Näytetään tekstit, joissa on tunniste narsissit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste narsissit. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. toukokuuta 2018

Helteen jälkeen


Mistä huomaa, että mie oon lomalla?
No siitä, että oon ehtiny järjestellä vaatekaapin,
siivota, laittaa ruokaa, tiskata, pestä pyykkiä...

Ku kerran on kotona, niin on kivempi 
kattella siistiä kämppää.
Arkisetkin hommat on mukavia silloin,
kun ei ole kiire mihinkään ja voi tehdä just
siihen tahtiin ku huvittaa.
Toisekseen tiedän myös sen, 
että töiden alettua en jaksa 
kovin intensiivisesti huushollata.

Sitä paitsi, olen hyvällä omallatunnolla 
nukkunut aamuisin toosi piiiiiiitkään.
Tosi reilua, kun mies lähtee aikaisin töihin.
:D


Timjami, salaatti, rosmariini ja parvekemansikka.<3


Ja olenhan saanut nauttia kunnon helteistä!
Nyt nautin kuitenkin vielä enemmän näistä 
viileämmistä keleistä.

Tänään illan viiletessä olikin ihana päästä 
vähän istutuspuuhiin,
pientä lisäystä on parvekkeelle tullut
- muun muassa herkkuruukku.

Ruukussa on kahta tämänhetkistä lempiyrttiäni,
timjamia ja rosmariinia,
pari tavallista kaupan lehtisalaattia
sekä itselle uusi tuttavuus parvekemansikka.

Saas nähdä, saadaanko suut makiaks.
Ainakin saan nyt salaattia ja tuoreita yrttejä
kesän kokkailuihin.
Timjamia käytän vähän kaikkeen,
mutta erityisesti kanaruokiin.
Rosmariini taas on lihapatojen 
ja keittojen vakiovaruste.
Nams!





Yksinäisen keltaoranssin tähtisilmän kaveriksi 
puolestaan istutin keltaista miljoonakelloa.
Kokonaisuus ei ole vielä hääppöisen näköinen,
mutta tiedän, että jo kuukauden päästä 
näyttää ihan toisenlaiselta.

Siinäpä ne uudet jutut sitten olivatkin.
Muuten olen keskittynyt ihailemaan kasvien kasvua 
ja kauniita yksityiskohtia...




Liljat kasvavat huimaa vauhtia.


...ja äidin pihan kevätkukkien loistoa.

Olin ohimennen käväisemässä äiteellä,
enkä voinut pihasta poistua ennen kuin sain 
otettua muutaman kännykkäräpsyn.




Äiteen pihalla tulppaanit ovat nyt kauneimmillaan,
ja iso osa on vielä nupullaankin. Värejä riittää! 
Täytyy viikonlopun aikana käydä tekemässä toinen kierros,
niin ihanalta näytti jo nyt.

Narsissit olivat jo suurimmaksi osaksi kukkineet,
mutta oli niitä vielä muutama ilostuttamassa.
Helmililjaa oli useampaa sorttia,
mutta kuvasin vain tämän valkoisen.
Kollaasissa on myös särkynytsydän ja mahonia,
joka oli minulle entuudestaan tuntematon 
(muuten kuin nimeltä).


Mahoniassa oli kauniin keltaiset kukat.


Pionit näyttivät olevan hyvässä kasvussa ja reheviä,
liljoja puski esiin vähän joka penkistä,
ja sitten on niin paljon kukkia joita en edes kaikkia 
nimeltä tunne.
Huokaus! Niin nättiä ettette uskokaan.
Toivotaan, että viileämpi sää pitää kukat kauniina pitkään.

Onni on äiti, jolla on kaunis piha.
Olen aina ollut sitä mieltä, että äidillä on silmää 
niin puutarhalle kuin sisustuksellekin.
Oi jospa sitä silmää vähän suotaisiin minullekin.
Sisustamisen kanssa on toki vähän niin ja näin,
mutta jos näissä kukkahommissa...
;)




Noo, vähän kerrassaan alkaa partsillakin kukoistaa,
vaikka vielä näyttää hieman autiolta.
(Tiesittekö muuten, että sana 'autio' on tarkoittanut 
joskus veronmaksukyvytöntä tilaa.)

Hmm. On tää vaan mulle sellainen rentouttava näky.
Tääl mie viihdyn.
Toivottavasti viihtyvät myös kukkaset!

Ihanaa viikonloppua
blogiystäväiset!
Nautitaan tästä alkukesästä.
<3

torstai 16. maaliskuuta 2017

Synttärifiilistelyjä

Vuosi on taas mennyt.
Vaan en silti koe olevani kovin vanha,
enkä sitäkään vähää viisas.
:D

Miulla oli siis synttärit tällä viikolla.
Varsinainen päivä itsessään meni 
kuitenkin viimeisessä graduseminaarissa
istuskellen ja illalla kullan 
kanssa Logania leffateatterissa katsellen.
Siispä kakunsyönti siirtyi tälle päivälle.

Ja joo-o, leipasin pitkästä aikaa synttärikakun.
Pari vuotta taisi mennä edellisestä.




Moni kakku päältä kaunis,
tämä ei niinkään.
Koristukset saivat nyt jäädä,
mutta maku oli kohdillaan.

Perus suklaakakkupohja,
välissä kermavaahtoa ja appelsiinimarmeladia,
reunoilla ihan vaan kaakaolla värjättyä 
kermavaahtoa pursotettuna ja päällä se juttu,
josta koko kakun idea lähti:
mokkapaloista tuttu kahvikuorrute 
(eli tomusokeria, kahvia, kaakaojauhetta ja voita).

Voin sanoa,
että omasta mielestäni tämä yhdistelmä 
oli onnistunut.
Namskis.
;)





Kakun lisäksi paistoin ihan pakaste-karjalanpiirakoita.
Siinä oli sitten makeaa ja suolaista,
sopivasti tämän opiskelijabudjetin
 kahvipöydän tarpeiksi.

Kahvipöydän kattaus säilyi myös hyvin yksinkertaisena.
Koska meillä tiskataan käsin,
päätin hommata kertakäyttölautaset ja lusikat
tiskikasan vähentämiseksi.
Muumimukit sentään saivat jäädä.
Ja noi isoäidinneliö-servetit oli hauska löytö!
;)




Ja nyt on kukkiakin!
Mies oli ostanut miulle paaaljon narsisseja.
Kukkakassi odotti pöydällä,
kun saavuin seminaarista kotiin.
Aikas ihana ylläri.
<3

Niin, ja 3v. veljentyttö oli valinnut mulle 
myös kaksi saintpauliaa,
mutta niistä en ehtinyt valoisaan aikaan 
ottaa kuvia.

Kävimme hänen kanssaan myös hellyttävän keskustelun:
Minä: "Onpas sulla jo pitkä tukka, 
ihan ku prinsessalla!"
Äiti: "Oot kyllä semmonen prinsessa."
Tyttönen minulle: "Näytän ihan sinulta!"
<3

Hih, ollaan me sitten kai prinsessoja.
Tätsylle synttärilahjaa kerrakseen.
;)





Ja kun kerran on kukkia ja kaikkea,
niin esittelenpä vielä yhden lahjan.
Ystävältä sain tämän ihanan 
violetin Iittalan tuikkukipon.
Jotenkin tosi kauniin värinen tämä.
Marimekon kanssa ilmeisesti yhteistyössä 
tehty näitä violetteja.
:)





Kaunis on.
<3

Notta vähän on juhlittu tässä arjen keskellä,
mukavaa välillä vähän juhlistella.
Ja onhan kaikkea muutakin menemistä ja tekemistä
ollut ja tulossa.
Siksi myös käsityörintamalla näyttää keskeneräiseltä,
kuten kuvasta näkyy.




Mutta hiljaa hyvä tulee.
Hyvillä fiiliksillä on mukava 
elellä taas kevättä eteenpäin.

Niin, ja vielä yksi iloinen yllätys;
voitin *Näppituntuma-blogin* arvonnasta 
lahjakortin Neulovillan nettikauppaan.
(Odottelen jo tilausta saapuvaksi!)

En ole aiemmin voittanut blogiarvonnoista mitään, 
mutta kyllä näköjään kannattaa osallistua,
ei sitä koskaan tiedä.

Että tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa.
Kakkua, kahvia, karjalanpiirakoita, 
kippoja ja kukkia.
Kivasti menee.

Mitäs teille kuuluu?
Onko jo kevätfiilikset?
Mullon ainaki,
ku oon tämmönen kevätipana.
;)

maanantai 27. helmikuuta 2017

Jotain keväistä

Lupasin edellisessä postauksessani,
että "jotain keväistä" on tulossa 
ja näittekin jo kuvan virkatuista 
narsisseista.

Ehkäpä jo arvasittekin,
minkä tyyppiseen asiaan niitä
tarvitsin:




Ihan kevätkranssia en alkanut väkertää,
mutta risusydän,
josta tein *postauksen* pari vuotta sitten,
oli kaivannut uutta ilmettä jo 
tooosi kauan.

Melkein hävettää myöntää,
mutta ne samat alkuperäiset tupsut 
olivat tässä paikoillaan ihan 
viime päiviin asti.
:D

Noo, hyvässä kunnossa nekin vielä,
vaikka pari talvea ja kesää saivatkin nähdä.
Kotiovikin sai vaihtua tässä välissä.




Mutta niin. Narsisseja!
Tuli vähän latkun värisiä,
kun jämälangoista tein,
mutta kauniita ovat minusta silti.
Novitan Nallea kolmosen koukulla.

Jaa ohje?
Minä kuulkaas eksyin youtubeen,
 ja jäin seurailemaan sellaista kanavaa kuin
HappyBerry Crochet.

Sieltä löysin tämän ihanan 
*video-ohjeen* näihin narsisseihin.

Englanninkieliset termit olivat minulle 
ennestään tuntemattomia,
mutta äkkiä nekin oppi,
kun seurasi vain tarkasti,
mitä videolla tehdään.

Ohje on varrellisille narsisseille,
joten jos haluaa sellaisia tehdä maljakkoon,
niin siittä vaan lankaa koukulle
ja vähän rautalankaa ja vihreää teippiä lisäksi.




Harjoitella piti ekan kukan kanssa aluksi,
mutta vähitellen alkoi sujua,
ja palaset loksahtelivat paikoilleen.
Kaksi muuta kukkaa syntyivätkin 
sitten kuin itsestään.




Näitä oli kyllä tosi kiva tehdä.
Aika kauan kyllä meni 
yhden kukan tekemiseen,
 meikäläisellä joku 45min per kukka, 
mutta oli niin kivaa hommaa,
ettei haitannut.

Lehdet tein ihan vaan eri kokoisia pylväitä 
hyödyntäen samaan tyyliin kuin 
kukkien terälehdissä tehdään,
ja sitten vain virkkasin reunat piilosilmukoin.
Ne on siis tehty ihan omasta päästä,
aina kaksi lehteä ns. samassa,
korkeus 15 ketjusilmukkaa.




Notta jotain keväistä sain oveen!
Vieraatkin näkevät ekana kukkia,
eivätkä niitä villakoiria nurkissa...
Yritän hämätä.
;)

Narsissit ovat auringonkukkien ohella yksiä 
meikäläisen lempparikukkia.
Ne ovat iloisia, pirteitä, eivät vähästä säikähdä
ja sojottavat vallattomasti joka suuntaan.
Ja kirjo on laaja:
keltaista, valkoista, oranssia, kerrottua,
moniväristä, pientä ja isoa...
Täytyy varmaan ihan oikeita pikkunarsisseja 
hankkia kotiin 
viimeistään pääsiäisen tienoilla.

Tykkäättekös te narsisseista?
Vai onko joku muu kevätkukka lähellä sydäntä?
:)

tiistai 10. toukokuuta 2016

Kuulumisia

Heipparallaa.



Kevät on jo pitkällä ja täällä blogin 
puolella on ollut hiljaista,
koska koko kevät on ollut ihan hullunmyllyä.

Nyt olen kuitenkin jo voiton puolella.
Harjoittelustakin selvisin -
se meni kivasti ja oli tosi antoisaa.
Vuoden vika tentti on vielä tällä viikolla.
  
Sen jälkeen jos pääsisin ihan kunnolla
keskittymään muuttolaatikoiden purkuun.
Suurin osa on jo uudessa (ihanassa!)
kodissa mutta en ole ehtinyt vielä keskittyä 
kuin välttämättömiin juttuihin.

Elossa siis olen mutta kutimet käsissä 
en ehdi istua vielä hetkeen.

Huh huh. Niin ja häätkin tietysti tulossa.
"Kaikkea pientä" meneillään siis.

Välillä kyllä tuntuu,
että enää ei jaksa...

Sellaisina hetkinä istahdan alas,
otan kahvikupin käteen ja ihailen vaikka viimeisiä 
kertoja näitä villiintyneen pihan ilopilkkuja.
Ja hengittelen syvään.




Yritän palailla pian blogien pariin,
ikävä kaikkia kivoja käsityöjuttuja!
Vielä vähän aikaa jos maltatte,
niin tulee myös uusi retropostaus,
sain vähän astioita.
;)
Valokuvausta vaille...
 
Mutta nyt iloitaan auringosta!
Ja uskotaan, että elämä voittaa.
<3