torstai 23. heinäkuuta 2015

Runo 3#

Viikko vierähti mukavasti leirillä 
ja olen hengissä.
Yhden villasukankin ehdin samalla kutoa.
Siitä lisää joskus myöhemmin.



Viime yön vietin kuitenkin
(virtuaalisen) paperin ääressä.
Tässä oli novellin ainekset
mutta runot...
no, koska runot.
<3



Pimeää polulla,
jota seuraan haparoiden,
ja yritän
olla törmäämättä sinuun.

En sano mitään,
vaikka sattuu.

Tämä äänettömyys hajottaa
minut pala kerrallaan.
Sisältä olen kuin pudonnut lasi lattialla
ennen sirpaleita.

Pidän itseni kasassa.

Puristan rystyset valkeina
teemukia iltaisin
kuin hukkuva pelastusrengasta.

Et sano mitään.
Hetken aikaa minun
on helpompi hengittää.
Et sano mitään
ja pian minua oksettaa.

Voin pahoin
tässä sanattomassa hämärässä,
jota emme kai kumpikaan ymmärrä.

Tai sitten se olen vain minä.

Pelkään rikkoa äänivallia,
särkeä lumousta,
jotteivät palaset leviä
pimeään maahan ja katoa
ennen aamun sarastusta,
kun pelko pyörittelee
huulillani sanoja,
joita en saa sanotuksi.

Mieluummin nielen ne
yksi kerrallaan,
vaikka meinaan tukehtua
tässä sumussa.

Jos olisit edes ojentanut käden.
Tai lainannut olkapäätä,
että olisin voinut hetken nojata,
hetken hengähtää.
Olisiko se ollut niin vaikeaa?

Nähdä lähelle.

Kun en ole niin tyhmä,
enkä yhtään niin välinpitämätön,
vaikka piilotankin
kyyneleeni hupparin hihansuihin
ja tärisevät käteni syvälle taskuihin.

En halua näyttää heikkouttani,
epävarmoja askeleita,
jotka katseesi alla muuttuvat
aina vain häilyvämmiksi.

Kuin astuisin joka askelella suonsilmään.

Vaikka ethän sinä sitä tiedä,
kuinka paljon vahvempi olet

tai minä kuvittelen sinun olevan.

Suljettu sielu,
jonka ympärillä vallihaudat
ovat täynnä ruumiita.

Kuinka voisinkaan nähdä
kivireunaisten porttien sisään,
kylmiin huoneisiin,
kun et niin tahdo?

En koskaan kuvitellutkaan sytyttäväni
kynttilöitä pihalyhtyihin,
edes portin pieleen,
saati kellarin ikkunoihin.

Mutta olisit voinut laskea
edes sillan eteeni.

En olisi astunut sille.

Olisin seurannut sinua maailman ääriin 
parista ystävällisestä sanasta.  



maanantai 13. heinäkuuta 2015

Runo 2#


Pelot tarttuvat
purkan lailla
elämänlankoihin

liisterinä solmukohtiin
ja silmukoihin

jättävät kädet niin tahmeiksi,
että likaiset sormenjäljet
peittävät sielun ikkunoita.

Ne pitäisi muistaa pestä.

Jotta näkisi paremmin,
kauemmas ja laajemmin.

Etteivät pienet ihmeet
peittyisi tummien verhojen
taakse,
piiloutuisi laskoksiin.

Pitäisi suoda
auringon paistaa sisään,
antaa valon
paljastaa kasvonsa kokonaan.

Avata ovi oudoille vieraille.

Hymyillä,
keittää kahvit ja istua alas.


Tutustua tuntemattomaan.




sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Sukat ja paussi

Huh huh.
Huomenna olisi
lähtö leirille.
Nimittäin riparille,
kesäteologiksi.
Eka kerta siinä roolissa.
Wish me luck!

Eli ainakaan viikkoon
en mitään postaile.
Sitä ennen ehdin kuitenkin
vielä jakaa näytille jotain.

Höhö. Miesten sukat, koko about 41.

Jep, normisukat.
Tällä kertaa laiskan
sädekavennuksella,
eli jokaisen puikon
kaksi vikaa silmukkaa
neulotaan vain oikein yhteen.
Lopputulos ei ole niin
nätti kuin kunnollisessa
sädekavennuksessa
mutta kyllä se asiansa ajaa.

Palaamme asiaan
leireilyn jälkeen!
Enkä minä sinne ilman kutimia
ja paria ekstra-virkkuukoukkua lähde
- mitä varten,
se selviää joskus viikon päästä.
;)

torstai 9. heinäkuuta 2015

Turhake

Kun neulominen 
alkaa tökkiä,
on hyvä tarttua
virkkuukoukkuun.
Sen jälkeen muistaa,
miksi se neulominen
olikin niin kivaa.
(;

Noh, tällä kertaa oli ehkä
kyse ennemminkin sattumasta,
sillä selailin kirjahyllyni 
käsityö/sisustus-aiheisia kirjoja
läpi ihan muuta etsien.
Kuva näytti kivalta 
ja ohje helpolta,
joten kaivoin 7-veikan jämiä
ja virkkuukoukun kokoa 3 esiin.


Ensin perus ruudukkoa,
kulmiin joka kierroksella 
uudet ruudut.


Sitten tuota kukkaröyhelöä.
Ja tajusin,
ettei keltainen lanka
riitä siihen,
mitä suunnitelin.
Lopputulos on siis 
suunniteltua vihreämpi
ja sinapinkeltainen lanka
loppui juuri silloin,
kun se saikin loppua.


