maanantai 24. joulukuuta 2018

24. luukku: Parhaan luukun äänestys ja sukka-arvonta!


Oikein hyvää, lämmintä ja 
siunattua joulua kaikille teille 
rakkaat lukijat!
<3

24. luukkuun asti on jälleen päästy,
ja siellähän on jotain mukavaa juuri teille...




Mie osallistuin tänäkin vuonna Niina Laitisen
Joulukalenterisukkien yhteisneulontaan,
kuten joku on varmaan jo Instagramin (@pipotus) 
puolella saattanut huomatakin.

Uusi sukkamalli oli jälleen kerran tosi kaunis,
ja sitä oli ilo neuloa.
Valitsemani värimaailma kaipasi kuitenkin mielestäni
 vastapainokseen yksivärisen teräosan,
joten jätin kirjoneuleet kantapään jälkeen tekemättä.
Päästin siis itseni hieman helpommalla,
ja neuloin nämä valmiiksi jo hyvissä ajoin ennen aattoa.

Mutta kauniit tuli, eiks joo?
Lankana on 7 Veljestä.




Koko sukissa on 38-39, ja varren pituus on
(resorin mukaan lukien) 40cm.
Neuloin ns. normaalikoon mukaan,
jossa arvioitu pohkeenympärys on 35-39cm.

Käytin varressa 3,5mm puikkoja,
joten pohkeen kohdaltakin on tosi joustava sukka,
pitäisi kyllä mahtua tuohon kokohaarukkaan.

Teräosa on neulottu kolmosen puikoilla,
ja teräosan pituus on 25cm ja venymävaraa on.
Kärjissä on sädekavennukset.

Kuulostaisko sopivilta sukilta sinun jalkaan?




Sinun jalkaasi nämä voivat nimittäin päätyä,
jos osallistut arvontaan, joka säännöt tulevat tässä.

ARVONNAN SÄÄNNÖT

- Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tätä postausta.
Kerro kommentissa, mikä on ollut mielestäsi tämän 
joulukalenterin paras luukku ja miksi.
Voit myös kertoa, 
mitä olet kalenterista ylipäänsä tykännyt,
ois mukavaa kuulla!

- Vain yksi arpa per nenä.

- Jos kommentoit anonyymisti, 
laita jokin nimimerkki kommenttiin.

- Pelkkiä 'mukana'-kommentteja en laske arvoiksi.

- Voittaja ottaa yhteyttä minuunpäin,
kun arvonta on suoritettu,
joten sähköpostia EI TARVITSE ilmoittaa.

- Arvonta alkaa 24.12. ja päättyy 7.1.2019 klo 12.
Arvonta suoritetaan samalla viikolla.

- Sukkien postitus vain Suomeen. 





Minä laskeudun nyt joulun viettoon,
ja palaan vuodenvaihteessa tekemään 
vuosikoosteen blogin vaiheista!
Silloin nähdään, tai jos ei, niin viimeistään
arvontaviikolla.

Lämmin kiitos kaikille joulukalenteria seuranneille,
tätä oli taas mukavaa tehdä.
Onnea arvontaan ja leppoisia joulunpyhiä!
<3

42 kommenttia:

  1. Hyvää huomenta ! Olen tykännyt kalenterista ja paras luukku on numero neljä, vaikka teippiäkin kuluu jatkossa varmaan vähemmän ;) Kauniit sukat ja sopivat minulle joten osallistun arvontaan.
    Hyvää Joulua !

    VastaaPoista
  2. Luukku 6 oli oma lemppari, vaikka raitasukkaohjeesta sainkin vinkin omaan käyttöön.
    hyvää joulua!

    VastaaPoista
  3. Hyvää joulua. :) Itsenäisyyspäivän luukku oli oma suosikkini. :)

    VastaaPoista
  4. Pringles-rasian päällystäminen ja uudelleenkäyttö: tein ehdotuksesi mukaan yhdestä karkkikätkön.Päällystin sen makuuhuoneen tapetilla, ja kun laitoin rasian seinän viereen, siitä tuli näkymätön.:))
    Hauskaa ja rentouttavaa joulua sinulle!<3

    VastaaPoista
  5. Luukku 18 voke1@luukku.com

    VastaaPoista
  6. Tontunvihreät joulusukat ovat olleet suosikkini. Iloista joulua!
    T. Nelliina

    VastaaPoista
  7. Hieno arvonta johon osallistuisin mielelläni jos en itse olisi sukkamaakari ja villasukkakori pullollaan. Toivotan oikein hyvää ja tunnelmallista joulua. ❤️ ps. Kiitos ihanista pupukalenterikommenteista. 😊
    -Katja

    VastaaPoista
  8. Suosikkiluukku puhallettavat origamipallot!

    VastaaPoista
  9. Tämä on paras, koska juuri jalkoihini sopivat nätit villasukat palkintona😍

    VastaaPoista
  10. Kyllä on ollut mukava seurata joulukalenteriasi. Ihanaa että jaksoit moisen väsätä. Kaikki luukut ovat olleet kurkkimisen arvoisia, mutta jos yksi pitää valita niin sanon luukku jossa oli päällystetyt Pringlespurkit.
    Mukavaa joulua sinne!

    VastaaPoista
  11. Onpa ihanan raikkaat villasukat! Itsenäisyyspäivän luukku on jäänyt mieleen.
    postin.tuomaa@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Minusta kuudes päivä.oli paras.hyvää joulua. Salli.moilanen35@gmail.com

    VastaaPoista
  13. Tosi kauniit sukat, minulla aina on villasukat jalassa, kun jalkoja kylmää huonon verenkierron takia, nekin sitten menee rikki, niin pitää parsia koska varret on hyvät.luukku 4 jäi mieleen.Arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  14. 24 kauniit, ihanat sukat t: Kikkakuutonen

    VastaaPoista
  15. Minun suosikkini ovat yhä ne mummonruutusukat, jotka eivät olleet kalenterissa mukana. Kalenteriluukut olivat ihania kaikki:) Eli en voi osallistua arvontaan:) Ihanaa ja levollista joulua!

    VastaaPoista
  16. Luukku 20. Todella kauniit sukat ja itselläkin ekaluokkalainen,joten kosketti sikäli henkilökohtaisesti.
    Hiisukas (hiisukas(at)gmail.com)

    VastaaPoista
  17. Oi kuin kauniit sukkikset!👌🏻
    Monta on ollut hyvää, mut ehkä mun lemppareista lempparein oli se jouluvaloihin taitellut kirjan sivut 🤗 niin hyvä idea, ja hienot valot.✨
    Ihanaa joulun aikaa!💗

    VastaaPoista
  18. Hyvää joulua! Pitsiverhoista hedelmäpusseiksi -postaus oli ainakin hyvä vinkki rikkinäisten verhojen kierrätykseen. :) hiltuha(at)gmail.com

    VastaaPoista
  19. Hyvää jouluajan jatkoa! Paras luukku oli mielestäni numero 4, vähemmän pönötystä, enemmän iloa. Siinä oli hyviä ajatuksia. Täydellisiä kädentaitoja olet esitellyt mm. nämä 24sukat, hyvä että teit luukun 4 myös. Kalenteria on ollut ilo seurata, aamun eka puuha, paitsi sunnuntaisin hengähtäen vähän myöhemmin :) t. Lemuri

    VastaaPoista
  20. Ooh, juuri mun kokoani ja tyyliäni, ihanat sukat! Lempiluukkuni on päivä 12, sillä kierrätys ja tuo hedelmäpussiasia askarruttaa kovasti. Kiitos arvonnasta ja kivasta kalenterista, huolella mietittyjä luukkuja on ollut kiva seurata.

    VastaaPoista
  21. Luukku 23 oli minulle paras sen herättämän mietintämyrskyn takia. Olin juuri lasjeutumassa tuskien ja taivasteluiden kautta pakkojouluun. Sinä ja sinun rukouksesi palautti minut maanpinnalle. Ehkä siksi aaton työkeikka tuntui niin hyvöltä. Olin tekemässä yksinäisten ihmisten joulujuhlan ja -aterian paikallisessa supermarketissa. Nyt ajattelen sinua lämmöllä - pelastit viisaudessasi jouluni.

    VastaaPoista
  22. Parhaiten mieleen jäänyt itsenäisyyspäivän luukku! Mukkaan arvontaan siis..todella kauniit nuo sukat! ksefedini@suomi24.fi

    VastaaPoista
  23. Ite tykkäsin eniten luukusta numero 6.

    VastaaPoista
  24. Nuo hedelmäpussukat olivat eniten minun mieleeni. Niitä pitäisi alkaa itsekin tehdä ja toimia, kuten jo kauppakassin kanssa: Aina oma mukana kauppareissulla! Ensi vuosi voisi olla sellainen, että käytän muovia entistä vähemmän.

    Nämä aaton sukat ovat kyllä erityisen mieleen, joten:

    Mukana siis oliaikablogi(at)gmail.com

    VastaaPoista
  25. Luukku 21. oli minulle mieluinen, kysikkäiden tekoa olen ajattellut seuraavaksi. Kalenteri on parhaita mihin olen blogeissa törmännyt kaikin puolin.
    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista
  26. Ehkä eniten mieleeni on ollut nuo kirjansivujutut, ne valot. Myös hedelmäpussit ovat kivat :)

    VastaaPoista
  27. Itse tykkäsin pallokynttilöistä ja hedelmäpusseista! Mukavaa joulun jatkoa :) 3rikatms(at)gmail.com

    VastaaPoista
  28. Kalenterin luukut olleet hyviä ,kynsikkäät oli kuvattu niin kauniisti,ne jäi kyllä mieleen.
    Myös hedelmäpusit ja pallokynttilät oli hyvä juttu.
    T:Tytti

    VastaaPoista
  29. Luukku 24! Olis mahtavaa saada jonkun toisen tekem't sukat.Harrastan intohimoisesti kutomista, mutta harvoin teen itselleni sukkia.mut naa olis hienot

    VastaaPoista
  30. Kalenterisi oli ihana. Heti ensimmäisessä luukussa oli niin osuva otsake :) Kalenteristasi sain monta ideaa kierrätykseen, esim. joulukorttien kohdalla.
    Sukat ovat kauniit ja todellakin passaa yksivärinen terä, raikastaa kivasti sukkaa. Minäkin kudon melkoisesti, mutta lahjaksihan ne aina menee. Joten olisi aivan upeaa voittaa noin upeat sukat.
    t.KatjaK

    VastaaPoista
  31. Sinun kalenterisi oli aivan ihana ja lämminhenkinen, kiitos siitä! Ehdoton suosikkini oli luukku 15. Tekisi heti, kun on aikaa mieli kokeilla tai säästän ensijouluun, ainakin yritän. Aivan mahtava idea! Muutenkin ihastuin siihen, että kalenterissasi oli paljon kierrätysideoita! Toivottavasti joulusi oli lempeä!

    VastaaPoista
  32. Adventit on ollu parhaita ja kestohedelmäpussit varmaankin, kun innostivat minutkin tekee niitä. Parasta kalenterissasi on oikeasti toteutettavat ideat �� huonoimmaksi laitan villasukat, mutta neuleita oli onneksi hyvä määrä. ei alkanut tuntua siltä ettei jaksa seurata, kun pörrätään vaan neuleissa. Sun neulomistahdilla niitähän olis varmaan voinnu olla enempikin ��

    VastaaPoista
  33. 15. luukku on varmaan suosikki, kirjoja riittää askarreltavaksi. Mieluiten valitsisin tämänpäiväisen postauksen, koska ihanat sukat ja koska sukkafinlandia on ihan uusi juttu minulle vaikka olen sukkia neulonut vuosikaudet. Tuon ohjeen kun katson, löytyy varmaan muutakin tehtävää...

    VastaaPoista
  34. Luukku 3 - tunnelmallista ja nostalgista
    -minttu47-
    minttu47@gmail.com

    VastaaPoista
  35. Ihanat sukat! Joulukalenterisi on ollut tosi kiva ja ideoita saanut lähes joka luukusta kuten 17. luukun sipsipurkeista paketeiksi. Tosi nättejä ja niiden päällystykseen voi käyttää mitä vain. Kauniita säilytysrasioitakin niistä saa. klaara49@luukku.com

    VastaaPoista
  36. Taustalta olen seurannut joulukalenteriasi. Oikein ihania juttuja kaikissa luukuissa, ajatuksia herättäviä myös.Seurailen monia nuorten blogeja, itse olen jo eläkkeellä ja aloitin aikoinaan blogini eräänlaisena terapiana, kun mieheni menehtyi yhtäkkiä traagisesti työtapaturmassa. Siitä päivästä tuli jo vastikään kuluneeksi 12 vuotta. Elämä alkoi ns. kantaa jossakin neljännen suruvuoden aikaan. Kirjoituksia on blogissani. Luukuista valitsen nyt nro 3. Vanhat kortit. Olen itse tallentanut vuosien varrella kaikki saapuneet kortit ja niitä on paljon. Hyvää uutta vuotta 2019 sinulle! Ps. Kiitos runoistasi. Minä olen ikuinen runofani.

    VastaaPoista
  37. Luukusta 6 löytyi ihanat anelmaiset =). Mukaan kivaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  38. Origamivalot oli minusta niin hienoa kierrätystä ♥️ Olihan siellä paljon muutakin upeaa. Tavoittelemaan näitä upeita sukkia ♥️

    VastaaPoista
  39. Ihanat sukat. ♥ Suosikkiluukun valinta oli hankalaa, mutta kyllä ne 12. luukun pitsihedelmäpussit lopulta veivät mun sydämen. ♥

    Kiitos kivasta joulukalenterista, innolla seurailin ja odottelin aina uutta luukkua. :) Iloa ja onnea tälle vuodelle. ♥♥♥

    VastaaPoista
  40. Siniset anelmaiset oli tosi kauniit. Sain itsekin vähän samanlaiset joululahjaksi. Oot kyllä muutenkin tosi taitava kädentaituri.
    Jenni

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: