sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Flax Light


Toukokuun alku ja villapaitakelit!
Se sopii mulle.




Mun merinovillapaita on nimittäin valmis.
Tadaa!

(Sitä paitsi, en ole helle-ihminen.)




Ohje lienee jo monelle paidanneulojalle tuttu, 
jonka on suunnitellut nimimerkki tincanknits.

Tämä on käytännössä sama paita kuin 
saman suunnittelijan Flax
mutta ohje on vain sovellettu ohuemmalle langalle.

Näitä Flax-paitoja on neulottu muun muassa
Villapesuohjelma-podcastissa 
yhteisneulontana ja vaikka missä.

Itse tartuin tähän ohjeeseen siksi,
että halusin yksinkertaisen paidan ilman 
sen suurempia yksityiskohtia.

Tämä malli tuli ensimmäisenä mieleen.




Tavallinen tämä tosiaan onkin;
peruspusero, jossa on raglanlisäykset 
ja ainoa varsinainen yksityiskohta 
on tuo hihojen ainaoikein-paneeli.

Muuten mallissa ei ole mitään ihmeellisyyksiä,
ja paita neulotaan kätevästi ylhäältä alas.

Toki täytyy muistaa, että ohje on englanniksi, 
ja mitat on annettu tuumina, 
joten joko täytyy harrastaa matematiikkaa,
tai sitten tehdä kuten minä, eli käyttää mittanauhaa,
jossa on myös tuumat.
;)




Alkuperäinen malli on tietysti myös yksivärinen.

Mulle kävi värien kanssa kuitenkin niin,
päättää, mikä olisi se yksi väri 
kaikkien niiden ihanuuksien joukossa,
joten päädyin tilaamaan kolme eri väristä,
mutta keskenään yhteensopivaa kerää
(värit Ruoste, Ruosteinen naula ja Kahvi.)

Langat ovat siis käsinvärjättyä,
yksisäikeistä merinovillaa.

Jos et ole vielä Ruskanlehdestä kuullut,
niin kannattaa katsoa YouTubesta 
Ruskanlehti-nimistä neulepodcastia.
Siellä se Ruskanlehden Terhi kertoo langoistaan 
ja neulomuksistaan.

Sitä kautta minäkin hänen lankoihinsa olen tutustunut
- ja ihastunut.
Toiset paita- tai huivilangat siintävät jo mielessä.
Tällaisia värejä kun ei mistään marketeista saa,
saati mun iholle sopivia merinolankoja.

Itse kun en tavallista villaa pysty ihoa vasten pitämään
muuten kuin lapasissa ja villasukissa,
ja useimmiten pidän villasukkienkin alla toisia sukkia.




Mutta tää ei kutita!
Eikä paita kiristä eikä purista eikä mitään 
muutakaan ikävää.
Väreilläkin pääsin leikkimään,
tuli näköjään raitainspiraatio.

Tää on ihana.
<3

Vähän hirvitti, että venähtääkö paita kastelussa,
kun merinolle niin tuppaa käymään,
mutta asettelin paidan sopiviin mittoihin kuivumaan,
ja lopputuloksena oli just sopivasti väljyyttä.

Ohjeenmukaista hieman pienempi puikkokoko (3,5 ja 3) 
ja kikkailu sx- ja s-koon välillä kannatti.
Sopiva tuli, ja hieman lankoja jäikin.
Pitää keksiä niistä jotain, huivin alkua, pipoa tms.




Tämä lämmittää nyt mukavasti kevään viileydessä,
ja syksyllä paita pääsee myös varmasti ahkeraan käyttöön.

Ois ollu muuten aika ihana ottaa kuvat 
jonkin vaahteran alla ruska-aikaan, 
kun väritkin ovat niin herkullisen syksyiset,
mutta enpä nyt viitsinyt sinne asti odottaa.

Ihanuudet pitää esitellä heti!

Että kiitoksia vaan miehelle taas kuvista 
näin koleana kevätpäivänäkin.
<3




Notta tällainen siitä sitten tuli,
itse tykkäilen, hykertelen tyytyväisenä.
Tykkäätteks te?

Kerrottakoon muuten vielä se,
että saatoin tehdä vastikään isohkon lankatilauksen,
kun sain yhtenä valmistujaislahjana aikas kivan 
lahjakortin Novitalle.
Voipi olla, että kesäisemmänkin paidan langat tuli 
tilattua samalla...
(Malli on tosin vielä hakusessa.)

Kivaa postia odotellessa,
palataan asiaan ensi viikolla,
kunhan paketti saapuu.

Ihanaa toukokuun alkua!
Koittakaahan tareta!
:)

32 kommenttia:

  1. Sää oot niin ittes näkönen uudessa paidassas! Hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hih, omalta tuntuukin. :) Josko tässä innostuis enemmänkin paitoja neulomaan.

      Poista
  2. Kaunis ja juurikin passeli vaate näille ilmoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja kyllä vaan, mukavasti lämmittää. :)

      Poista
  3. Kauniin värinen! Kyllä viileinä kesäiltoinakin on mukava vetää lämmin neule ylle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Terhin värjäämät langat on mahtavan värisiä. :) Ja toki tässä voi kesäiltanakin tepastella, neule käy aina!

      Poista
  4. Jos neuloisin villapaidan, neuloisin tällä ohjeella. Tai Flexillä. Tosi kiva, yksinkertainen malli, niin kuin muutkin heidän mallinsa! Kivat väritkin sun paidassa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällä ohjeella voisin hyvin neuloa toisenkin paidan, vaikka sitten just yksivärisen. Kivoja peruspaitoja ei oo koskaan liikaa.

      Poista
  5. Todella kaunis villapaita, malli ja värit pukee sinua hyvin :) Jotain etua koleista kevätkeleistä, kun saat liikkua hienossa neuleessa! Mukavaa alkanutta viikkoa :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä olen samaa mieltä muiden kanssa, on upea villapaita ja värit sopivat hyvin yhteen ja sinulle myös 😊👍

    VastaaPoista
  7. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Malli istuu kyllä kivasti. On kotoisa olo paidassa, väreineen kaikkineen.

      Poista
  8. Vitsit että on pähee! 😍 emmää ymmärrä miten jotkut jaksaa kutoa paidan, tuntuu sen verran isolta työltä, ettei multa onnistuis. Hatun nosto heille jotka siihen pystyvät 👏 ihanaa kevättä sinne!💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Noo, toiset ei muuta teekkään ku paitoja. Se ehkä tuntuu isommalta urakalta kuin mitä onkaan loppupeleissä, etenkin jos malli neulotaan saumattomasti ylhäältä alas. Itsellä meni kuukausi tämän neulomiseen. Toista paitamallia jo pähkäilen, ellen tee saman tien toista Flaxia, eri langalla vaan. Tässä mallissa on muuten lasten kootkin, jos pienemmällä paitaprojektilla haluaa aloittaa. ;)

      Poista
  9. Vaikuttaa täydelliseltä neulepaidalta ja värit on kyllä ihastuttavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällaisia paitoja pitäisi olla vaatekaapissa enemmänkin, täytynee tehdä asialle jotain. ;)

      Poista
  10. Ihana paita ja ihan on sun näköinen.

    VastaaPoista
  11. Aivan ihana paita! Olisipa minulla jo Flaxeja neuloessa ollut tuo tuumamittanauha, mutta nyt on onneksi! Minäkin olen ihaillut Ruskanlehden lankoja, mutta tällähetkellä odottelee niin monet langat korissa ajan vähyyden vuoksi, että pitääpä syksyllä harkita uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Mittanauha helpotti kyllä kummasti, ja tuli sille tuumapuolellekin käyttöä. Syksyllä sitten vaan Terhille tilausta, ihan huikeita uusiakin värejä tullut valikoimaan. :)

      Poista
  12. Tosi kauniin villapaidan olet saanut aikaiseksi! Tykkään:) Mukavaa toukokuun alkua sinulle!

    VastaaPoista
  13. Nätti malli ja kiva toteutus :) Erityisesti noi raidalliset hihat on mun silmään mieluiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Noita raitoja mietin pitkään vielä tehdessäkin, että onko ne vähän liikaa, mutta lopputulokseen ne tuo kivaa ilmettä.

      Poista
  14. Upee on! Pidän tosta mallista paljon 👌🏼

    VastaaPoista
  15. Kaunis ja kauniinvärinen pusero!

    VastaaPoista
  16. On kyllä ihana ja upeat värit olet osannut valita! Lopuista taisit aloittaakin villapesuhuivia: näyttivät tosi hyvälle siinäkin. ♥

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: