tiistai 28. maaliskuuta 2017

Kevätsukat ja hyvää asiakaspalvelua

Heipparallaa taas!
Postaustahtini on nyt ollut aika rauhallinen,
mutta mikäs kiire tässä valmiissa maailmassa.
Miulla on ollut kaksi viikonloppuleiriä,
kätköilyreissuja ja kouluhommia tässä kuussa,
joten puikot ja koukut ovat saaneet välillä 
odottaa.

Nyt on kuitenkin jotain valmista esiteltävänä!

vilautin teille muutamaa lankakerää,
jotka tilasin Lankamaailman verkkokaupasta.




Violeteille kerille oli tarvetta,
niistä kerron lisää kun aika on,
mutta nuo raidoittuvat kelta-violetti-puna-vihreät
kerät ostin ihan kokeilunhalusta ja 
herkullisen värityksen vuoksi.

Kyseessä on Hjertegarnin 4-säikeinen 
Strömpegarn Magic sukkalanka,
itselleni uusi tuttavuus, 
en ole aiemmin sitä neulonut.

Nyt siitä syntyivät aurinkoiset raitasukat.




Sitähän voisi luulla,
että tämähän on helppoa,
että vain kaksi lankaa jäisi pääteltäväksi molemmista,
sen kun neuloisi vaan.
Näiden kanssa kävi kuitenkin vähän hassusti...




Ajattelin neuloa toisesta kerästä toisen sukan,
ja toisesta toisen sukan.
Kerät ovat nimittäin 50g keriä.
Tuumasta toimeen.
Toinen sukka oli valmiina, ja sain onnistuneesti 
toisesta kerästä kohdistettua raidoituksen ja 
aloin neulomaan.

Sitten huomasin pienen ongelman,
joka teillekin varmaan seuraavista kuvista hahmottuu.






Jep.
Saman värierän kerät eivät keltaisen osalta 
olleetkaan saman sävyiset!
Se kerä, mistä aloitin, oli oranssinkeltainen 
ja vähän laavamainen alusta loppuun.
Toinen kerä on selkeästi keltaisempi ja vähemmän 
laavamainen väritykseltään.

Noh, ei auttanut kuin jättää "vääränkeltainen"
raita toisen sukan suuhun ja jatkaa sukkaa ekasta 
kerästä niin pitkälle kuin lankaa enää riitti.
Ja ihme kyllä se riitti kaikkiin loppuihin 
tarvittaviin keltaisiin raitoihin!
Ainoastaan ihan kärkeen täytyi jatkaa violetilla
toisesta kerästä.

Pienijalkaisuuden etu.
Nämä ovat siis kokoa 36, 
neulottu kolmosen puikoilla (suositus langalle 2,5-3)
ja 14s per puikko.

Nämä jäävät miulle itelleni,
vaikka ei min kyllä sukkia pitänyt tänä vuonna 
itselleni tehdäkään...
:D




Laitoin myös Lankamaailmaan reklamaatiota 
langasta kuvien kera,
ja voin sanoa olevani erittäin tyytyväinen 
asiakaspalveluun!

Sain vastauksen jo parin minuutin sisällä viestistäni,
ja saman tien lähti postiin pari kerää kyseistä lankaa
hyvitykseksi. Luultavasti kyse oli värivirheestä.
Ja en kyllä tiedä,
kuuluiko noita pilkkujakaan olla raitojen seassa.
Enivei, sainpahan ohuet kevätsukat itselleni,
ja seuraavien kerien kohdalla pilkkumysteerikin selvinnee.

Eli aina kannattaa laittaa reklamaatiota,
jos langassa on joku selkeä vika!
Ja kokemuksesta voin sanoa,
että itse olen saanut hyvää asiakaspalvelua 
myös Novitalta samantyyppisessä tilanteessa
*tämän neulepaidan* lankojen kohdalla.




Aina kannattaa myös valokuvata ne "ongelmat",
niin on helppo osoittaa se kyseinen vika ja 
ennen kaikkea olla ystävällinen vaikka sapettaisikin.
Ei ne asiakaspalvelijat niitä lankoja tee...
;)

Notta semmosta.
On nää vaan kivan keväiset sukat.
Ja mie tykkäsin tästä langasta, miellyttävä neuloa 
- tosin en oo kauhian kranttu,
 joten se ei välttämättä nirsommalle kerro mitään.
Tätä saa muuten näissä ja muissa
 poistuvissa väreissä edullisesti 
jos joku haluaa hamstrata.

Ny mie taidan jatkaa 
huhtikuun hilpeänväristen
suunnittelua,
eilen jo vähän aloittelin...

Miltäs muiden lankakorissa tai 
puikoilla näyttää?
Onko jo kevätvärejä?
Millaista kokemusta teillä on 
reklamaatioista?
;)

maanantai 20. maaliskuuta 2017

Vuosi väriterapiaa: maaliskuun maanläheiset

Maanläheinen maaliskuu,
se oli valintani tälle kuukaudelle
Sirpukan solmuissa -blogin
*Vuosi väriterapiaa -haasteeseen*.

Maanläheiset värit valitsin ihan käytännön syistä: 
maanläheisiä seiskaveikan jämäkeriä 
oli/on talven jäljiltä iso pussillinen.

Niistä lähdin siis valitsemaan,
ja päädyin toisiinsa sointuviin
 harmaisiin ja vihreisiin jämiin,
joista syntyivät ensimmäiset joululahjasäilöön 
päätyvät sukat tälle vuodelle.




Jämistä syntyivät miesten sukat, kokoa 46.
Kolmosen puikot, 14s per puikko.

Aluksi mietin ihan raitasukkia,
mutta sitten näin useammat tällä 
mallilla toteutetut sukat,
joten malli tarttui sitten saman tien näihinkin.
Toki malli on tullut vastaan monesti aiemminkin.



Kivasti sain eläväiset ja silti värimaailmaltaan 
rauhalliset ja harmoniset sukat aikaan
tällä yhdistelmällä.
:)




Näistä väreistä tulee minulle mieleen metsä.
Tänään itse asiassa metsässä parin kätkön perässä 
seikkailin, ja kovasti nämä sukat olivat sielläkin
mielessä, kun metsänpohjan lumen alta paljastunutta
 värimaailmaa ihailin.

Eri vihreän sävyjä sammalissa ja ikivihreissä,
harmaita risuja ja oksia, kivikkoa,
sammalen peittämää kalliota...

Metsämiehelle sopivat sukat siis!
Eivätköhän ole appiukolle mieleiset.
;)



Täytyy kyllä myöntää, 
että näiden tekeminen oli aluksi aika vaivalloista.
Minulla olivat jo ihan kevätvärit mielessä,
enkä millään olisi halunnut neuloa mitään tummia värejä. 
Näin isoja sukkiakaan en ollut neulonut pitkään aikaan.
Loppua kohden neulominen kuitenkin alkoi olla 
jo ihan mielekästä,
ja väritkin toivat esiin parhaat puolensa,
kun ne sommitteli vieretysten.

Näissähän on siis mulle tosi mieleiset värit,
mutta kun aurinko paistaa ja keltaiset ja oranssit 
sun muut kirkkaat värit alkavat houkutella,
niin ei voi minkään!
:D




 Näiden tekemisestä jäi loppujen lopuksi hyvä mieli.
Jämävarastokin vähän hupeni.
Että kannatti valita se maanläheinen värikartta
sitten kuitenkin!

Ja nyt on aika aloittaa hyvällä omallatunnolla 
huhtikuun hilpeänväristen suunnittelu!
Jee!

Aikaisemmat haastetyöni pääset 
muuten kurkkaamaan halutessasi täältä:
*Helmikuun hempeänväriset*

Eli siinäpä tämän kuun haasteosio.
Sitten piti vielä mainita
ihanasta postipaketista!



Edellisessä postauksessa jo kerroin,
että voitin Näppituntuma-blogin arvonnasta 
lahjakortin Neulovillan nettikauppaan.

Se lahjakortti pääsi heti käyttöön;
tilasin huivilangan itselleni.

Lanka on nimeltään Rooster Delightful Lace,
ja siinä on 80% baby alpakkaa ja 20% silkkiä.
Ihanan pehmeää lankaa ja upea murrettu oranssi väri!
Minun huivilankavaatimukseni on,
että ei saa kutittaa - tämä täyttää sen.
Josko tämän vuoden aikana saisin sitten neulottua 
sen ihan huiviksi asti?

Kaupan päälle sain myös kookosnappeja.
Kauniita, vai mitä!





Seuraavaksi ryhdyn siis suunnitteluhommiin,
huivimallin metsästykseen,
 ja puikkojen heiluttelu saa jatkua.
Pääsen vihdoin käsiksi niihin keväisen 
värisiin lankoihin!
;)

Mitäs teillä muilla on työn alla?
Mukavaa viikkoa kaikille!
<3

torstai 16. maaliskuuta 2017

Synttärifiilistelyjä

Vuosi on taas mennyt.
Vaan en silti koe olevani kovin vanha,
enkä sitäkään vähää viisas.
:D

Miulla oli siis synttärit tällä viikolla.
Varsinainen päivä itsessään meni 
kuitenkin viimeisessä graduseminaarissa
istuskellen ja illalla kullan 
kanssa Logania leffateatterissa katsellen.
Siispä kakunsyönti siirtyi tälle päivälle.

Ja joo-o, leipasin pitkästä aikaa synttärikakun.
Pari vuotta taisi mennä edellisestä.




Moni kakku päältä kaunis,
tämä ei niinkään.
Koristukset saivat nyt jäädä,
mutta maku oli kohdillaan.

Perus suklaakakkupohja,
välissä kermavaahtoa ja appelsiinimarmeladia,
reunoilla ihan vaan kaakaolla värjättyä 
kermavaahtoa pursotettuna ja päällä se juttu,
josta koko kakun idea lähti:
mokkapaloista tuttu kahvikuorrute 
(eli tomusokeria, kahvia, kaakaojauhetta ja voita).

Voin sanoa,
että omasta mielestäni tämä yhdistelmä 
oli onnistunut.
Namskis.
;)





Kakun lisäksi paistoin ihan pakaste-karjalanpiirakoita.
Siinä oli sitten makeaa ja suolaista,
sopivasti tämän opiskelijabudjetin
 kahvipöydän tarpeiksi.

Kahvipöydän kattaus säilyi myös hyvin yksinkertaisena.
Koska meillä tiskataan käsin,
päätin hommata kertakäyttölautaset ja lusikat
tiskikasan vähentämiseksi.
Muumimukit sentään saivat jäädä.
Ja noi isoäidinneliö-servetit oli hauska löytö!
;)




Ja nyt on kukkiakin!
Mies oli ostanut miulle paaaljon narsisseja.
Kukkakassi odotti pöydällä,
kun saavuin seminaarista kotiin.
Aikas ihana ylläri.
<3

Niin, ja 3v. veljentyttö oli valinnut mulle 
myös kaksi saintpauliaa,
mutta niistä en ehtinyt valoisaan aikaan 
ottaa kuvia.

Kävimme hänen kanssaan myös hellyttävän keskustelun:
Minä: "Onpas sulla jo pitkä tukka, 
ihan ku prinsessalla!"
Äiti: "Oot kyllä semmonen prinsessa."
Tyttönen minulle: "Näytän ihan sinulta!"
<3

Hih, ollaan me sitten kai prinsessoja.
Tätsylle synttärilahjaa kerrakseen.
;)





Ja kun kerran on kukkia ja kaikkea,
niin esittelenpä vielä yhden lahjan.
Ystävältä sain tämän ihanan 
violetin Iittalan tuikkukipon.
Jotenkin tosi kauniin värinen tämä.
Marimekon kanssa ilmeisesti yhteistyössä 
tehty näitä violetteja.
:)





Kaunis on.
<3

Notta vähän on juhlittu tässä arjen keskellä,
mukavaa välillä vähän juhlistella.
Ja onhan kaikkea muutakin menemistä ja tekemistä
ollut ja tulossa.
Siksi myös käsityörintamalla näyttää keskeneräiseltä,
kuten kuvasta näkyy.




Mutta hiljaa hyvä tulee.
Hyvillä fiiliksillä on mukava 
elellä taas kevättä eteenpäin.

Niin, ja vielä yksi iloinen yllätys;
voitin *Näppituntuma-blogin* arvonnasta 
lahjakortin Neulovillan nettikauppaan.
(Odottelen jo tilausta saapuvaksi!)

En ole aiemmin voittanut blogiarvonnoista mitään, 
mutta kyllä näköjään kannattaa osallistua,
ei sitä koskaan tiedä.

Että tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa.
Kakkua, kahvia, karjalanpiirakoita, 
kippoja ja kukkia.
Kivasti menee.

Mitäs teille kuuluu?
Onko jo kevätfiilikset?
Mullon ainaki,
ku oon tämmönen kevätipana.
;)

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Raitariemua

Muistatteko vielä ne 
joita tein häihin 
bingo- ja tietokilpailupalkinnoiksi?

Suurin osa palkintosukista on jo tehty,
mutta muutama pari vielä uupuu.

Laitoin itselleni takarajaksi,
että ekaan hääpäivään mennessä ne on
saatava valmiiksi.
Saa nähdä kuinka käy!

Tässä ovat kuitenkin viimeisimmäksi
valmistuneet lahjakorttisukat.




Kolmet sukat olisivat vielä listalla,
mutta niihin pitää metsästää lankoja lisää,
kun on vähän haastavammat väritoiveet.

Näiden sukkien saajan toive oli raitasukat
ja "jotain räikeää".
:)




Siispä pengoin lankalaatikosta kaikkein 
pirteimmät jämäkerät ja aloin yhdistellä.
Tässä on lopputulos.
:)




On räikeyttä, iloa ja väriä.
Ja vähän tasapainoakin.
;)

Lankana seiskaveikkaa, kolmosen puikot,
12s/puikko, koko 41.
Ja tietenkin kuvattu omissa pikkuräpylöissä...




Oli ihana neuloa näin värikkäitä 
sukkia pitkästä aikaa,
kun talven aikana värimaailma 
on ollut niin tumma.
Mukavasti sai taas jämäkeriäkin pienemmiksi.

Mitähän seuraavaksi?
Virkattuja paloja tulee hitaasti mutta varmasti 
koko ajan lisää.
Puikoilla on kuitenkin juuri nyt tyhjää.
Ei auta kuin pyöritellä ideoita,
hypistellä lankalaatikon sisältöä 
ja odottaa inspistä ainakin maaliskuun 
maanläheisiin...
:)

Mukavaa ja aurinkoista viikkoa kaikille!
<3

keskiviikko 1. maaliskuuta 2017

Hei hei helmikuu

Vaikka satoi lisää lunta,
oli kauniita pakkaskelejä ja tuntui 
että paleltaa säässä kuin säässä,
kevät tuntui hiipivän helmikuussa 
käsitöihin ja kotiin.




Tässä kollaasi instagramiin 
jakamistani kuvista helmikuulta.

Tuo vasemman alakulman sukka odottaa vielä paria,
mutta tulossa on;
Kyseiset sukat täällä seuraavaksi esittelenkin.
Saattaa kyllä mennä ensi viikkoon.

Tästä maaliskuusta on tulossa hieman kiireinen
joten saattaapi blogissa olla vähän hiljaisempaa
- tai sitten ei.
Katsotaan, mitä ehdin.

Maaliskuun maanläheiset 
on tehtävä väriterapiahaasteeseen,
ja juurikin tuo yksi sukkapari on saatava valmiiksi.
Ja muita projektejahan riittää,
kun alkaa vain suunnitella ja tehdä.
Mutta jaksamisen ja ehtimisen mukaan,
ei ressiä eikä pakkoneulontaa.
;)

Mukavaa ja inspiroivaa maaliskuuta!
Kevät tulee, nautitaan lisääntyvästä valosta.
<3