lauantai 27. elokuuta 2016

Jännät jämäsukat

Juhlahumusta jokseenkin selvittyäni 
ehdin vihdoin tehdä loppuun nämä sukat,
jotka aloitin heinäkuussa leirillä ollessani. 

Näistä tuli nyt tällaiset jämäsukat.
Voitte uskoa,
että olin onnellinen päästessäni tuosta 
vauvansinisestä langasta vihdoin eroon!




Samainen sininen on myös syy siihen,
miksi näissä sukissa värit ovat ehkä 
vähän epätasapainossa - ainakin minun silmisssäni.
Halusin varmistua sinisen loppumisesta,
joten koko sukka ei ole raidallinen.
Mustalla yritin vähän hillitä värimaailmaa.

Noh. Eivät ne onneksi ihan hölmöiltä jalassa näytä. 
 
 


Paitsi ehkä minun pienissä jaloissani!
Nämä ovat kokoa 38-39.

Lankana nallen jämiä,
kolmosen puikot, 14s/puikko.
Vahvistettu kantapää ja leveä nauhakavennus.
Nilkassa 2o, 2n resori.




Onneksi jokaiselle sukkaparille löytyy kyllä 
onnellinen omistaja.
Ja onhan nämä semmoiset rennot kotoilusukat 
ihan selvästi!

 


Lahjalaatikon täytettä siis.
Seuraavaksi minä taidankin aloittaa sen varsinaisen 
talven urakan,
nimittäin *lahjakorttisukkien* neulomisen,
jotta saan ne joskus tehtyä.

13 paria villasukkia luvassa siis.
Ehkä neulon jotain muutakin siinä välissä,
lapasia ainakin tarttis.

 

perjantai 26. elokuuta 2016

Rouva H. ja villasukkalahjakortit

Melkein viikko on vierähtänyt häistä.
Se aika onkin käytetty toipumiseen ja 
totuttelemiseen.

Ja auringonkukkien ihailuun!
Miulla on niitä keittiön pöytä puolillaan,
kun anoppi vasta toi lisää edellisten seuraksi.
Hääkimppukin on yllättävän hyvänä vielä,
vaikka jo hieman kukkien terälehdet alkavat rusehtaa.
No, minäpä teetinkin saman tien (alla olevasta) valokuvasta taulun,
että jää varmasti muisto ihanasta kimpusta.

Oli se niin kaunis!
<3




Mutta vaihdoin kukkakauppaa vielä pari päivää ennen h-hetkeä,
koska tilatut kukat olivat ihan hirveitä!
Eivät olleet ensinnäkään keltaisia vaan rumia latkun oransseja
ja toisekseen huonolaatuisia,
eivätkä varsinaista auringonkukkaa oikeastaan ollenkaan.
 
Onneksi sentään soittivat,
että kelpuutanko.
En kelpuuttanut ja oli siinä pienet sydämentykytykset,
että ovatko pöytäkoristelut aivan pilalla.
Noh, onneksi miulla on hyvä tuuri.
Toinen kukkakauppa pelasti kahden päivän varoitusajalla.
Tekivät ihan kaikki,
kimput, pöytäkukat, kaikki!
Ja olin tosi tosi tyytyväinen palveluun ja laatuun.
Päivä pelastettu.
:)

Voin muuten kertoa,
ettei kukkakaupan hääkimppukansioissa ollut vielä yhtään 
valokuvaa auringonkukkakimpusta!
Ei ilmeisesti ihan joka morsiamen valinta?
:O
 



Meillä sitä oli häissä kaikkialla.
:D
Hääkyltitkin teeman mukaan.

 


Se kukista.
Oli se kyllä ihana päivä.
Ja pikku hiljaa uusi sukunimi alkaa 
tuntua omalta ja vaimon titteli myös,
vaikkakin emäntä on meillä se yleisin termi,
mitä käytetään.
Ja ei, se ei ole mitenkään loukkaava nimike,
päin vastoin. 
Maalla eläneet ymmärtävät.
Ennen vanhaan emäntä oli se,
jolla oli navetan avaimet ja päätösvalta 
talousasioihin - niin, ja se viimeinen sana kaikkeen.
Kodin sydän jne...
;)

No juu.
Tässä minä ihan itte vielä hetkeä ennen 
kirkkoon lähtemistä.
 



Ja tässä ihana pieni urhea, erittäin reipas
 kukkaistyttö 2,5v.
<3

 

 
Hänen kanssaan tallustelimme käsi kädessä 
kirkon käytävää.
Ensimmäinen kommentti häneltä siinä matkalla:
"Kaikki katsovat minua!"
No, niin.
Hän oli innoissaan - minä taisin jännittää enemmän.
:D

Ja sitten, mie ja miun rakas miäs.
<3
 



Saippuakuplat näyttivät hurjan kauniilta 
siinä kirkon rappusilla ja varmasti tuli hienoja 
otoksia kameroilla - niitä en ole paljoa päässyt vielä 
ihailemaan, tulevat sitten kun ehtivät. 

Hih!
Nyt voinkin lopuksi paljastaa sen 
auringonkukkatehtailun tarkoituksen:

 


Häissämme ohjelmanumeroina olivat hääbingo ja tietokilpailu,
joihin tarvittiin palkintoja.
Suurin osa bingopalkinnoista oli sitä perus kahvipakettia,
kyniä, vihkoja, karkkipusseja jne. mutta halusin jotain 
erityistä lisäksi ja tietokilpailun palkinnot erikseen.

Niinpä tein tämmöisiä villasukkalahjakortteja 12kpl.
Toinen kaasoista auttoi minua vielä pari päivää ennen virkkaamaan 
noita auringonkukkia - viimeiset sain valmiiksi päivää ennen häitä.

Yksi jäi minulle muistoksi ja loput tarkoittavat sitä,
että teen talven aikana 11 sukkaparia toiveiden mukaan.
Lisäksi täytyy myös kaasoille tehdä omat.
:)

 


Eli talven bloggailutkin on turvattu.
Villasukkia luvassa.
Tämä rouvahan neuloo kunhan opiskeluiltaan ehtii!
:)

Mutta onnellisia ollaan täällä nyt.
Saatiin häälahjarahoilla ostettua uusi sänky ja vaatekaappikin,
niin saadaan pikkuhiljaa kotia järjestykseen.
Jee!
 
Ihanaa viikonloppua kaikille!
<3

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Hääspoilereita osa 4. - lähtölaskenta

O-ou.
H(ää)-hetki on jo toosi lähellä.
Enää pari päivää.
Vielä vähän aikaa viimeistellä 
juttuja ja askarrella aina vain...




Instagramin (@pipotus) puolella on vilahdellut ainakin 
tällaisia kuvia ja ajattelin myös 
tarjota näitä maistiaisia teille 
rakkaat lukijat täällä blogin puolella.

 


On mm. saippuakuplia, hääbingoa ja sormus.
(Eiks oo ihana? <3)

Ja sitten on tämmöisiä mystisiä 
virkattuja auringonkukkia,
joita aloin tekemään vasta eilen 
hetken mielijohteesta.
En paljasta vielä mihin ne tulevat 
mutta periaatteessa ne ovat kyllä turhakkeita.
:D Hih. Salaperäistä.

 


Puuh. On tässä kaikkea pientä vielä.
Hääkyltit kaipaavat lisää maalikerroksia.
Se on sentäs miähen homma, eikä niitä kylttejä tartte ko kolme.
Itse olen herännyt tänään puoli seitsemältä selaamaan valokuvia ja askartelemaan istumajärjestyskarttaa.
Ja vielä riittää.
Miten kaikkea pikkuhommaa onkin yhtäkkiä kovin paljon.
:D

Kuvaa en kartasta näytä nyt tähän hätään mutta voin kertoa,
että samalla teemalla mennään kuin niissä pöytäkorteissa 
ja hääkutsuissa,
joita askarreltiin kaasojen kanssa silloin maaliskuussa.
Niitä voi vilkaista *TÄSTÄ*.

Juupa juu.
Voipi olla,
että seuraavan kerran täällä 
kirjoitteleekin jo rouva H.
(Ellen sitten ehdi räpsiä vielä kuvia 
hääpaikalta,
kun mennään järjestelemään juttuja edellisenä päivänä.)
;)

Jännää.
Pitäkee peukkuja juhlapäivälle ja sille,
että kaikki on silloin valmista.
<3 

maanantai 8. elokuuta 2016

Pussukka

Koska harjoitus tekee mestarin,
on siis pakko harjoitella.
Kivaa oppia jotain uutta!
Vaikka sitten tämmöisiä juttuja,
joita moni on opetellut jo koulussa.
Pah. Minä tein puukässässä silloin,
hmmhph, esimerkiksi kulmakaapin.
Ei siitä kyllä hianoo tullu mut eipä siitä 
sen enempää.

Kävin Sinellin ale-myynnistä ostamassa 
muutamia kangaspaloja,
koska halusin kukalliseen vetoketjuun sopivia värejä 
ja muutenkin.




Ja semmoinen tuli.
Ohje edelleen *TÄÄLTÄ*

Näitä saatte nyt nähdä vielä muutamia,
ellen kokeile jotain muuta mallia.
Nämä ovat kivoja iltapuhteita ja sopivat
hyvin lahjalaatikon täytteiksi.

Mukavaa alkanutta viikkoa!
:)

lauantai 6. elokuuta 2016

Liliopsida-huivi

Palataanpa hetkeksi ompelun ihmeellisestä 
maailmasta sille osastolle,
jonka koen enemmän omakseni.

Olenhan kuitenkin ehtinyt myös saada 
jotain neulottua,
nimittäin

Heidi Alanderin 
putosi puikoilta pari päivää sitten. 




Toukokuusta asti olen tätä neulonut aina silloin tällöin
miten nyt olen ehtinyt.

Lankana Novitan Rose-lankaa,
jota hamstrasin jostain ihan älyttömän halvalla
ja ehkä vähän liikaa oranssina ja mustana.
Sille piti siis keksiä käyttöä ja päätin kokeilla 
huivintekoa, 
kun ei tarvinnut langan puolesta huolehtia.
Jos menisi pieleen tai sotkuun,
ei olisi kovin suuri menetys heittää vaikka koko 
hommaa roskiin - vaikka eipä tuo tapoihini sinänsä kuulu.




Ihan käypä hartiahuivi siitä tuli!
Tykkään mallista.

Tuo sileä osuus oli tosin tylsää neulottavaa 
mutta pitsiosuudet olivat yllättävän nopeita 
ja mielekkäitä tehdä.

 


Voipi olla,
että tämä meikäläistä lämmittää myös hääpuvun ja 
villatakin kanssa sitten hääpäivän iltana.
;)

 


Kaulalle tätä en voi laittaa,
koska pehmeydestään huolimatta mokoma kutittaa mutta 
syksyn mittaan menee hyvin hartioilla viileinä iltoina.

 


Ja onhan se nyt aika kaunis.
Ainakin tuossa anopin syysleimukukkien keskellä.

Tähän on hyvä kääriytyä syysiltana teekupin kanssa 
ja nautiskella syksyisestä ilta-auringosta parvekkeella.
:) 
 

perjantai 5. elokuuta 2016

Retroruusuja ja maastokuviota

Kun nyt kerran ommellaan,
niin ommellaan sitten vähän lisää.

Minulla on ollut kaapin kätköissä äidin 
peruina saatu vanha lakana jo pitkään, 
ajatuksena saada uudet tyynynpäälliset olkkarin 
löhötyynyihin - samaan tapaan kuin tein siitä *omenaverhosta*
Silloinhan muuten vilautin kyseistä lakanaa täälläkin.

Nyt pussukkaompelun innoittamana sain tehtyä uudet päälliset.




Tässä vähän lähikuvaa kankaasta, 
joka on siis yli 30 vuotta vanhaa.
Äidinäiti hommasi äidilleni kaikkia tällaisia lakanoita,
kun tämä muutti pois kotoa.
Äidin mieleen mummoni värivalinnat eivät aina olleet 
mutta minullahan on tunnetusti sama maku värien suhteen 
kuin mummolla oli - kuulemma.
Harmi, kun emme koskaan ehtineet tavata!
(Joo jaksan mainita sen joka kerta.)




Noh, saanpahan kotiin palan mummolaa, 
jota ei koskaan ole siis ollut.

Minusta tuo lakanakangas on ihan älyttömän kaunis.
Tuo ruusukuvio on ihana.

Ja tämä viimeinen tyynykuva on ihan lavastettu,
koska tyyny näytti kivalta partsilla!
Tai no... ainoa lavastettu asia on se,
että tyyny on tuossa tuolissa.
Kaikki muu on tavallisella paikallaan.
:)




Olen kyllä nyt kovasti huijannut teitä ja itseäni 
kuvittelemalla,
etten ehdi tässä ennen häitä mitään.

Ehkä se ei haittaa.

Valmista on nyt yllättäen oikeastaan enemmän kuin ehdin 
kuvata ja esitellä!
Se on aika hämmentävä tilanne,
en ole joutunut moiseen aikaisemmin.

No, onpahan tulossa pian lisää postauksia.
Hartiahuivi pitää saada kuitenkin ensin kuvattua ja 
se ei tarpeeksi hyvin onnistu kotona,
joten pitää odottaa sopivaa hetkeä, paikkaa ja sitä,
että kuvaaja on kotona.
:D

Mutta tulossa on!
Samoin kuin näitä pussukoita.
Tein heti tällaisen maastokuvioisen version,
koska pitäähän tätä nyt harjoitella.
Vetoketjun ompeleminen oli vieläkin haastavampaa kuin 
edelliskerralla - jos mahdollista.
Tällä kertaa sentään olin vähän viisaampi ja tajusin,
että toki ompelukoneen vakiovarusteisiin kuuluu myös ratkoja.
Se helpotti elämää kummasti!

Hih.
Saatoin myös ostaa vähän uusia kankaita 
sitä kukkakuvioista vetoketjua varten, 
koska minulla ei ollut varastossa mitään 
sen kanssa yhteensopivaa.
Eli pussukoita on luvassa vielä.

Sitä odotellessa!
;)




torstai 4. elokuuta 2016

Kohtaa traumasi - ompeleminen


Kun olin ekaluokkalainen, 
olin tylsistyä kuoliaaksi vohvelikankaasta 
tehdyn leijonatyynyn kanssa.
Mikä olikaan pitkäveteisempää kuin tehdä niitä kuvioita.

Tokaluokalla ei sitten toisessa koulussa tehtykään 
oikein mitään jännää - paitsi huopainen, täytetty Sulo-joutsen 
ja kissannaamainen huopainen neulatyyny.

Kolmannella luokalla oli taas uusi koulu ja muistan vain sen, 
että rättikässä ei ollut yhtään mun juttu koko ala-asteen lopulla. 
Ja kadehdin ehkä hieman yhtä luokkatoveria, poikaa, jonka 
pellenukke oli tosi hieno ja itse en voinut sietää vaatteiden 
ompelemistä edes niin pienessä koossa. 

Yläasteella (tsiisös, muutettiin taas uuteen paikkaan ja koulukin vaihtui) valitsinkin suosiolla puutyöt.

Siksipä tämä olikin erikoinen näky keittiön pöydällä tänään
(huom. ala-asteella tehty neulatyyny):




Kyllä. Uhmasin luonnonlakeja ja päätin,
että nyt tehdään pussukka, tarkemmin sanottuna
tetrapussukka, jonka ohje on *Tiinun käsin -blogista*
- samaa suomeksi käännettyä ohjetta ovat monet muutkin käyttäneet. 

 Ajattelin, että ohje olisi niin yksinkertainen,
että minäkin ymmärtäisin, oli kuvat ja kaikki.

Saahan sitä kaikkea ajatella.

Tämän pussukan ompeleminen oli kaikkea muuta kuin helppoa ja yksinkertaista. 

Voitte uskoa, 
että lopputulokseen vaadittiin paljon purkamista,
ompelua, lisää purkamista ja lukuisia voimasanoja,
pari kyyneltä ja kiukuttelua.
Ja valtavasti tahtoa.

Saatoin myös vähän nauraa itselleni,
kun tajusin,
että tässähän meni nyt vetskarin söpöys aivan hukkaan.
Sovitaan, että vetoketju on nyt sisäisesti kaunis.
Ei tullut sitä ostaessa mieleenikään,
että eihän tämä nyt oikein tähän hommaan sovi.


  
Mutta tässä se nyt on, kaikesta huolimatta:
Ensimmäinen ikinä ompelemani pussukka.




Kouluajat muistuivat tätä tehdessä elävästi mieleen.
Erotuksena oli vain se,
että kukaan ei tullut olan yli huokailemaan,
että otetaanpa uusiksi.
Sain oppia kantapään kautta ja ihan itte ja ilman 
muiden valituksia ja niitä huokailuja.

On kivaa, kun kukaan ei ole latistamassa intoa ja sanomassa,
mitä kaikkea tein väärin.
Ihan varmasti muuten tein paljon sellaista,
mitä kässäopet (tai äiti) kauhistuisivat.
Mut ei kerrota kellekään, jooko?
  
Huh huh.
Luulin kyllä muutaman hetken,
ettei tästä pussukkaa tule ollenkaan.
Mutta tuli siitä.
Ja joku onneton sielu saa tämän vielä 
lahjaksikin, jollain täytteillä.
Ja aion tehdä ainakin vielä kaksi vastaavaa.
Toisen myöskin lahjaksi ja toisen ihan itselleni.

 


Saapa nähdä miten niiden kanssa käy.
Josko jutun juoni olisi seuraavissa jo vähän selkeämpi?

Kerrottakoon siis,
että suurin haaste tässä projektissa oli meikäläisen 
onnettoman huono hahmotuskyky.
Opin asioita helposti ulkoa yms. mutta esimerkiksi 
auton parkkiin peruuttaminen oli minulle
ihan hirveän haastavaa aluksi.
Samalla tavalla esimerkiksi tyynyliinan tai tällaisen pussukan 
ompeleminen on vaikeaa,
koska en välttämättä heti hoksaa mikä kuuluu minnekin ja miten 
koko juttu käyttäytyy,
kun sen kääntää ympäri.

Mahdotonta minulle tällaisten juttujen oppiminen ei todellakaan ole mutta minun täytyy itse päästä tekemään ja mokailemaan,
ennen kuin koen valaistumisen.
Selittämällä ja sivusta katsottuna en käsitä ollenkaan.
 


Pussukassa muuten sekä päällinen että vuori on tehty 
samasta kankaasta,
joka on äidin peruja jostain vuodelta nakki.

Seuraavassa pussukassa todellakin teen vuorin eri kankaasta 
kuin päällisen,
koska tämä versio sekoitti aivojani entisestään.
Onnistuin mm. tekemään luultavasti juuri tästä syystä pussukan 
peilikuvana ohjeeseen nähden.
Onneksi tajusin erheeni ja tein kääntöaukon kuitenkin vuoripuolelle ja loppu hyvin, kaikki hyvin.

 Tässä myös vähän koko-osviittaa.
Minun käteni on tosin tosi pieni,
eikä ehkä kerro mitään mutta vetoketju oli 16cm,
joten neliönmuotoiset palat
olivat saumavaroineen 18X18cm.

 


Niin ja ei tämä tosiaan viimeiseksi jää.
Koulutraumat on nyt kohdattu ja kärsivällisyyteni on 
onneksi noista ajoista kasvanut,
vaikka tämä kyllä haastoi muuten mukamas rauhallisen luonteeni.
Oh, jokaisen, joka kuvittelee minut seesteiseksi ja rauhalliseksi, 
pitäisi nähdä minut ompelukoneen ääressä!

On se ehkä aikakin alkaa keksiä käyttöä 
näille kaikille kankaille,
joista osa on itseäni vanhempia.
Laatikollinen kaikennäköistä on jäänyt siitä,
että äiti teki meille lapsille vaatteita joskus.

Ja on siellä seassa muutakin.



Että semmosta.
Yksi hartiahuivikin on yllättäen valmistumassa.
Kuvittelin, etten ehdi sitä neuloa enää tässä ennen häitä 
mutta yksi neulomispäivä riitti siihen,
että se on hyvin lähellä valmistumista.

Sitä en vielä osaa sanoa,
näettekö täällä seuraavaksi sen vai noita pussukoita.

Hih. Eiks oo muuten ihanaa,
kun on elokuu?
:)