sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

Syksyiset versiot


Jos *ensimmäiset versiot* Mummoruutusukista 
olivat raikkaan kesäiset,
niin näissä seuraavissa versioissa on 
minusta vahvasti syksyn tuntua.




Tällaiset sukat jalassa kuvittelisin istuttavan 
sohvannurkassa viltin alla syksyisenä sadepäivänä,
teemuki kourassa.




Vai mihinkäs tilanteeseen nämä sukat 
teidän mielestänne sopisivat






Sukat on tehty omalla ohjeella,
joka löytyy *TÄÄLTÄ*.
(Kivasti on muuten ohje jo tavoitettu!
Ainakin yhdet ohjeen innoittamat upeat sukat 
olen jo Instagramin puolella nähnyt!)

Tein näihin sukkiin 
tosin aavistuksen pidemmän teräosan kuin edellisiin,
joten koko on 38-39.
Lisäksi huomaan neuloneeni nämä vähän löysemmin kuin 
ne edelliset sukat.
Olikin vaikea sovitella nämä omiin 35-36 jalkoihin niin,
etteivät ne näyttäisi kuvissa ihan pöhköiltä!

Lankoina sukissa on käytetty Nallea, Taikaa ja tavallista.
Näistä väreistä ei valitettavasti vielä kumpikaan loppunut,
mutta jämät vähenivät kuitenkin kummasti.




Orvokkikoristakin löytyi näiden sukkien värejä!
Nämä punaiset ovat auetessaan upean tumman viininpunaisia,
haalenevat vasta ajastaan sellaisiksi roosanvärisiksi.

Jees. Nämä sukat sopivatkin esiteltäviksi tänään,
kun taivas on ollut pilvinen ja harmaa,
ja sadekuuroja on tiputellut yhtenään.
Noh, iloitsen siitä, että sade tekee luonnolle hyvää.
Kohta vihertää!

Seuraavaksi postailen varmaankin huhtikuun koosteen,
ja sitten olisikin aika koota
*Vuodenaika-haasteen* kevään inspiroimat tuotokset 
yhteen postaukseen.
Sen teen todennäköisesti loppuviikosta,
joten jos/kun jollakulla on vielä eka haastetyö kesken,
niin vielä on muutama päivä aikaa kiriä se loppuun!
Eikä se tosiaan niin päivän päälle ole, 
lisäilen "myöhästyneitä" töitä listaukseen 
vaan sitten jälkikäteen.
Nou hätä!

Mukavaa alkavaa viikkoa!
<3

lauantai 28. huhtikuuta 2018

Menninkäisiä ja maltillisia ostoksia


Kukkainnostus on vaarallista.

Se on saanut minut nyt muutaman viikon 
sisään jo toisille puutarha-aiheisille messuille,
jonne "minun ei pitänyt olla menossa"!

heitti minua lauantaiaamupäivästä viestillä,
että kiinnostaiskos minua nyt kumminkin lähteä,
ois liputkin.

Emmää kovin kauaa miettiny.
Söin nenän edessä olleen ruokalautasen tyhjäksi,
ja hyppäsin auton rattiin.
Hilu kyytiin ja nokka kohti Lahden Pihapiiri-messuja.
Simppeliä! 


Nää menninkäiset oli ihania!


Olimme Hilun kanssa tavanneet vain 
kerran aikaisemmin livenä,
kun hän tuli tuomaan erästä arvontavoittoa viime syksynä.
Silloin olin itse hirveässä flunssassa ja ihan töttöröö,
joten se kohtaaminen jäi ihan vaan ovensuuhun.

Tällä kertaa oli enemmän aikaa ja vähemmän pöpöjä,
ja olikin tosi kiva päästä tutustumaan
kanssabloggaajaan paremmin!
:)




 Päivä menikin sitten oikein rattoisasti!
Kiitos Hilu hyvästä seurasta!
<3

Kiertelimme rauhassa messualuetta,
kävimme välillä kahvilla ja kuuntelimme 
että *Tuuliannikan tuvassa -blogin* Ansun esitelmät.

Molemmat olivat mielenkiintoisia ja hyviä esitelmiä.
Riina puhui puutarhan muokkaamisesta oman kodin näköiseksi,
ja Ansu esitteli tekemäänsä romutaidetta.
:)

Riinaa oli myös mukava jututtaa pariinkin kertaan
hänen omalla blogipisteellään.
Viime syksystä asti olen muistaakseni hänen
blogiaan aktiivisesti seuraillut.
Oli siis kiva tavata!
Samalla pääsin ilokseni tapaamaan myös hänen siskonsa,
joka kirjoittaa puolestaan 




Eli rento meininki!

Entäs ne ostokset?
No, tällä kertaa itse ostin vain kimpun valkoisia liljoja
sekä silmälasienpuhdistusainetta!
Olen jälkimmäistä ostanut ennenkin (Optikon oma)
nimenomaan messuilta, ja siitä on meillä tykätty.
Liljoja sen sijaan en ole ikinä ennen hankkinut 
leikkokukkina kotiin, hassua.
Spontaani päivä vaatii ilmeisen spontaanit huvit!

Muuten ei nyt tullut ostoksia tehtyä kummemmin.
Keskityin enemmän katseluun ja ihmettelyyn.
Kesäkukkasesonki on vielä edessäpäin,
joten kukkahankinnoilla ei ole kiire.




Älysin myös ottaa kuvia;
Helsingin messuilla en tajunnut ottaa tietoja 
ylös valitsemistani liljan sipuleista,
joten korjasin asian nyt!

Tällaisia kaunottaria on luvassa,
 mikäli ruukkukasvatukseni onnistuu toivotusti.
Mikäli siis ylipäätään muistin oikein, 
että ne oli nyt just näitä mitä valitsin!
Olen kyllä melko varma ainakin
kolmesta alimmaisesta.
;)






Noo, katsotaan, pääsenkö yllättymään.
Vähän jäin funtsimaan yhtä oriental-liljaa,
että otinkohan sitä vai en...
Sen näkee sitten.
;)

Jännäillään nyt kuitenkin ensin,
milloin leikkoversioiden kukat aukeavat.

Hilu muuten lupasi miulle pari tomaatin taimeakin
jo tuossa aiemmin keväällä.
Pääsen kokeilemaan niiden menestystä parvekkeella.
Käyn hakemassa taimet tuossa kesän korvilla,
ja samalla toivottavasti pääsen ihailemaan myös 
Hilun poppoon pihamaan kukkaloistoa.
Ja ehkä kanoja?! <3

Hih. On tää hassu tunne,
kun blogien kautta pääsee tapaamaan 
ihan oikeita tyyppejä.
Aika huippua!

Ootko sie tavannu ketään blogituttua koskaan?
Kenet ehkä haluaisit tavata?
Ja mitäpä siun viikonloppuun muuten kuuluu?
:)

Huomenna mie yritän palata ruotuun
ja kuvata ja postailla syysversiot 
niistä mummoruutusukista.

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Mummoruutusukkien OHJE


Tässä ois nyt tämä luvattu ohje 
Toivottavasti tästä on iloa.
Mukavia sukantekohetkiä!
<3



HUOM! Tämä on Pipo-otuksen oma ohje. Ethän siis myy tällä ohjeella tehtyjä sukkia, etkä kopioi ohjetta ilman lupaa mihinkään (esim. facebook-ryhmään) tai jaa sitä omanasi. Linkin tähän ohjeeseen saa tietysti jakaa! :) 

Tarvikkeet:

Virkkuukoukku 3mm, tai käsialan mukaan
Sukkapuikot 3mm, tai käsialan mukaan
Nalle-lankaa (tai muuta vastaavaa lankaa)kahta eri väriä, ohjeessa A (Nalle Taika) ja B (yksivärinen Nalle). 

Varaa lankaa sen mukaan, kuinka paljon tarvitset tavallisesti esim. raitasukkiin. (Edit 28.4.:) Koon 38 mallisukissa on käytetty jämälankoja yhteensä vähän vajaa 80g, mutta tähän vaikuttaa käsiala ja koukun/puikkojen koko, joten varaa tarpeeksi!

Huomioitavaa:

Sama ohje soveltuu sekä oikean että vasemman jalan sukkaan. Jos käsialasi on hyvin tiukka, käytä puolta numeroa tai numeroa isompaa virkkuukoukkua. Varren isoäidinneliöistä voi myös tehdä tarvittaessa isommat, mutta huomioi, että ympärysmittaan tulee n.3cm lisää, kun palat yhdistetään. Yhdistämiskohta myös joustaa. Lankoja kannattaa päätellä sitä mukaa, kun niitä tulee! Niitä voi myös virkata seuraavien kerrosten sisään.

Vahvistetun kantapään ohjetta en ole kirjoittanut auki muuten kuin käyttämieni silmukkamäärien ja kiilakavennusten osalta! Mutta kantapään voikin tehdä omien mieltymystensä mukaan.

Lyhenteet: 
kjs = ketjusilmukka
ks = kiinteä silmukka 
ps = piilosilmukka
p = pylväs 
pp = puolipylväs

s = silmukka
ssk
= nosta 2 s oikein neulomatta, siirrä nostetut silmukat takaisin vasemmalle puikolle ja neulo ne takareunoistaan oikein yhteen
ylivetokavennus = nosta 1 s oikein neulomatta, neulo 1 oikein, vedä nostettu silmukka neulotun yli

Virkattu varsi:

Virkkaa värillä A kaksi viiden kerroksen korkuista isoäidinneliötä. Hyvä ohje isoäidinneliön virkkaamiseen löytyy esimerkiksi *täältä*.




Yhdistä isoäidinneliöt putkiloksi seuraavalla tavalla. Aseta neliöt nurjat puolet vastakkain. Aloita virkkaaminen etummaisen neliön oikeasta kulmasta. Virkkaa kulmaan 1 ks, 1 kjs. Virkkaa sitten takimmaisen neliön kulmaan 1ks, 1kjs. Virkkaa seuraavaan etummaisen neliön silmukkaan 1ks, 1kjs, ja sama taemman neliön seuraavaan silmukkaan. Jatka tällä tavoin kunnes tulet taemman neliön vasempaan nurkkaan. Siihen tulee vain kiinteä silmukka. Katkaise lanka ja vedä silmukan läpi. Yhdistä vastakkaiset reunat samalla tavalla. 

Virkkaa seuraavaksi putkilon ylä- sekä alareunaan samalla värillä yksi kerros kiinteitä silmukoita. Aloita kerroksen virkkaus jommastakummasta palojen yhdistämiskohdasta. Yhdistämiskohtaan tulee aina kaksi kiinteää silmukkaa. Päättele langanpäät.

Tarkista tässä kohtaa, että varsi mahtuu jalkaan. ;)


Sivusta

Edestä/takaa


Ota työhön väri B. Virkkaa varren yläreunaan (valitse itse, kumpi on ylä- ja kumpi alareuna) yksi kerros kiinteitä silmukoita. Tarkista, että silmukoita on parillinen määrä (46). Tee sitten reunus virkkaamalla koko kerroksen ajan joka toiseen silmukkaan ps ja joka toiseen silmukkaan pp, p, pp. Päätä kierros neulomalla piilosilmukka, katkaise lanka, vedä silmukan läpi ja päättele langanpäät.

Virkkaa sitten varren alareunaan yksi kerros kiinteitä silmukoita värillä B. Älä katkaise lankaa!




Poimi koukun avulla alareunasta yhteensä 48 silmukkaa. Helpointa on kerätä silmukat koukulle 12 silmukan erissä ja siirtää ne aina sitä mukaa sukkapuikoille. Pari silmukkaa joutuu poimimaan silmukoiden väleistä.


Kuin lähtisit virkkaamaan kiinteää silmukkaa,
mutta otatkin vain langan koukulle.

Jokaisella puikolla on nyt 12 silmukkaa. Neulo yksi kerros oikein, ja lisää samalla jokaiselle puikolle vielä yksi silmukka. Työssä on nyt 52 silmukkaa, ja sukan varsi on valmis. Voit toki halutessasi poimia enemmän silmukoita.

Kantapää 
- tee oman maun mukaan tai mallisukkien tapaan vahvistettu kantapää, aloittaen siitä kohtaa mihin jäit. Käännä työ, nosta 1 s nurin neulomatta, neulo 25 s nurin. Jätä muut silmukat odottamaan, käännä työ, ja aloita vahvennettu neulos työn oikealta puolelta.

Mallisukkien kantalapun korkeus on 28 kerrosta. Lyhennetyt kerrokset on tehty jaolla 8-10-8. Kantalapun reunoista on poimittu 15 silmukkaa, ja kantapään jälkeen työssä on siis 66 silmukkaa (20-13-13-20). Kerrosten vaihtumiskohta siirtyy sukan alle. Neulo yksi kerros oikein niin, että neulot poimitut silmukat kiertäen. Aloita sitten kiilakavennukset.

Kiilakavennukset:

Mallisukissa kiilakavennukset on tehty sukan pohjaan. Kavennukset tehdään joka toinen kerros, ja joka toinen kerros neulotaan kaikki oikein.

1. kerros: 1. puikolla neulo 5 s oikein, 2 s oikein yhteen, loput oikein 2.-3. puikolla kaikki oikein 4. puikolla neulo 13 s oikein, tee ylivetokavennus tai ssk, loput oikein 

3. kerros: 1. puikolla neulo 4 s oikein, neulo 2 s yhteen, loput oikein 2.-3. puikolla kaikki oikein 4. puikolla neulo 13 s oikein, tee ylivetokavennus tai ssk, loput oikein

5. kerros: 1. puikolla neulo 3 s oikein, kavenna, jne...

Jatka tähän tapaan, kunnes 1. ja 4. puikolla on jäljellä 14 silmukkaa. Sukka neulotaan loppuun silmukkajaolla 14-13-13-14.


Sukan pohja

Sivusta


Kun olet tehnyt kavennukset loppuun, neulo vielä yksi kerros oikein värillä B, ja aloita sitten halutessasi raidoitukset värillä A. Mallisukissa on tehty kolmen kerroksen korkuisia raitoja.

Neulo raitoja, kunnes pikkuvarvas peittyy. Aloita sitten kärkikavennukset. Mallisukissa on leveä nauhakavennus. Kavennukset tehdään joka toinen kerros, kunnes jokaisella puikolla on jäljellä 10s. Siitä eteenpäin joka kerros.

Huomaa, että ensimmäisellä kavennuskerroksella kavennetaan vain 1. ja 4. puikolla!

Kärkikavennukset:

1. ja 3. puikolla neulo oikein, kunnes jäljellä on 3 silmukkaa. Neulo 2 oikein yhteen, 1 oikein.

2. ja 4. puikolla neulo 1 oikein, tee ylivetokavennus tai ssk, neulo loput oikein.

Kun jäljellä on yhteensä 8 s, katkaise lanka, ja vedä se kaikkien silmukoiden läpi.

Päättele jäljelle jääneet langanpäät, höyrytä sukat kevyesti, ja sujauta sukat jalkaan. ;)






Huh. Tuleeko näillä ohjeilla valmista?
(Vaihekuvissa apuna käyttämäni sukat ovat vielä kesken,
alkuperäiset ovat jo vaihtaneet omistajaa.)
Palautetta ohjeesta otan mielelläni vastaan!
Ois ihan huippua nähdä näitä sukkia teidän 
versioina ja muunnelmina.
;)

Jos ohjeessa on jotain epäselvää, kysy rohkeasti
joko kommenteissa, sähköpostilla tai 
vaikkapa blogin *facebook-sivun* kautta.

Iloa sukantekoon!
<3

Ps. Ohje on nyt linkitetty myös
*ravelryyn*!

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Parvekkeella tapahtuu


Nyt nekin on hankittu,
nimittäin työvälineet tähän ruukkupuutarhailuun.
Nämä ovat varmaan jotain lasten kokoa,
mutta miun käyttöön just passelit.
Ja onhan nää ny suloset!
;)




Kävin nääs äiteen kanssa vähän pyörimässä 
Viherpeukaloiden puutarhalla,
sekä eräässä kukkakaupassa,
ja siltä reissultahan
 ei ihan tyhjin käsin kotiuduttu. Hups!

Kotiin tullessa oli multaa, lannoitetta ja ruukkusoraa,
nuo istutuslapiot sun muut söpöläiset,
vaaleanpunainen(!) kastelukannu,
mustasilmäsussuille oma "kiipeilyteline"
sekä aikas suloisen värinen pelakuu ja sille 
kaunis ja hauska ruukku...




Heräteostoksiakin tuli siis tehtyä,
mutta päivän pääasia olivat multa ja sora,
koska pieni laatikollinen liljojen sipuleita 
odotti pääsyä ruukkuihin.

Nehän sitten saman tien kotona istutin.
Vai sanotaanko sipuleista, että kylvin?
Ei kai?





Pohjalle semmoinen varman päälle kerros soraa,
ja sipulit 15cm syvyyteen.
(Täysin noviisina mittasin kuulkaas varmuuden vuoksi
ihan mittanauhalla tämän syvyyden.)

Tuohon isoimpaan ruukkuin laitoin seittemän
sipulia, keskikokoiseen ruukkuun viisi,
ja pienimpään vain yhden (mutta suurimman) sipulin.
Liljojen juurelle aion myös kylvää
pensasköynnöskrassia sitten kun sen aika on.
Sen on tarkoitus varjostaa liljojen juuria.

Kevätmessuilta ostetuista sipuleista 
pitäisi tulla pinkkejä ja keskukseltaan eri värisiä
valkoisia liljoja (en ottanut lajikkeiden nimiä ylös).
 Kolme kappaletta noita keltaisia
 (Sunny Joy - miten hauska nimi!)
on ihan ruokakaupan laarista napattu mukaan.

Vähän jännittää, että tuleeko näistä mitään!
Mutta tuolla ne nyt ovat.
Sitten vaan toivotaan.





Ja koska pelargoniat kuuluvat minusta kesään,
niin mukaani tarttui tänään tällainen pirtsakka yksilö.
Se nyt sattui sopimaan tuohon valloittavaan ruukkuun,
jonka työvälineet ovat ihan oikeita 
- ne saa tuosta irti ja käyttöön.

Tämä ruukku saa jo päivisin olla parvekkeella,
ja illalla nostan sen aina sisään.

Samoin teen tämän mustasilmäsussujen ruukun kanssa.
Tosin, nämä totuttelevat ulkoilmaan vähemmän aikaa 
kerrallaan - kunhan nyt ensin tottuvat edes
uuteen ruukkuunsa sisätiloissa.




Jep, mustasilmäsussut on nyt koulittu tähän isoon ruukkuun,
kun en omista tarpeeksi pienempiä ruukkuja.
Ja tämähän on siis 'koulinta' nro 2 jo.

Notta syteen tai saveen!
Katsotaan, piristyvätkö vai nuukahtavatko.
Ei se niin kovin vaarallista ole,
jos joudun suorakylvämään uudet sussut tai 
ostamaan uudet taimet.




Kokeilunhalulla ja innostuksella mennään!

Tämä nurkkaus alkaakin jo näyttää sangen viihtyisältä,
eikä tässä ole kuin vasta muutama ruukku. Hih!
;)




+20 näytti parvekkeella koko illan, kun siinä touhusin.
On se vaan lämmin kun aurinko sen lämmittää.

Mie nautin. Multaterapia on parasta 
heti sukanneulonnan jälkeen.

Näissä tunnelmissa siis viikonlopun viettoon.
Ootko sie päässy jo kuopsuttelemaan multaa?
Rentouttavaa viikonloppua!
<3

keskiviikko 18. huhtikuuta 2018

Mummoruutusukat


Vilautinkin jo aiemmin isoäidinneliöistä 
virkattuja sukanvarsia,
ja tässä ovat nyt sitten kyseiset sukat valmiina.

Tadaa!




On se vaan uskottava,
että tutuista ja turvallisista mummoruuduista 
on vaikka mihin!

Minusta näistä sukista tuli raikkaan kesäiset,
ja mummoruudut saivat päivittyneen ilmeen.




Sukkien koko on 38.
 Varren virkkasin kolmosen koukulla
ja teräosan neuloin kolmosen puikoilla.
Kiilakavennukset on tehty jalkapohjaan.

Lankoina oli kaksi jämäkerää Nallea.
(Miun määritelmä jämäkerästä on se, 
että se ei riitä enää yksinään sukkiin.)

Sain molemmat jämäkerät kulutettua loppuun!
Tai no, valkoista jäi huimat puoli metriä.
Jee! Yritän nyt tosissani vähentää jämiä 
ennen kuin kajoan korkkaamattomien kerien laatikkoon.
;)




Täytyy sanoa, 
että olen näihin sukkiin tosi tyytyväinen!

Visioni toteutui paremmin kuin hyvin.




Ohjehan näihin sukkiin on siis ihan omasta päästä.

Ja siitä kysyisinkin,
että haluaisitteko te näiden sukkien ohjeen tänne blogiin?

Toki kokenut sukantekijä näkee näistä jo 
perusidean ihan suoraan ja voi ottaa kuvasta mallia,
mutta onhan se ohje aina ohje.

Sitä paitsi kirjoitin muistiinpanot näitä tehdessäni,
joten ohjeen muotoileminen ei olisi kovin vaikea juttu.




Aion myös tehdä näitä itse lisää,
kun noita Nallen jämiä riittää.
Etenkin epämääräiset Taika-nöttöset saa mukavasti
kulutettua noihin neliöihin.

On siis kiva, ettei minun tarvitse laskea silmukoita 
aina uudestaan, vaan näen ne suoraan muistiinpanoista.




Hih, voisin kuvitella,
että näillä sukilla sipsutellaan viileänä kesäiltana 
jossain puisella terassilla tai mökkilaiturilla.
:)




Vai missä sie näkisit, 
että näillä on hyvä sipsutella?
Ja mitä muuten tykkäät sukista näin kokonaisuutena?
:)

Mulle tulee näistä niin kesäfiilis,
mikä on ihan mukavaa, koska tänään on ollut 
meilläpäin tosi kylmä ilma.
Kolea ja kostea. Yh. No, sentään raikas!
Min puolesta saa nyt sataakin sen verran,
että katupöly lähtee pois...

Jees. Muuten tässä onkin vähän kiireisemmät 
viikot meneillään, joten en postaustahdista 
ja käsitöiden valmistumisesta uskalla sanoa mitään,
mutta enpä ole siitä aiemminkaan ressannut.
;)

Postailen kun postailen.
Mukavaa loppuviikkoa!
<3