Levollista sunnuntaita,
sitä tulin tänne toivottamaan.
<3
Iloa ja valoa isänpäivään kaikille,
jotka sitä viettävät!
Itse en ole isänpäivää viettänyt
yli kymmeneen vuoteen.
Se tavallinen tarina, tiedättehän.
Alkoholismi - elämäntapojen tuottama sairaus - kuolema.
En elämästäni asunut saman katon alla onneksi
kuin ne ensimmäiset seitsemän vuotta,
mutta muutama kurja vuosi siihen päälle teki tehtävänsä
isäsuhteelle.
Mun isänpäivämuistot on sitä luokkaa,
että askartelin vaaleanpunaisen kravatti-kortin
ja innoissani sitä olin antamassa,
ja vastaus oli "laita se tohon pöydälle",
eikä katsottu edes silmiin.
Ja ikään kuin päivässä ei olisi ironiaa tarpeeksi,
tajusin, että mulla on maljakossa just sen värisiä
ruusuja, jotka oli isän lemppareita.
Hmmph! Kaikkea sitä.
Jouluverhojen ripustamisen takia halusin punaisia ruusuja.
Ja ei, en ole surullinen isänpäivästä.
Ikävä ei ole ollut, valitettavasti.
Enkä edes muistaisi isänpäivää,
ellei se olisi muille tärkeä päivä.
Onneksi se on monille tärkeä ja ihana juhlapäivä!
Ja voi hyvät hyssykät,
no, niin, tämäkin vielä - valitsin kuvat tähän
postaukseen ihan muista syistä,
mutta tämä postaus alkoi elää ihan omaa elämäänsä.
Seuraavan kuvan tekstipätkä on kirjasta,
jonka isäni osti mulle yli kymmenen vuotta sitten
eräästä antikvariaatista...
Blaah. Se menneistä, mennään asiaan!
Tiedättekö mikä kirja? Tai kirjasarja?
Kaksi muutakin osaa mulla tuolla keittiön pöydällä odottavat;
olen askartelemassa niistä joulukalenteriin täytettä.
Vihjeenä se, että en ole kyseistä trilogiaa lukenut,
ja se ehkä yleissivistyksen kannalta vähän hävettää.
Hih. Joka tapauksessa, jotakin kirjan sivuista
on jo syntynyt - näette sitten joulukuussa.
;)
Tuntui kyllä hirveältä irrottaa sivuja klassikosta!
Mutta jos kirja on antikvariaatin jälkeenkin
lojunut vain pölyyntymässä yli kymmenen vuotta
milloin missäkin hyllyssä,
on ehkä aika antaa materiaalille uusi elämä,
ja hankkia kirjasarja käsiinsä vähän uudempana painoksena.
Niin, että seuraavien sivujen kanssa olen jo vähän rennompi.
Voin ottaa mallia vaikka lempikarvapallostani Pirjosta,
joka on veljeni perheen vanha lady.
Hänestä on tullut vanhemmiten aika sosiaalinen,
istuu sohvallekin viereen tai syliin nykyään.
Pirjo on puoliksi maatiainen, puoliksi norjalainen metsäkissa.
Näyttää kyllä täysin jälkimmäiseltä.
Kaunis on hän!
Olin vähän tätihommissa, hoitamassa 3v. pikku pirpanaa,
niin samalla ehdin kissojakin rapsutella.
Veikosta tosin en saanut otettua kuvaa -
vanha lady ja nuori herra kun eivät viihdy samaan aikaan
samassa tilassa.
Notta semmosta.
Nyt oon kotona.
Joskos nostaisin jalat ylös ja nauttisin sunnuntai-illasta.
Nauti siekii!
;)
