perjantai 8. maaliskuuta 2019

Höyrähdys


No nyt se alkoi,
vaikka kuinka vetkuttelin ja välttelin.

Yritin, että huonekasveihin en koske ennen kuin on
pakko vaihtaa mullat, 
siemenhyllyjen ohitse kävelen laput silmillä,
ja internetistä ja töllöstä varon katsomasta kaikkea
vihreää aineistoa...

Mutta sitten se vaan tuli, höyrähdys!




Se alkoi siitä, että ainoa talvesta 
ikkunalla selvinnyt pelargoniani
 alkoi huudella minulle siihen malliin,
että voisitkos tehdä jotakin...

Äkkiä oli tämän rakkaan Mårbackan 
ja kaikkien huonekasvien mullat vaihdettu,
ja yhden pistokkaankin kyseisestä pelakuusta otin.




Sitten erehdyin katsomaan Yle Femmalla
alkaneen ruotsalaisen Puutarhakausi-sarjan
ensimmäisen jakson,
ja seuraavaksi selailinkin jo netistä,
että oiskos jonkinlaisen kärhön kasvatus 
parvekkeella hyvä idea.

Oishan se. Täytyy vissiin kokeilla,
kun sitä jo viime kesänä pohdin.

Ideoita alkaa tulla kohta ovista ja ikkunoista,
täytyy vissiin ottaa muistiinpanovälineet esiin,
että pysyy ajatustensa perässä!

Lähiviikkoina voisin myös kylvää höyrähdyksen
pahimpaan ensihätään 
mustasilmäsussut esikasvatukseen,
kun viime vuotinen kokemus niiden kasvatuksesta
oli niin huikea onnistuminen.
Katsokaa vaikka tästä *klik*.
Siellä on videonpätkäkin kun klikkaatte 
nuolesta oikealle.

En uskois, ellen ois sitä itse kasvattanut.
Yleensä tuollaisia näkee vain mainoskuvissa.


Syksyllä maalatut ruukut
pääsevät ensi kesäksi käyttöön!


Ja parveke. Oih. Kunpa jo pääsisin sinne puuhailemaan.
Se on niiin mun happy place.
Viime vuoden parvekefiilistelyjä voitte
kurkata vaikka näistä:



Minulta minulle.
Ja pala myös sinulle!


Huh huh. Onneksi kuukauden päästä pääsee
jo tositoimiin, se on huhtikuu jo silloin!
Alkaa jo multasormea pahasti vipattamaan.

Onks teillä muilla sama vika,
vai odotatteko vielä keväthöyrähdyksen ensioireita?
Vai onko tämä hullutus edennyt jo pitkällekin?

Ihanaa naisten- ja kaikkien muidenkin päivää,
ja mukavaa viikonloppua!
<3