lauantai 17. maaliskuuta 2018

Kakkukahvit


Tervetuloa pieneen kaksioomme 
kakkukahville tällä viikolla olleiden
synttäreideni kunniaksi näin ruudun välityksellä!

Tänään oli tarjolla 
punaherukka-valkosuklaakakkua kaurakeksipohjalla
- siis ensimmäinen koskaan leipomani juustokakku,
joka onnistui yli odotusten.
Oli muuten taivaallista, vaikka itse sanonkin!

Ohjeen laitan ylös, niin voin tehdä toistekin,
se löytyy netistä *täältä*.
Suosittelen!




Nam. Hyvin se kaikille maistui.
Moni otti useamman palan,
enkä ihmettele, koska punaherukan kirpeys ja 
valkosuklaan makeus toimivat yhdessä herkullisesti.
Hih, onneksi sitä pikkuisen vielä jäikin,
just sopivasti kahvin kaveriksi huomiselle.

Lisäksi pöydästä löytyivät myös joululahjaksi 
tee-se-itse-muodossa saadut kaneliset kaurakeksit/lastut,
joista, totuuden nimissä, ensimmäinen 
pellillinen tietenkin paloi.
Niitä palaneita en toki vieraille syöttänyt,
vaan niistä napsittiin mustat reunat pois, 
ja nassutetimme keskustat miehen kanssa
parempiin suihin.
;)




Itse tehtyä pitsaakin oli kahta sorttia,
mutta ne eivät olleet kovin kuvauksellisia.

Niiden sijaan otin kuvan kahvikupeista,
auringon lämmittämästä parvekkeesta ja 
trullista, joka lennähti meille 
erään vieraan mukana...




...ja tietenkin kauniista kukkasista.

Just ehdin miehelle todeta ennen kuin 
kukaan tuli, että toispa joku kukkia!
Toiveeni kuultiin, ja synttärikukat sain,
ja vieläpä vähän kestävämpää sorttia.

Tete-narsissit pääsevät huomenna partsille,
ja ruusut yritän pitää hengissä 
lämpimämpiin keleihin.




Mie tiiän, että moni välttää syntymäpäivien 
viettämistä, eikä tykkää tehdä niistä numeroa,
mutta mie tykkään, että on kakku,
 ja tulee vieraita ees kerran vuoteen.
(Nyt on muuten nähty sekin,
että täällä pikku luukussa on kymmenen ihmistä 
yhtä aikaa. Historiallista!
Kaikille löytyi istumapaikkakin.)

Elämää pitää miun mielestä osata vähän juhliakin,
vaikka sitten näin pienestikin,
eikä vain märehtiä vuosien määrää.

 Siispä kysynkin, että mitä sie oot viimeksi juhlinut,
ja mikä on ollut mielestäsi paras kakku,
mitä olet tähän mennessä koskaan syönyt?
 Palaan muuten tässä lähipäivinä esittelemään 
taas yksiä miestensukkia.
Siihen asti, mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!
:)