tiistai 7. toukokuuta 2019

Paketti




Kuten viime postauksessa mainitsin,
niin odottelin kivaa postia.

Nyt se odottamani paketti on tullut perille,
tänään hain sen postista.

Taisin ihan hymyillä koko matkan kotiin,
kun kävelin kyseinen paketti kainalossa,
sen verran olin jo etukäteen sisällöstä iloinen.
;)




Kyseessähän oli nimittäin, tietenkin, lankapaketti.
Tilasin koko rahan edestä lankaa,
 kun sain valmistujaislahjaksi 
Novitan lahjakortin.

Voi että oli neuloja onnessaan,
kiitos vaan lahjakortin antajille.
<3

Kurkataanpas, mitä sitä sitten tuli tilattua,
ja miksi.




Koska sen villapaidan (ks. edellinen postaus) 
neulominen onnistui niin mukavasti,
tekee pitkästä aikaa mieli ottaa 
muitakin paitaprojekteja työn alle.
Tällä kertaa mielessä on jonkinlainen kesäpusero,
joten siihen tarvitsin sitten lankaa.

Toiveissa on jotain väljää, 
laskeutuvaa ja pitkähihaista.
Siihen tarkoitukseen valkkasin 
tällaista itselleni entuudestaan tuntematonta 
Suvi-lankaa värissä Pellava.
Suvissa on 70% viskoosia ja 30% pellavaa.

Katsotaan, millainen paita syntyy.
Tosin, lankaa hypisteltyäni olen myös sitä mieltä,
että siitä saisi ihanan huivinkin...
No, eiköhän pysytä nyt paitasuunnitelmassa.

Tästä väristä tulee mulle jostain syystä mieleen 
hämärtyvä kesäilta ja hiekkatie,
sellainen levollinen tunnelma ja hiekan narskunta 
jalkojen alla.




Muuten lankaläjä koostuukin sitten 
sukkalangoista,
joista osa oli myös sopivasti alennuksessa.

Koitin valkata sellaisia lankoja,
joita olen halunnut päästä kokeilemaan.
Niistä esimerkkinä nämä Nallen Pelto-langat.
Näiden pilkullinen mutta melko rauhallinen 
ilme on kiehtonut minua kovasti.

Itseltäni Pelto-lankaa löytyi jo valmiiksi 
kaksi kerää vihreillä pilkuilla,
mutta nyt pääsen testaamaan muitakin värejä.
Vihreistä tulee sukat itselle,
ja muille väreillekin tulee varmasti käyttöä.




Hieman samantapaista lienee 
tämä 7 Veljeksen Napapiiri-lanka.
Tämän kerän valitsin lähinnä siksi,
 että jokaisesta myydystä 
Napapiiri-kerästä Novita lahjoittaa 10snt WWF:lle 
Arktisen luonnon suojelutyöhön.

Tämä sininen oli värivaihtoehdoista rauhallisin 
ja raikkain.




Kokeiluun pääsee nyt myös tämä
 Tähti-lanka (poistuva tuote),
jossa on ripaus blingblingiä.
Langan seassa kulkee mukana sellainen 
kuparinvärinen säie.

Jos klikkaatte kuvaa isommaksi,
niin alimmassa kerässä säie jotenkuten erottuu.

Olen tämän langan kohdalla ollut vähän kahden 
vaiheilla, että onko se nättiä vai ei.
Toisaalta ripaus blingblingiä on ihan hauskaa,
ja värimaailmatkin ovat ihan ok,
mutta nuo väriportit mietityttävät,
saako niitä nätisti esimerkiksi sukkiin.

Se jää nähtäväksi.
Ihan toiveikas kumminkin olen,
ja lankojen kohdistamisesta en ole kyllä 
mitenkään erityisen tarkka...




Viimeisimpinä, vaan ei vähäisimpinä,
valkkasin myös muutaman ihan peruslangan.

Nalleen on vihdoin saatu taas ihan perusvihreää,
joten sitä halusin, ja harmaalle on aina käyttöä.
Valkoisen Juhani-kerän otin värjäystarkoituksiin.




Jos jotain jäi puuttumaan,
niin se oli Nallen Luontopolku-lanka.
Sitä olisin vaaleanpuna-vihreänä ostanut,
mutta juuri sitä väriä ei verkkokaupasta saanut.

No, se ei haittaa, kyllä tässä taas on lankaa 
ihan yllin kyllin, kun vanhoillekaan ei vielä 
hetkeen loppua näy.

Eiköhän näistä kaikkea kaunista taas synny.
Vai mitä luulette?
;)

Uskokaa tai älkää, mutta ainakin näille on 
taas jotenkin säilytystilaa syntynyt 
lankalaatikoihin, hih.

Mukavaa viikkoa kaikille!
<3

Ps. Jos sulla on vinkata hyvää pitkähihaista 
kesäpuseromallia,
niin kerroppa mullekin!

14 kommenttia:

  1. Mikä on ihanampi olotila kuin pää täynnä kivoja suunnitelmia...:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. :) Ja onhan se kiva tilanne, kun on langoissakin nyt vähän enemmän taas valinnanvaraa, sellaisia lankoja, mitä ei muuten välttämättä olisi raaskinnut hankkia.

      Poista
  2. Onpa ihanan värisiä lankoja. Ainakin tosta sinisestä oon tehnyt sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän ne on. Nuo sinisävyiset on kyllä nättejä, vaikka yleensä en itse niin sinisistä tykkää. :)

      Poista
  3. Varmasti mieluinen lahja kun pääsee itse valitsemaan lankoja! Ihanat langat ja loihdit niistä varmasti jotain kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihana lahja. :) Näistä riittää tekemisen iloa pitkäksi aikaa.

      Poista
  4. Hieno lahjaidea ja voi ihanuus mitä lankoja <3

    VastaaPoista
  5. Aivan ihania lankoja! Olen halukas kuulemaan miltä Suvi-lanka tuntuu, sitten kun siitä teet. Mulle tuntemton, mutta olen sitä netistä katsellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin Suvi-lanka tuntuu käsissä ihan mukavalta, katsotaan, millaista sen neulominen lopulta on, ja kuinka se käyttäytyy valmiina pintana. :)

      Poista
  6. Oi, mikä ihana paketti (ja mikä ihana lahja). Myönnän, että ostolakkoni aikana olen kaivannut sitä tunnetta kun saa uusia lankoja, voi hypistellä niitä ja kuvitella kutovansa maailman ihanimmat villapaidat ja sukat ja vaikka mitä niistä. Se tuoksu, se tuntuma, kaikki ne mahdollisuudet. Oih!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahdollisuuksien määrä on kyllä kutkuttava! ;)

      Poista
  7. Ihania lankoja, tuollaiset paketit lähtee kyllä noutamaan aina heti! Minulla on yksi kerä Peltoa, joka on odotellut jo pidempään. Jospa siis tänä vuonna vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oo, peltosukkia siis, katotaan, saadaanko taas inspis samaan aikaan. :D

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: