sunnuntai 4. syyskuuta 2016

Runo 16#


Kesän jäljiltä jäi tällainenkin 
runontapainen postaamatta.
Ehkä parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
:)
 

Hymyilen hetken 
hiljaista ja tyyntä,
annan auringon valaista kipeitä kohtia.
Mitä voisinkaan piilottaa?

Edessä maan ja taivaan
tuntuu kevyemmältä kuin aikoihin.

Ehkä minun kuuluu olla juuri nyt
ja juuri tässä.



2 kommenttia:

  1. Ihana <3

    Osoitin sulle ja blogillesi tunnustuksen, käy kurkkaamassa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohhoh, mukava ylläri! Paneudun asiaan kun ehdin. <3 :)

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: