tiistai 27. syyskuuta 2016

Runo 17#


Perhosena pilvien päällä,

vaikka paleltaa.

Ei pitäisi olla täällä,

missä sataa kohmeisia päiviä,

jotka sulaessaan valuvat

niihin maljakoihin,

joiden kukat nukkuvat jo reunoja vasten.

Ensimmäinen pakkasyö ja haluaisin

huutaa siitä kivusta,

kun en halua päästää irti näistä päivistä,

jotka loppuvat kesken,

kun kynttilä palaa molemmista päistä.

Pelkään aamuja ja pelkään nukahtaa.

Pimennysverho ei piilota painajaisilta,

kaihdinten takaa maailma pääsee sisään,

vaikka valo vähenee.

Kaipaan hiljaisuutta pääni sisälle,

jatkuva kirskuna kuuluu niistä jarruista,

joissa on vikaa.

Kuka korjaa särkyneitä mieliä,

joiden lukot on hitsattu kiinni?

Eihän varaosia valmisteta.

Ja ne tekevät näitä maanantaikappaleita,

jotka eivät toimi normaalisti.

Räpiköivät.

Murehtivat.

Odottavat.

Joskushan jäiset siivet jähmettyvät.

Ja maa tule vastaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Penni ajatuksistasi! (: