Terve ja terveisiä Sukka-Finlandian kolmannen etapin
jälkimainingeilta.
Kolmas etappi starttasi 28.1. klo 12.
Sieltä paljastui Eva Roos-Rautakorven suunnittelema *Jäke Sock* -malli,
joka on jatkoa Jäpäsille, eli Järvenpään nimikkolapasille.
Mallin nähtyäni ajattelin, että okei, ihan kiva perusmalli ja unisex on aina plussaa.
Mutta, kuinkas kävikään.
Tästä etapista tuli tuskien taival.
Ohje ei ollut ihan loppuun asti hiottu, tähtirivistöjen lukumäärän suhteen oli
tulkinnanvaraa, ja sanalliset osiot ja kaaviot olivat useammassa
kohdassa ristiriidassa keskenään.
Suoraan sanottuna tällä etapilla tuli tunne, että olen mukana
suuressa testineulonnassa.
Ohjeesta tuleekin itse asiassa korjattu
versio saataville myöhemmin.
No, totta kai ymmärrän, että inhimillisiä virheitä tapahtuu,
ja että tällaiset kisat pitää kisata ei-niin-kireä-pipo päässä,
mutta harmittihan se ihan vietävästi, kun näiden epäselvyyksien
takia itse purin yhden kokonaisen kantapään.
Luulin tehneeni väärin, ja hetken päästä selvisi,
että olinkin tehnyt täysin ohjeen mukaan, vaikka aluksi
sain muuta informaatiota.
Olin saanut kyllä myös luvan jatkaa, ei olisi ollut pakko purkaa,
mutta perfektionisti iski,
ja halusin korjata virheen, koska luulin sitä omakseni.
Siinä meni parin tunnin työ hukkaan.
Se on tällaisessa kisassa paljon se, kun nopeudessa
minuutitkin saattavat ratkaista sijoituksen.
ja menin nukkumaan.
:D
Toinen sukka syntyi vähän vähemmällä tuskailulla,
kun ei tarvinnut tarkistella ohjeen kommervenkkejä koko ajan.
puolen yön aikaan ja taas unten maille...
pystyn katsomaan niitä jo vähän toisin silmin,
kun ei ärsytä enää.
koska nämä ovat noin kokoa 39/40.
Veikkaan, että mahtuvat isompaankin jalkaan, koska tuo kantapää
tekee sukkiin tilaa tosi paljon.
;)
Neuloin 2mm puikoilla ja lankoina on Novitan Venlaa
kolmessa eri värissä, valkoisena, hiilenharmaana ja petroolina,
ja tuo vaalea turkoosi on Regiaa.
No sitä on yksityiskohtana sukanvarren taitereunassa.
Ihan hauska detalji, mutta kisatessa mietin, että aavistuksen turha;
lisää pääteltäviä lankoja.
esimerkiksi tuon tähtimäisen pintaneuleen sijoittelussa.
Häiritsee vieläkin, että tähdet sijoittuvat kantapäässä
epäsymmetrisesti keskikiilan (en keksinyt sopivampaa termiä)
molemmin puolin.
Olisin mieluummin neulonut selvästi erottuvan kantapään
jollain samantyyppisellä ratkaisulla, mutta niin,
että tähtikuvio ei jatku kantapäässä.
että tällä etapilla on myös mukavasti luova sarja olemassa.
Jos haluaa tehdä luovia ratkaisuja,
niin siihen on ihan mahdollisuus!
joissa nuo tähtikuviot on tehty eri värillä!
sukista tuli lopulta nätit ja kokokin on oikein hyvä.
se on varmasti ihan neulomiskelpoinen.
Tämä malli sai nimittäin kirjaimellisesti päänsäryn aikaan.
;)
Onneksi sain vähän hierontaa ja olen ollut
pari päivää neulomatta (no okei ihan pari kerrosta tein).
Se tekee ihan hyvää se.
ja tehdä yhden lastensukat, kun sellaisia pyydettiin.
Toiset pikkusukat ovat jo valmiina,
mutta esittelen niitä sitten kahdet samalla kertaa.
Kivat sukat! Minä jätin tämän etapin väliin, kun tuo malli ei inspiroinut yhtään. Olin kyllä tyytyväinen, kun seurasin ongelmia tuon ohjeen kanssa.
VastaaPoistaJoo. Minäkin oisin jättäny välistä tai osallistunut vaan luovaan sarjaan, ellen ois halunnu päästä kokonaispisteille. Se on mun tän vuoden tavote et sais kaikki neulottua. Mut ei todella ollu lempparimalli. Muuten ois ehkä mennykin, mutta se ohje vei kyllä iloa tekemisestä, kun oli koko ajan vähän epävarma olo. Mut tulipa tehtyä! Toiste en kyllä taida tehdä. :D
Poistahei, samoja ongelmia täälläkin. Sain kuin sainkin sukat valmiiksi, hiukan sinun jälkeesi. Ei ollut lempparimalli. Sinun sukat ovat kauniin väriset!
VastaaPoistaKiitos! Joo, näissä sukissa oli toivomisen varaa, monin paikoin, mutta lopputulos on (onneksi) ihan ok. :)
PoistaRaikkaat sukat. Semmoiset kevätaurinkosukat.
VastaaPoistaKiitos, joo, kimmeltävä keväthanki tuli minullekin mieleen. :)
PoistaNo vaikeuksien kautta voittoon!! Hienot sukat tulikin, mutta harmihan se on, jos ohjeet takkuaa. Ihan melkein minäkin stressaannuin :D Mukavaa helmikuuta!!
VastaaPoistaKiitos! :) Juu vähän hammasta purren, mutta kuitenkin. ;)
PoistaLopputulos on tosi hieno ja harmoninen, kivoja yksityiskohtia täynnä. Harmittavaisia nuo ohjekämmit, mutta hienosti taistelit itsesi maaliin, jälleen kerran :) Aurinkoista viikkoa!
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaSievät sukat kuitenkin kaiken säätämisen jälkeen ja pärjäsit vielä hyvin kisassakin! :) Hauskat, erilaiset kantapäät näissä sukissa.
VastaaPoistaKiitos! :) Mä en tykkää noista kantapäistä kyllä yhtään, liian terävät. :D
PoistaKauniit tulivat sukistasi! Minä tykkäsin tästä etapista kyllä kovasti ja sukista tuli just sopivat ja ihanat mulle itselleni.
VastaaPoistaMinä en niin tosissani ota, mutta meiän joukkueessa onkin aika kovia neulojia, vaikka rento joukkue onkin. Ajattelin kyllä neuloa kaikki mallit, jos ei nyt ihan vastenmielistä tuu vastaa.
Kiitos! :) Kiva että sait sopivat sukat! Minä kans yritän tehä kaikki sukat. Jännityksellä odotan seuraavaa etappia.
PoistaNuo kärjet on kivan erilaiset ja muutenkin kauniit sukat.
VastaaPoista:)
Poista
VastaaPoistaHei,
Etsitkö laillista lainaa?
Onko pankkisi kieltäytynyt sinulta?
Tarvitset rahaa syystä tai toisesta.
Olet vilpitön ja rehellinen
Tarvitset lainaa maksaaksesi velkojasi, laskujasi tai
toteuttaa projektin?
Sinulla on aina mahdollisuus.
Huolestuttavampaa on, että tarjoamme lainoja alkaen 5 000 €,
nopea ja luotettava, 3 prosentin vuosikorolla. Me olemme
luotettava
Jos olet kiinnostunut, älä epäröi ottaa meihin yhteyttä suoraan.
sähköposti: marcdupon18@gmail.com
Good day. Quick loans Service available here. I am a private loan lender that gives out both business and personal loans to individual at a low interest rate of 2% no matter your location. If you are interested Contact me (Whats App) number:+917310847059 sumitihomelend@gmail.com Mr. Sumiti
VastaaPoista