Ei tällä härpäkkeellä kyllä
tee muuta kuin polta näppinsä,
ennen kuin siihen tekee takakappaleen.
Mutta on ainakin vähän retroa!

Taustan virkkaamisinspistä
odotellessa.
Voisin neuloa yhdet
miesten sukat loppuun ensin...

[Ohje oli Kodin Kuvalehden(?) kirjasta
Tee itse Kaunista kotiin.
Malli oli otsikoitu vain
"Retropatalappu",
tekijänä Maija Palola.]

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Runo 1#

Koska luovuudella ei
ole rajaa,
ei ole tällä blogillakaan.

Mulla on epäilyttävän
luova kausi (ja liikaa aikaa!?),
josta pitää ottaa ilo irti,
joten jaanpa teille 
palan sanaista arkkuani.

Sen syvyydestä ja koristeleikkauksista,
saati kaikenkirjavasta sisällöstä,
voidaan olla montaa mieltä.

Kirjoitin siis ekan kunnollisen(?)
runon moneen vuoteen. 
Pöytälaatikon sisältö
on jo vanhaa ja pölyyntynyttä,
homeista ja itsekseen kävelevää.
Pidetään se pandoran lipas
siis kiinni,
sillä ehkä nyt on 
hyvä aika luoda uutta?


Autiot rannat
täynnä
hukkuneita sanoja,
jotka lausumatta on jääneet

tahallaan.

Sanoja syvyyksistä.
Ei kukaan
tahtonutkaan kuulla.

Suolaiset lauseet kuin kuiva
hiekka
jääneet kitalakeen kii.
Sanat saavuttamattomat

kurkkua kuristaa.

Kuiskaus kuin murtuva
aalto kallioon
hajoaa,
äänien pauhu,
tuhat äänetöntä sanaa.

Kauhu.

Vain yksi
sydän
pinnan alla.
Monta satamaa.



Unisukat


Aloitin juhannuksena
nämä jämäkeräsukat,
kun keväällä valmistuneesta
paidasta jäi
pari kerää ruskeaa Miamia yli.
Toisen sukan sain jo
jussina valmiiksi,
mutta heti seuraavan viikon 
alussa tuli todettua,
että sain saman pöpön kuin suurin osa
perheestä.
Olin mahataudissa
ekaa kertaa yli kymmeneen
vuoteen...


Eli sukkien tekeminen
vähän viivästyi jo
pelkästään senkin takia,
että minulle tuli huono olo ihan
vain niiden katsomisesta
- sittenkin, kun olin jo terve.
Ehkä se on tuo väri,
sitä itseään.
Anteeksi.
:D

Sain nyt kuitenkin
nyrpistelyistä
huolimatta kudottua
ne pois häiritsemästä.

Samalla tuli kokeiltua
tuo paljon puhuttu
tiimalasikantapää.
Tuli ihan(tarpeeksi)
siistiä jälkeä 
ekaksi yritykseksi.
Saattaa myös jäädä vikaksi
ihan sen takia,
etten vain liputa
tuon kantapään puolesta.
Ei oikein toimi min jalois!
Mut nää onki ny
semmoset unisukat.
Eipähän kutita
paljaas jalas.
:)


lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kanarialintu

Kuvittelin,
että kyllästyn ja tämä projekti
jää kirjahyllyyn
kuljeksimaan.
Mutta ei,
muutama viikko vähän
(tai paljon)
aina kerrallaan se eteni.

Ihana, yksinkertainen ohje 
ja ihana lopputulos.

Vaikkakin kanarialinnun kukertava!
(Oli meinaan pakko valita sinisen
ja pinkin väliltä,
kun kyseessä oli alelanka,
josta suosikkini,
se inhimillinen ruskesävyinen,
oli loppu.)


Olen kuitenkin tyytyväinen,
myös väriin.
Onhan se näyttävä.

Helmassa on pituutta enemmän
kuin alkuperäisessä ohjeessa
ja ompelin olkasaumoja enemmän kiinni,
että istui minun hennoille
olkapäilleni...


Koko on siis XS.
Olen huomannut,
että S-koko 
("suurella" kokemuksella
kahden tekemäni paidan jälkeen!)
tuppaa olemaan vähän isohko.
Pyöröpuikot kokoa 4 oli meikäläisen
tassuille sopivat.


Heheh, paita edustaa, minä en.

Summa summarum,
oli tosi helppo neuloa,
kun etu- ja takakappaleet
olivat toistensa peilikuvat
ja aina toisessa reunassa 
lisättiin ja toisessa 
vähennettiin yksi silmukka.
Eli nopeaa oli tehdä.

Kuitenkin matkaa mutkisti se,
että parissa kerässä Puro Batikia,
jota lanka siis on,
oli ihmeellisiä mustia raitoja.
Oli pakko leikata pahimpia pätkiä pois.



Teinkin ilmoituksen
Novitan laadunvalvontaan sähköpostitse.
Ensimmäiseen meiliin ei vastattu
(juhannus varmaan sotki siinä välissä)
mutta myöhemmin laitoin uutta
viestiä ja sainkin vastauksen.
Pahoittelivat ja lähettivät mulle
uudet kuusi kerää!

Asiakas on tyytyväinen. (:
Nyt vaan pitäis päättää,
mitä mä niillä kuudella kerällä teen!