perjantai 31. heinäkuuta 2020

Tiivistetysti

Moikka! Pitkästä aikaa.

Blogissa on ollut hiljaista,
mutta minä olen tehnyt töitä 
tukka putkella koko kesän,
joten vetoan siihen.

Välillä olen koittanut neuloakin.
Siitäpä läksinkin teille nyt vähän päivitystä tekemään.

Ainoa valmistunut neuleasia sitten viime kerran
 on tänään valmistunut pari villasukkia.
Näiden tekeminen oli alkuinnostuksen jälkeen 
tahmeaakin tahmeampaa,
mutta lopputulos on todellakin ärhäkän kesäisen 
kirkkaan vihreä - eikä toistu kuvassa kunnolla. :D

Nämä menevät lahjalaatikkoon.
Oikein perussukat lyhyillä varsilla.
(Siinä kohtaa loppui motivaatio.)

Neuloin 2,25mm sukkapuikoilla,
ja sukista tuli ehkä kokoa 39.
Se on villi veikkaus, en ole mitannut,
koska tein ihan fiiliksen mukaan.




Huh, ihana saada nuo puikot johonkin muuhun käyttöön!

No sitten, kesken mulla on useampikin työ.
On yksi briossikauluri, yhdet toiset sukat, yksi palapeitto 
ja tämä:




Tämä on ihana ja kutkuttava projekti,
Veera Välimäen Breathing Space -paita.
Maltan tuskin odottaa, että se valmistuu!
En vain ole saanut aikaiseksi aloittaa hihojen neulomista.

Ja mitäs muuta?
Yhtenä sateisena iltana innostuin valamaan 
yhden jämäkynttilän.
Sinne menivät nekin vähäiset jämät, joita kaapista löytyi.
Ei se mitään.
Nyt on taas yksi tunnelmanluoja pimeneviin iltoihin.




Ja tähän loppuun vielä vähän maistiaisia!
Ruukkutomaattien satoa saa keräillä nyt päivittäin.
Hyviä ovat ja kauniin värisiä.





Siinä ois päällimmäisiä asioita pähkinänkuoressa.

Nyt minä lähden syömään perjantai-illan iloksi pitsaa,
 ja sitten pakastan noin kymmenen litraa mustikoita.
Ihan ostomustikoita tutun kautta,
metsään en ole itse ehtinyt!

Ajattelin myös leipasta mustikkapiirakan.

Täytyy sitä jotain piristystä olla,
kun jouduin nuhan takia loppuviikoksi saikulle.
Ei koronaa, eikä muutenkaan vakavaa,
mutta tällä hetkellä vähänkään kipeänä ei voi töihin mennä.

Sen jälkeen onkin enää kaksi 
(kiireistä) viikkoa töitä jäljellä.

Haipakkaa haipakkaa.
Mitenkäs siellä?

Mukavaa alkavaa elokuuta!
Vähän toivon, että se olisi itselle 
vähän leppoisampi kuin koko vuosi
tähän mennessä...