maanantai 10. joulukuuta 2018

10. luukku: Tiskiliinasetti


10. luukussa on pehmeä paketti.




"Pakettiin" olen kääräissyt kolme 
erilaista itse tehtyä tiskiliinaa.

On punainen, kanervanpunainen ja musta:
sopivan mutta ei liian jouluinen setti.




Liinat ovat kaikki syntyneet (ainakin osittain) 
tässä syksyn aikana erinäisillä junamatkoilla samalla,
kun pistin myös opintoja pakettiin.

Punainen ja musta liina on virkattu ohjeilla,
jotka ovat kirjassa Raikkaat rätit.
Punaisen liinan malli on nimeltään Tähdenlento,
ja mustan liinan malli on Metsänpohja.
Kanervanpunainen liina on puolestaan neulottu
ihan tavallisena helmineuleena.





Punaiset liinat on tehty Blend Bamboo -langalla,
ja musta liina on Novitan Cotton Bamboo -langasta.
Molemmat langat olen omissa tiskiliinoissani
todennut toimiviksi.
Niiden käyttöominaisuudet paranevat muutaman
pesun jälkeen,
ja tähänkin pakettiin liitän ohjeen pesusta
ennen käyttöönottamista.




Näköjään liinat vähän kupruilivat,
kun niitä kuvasin, 
mutta eipä niitä ole edes kasteltu vielä,
ja ne ovat olleet taiteltuna säilössä.
Ne muotoutuvat sitten käytössä.




Minusta tästä tuli aika ihana paketti.
Nättiä ja käytännöllistä,
eivätkä nämä kaipaa erillistä paketointia,
kun on värejä ja pintakuviota muutenkin,
sekä sopiva pätkä silkkinauhaa.

Piristäisikö sinua tällainen paketti?
Oletko tehnyt tai aiotko vielä tehdä
tiskiliinoja jouluksi pakettiin tai itselle?
:)

26 kommenttia:

  1. Super söpö paketti. Itse ei tule neulottua tällaisia mutta ompelen kyllä useasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näitä voi onneksi tehdä monella tapaa, hyviä kaikki. :)

      Poista
  2. Yksinkertaisen kauniita liinoja :) Tarpeelliset lahjat ovat parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Raikkaat rätit -kirja on ihan huippu, paras arvontavoittoni ikinä. Siinä on niin kauniita ja helppoja malleja, saa tehtyä tämmöisiä ihanuuksia. :) Käytännölliset lahjat on joo parhaimmistoa!

      Poista
  3. Raikas yhdistelmä :) minä tehtailin erivärisiä rättejä aika ison määrän, osa isompia ja osa pienempiä. Puuvilla ja bambua kaikki ja lahjapusseihin pesuohjeet mukaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Nämä näytti hauskalta samassa paketissa. Ja oi, sulla on ollut sitten oikea rättitehdas. Nämä onkin tosi kivoja ja suht nopeita tehdä.

      Poista
  4. Kiva lahja, joka on hyödyllinen sekä saajalle että antajalle ;)

    VastaaPoista
  5. Kauniita tiskiliinoja ja niin tarpeellisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllä. Ja kun näitä on nyt samassa paketissa monta, niin saa heti uuden rätin tilalle, kun eka menee pesuun. Useampi parempi!

      Poista
  6. Kauniita on ja erityisesti tuon metsänpohjan kuviointi nappaa silmään. Arvostan todella paljon itsetehtyjä asioita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Metsänpohja oli hauska malli, kuvio tulee vuorottelemalla kiinteitä silmukoita ja pylväitä. Tosi yksinkertainen malli, mutta pinta on nätti.

      Poista
  7. Oi, onpas kivat!😌
    Siis määki oon tämmmöisiä aikonut tehdä mut en ole saanut vielä aikaiseksi.🤭jospas vielä ennen joulua kerkeäisi.

    VastaaPoista
  8. Voi miten kivoja!! Minun pitäisi vielä virkata tiskirätti joulupakettiin... toivottavasti ehdin :o) Täältä sain mukavaa inspiraatiota hommaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hyvin ehtii, ei muuta kuin koukku heilumaan!

      Poista
  9. Ihana pehmoinen paketti. ♥ Käytännölliset lahjat on parhaita ja käsityönä tehty tietysti vielä kivempi. On muuten kivan värinen setti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hih, minustakin nämä näyttävät tosi kivalta yhdessä. Näitä on kiva antaa, kun olen itse tehdyt tiskiliinat nyt todennut toimiviksi. Ei pöllömpi keksintö! Ja saa just semmosia ku haluaa, jos itelleen tekee. ;) Nauratti tosin tänään, annoin kaverille pari keväällä tehtyä rättiä lahjaksi, ja toinen niistä päätyi minijoulukuusen alusmatoksi. :D

      Poista
  10. Tosi kaunis ja hyödyllinen paketti! Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
  11. Nämä on kivoja! Minulla (yllättäen :D) virkattuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, virkkaamalla saa helposti sellaista hyvin pyyhkivää pintaa. ;)

      Poista
  12. Tämäkin on kiva lahja ja tarpeellinen. Hienoja liinoja <3

    VastaaPoista
  13. No kyllä piristäisi ja aivan ihania tiskiliinoja<3 Taitaapi tekeminen jäädä ensivuoteen,mutta kovasti teksi mieli jo aloittaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Rättitehdas pystyyn vaan, nyt tai myöhemmin! ;)

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: