sunnuntai 19. marraskuuta 2017

Iloiset sukat


Marraskuun pimeydessä 
(ja tällä hetkellä vesisateessa)
sitä kaipaa vähän aurinkoa ja värejä päiviin.
Siispä on hyvä ottaa välillä työn alle 
jotain värikästä neulottavaakin.




Nämä sukat on neulottu 3,5 puikoilla
 7 veljestä Raita -langasta, 9s/puikko.
Koko on about 32-34.

Tällä kertaa jatkoin tuota resoria jalkaterän päällä,
niin istuvat jalkaan mukavasti.
(Näitä neuloessani pidin jalassa yksiä *lempparivillasukkiani*,
joissa tällainen ratkaisu on tehty.)
Raitoja en jaksanut kohdistaa,
kun näin värikkäisiin sukkiin minusta sopii 
tämmöinen eriparisuus.




Tässä raitalangassa erityistä on se, 
että raitojen värit ovat Naisten Pankin logosta,
ja jokaisesta kerästä Novita lahjoittaa 50snt 
kyseiselle vapaaehtoisyhteisölle.
Naisten Pankki tukee naisten yrittäjyyttä 
ja omaehtoista toimeentuloa kehitysmaissa,
ja sen toimintaa toteuttaa ja varoja hallinnoi
Kirkon Ulkomaanapu.

Täytyy kuitenkin tunnustaa,
että ostin kerän ihan vain siksi, 
että lanka on hauskan väristä.
Hyväntekeväisyys on kuitenkin plussaa.
:D




Näistä tuli mukavan aurinkoiset sukat!
Joulupakettiin ajattelin kääräistä 6v. veljenpojalle,
kun kerran edellisetkin *värikkäät sukat* saivat 
innostuneen vastaanoton.

Minkä värisiä juttuja sulla on tekeillä?
:)

20 kommenttia:

  1. Pirtsakat sukat ja toi resori jalkapöydän päällä takaa istuvuuden! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! :) Lastensukassa on ihan hyvä, ettei sukka pyöri jalassa. Muutenkin tarkoituksella tein silmukkamäärältään napakat sukat, kun on kuitenkin kapea jalka.

      Poista
  2. Ihanat sukat <3 Pirtsakat. Toivottavasti voit jo paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 On ne aika mainiot. :) Vointi on nyt ihan siedettävä, mutta aamulla oli ku ois jyrän alle jääny... Noh, kyllä tämä vielä selätetään. Aamut vaan on aina kipeenä pahimpia.

      Poista
  3. Etenkin tänään, erityisen harmaana päivänä, sukat saa täältäkin innostuneen vastaanoton.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. :) Kelpais kyllä itellekin tämmöset - lankaakin ois vielä. ;)

      Poista
  4. Juuri päättelin ja kastelin mustat miesten sukat ;D Tällä kertaa ei siis ihan osunut sama projekti työn alle ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, no nyt tehtiin ihan eri juttuja! :D Ellet oo virkannu jotain harmaata tai pinkkiä viime aikoina. xD Mulla on semmoisiakin juttuja ollut tässä työn alla joulukalenteria varten.

      Poista
  5. Voi miten ihanan iloisen väriset sateenkaarisukat:) Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
  6. Ihanat piristysruiskeet. Todellakin "kelpaa" näin marraskuun pimeydessä.

    VastaaPoista
  7. Näitä raitalankoja on kiva kutoa, työ etenee aivan huomaamatta, kun odottaa aina sitä värin vaihtumiskohtaa. Ihanan pirteät sukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raitalangat on kyllä just tämän takia kivoja, sen kun neuloo vaan. :) Pirtsakat on!

      Poista
  8. No punaista tietysti on puikoilla, olkkarin sohvalla punamustaa paperisilppua ja pääkopassa pelkkää väritöntä höttöä ;)

    VastaaPoista
  9. Kauniin aurinkoiset sukat piristää päivää ☺
    Mukavaa loppuviikkoa Sinulle ♫

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: