perjantai 2. kesäkuuta 2017

Villahukat

Villahukat, hukkasukat?



Sanaleikki sinne tänne.
Tässä ovat nyt ne susisukat,
joista olen höpötellyt jo jonkin aikaa.




Nämä ovat taas yhdet lahjakorttisukat.
Vielä on kahdet tekemättä.
Aiemmat lahjakorttisukat ja taustatarina 
löytyvät *täältä*.

Näiden saajan villasukkalahjakortissa 
luki toiveena kirjoneulesukat.
Toiveväri violetti/sininen,
selkeää ja kirkasta,
mieluummin tummaa kuin vaaleaa,
 koko 38.

Nämä ovat yhdet niistä sukista,
joista tiesin heti, millaiset teen.
Kuviovalinta oli helppo,
koska muistin,
että saajan lempieläin on susi.
 



Siispä lähdin soveltamaan
Anne Honkalan suunnittelemien *Susi-lapasien*
ohjeesta kuviota sukkiin.

Olisin voinut käyttää lapasten kuviointia 
ison suden kera sellaisenaan sukkiin,
koska silmukkamäärä oli 60,
mutta jo ensimmäisen sukan vartta neuloessani 
tuli sellainen fiilis,
että halusin kuviosta rauhallisen ja selkeän.

Sen vuoksi otinkin lopulta lapasista vain 
ensimmäisen kuviokerran käyttöön,
eli kaksi ekaa sutta päällekäin ja väliin tein yhden 
kerroksen aina pelkällä violetilla.
 



Olen ratkaisuuni tyytyväinen.
Kokonaisuus on nyt aikas kiva!

Lankoina käytin Strömpegarnin Sock Woolia (violetti) 
ja Roosa Nauha Sukkalankaa (harmaa).
Neuloin kolmosen puikoilla.
Molemmat langat ovat konepestäviä, 40 asteessa.

Ja huomaattekos, 
tein kiilakavennukset sukan pohjaan piiloon!




Kiilakavennuksesta sai itse asiassa 
tuommoisen hauskan yksityiskohdan.
Se vaati sommittelua, kokeilua ja purkamista,
mutta olen ihan tyytyväinen lopputulokseen.
Yksi vinosilmäinen hukka mahtuu aina!

En ole koskaan aiemmin tehnyt kiilakavennuksia 
sukan pohjaan,
mutta nyt se tuntui hyvältä idealta,
kun en halunnut säätää kuvion kanssa muuten.
Toimii!

Aion tehdä kavennukset pohjaan vastaisuudessakin.
Hyvin istuu sukka jalkaan tälläkin tavoin,
ja kavennukset jäävät kivasti piiloon.




Nämä matkaavat postissa lahjakortin kera 
vielä tässä kesäkuun aikana saajalleen.
:)

 


Oli muuten ihan älyttömän hankala saada 
vangittua oikeat värit kameralle.
Siinä taisinkin onnistua vain tuon aurinkoisen 
kuvan kohdalla.
Höh!

Livenä kyllä kuviot erottuvat hyvin ja 
violetti on kaunista ja kirkasta,
ei todellakaan noin tummaa kuin 
esimerkiksi alimmassa kuvassa.

Nih.
Oli ihan kivat sukat neuloa.
Sitten alankin suunnitella kesäkuun 
kukankeltaisia...

Mukavaa viikonloppua!
<3