keskiviikko 21. maaliskuuta 2018

Mitä haluaisitte kysyä?


Heipparallaa.
Miten on teidän viikkonne mennyt?
:)

Miun viikko on mennyt lahjakukkia ihastellessa,
tenttiin lukiessa
ja ihmetellessä maailmaa "uusin silmin".




Nämä narsissikuvat on tosin otettu jo 
viime sunnuntain ilta-auringossa,
mutta ihan yhtä ilahduttava näky ne 
ovat edelleen.

Nämä ovat niin ihanan pirteän keväisen 
keltaisia, että ainakin minun on 
mahdotonta ihastella näitä hymyilemättä.




Kuin pieniä sitkeitä aurinkoja.
Vain yhdeksi yöksi olen joutunut 
nostamaan nämä varmuuden vuoksi sisälle,
kun oli yli kymmenen astetta pakkasta.
Muuten nämä ovat saaneet olla parvekkeella.
Ja nythän se ilmakin lauhtuu...




Niin narsissit kuin tämä 
(oikeasti kirkkaan) keltainen ruukkuruusukin,
jossa on muuten neljäs nuppu jo aukeamassa,
 on saatu äidiltä.
Kyllä äiti tietää, että tykkään!
Näin keväisin on ihana saada vähän väriä elämään,
ja keltainen tunnetusti kuuluu värinä 
kestosuosikkeihini.




Ja ne uudet "silmät".
Jep. Tuore rillipöllö täällä hei!
Nyt ne silmälasitkin ovat siis tulleet,
ja ajattelin sen kunniaksi esitellä ne 
teille ihan näin naamatusten.

Uusi tukkakin on taas pitkästä aikaa.
On ollut miehellä ihmettelemistä,
kun rouva tulee joka päivä eri näköisenä kotiin...
Mutta kyllä hää on tykänny sekä kampauksesta 
että laseista, ei hätää.
;)




Kyllä nyt ollaan niin viisaan näköistä että!

Mutta vielä vähän viisaampi saattaisin olla,
jos tietäisin, mitä te haluaisitte tietää.
*Mummo ja koira -blogissa* kysyttiin vähän aikaa sitten,
 että mitä blogin lukijat haluaisivat 
blogin pitäjältä kysyä tai tälle sanoa, 
ja mitä toiveita olisi postausten suhteen. 
Olen itse miettinyt tällaisen kyselyn tekemistä myös,
 ja ajattelin, että nyt voisi olla hyvä aika sille.

Siispä kysyn nyt teiltä rakkaat lukijat,
että mistä haluaisitte minun tekevän postauksen?
Onko jotain, mitä tahtoisitte kysyä minulta 
tai sanoa minulle?
Millaisia postauksia haluaisitte kenties lisää?
Nyt saa kysyä ja ehdottaa aiheita,
ja kaikenlaista 
palautettakin otan mielelläni vastaan!

Teen kysymyksiin liittyen sitten 
yhden tai useamman vastauspostauksen
riippuen siitä, mitä kaikkea keksitte kysyä/toivoa,
ja kuinka laajasti innostun vastaamaan.

Mielenkiinnolla kysymyksiänne odotellen!
Mukavaa viikon jatkoa!
:)

13 kommenttia:

  1. Tyylikkäät lasit, todellakin! Nykyinen postaustyyli on ihan hyvä, kässyjä ja välillä muutakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pokat on kyllä kivat, tykkään kovasti itsekin, ovat mieleiset. :) Ja kiva kuulla! Tällä sabluunalla jatketaan, suuria muutoksia ei ole tiedossa. :D

      Poista
  2. Hyvältä näyttää, niin lasit kuin blogisikin. Sinulla on oma selkeä tyylisi, johon voi luottaa, mutta kuitenkin joukossa on aina ripaus yllätyksellisyyttä ja ennalta arvaamatonta. Paljon hyvää inspiraatiota. Toivon sinun jatkavan samalla linjalla! Sitten kysymyksiin: jos saisit kilon lankaa (ja tarpeeksi aikaa), mitä lankaa haluaisit, mitä siitä tekisit ja mitä karkkia söisit kutoessasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi <3 :) Samalla linjalla aion jatkaa, inspiksen mukaan, joten mukava kuulla että se ns. toimii. ;) Ja aivan mainiot kysymykset! Näihin palaan.

      Poista
  3. En osaa kysyä mitään, kun tulin ekaa kertaa, mutta toivotan hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin on ihan sallittua. ;) Kiitos samoin! Kiva kun tulit.

      Poista
  4. Ihanat kuvat ja ihana sinä, kauniilta näytät ja lasit kyllä sopii sinulle❤ Narsissit tuo kyllä kivasti kevään tuntua ja kyllä ne äidit tosiaan tietää:) Minusta olisi kiva tietää mihin paikkaan haluaisit matkustaa tai mitä haluaisit nähdä, jos voisit valita ihan minkä paikan/nähtävyyden tahansa?! ja mikä sinusta on keväässä parasta?!:) Tykkään hurjasti blogistasi ja on kyllä kiva kun olet täältä blogistaniasta löytynyt:)❤ Mukavaa alkavaa viikonloppua❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 :) Kiitos ihanasta kommentista! Hyviä kysymyksiä! Jään näitä pohtimaan. Hauskaa viikonloppua sinnekin! <3

      Poista
  5. Minua kiinnostaa, miten päädyit teologiaa opiskelemaan? Minusta on mielenkiintoista lukea työstäsi, sillä en montaakaan pappia ole elämässäni jututtanut.

    Kakkulat ovat kauniit, mutta kakkuloitten kantaja on vielä kauniimpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos. <3 Ja jee, tähän kysymykseen osaankin vastata heti! ;)

      Poista
  6. Tykkään blogistasi. Tykkän myös siitä, kun murteesi paistaa välillä läpi juttujen näin kirjoitetussakin puheessa. Kysyisin mitä mielenkiintoista (vaikka ihan pientäkin, yllättävää) löytyy kotiseudultasi? Suomi on tullut koluttua melkoisen tarkasti, mutta sina löytyy jotain uutta. Mm. netin kautta olen tehnyt hyviä löytöjä kotimaan tutkimusretkille (esim. muinaispolut). Toinen kysymys: onko joku käsityötekniikka, mitä haluaisit kokeilla, vaikket ole koskaan niin tehnyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin ilmaistu tuo 'kirjoitettu puhe'. :) En ole koskaan halunnut pitää blogia kirjakielellä, vaikka senkin osaan kyllä varsin hyvin. Ja murteesta sen verran, että olen murrealueiden rajalta (itä vs. länsi) kotoisin, joten on vaikutteita sieltä ja täältä, ja puhetapakin vaihtelee ihan sen mukaan mistä puhutaan! :D Tätäkin voisin vastauspostauksessa kommentoida näiden kysymysten lisäksi laajemmin. ;)

      Poista
  7. Olen vähän myöhässä kysymykseni kanssa mutta minuakin kiinnostaa tuo ammatinvalintasi. Olitko jo nuorena mukana srk toiminnassa ja onko suvussasi muita "pappeja"?

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: