sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Runo 1#

Koska luovuudella ei
ole rajaa,
ei ole tällä blogillakaan.

Mulla on epäilyttävän
luova kausi (ja liikaa aikaa!?),
josta pitää ottaa ilo irti,
joten jaanpa teille 
palan sanaista arkkuani.

Sen syvyydestä ja koristeleikkauksista,
saati kaikenkirjavasta sisällöstä,
voidaan olla montaa mieltä.

Kirjoitin siis ekan kunnollisen(?)
runon moneen vuoteen. 
Pöytälaatikon sisältö
on jo vanhaa ja pölyyntynyttä,
homeista ja itsekseen kävelevää.
Pidetään se pandoran lipas
siis kiinni,
sillä ehkä nyt on 
hyvä aika luoda uutta?


Autiot rannat
täynnä
hukkuneita sanoja,
jotka lausumatta on jääneet

tahallaan.

Sanoja syvyyksistä.
Ei kukaan
tahtonutkaan kuulla.

Suolaiset lauseet kuin kuiva
hiekka
jääneet kitalakeen kii.
Sanat saavuttamattomat

kurkkua kuristaa.

Kuiskaus kuin murtuva
aalto kallioon
hajoaa,
äänien pauhu,
tuhat äänetöntä sanaa.

Kauhu.

Vain yksi
sydän
pinnan alla.
Monta satamaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi! (: