiten oikeuksiinsa sitten,

kun se palaa,

mutta on tämä minusta kaunis katsella jo nyt.

Valoa ja lämpöä sinun viikkoosi!
<3

Retroruusuja ja maastokuviota

Kun nyt kerran ommellaan,

niin ommellaan sitten vähän lisää.

Minulla on ollut kaapin kätköissä äidin 

peruina saatu vanha lakana jo pitkään, 

ajatuksena saada uudet tyynynpäälliset olkkarin 

löhötyynyihin - samaan tapaan kuin tein siitä *omenaverhosta*. 

Silloinhan muuten vilautin kyseistä lakanaa täälläkin.

Nyt pussukkaompelun innoittamana sain tehtyä uudet päälliset.

Tässä vähän lähikuvaa kankaasta, 

joka on siis yli 30 vuotta vanhaa.

Äidinäiti hommasi äidilleni kaikkia tällaisia lakanoita,

kun tämä muutti pois kotoa.

Äidin mieleen mummoni värivalinnat eivät aina olleet 

mutta minullahan on tunnetusti sama maku värien suhteen 

kuin mummolla oli - kuulemma.

Harmi, kun emme koskaan ehtineet tavata!

(Joo jaksan mainita sen joka kerta.)

Noh, saanpahan kotiin palan mummolaa, 

jota ei koskaan ole siis ollut.

Minusta tuo lakanakangas on ihan älyttömän kaunis.

Tuo ruusukuvio on ihana.

Ja tämä viimeinen tyynykuva on ihan lavastettu,

koska tyyny näytti kivalta partsilla!

Tai no... ainoa lavastettu asia on se,

että tyyny on tuossa tuolissa.

Kaikki muu on tavallisella paikallaan.

:)

Olen kyllä nyt kovasti huijannut teitä ja itseäni 

kuvittelemalla,

etten ehdi tässä ennen häitä mitään.

Ehkä se ei haittaa.

Valmista on nyt yllättäen oikeastaan enemmän kuin ehdin 

kuvata ja esitellä!

Se on aika hämmentävä tilanne,

en ole joutunut moiseen aikaisemmin.

No, onpahan tulossa pian lisää postauksia.

Hartiahuivi pitää saada kuitenkin ensin kuvattua ja 

se ei tarpeeksi hyvin onnistu kotona,

joten pitää odottaa sopivaa hetkeä, paikkaa ja sitä,

että kuvaaja on kotona.

:D

Mutta tulossa on!

Samoin kuin näitä pussukoita.

Tein heti tällaisen maastokuvioisen version,

koska pitäähän tätä nyt harjoitella.

Vetoketjun ompeleminen oli vieläkin haastavampaa kuin 

edelliskerralla - jos mahdollista.

Tällä kertaa sentään olin vähän viisaampi ja tajusin,

että toki ompelukoneen vakiovarusteisiin kuuluu myös ratkoja.

Se helpotti elämää kummasti!

Hih.

Saatoin myös ostaa vähän uusia kankaita 

sitä kukkakuvioista vetoketjua varten, 

koska minulla ei ollut varastossa mitään 

sen kanssa yhteensopivaa.

Eli pussukoita on luvassa vielä.

Sitä odotellessa!

;)

Kohtaa traumasi - ompeleminen

Kun olin ekaluokkalainen, 

olin tylsistyä kuoliaaksi vohvelikankaasta 

tehdyn leijonatyynyn kanssa.

Mikä olikaan pitkäveteisempää kuin tehdä niitä kuvioita.

Tokaluokalla ei sitten toisessa koulussa tehtykään 

oikein mitään jännää - paitsi huopainen, täytetty Sulo-joutsen 

ja kissannaamainen huopainen neulatyyny.

Kolmannella luokalla oli taas uusi koulu ja muistan vain sen, 

että rättikässä ei ollut yhtään mun juttu koko ala-asteen lopulla. 

Ja kadehdin ehkä hieman yhtä luokkatoveria, poikaa, jonka 

pellenukke oli tosi hieno ja itse en voinut sietää vaatteiden 

ompelemistä edes niin pienessä koossa. 

Yläasteella (tsiisös, muutettiin taas uuteen paikkaan ja koulukin vaihtui) valitsinkin suosiolla puutyöt.

Siksipä tämä olikin erikoinen näky keittiön pöydällä tänään

(huom. ala-asteella tehty neulatyyny):

Kyllä. Uhmasin luonnonlakeja ja päätin,

että nyt tehdään pussukka, tarkemmin sanottuna

tetrapussukka, jonka ohje on *Tiinun käsin -blogista*

- samaa suomeksi käännettyä ohjetta ovat monet muutkin käyttäneet. 

 Ajattelin, että ohje olisi niin yksinkertainen,

että minäkin ymmärtäisin, oli kuvat ja kaikki.

Saahan sitä kaikkea ajatella.

Tämän pussukan ompeleminen oli kaikkea muuta kuin helppoa ja yksinkertaista. 

Voitte uskoa, 

että lopputulokseen vaadittiin paljon purkamista,

ompelua, lisää purkamista ja lukuisia voimasanoja,

pari kyyneltä ja kiukuttelua.

Ja valtavasti tahtoa.

Saatoin myös vähän nauraa itselleni,

kun tajusin,

että tässähän meni nyt vetskarin söpöys aivan hukkaan.

Sovitaan, että vetoketju on nyt sisäisesti kaunis.

Ei tullut sitä ostaessa mieleenikään,

että eihän tämä nyt oikein tähän hommaan sovi.

  

Mutta tässä se nyt on, kaikesta huolimatta:

Ensimmäinen ikinä ompelemani pussukka.

Kouluajat muistuivat tätä tehdessä elävästi mieleen.

Erotuksena oli vain se,

että kukaan ei tullut olan yli huokailemaan,

että otetaanpa uusiksi.

Sain oppia kantapään kautta ja ihan itte ja ilman 

muiden valituksia ja niitä huokailuja.

On kivaa, kun kukaan ei ole latistamassa intoa ja sanomassa,

mitä kaikkea tein väärin.

Ihan varmasti muuten tein paljon sellaista,

mitä kässäopet (tai äiti) kauhistuisivat.

Mut ei kerrota kellekään, jooko?

  

Huh huh.

Luulin kyllä muutaman hetken,

ettei tästä pussukkaa tule ollenkaan.

Mutta tuli siitä.

Ja joku onneton sielu saa tämän vielä 

lahjaksikin, jollain täytteillä.

Ja aion tehdä ainakin vielä kaksi vastaavaa.

Toisen myöskin lahjaksi ja toisen ihan itselleni.

 

Saapa nähdä miten niiden kanssa käy.

Josko jutun juoni olisi seuraavissa jo vähän selkeämpi?

Kerrottakoon siis,

että suurin haaste tässä projektissa oli meikäläisen 

onnettoman huono hahmotuskyky.

Opin asioita helposti ulkoa yms. mutta esimerkiksi 

auton parkkiin peruuttaminen oli minulle

ihan hirveän haastavaa aluksi.

Samalla tavalla esimerkiksi tyynyliinan tai tällaisen pussukan 

ompeleminen on vaikeaa,

koska en välttämättä heti hoksaa mikä kuuluu minnekin ja miten 

koko juttu käyttäytyy,

kun sen kääntää ympäri.

Mahdotonta minulle tällaisten juttujen oppiminen ei todellakaan ole mutta minun täytyy itse päästä tekemään ja mokailemaan,

ennen kuin koen valaistumisen.

Selittämällä ja sivusta katsottuna en käsitä ollenkaan.

 

Pussukassa muuten sekä päällinen että vuori on tehty 

samasta kankaasta,

joka on äidin peruja jostain vuodelta nakki.

Seuraavassa pussukassa todellakin teen vuorin eri kankaasta 

kuin päällisen,

koska tämä versio sekoitti aivojani entisestään.

Onnistuin mm. tekemään luultavasti juuri tästä syystä pussukan 

peilikuvana ohjeeseen nähden.

Onneksi tajusin erheeni ja tein kääntöaukon kuitenkin vuoripuolelle ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

 Tässä myös vähän koko-osviittaa.

Minun käteni on tosin tosi pieni,

eikä ehkä kerro mitään mutta vetoketju oli 16cm,

joten neliönmuotoiset palat

olivat saumavaroineen 18X18cm.

 

Niin ja ei tämä tosiaan viimeiseksi jää.

Koulutraumat on nyt kohdattu ja kärsivällisyyteni on 

onneksi noista ajoista kasvanut,

vaikka tämä kyllä haastoi muuten mukamas rauhallisen luonteeni.

Oh, jokaisen, joka kuvittelee minut seesteiseksi ja rauhalliseksi, 

pitäisi nähdä minut ompelukoneen ääressä!

On se ehkä aikakin alkaa keksiä käyttöä 

näille kaikille kankaille,

joista osa on itseäni vanhempia.

Laatikollinen kaikennäköistä on jäänyt siitä,

että äiti teki meille lapsille vaatteita joskus.

Ja on siellä seassa muutakin.

Että semmosta.

Yksi hartiahuivikin on yllättäen valmistumassa.

Kuvittelin, etten ehdi sitä neuloa enää tässä ennen häitä 

mutta yksi neulomispäivä riitti siihen,

että se on hyvin lähellä valmistumista.

Sitä en vielä osaa sanoa,

näettekö täällä seuraavaksi sen vai noita pussukoita.

Hih. Eiks oo muuten ihanaa,

kun on elokuu?

:)

Vihreää olohuoneeseen

Tunnit eivät päivissä riitä tällä hetkellä. 

En ole ehtinyt käydä edes lukemassa blogeja. 

Onneksi blog(e)ista voi kuitenkin pitää myös 

pientä paussia ja palata taas takaisin 

kaikkien ihanien juttujen ääreen. 

Harrastetaan silloin,

kun ehditään ja jaksetaan,

eiks je?

:)

Miulla tuo toinen harrastus,

geokätköily on nyt "kilpaillut"

vahvasti käsitöiden kanssa,

kun on pitänyt päästä koulutöistä

irti ja ulos pihalle...

Mutta hei,

Mie sain äiteeltä ihanan synttärilahjan,

näin pari viikkoa etukäteen!

Katsokaas tässä:

Miulla on nyt ihan ikioma ompelukone, hurjaa!

Äiskällä oli hauskaa,

kun minä sitten heti pääsin tuota vempelettä

testaamaan sen verhon ompelussa.

Ei tullut kovin suoraa ommelta ei!

:D

Mutta harjoitus tekee mestarin kai 

tässäkin asiassa.

En siis todellakaan ole vielä parasta 

kaveria minkäänmoisen ompelukoneen tai 

neulan ja lankojen kanssa.

Onneksi ne mutkittelut eivät näy nyt näissä kuvissa.

Ihan hyvä verho tuli,

vaikkakin auttamattoman lyhyt.

Alaosa jää onneksi tuon sysiruman patterin taakse piiloon.

(Älkää kysykö, meillä ei talon "omat" patterit pelitä.)

Ja täs on tää miun sohvanurkkaus,

jossa niitä muita käsitöitä syntyy.

Eiks oo nyt aika raikasta,

vihreä toi vähän eloa olohuoneeseen.

 

  

Tässä tämä kangas nyt 

kokonaisuudessaan.

Tein taakse toisesta kankaasta pujotuskujan,

jonka purkaan pois,

kun otan verhon ikkunasta.

Se on ilman sitä kujaa käyttövalmis pöytäliina,

joka varmaan pääseekin siinä tarkoituksessa

parhaiten oikeuksiinsa.

Ja olkkarin isompaan 

ikkunaan ripustin tuommoiset 

ihan tavalliset luonnonvaaleat verhot,

joissa on pientä köynnöskuviota,

joka ei nyt tässä kuvassa näy.

Yritin ottaa tällaisen "taiteellisen" kuvakulman,

jotta tuo olkkarin vihreys hahmottuisi kivasti.

Huonekasvit on muuten mun juttu.

Niitä ei ole nyt vielä enempää 

(ja kultaköynnökset eivät pääse tässä kuviin),

sillä hommaan kasveja lisää vasta seuraavaan asuntoon.

Vika kerta muuten,

kun vaihdan tähän asuntoon verhoja!

Iiks, toukokuussa muutetaan...

Kiireestä huolimatta olen kuitenkin 

toki aina asian ytimessä ja kutimien äärellä.

Tällä hetkellä työn alla ovat Niina Laitisen Kukkasukat,

joihin tulee uusi ohjeen pätkä aina päivittäin maaliskuun ajan

Niina Laitinen designs -facebooksivulla.

Eli käykää tsekkaamassa, jos innostutte.

Mie oon ihan pähkinöinä näistä kukkasista.

Eiköhän näillä se juhannuskin tule? :D

Noh, kesähaaveiluni pitää kurissa toinen 

käsillä oleva työ,

nimittäin isoveikan tilaama kauluri.

Se on harmaa ja vähän tylsähkö tehdä.

Mutta pilkillehän ehtii vielä,

joten täytyy auttaa miestä mäessä,

ettei niskansa palellu.

Kunhan nyt saisin sen valmiiksi...

Jees.

Tämmöstä mulla tällä kertaa.

Hiljaiselo jatkunee taas luultavasti ainakin

viikon verran.

(Kandin palautan ensi viikolla, jee!)

Mitäs teille?

Mukavaa maaliskuun toista viikkoa!

:)