perjantai 12. helmikuuta 2021

Mosaiikkikukkia

 
Kevättalven auringon paistaessa 
on hyvä sipsutella viikonloppuun vaikkapa 
tällaisilla kukkasukilla!

Tämä Sukka-Finlandian neljännen etapin sukkamalli on  *Mosaiikkikukkia* ja
sen on suunnitellut täältä blogimaailmastakin tuttu Tiia Niemi.
Tiian löytää *Langan päästä kiinni -blogin* takaa.




Nimensä mukaisesti tässä mallissa päästiin neulomaan mosaiikkineuletta.
Se oli minulle tekniikkana aivan uusi, mutta olin sitä jo jonkin aikaa halunnut kokeilla,
joten nyt oli oiva tilaisuus opetella.

Se osoittautui juuri niin yksinkertaiseksi tekniikaksi kuin olin 
ymmärtänytkin.
Mosaiikkineuleessa kuvio muodostuu nostetuilla silmukoilla,
ja siinä neulotaan vain yhdellä värillä kerrallaan.

Näiden sukkien taitereunassa hauska lisä oli vielä se,
että välillä neulottiin nurjia kerroksia,
jolloin sukkiin saatiin hauskasti ainaoikein-vaikutelma.



Neuloin sukat Novitan Nallesta ja käytin taitereunassa 2,5mm puikkoja 
ja muuten 2,25mm puikkoja.
Sain tällä tavalla omiin 36-37 jalkoihin sopivat ja napakat sukat.

Neuloin kuitenkin ihan kisavaatimusten mukaisen M-koon.
Puikkokokohan ei vaikuta työmäärään, koska joka tapauksessa 
on neulottava tietyllä silmukka- ja kuviotoistomäärällä.

Olen muuten iloinen siitä,
että tänä vuonna kisassa on enemmän näitä vähän 
paksummillekin sukkalangoille suunniteltuja malleja!




Tykkäsin tästä mallista tosi paljon!

Sukissa oli mielenkiintoisia osioita ja toimivat rakenteelliset ratkaisut.
Erityisesti tykkään näissä sukissa kantapään rakenteesta.
Lisäykset on tehty kauniisti ikään kuin piiloon kantapäitä reunustavien 
palmikkorivien viereen,
ja pohjan puolelle kavennettaessa muodostuva "lappu"
on aika hauska.

Kuten kuvasta näkyy, tämä kantapäämalli istuu minulle täydellisesti.
Lisäksi arvostan sitä, että kantapäitä reunustavat palmikot loppuvat
kauniisti tuohon lapun reunaan.

Näistä sukista jäi fiilis, että asiat on ajateltu loppuun asti!




Nämä sukat jäävätkin minulle itselleni,
muistoksi tästä kisakerrasta.

Sukkapulaa en missään nimessä pode,
mutta aina pitää laatikossa olla erilaisia sukkia erilaisiin päiviin.
;)



Oikein piristävät kukkasukat tällä etapilla siis.
Olisin myös ostanut pitkästä aikaa ihan oikeita kukkia, tulppaaneja,
viikonloppua ilostuttamaan,
mutta nepä olivat kaupasta loppu!

No, joku toinen kerta sitten.
:)

Onko sulla kukkia maljakossa?
Tai puikoilla?
Hyvää viikonloppua!
<3

Ps. Olin tällä etapilla sijalla 19!