tiistai 25. helmikuuta 2020

Viidennen etapin katit


Sukka-Finlandian neljäs etappi 
jäi minulta väliin,
mutta viides etappi osui juuri 
sopivasti vapaapäiville,
ja mallikin oli erityisen mieleinen.

Viidennellä etapilla neulottiin 




Miau mitkä sukat!
Vai mitä?

Koska rakastan kissoja,
ja tykkään kirjoneuleesta,
oli malli minulle ihan omiaan.

Neuloin Nalle-langoilla,
kirjoneuleosuudet 3mm:n 
ja yksiväriset osuudet 2,5mm puikoilla.
Kissojen naamat tehtiin 
silmukoita jäljitellen jälkikäteen.




Nämä sukat valmistuivatkin kahden päivän aikana,
ja olin peräti 29. maaliin saapunut,
joten ihan hyvin meni siltäkin osin.

(Toki, sijoituksilla ei kokonaiskisan kannalta 
ole enää mitään väliä, kun se yksi etappi jäi välistä.)




Sukista tuli kokoa 38-39.

Olisin voinut jälkikäteen purkaa vielä kärjet 
ja neuloa ne uudelleen lyhyempinä,
jotta olisin saanut nämä ihanuudet itselleni,
mutta enpä nyt jaksanut nähdä sitä vaivaa,
kun minulla ei ole akuuttia sukkapulaa.

Tiedän ainakin yhden ihmisen,
joka ilahtuu tällaisista sukista jouluaattona 
lahjapakettia avatessaan.
;)




Mutta ai että oli kiva projekti!
Tykkäsin hirmuisesti.

Nyt tekisi melkein mieli 
neuloa heti perään itselle omat kattisukat.
Toinen vaihtoehto olisi neuloa ne Lumi Karmitsan toiset 
kissasukat, *Yökyöpelit*, jotka ovat odottaneet 
to do -listalla jo pitkään.




Nyt minulla on kuitenkin huivi hyvässä 
vaiheessa edistymässä,
ja rättiäkin taas virkkailen,
joten seuraava projekti saanee odottaa hetkisen
- oli se sitten kissasukat tai jotain ihan muuta.

Onneksi käsitöitä voi ja saa tehdä ihan 
fiiliksen mukaan.

Eikä sekään ole niin vakavaa,
jos kuvauspaikalla tajuaa, 
ettei kameran muistikortti ole mukana,
ja pitää tyytyä kännykällä otettuihin kuviin...

Näin käy joskus! Ei se mitään.

Hilpeää helmikuun loppua ja iloisia 
kässähetkiä teille kaikille!
<3

Ps. Tajusin just, että blogi on täyttäny 5 vuotta!
Hupsista. Pitäisköhän sitä juhlistaa jotenkin?
;)

28 kommenttia:

  1. Nämä on kyllä niin ihanat 🐈❤ Itse olen vähän kirjoneuleurpo, vähän harjoitusta takana. Tahtoo aina langat kiristää...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) <3 Harjoitusta, harjoitusta - lankadominanssi ja tikapuutekniikka, sekä puolikkaan "normaalia isommat" puikot saattavat auttaa myös.

      Poista
  2. Wau miten upeat sukat! Olet kyllä näppärä käsistäsi! Onnea kovasti 5v synttäreistä❤ Mukavaa päivää❤

    VastaaPoista
  3. No nyt on kyllä niin kauniit sukat ettei voi kun ihailla!! Olet taitava sukantekijä ja saaja ilahtuu varmasti.

    VastaaPoista
  4. Ihanat kattisukat! Minuakin huvittaa kirjoneuleet. Täytyy varmaan laittaa jotain puikoille ;)

    VastaaPoista
  5. Näitä ei voi kun ihastella, niin hurmaavat!

    VastaaPoista
  6. WOW, todella komiat sukat ☺
    Mukavaa päivää Sinulle ♥

    VastaaPoista
  7. Ihanat! Hyvin näköjään toimii tässä mallissa myös ei niin tyypilliset kissavärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juu, näillä mentiin, kun ei sellaisia "kissavärejä" laatikossa ollut. Näitä oli tarpeeksi, ja kontrasti oli riittävä. Ja onhan nää nyt pirtsakat! :D

      Poista
  8. Miau, olen samaa mieltä että nämä sukat on kyllä tosi ihanat. Totta kai 5 v synttäreitä pitää juhlistaa jollakin tavalla :)

    VastaaPoista
  9. Upeat sukat! Ja aika "viirumaiset" värien ja kissan ulkonäön perusteella :) Onnea 5-vuotiaalle blogillesi!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Joskus lapsena meillä oli Viiru-kissa...

      Poista
  10. On kyllä niin ihanat sukat <3 Minä niitä jo tuolla toisaalla ihailin. Todella hienoa jälkeä olet saanut aikaan. Mukavaa helmikuun loppua <3

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Nää on kyllä hauskat. Ja neulominenkin oli hauskaa! :)

      Poista
  12. Sun neuleet on kyllä niin insproivia! Ihanat katit! Voisi ajatella, että epätavalliset värit, mutta niin toisiinsa sopivat. Hieno kokonaisuus ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos paljon. <3 :) Joskus mitä-laatikosta-löytyy-väriyhdistelmät on just niitä onnistuneita. ;)

      Poista
  13. Ihanan pirteät katit! Hauska värivalinta näihin. :)

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: