Minulla ei ole aikaa piirtää nykyään.
Teen aina kaikkea muuta,
enkä malta rauhoittua paperin ja kynien ääreen.
Tilaakin on kotona niin vähän,
että maalausteline yms. saavat ihan suosiolla jäädä varastoon pölyyntymään.
Pyhäinhäväistys - mutta joskus on pakko valita.
On muitakin harrastuksia, hyviä kirjoja, neuleita, ylipäänsä elämää, töitä, opiskeltavaa...
Joskus se masentaa.
Tänään päätin kuitenkin tehdä hetken mielijohteesta poikkeuksen ja piirsin loppuun huopakynätyön, jonka olen aloittanut joskus vuosia sitten.
Ai miksi nyt?
Pitkästä aikaa tuli sellainen fiilis,
että osaan sanoa jotain paremmin kuvin kuin sanoin.
Ja tarvitsin aikaa itselleni.
Aina vähän sama fiilis, kun palaan leiriltä kotiin.
Kaipaan omaa tilaa,
sillä on paljon ajateltavaa.
Leireillä oppii niin paljon itsestään ja muista ihmisistä.
Ja inspiroituu.
Mutta se kaikki täytyy käsitellä yksin.
Vaikka eipä tällä sotkulla mitään varsinaista sanomaa ole.
Teen aina kaikkea muuta,
enkä malta rauhoittua paperin ja kynien ääreen.
Tilaakin on kotona niin vähän,
että maalausteline yms. saavat ihan suosiolla jäädä varastoon pölyyntymään.
Pyhäinhäväistys - mutta joskus on pakko valita.
On muitakin harrastuksia, hyviä kirjoja, neuleita, ylipäänsä elämää, töitä, opiskeltavaa...
Joskus se masentaa.
Tänään päätin kuitenkin tehdä hetken mielijohteesta poikkeuksen ja piirsin loppuun huopakynätyön, jonka olen aloittanut joskus vuosia sitten.
Ai miksi nyt?
Pitkästä aikaa tuli sellainen fiilis,
että osaan sanoa jotain paremmin kuvin kuin sanoin.
Ja tarvitsin aikaa itselleni.
Aina vähän sama fiilis, kun palaan leiriltä kotiin.
Kaipaan omaa tilaa,
sillä on paljon ajateltavaa.
Leireillä oppii niin paljon itsestään ja muista ihmisistä.
Ja inspiroituu.
Mutta se kaikki täytyy käsitellä yksin.
Vaikka eipä tällä sotkulla mitään varsinaista sanomaa ole.
Ennemmin kyse on siitä,
mitä mitä minun pääni sisällä liikkuu.
Kuka olin silloin, kun tämän aloitin ja kuka olen nyt.
Kuka olen nyt?
Siinäpä vasta hyvä kysymys,
se on pyörinyt pitkän aikaa mielessäni.
Enkä tiedä vieläkään.
En ole kauheasti kertonut itsestäni täällä blogin puolella,
eikä siihen sinänsä ole ollut tarvettakaan.
Nyt ajattelin kuitenkin ihan vähän valottaa kuvaa minusta,
koska tuo piirros vaatii vähän selitystä.
Toki taide puhuu aina puolestaan mutta tuo piirros on
enemmän itsetutkiskelua ja väriterapiaa kuin sitä,
että olisin yrittänyt tehdä jotain hienoa ja viimeisteltyä.
Halusin tehdä jotain,
joka näyttää minulta - ja vain minulta.
Tuo teksti on muuten Poets of the Fallin Roses-nimisestä biisistä.
Miun lempibändi. Ei ehkä heidän paras biisinsä mutta itselleni merkityksellinen.
Noihin sanoihin palaan aina uudestaan.
Tuossa sotkussa ja minussa/elämässäni paljon kaunista ja hyvää,
mihin olen tyytyväinen ja mistä olen onnellinen.
Mutta on paljon näkyviä virheitä,
peitettyjä virhevetoja, huonoja värivalintoja.
On paljon,
mitä en osaa.
On paljon, mitä olen oppinut ja osaan.
Kun vain muistaisin sen.
Ja ennen kaikkea: Mikään ei ole mustavalkoista.
Jos jotain inhoan, niin kyynisyyttä ja mustavalkoista ajattelua.
Niillä ei pääse mihinkään.
Kyynisyydellä ei pääse lähemmäs toisia ihmisiä,
eikä sillä saavuta itselleen pidemmän päälle kuin hirveän huonon olon.
Asiat, joita minun täytyy opetella vielä valtavasti lisää:
sanat kiitos ja anteeksi.
Tajunnanvirta on kyllä jännä juttu.
Sillä "tekniikalla" tein tämän alusta loppuun.
Ei hahmottelua, ei luonnoksia, ei lyikkäriä ja pyyhekumia.
Se mitä tulee paperille, jää paperille.
Elämässäkin kokonaisuus ratkaisee.
Eikä tämän selkeämpää ole elämäkään juuri nyt.
Saisinkohan vihdoin kauan kaivatun taulunkin seinälle?
Muutama vuosi sitä odotellessa menikin.
Saa nähdä, kuinka kauan menee siihen, että saan kuvaan sopivammat kehykset hankittua.
Mustareunaiset sopisivat paremmin.
Huokaus.
Olipas epämääräinen postaus.
Mutta tulipa tehtyä.
Ihanaa viikkoa kaikille!
En uskalla luvata mutta luulen,
että vielä tällä viikolla näette täällä
valmiit villasukat.
Eli palailen perusasioiden äärelle.
Siihen asti, nautitaan kesästä.
:)
Tajunnanvirta on kyllä jännä juttu.
Sillä "tekniikalla" tein tämän alusta loppuun.
Ei hahmottelua, ei luonnoksia, ei lyikkäriä ja pyyhekumia.
Se mitä tulee paperille, jää paperille.
Elämässäkin kokonaisuus ratkaisee.
Eikä tämän selkeämpää ole elämäkään juuri nyt.
Saisinkohan vihdoin kauan kaivatun taulunkin seinälle?
Muutama vuosi sitä odotellessa menikin.
Saa nähdä, kuinka kauan menee siihen, että saan kuvaan sopivammat kehykset hankittua.
Mustareunaiset sopisivat paremmin.
Huokaus.
Olipas epämääräinen postaus.
Mutta tulipa tehtyä.
Ihanaa viikkoa kaikille!
En uskalla luvata mutta luulen,
että vielä tällä viikolla näette täällä
valmiit villasukat.
Eli palailen perusasioiden äärelle.
Siihen asti, nautitaan kesästä.
:)
