sunnuntai 16. helmikuuta 2020

Terapiarätti


Tiedättekö sen tunteen,
kun pää on niin täynnä informaatiota,
että se väsyttää ja stressaa 
enemmän ja vähemmän?

Minä en oo kahteen viikkoon tehny töissä 
oikeastaan mitään muuta kuin itselleni 
täysin uusia asioita.

Voin kertoa, että informaatiotulva 
päässä on aikamoinen.

Siispä niistä edellispostauksen sukista eroon 
päästyäni halusin tehdä jotain,
mikä täyttää seuraavat kriteerit:
1. sitä tehdessä ei tarvi ajatella mitään
2. sen tekeminen on helppoa
3. sen tekemisestä tulee hyvä mieli.




Tämä väriläiskä,
eli tuttavallisemmin tiskirätti,
 täytti kriteerit.

Kaivoin kaikki puuvilla-bambu-lankojen jämät 
pussin pohjalta ja virkkasin vitosen koukulla 
pylväitä kaksinkertaisella langalla.
Värit saivat vaihtua ihan sen mukaan,
mikä nöttönen aina seuraavaksi osui käsiin.

Aikaa meni parisen tuntia illalla,
ja seuraavana päivänä yhden kerroksen verran.




Tämän rätin virkkaaminen oli sanalla sanoen KIVAA!

Ei tästä tyylikäs tullut,
 mutta tämän tekeminen oli hauskaa,
ja väreistä tuli hyvä mieli.

Sitä paitsi, koska rätti on valmiiksi riemunkirjava,
ei sen likaantuminen käytössä heti näy,
eikä haittaa.





Vähän paksuhko tällainen kaksinkertaisella 
langalla virkattu rätti tietysti on,
mutta koitin virkata löysähköä pintaa,
ja hyvä puoli tässä on se,
että tällaisella paksulla rätillä on helppo 
hinkata sotkuja pois.




Sainpa samalla kaikki pienet rättilankajämät 
kulutettua pois.

Jäljelle jäi yksi melkein täysi kerä Novitan
Cotton Bamboota ja yksi isompi jämäpallero 
viininpunaista jotain.

Voisinpa siis jatkaa virkkuuhommia,
näin parin alkavan (ja erittäin kaivatun)
vapaapäivän kunniaksi...

On meinaan terapeuttista puuhaa.

Leppoisia (kässä)hetkiä sun alkavaan viikkoon!
<3

14 kommenttia:

  1. Joskus sitä tosiaan kaipaa vain jotain helppoa tekemistä käsille. Ihanan värikäs rätti!

    VastaaPoista
  2. Ihana rätti, siinä on jotain samaa sympaattisuutta kuin räsymatoissa, eli ainakin minun silmiin lopputulos on kaunis ja iloinen. Ihana kuulla sen tekemisen terapeuttisesta vaikutuksesta. Hyvä havaita itse, mitä tarvitsee parempaan oloon, muuten!
    Käsityöt on kyllä niin joustava harrastus. Työn voi jättää odottamaan ja alkaa tehdä jotain muuta, jota sillä hetkellä kokee kaipaavansa, tai sitten työtä voi aika usein muokata ja muuttaa matkan varrella. Mulla ainakin, kun harvoin teen mitään ohjeesta, voi työ muuttua kesken joksikin muuksi. Nyt viimeksi päätin tehdä yhdestä takkuavasta neulepuseron ekasta kappaleesta sittenkin levennyksillä keepin, ja se sitten toimii miten toimii, mutta on joka tapauksessa todella virkistävää, että nyt tekele muuttuikin sellaiseksi, jonka saan yhdellä kappaleella valmiiksi eikä tarvii alkaa tehdä etukappaleita ja hihoja! Miten vapauttavaa. Samoin muuten vuosi sitten yhden villatakin takakappaletta tehdessäni sanoin: äh, taitan tämän kaksinkerroin ja teen hupun, ja silleen siitä tuli oikein kiva.
    Tsemppiä työhön, toivottavasti tasaantuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eka vuosi tässä ammatissa lienee se haastavin, kun monia asioita ei voi oppia kuin vasta tekemällä ja menemällä ja kokeilemalla. Ja nyt on vaan tullut suma kaikkea mahdollista vastaan, ensi viikolla taas uuden opettelu jatkuu. :D Mutta onneksi tämä on samalla tosi antoisaa, ja käsityöt tosiaan mukautuvat helposti tilanteeseen kuin tilanteeseen... <3

      Poista
  3. Jess, terapiavaikutus on käsityöhommien tärkeimpiä puolia!
    Toivottavasti rätti palvelee pitkään, se kantaa muistoa yhdestä uravaiheesta ja elämänvaiheesta.
    Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on. :) Eiköhän tämäkin tovin käyttöä kestä. On useampi rätti käytössä, niin voi aina vaihtaa ja pestä. Näissä itse tehdyissä on ihan oma tunnelmansa.

      Poista
  4. Hieno rätti! Itselle käsillä teko on juurikin sitä parasta terapiaa..kun alkaa kieli keskellä suuta väkertelemään jotakin niin siinä kyllä samalla unohtuu kaikki muut ajatukset äkkiä:) Mukavaa sunnuntai-iltaa♥

    VastaaPoista
  5. Joo, välillä kaipaa juuri tuollaisia puuhia, ettei tarvitse ajatella mitään. Ei ainakaan opetella mitään uutta.
    Tai minä olen kyllä melkein aina käsitöissä tuolla linjalla. Virkkaan tai kudon aina jotain helppoa.
    Ja tosi kaunishan sun tiskirätistä tuli!

    Tsemppiä ja iloa töihin ja kaikkiin uusiin asioihin!

    VastaaPoista
  6. Minusta tuosta rätistä tuli hauska. Uskallan väittää, että sillä pyyhkiessä ja siivotessa nousee hymy huulille! Ja miten palkitsevaa "siivota" jämälankoja tuollainen määrä pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tämmöseen häviää pienet nöttöset mukavan äkkiä. Kiitos! :)

      Poista
  7. Joskus pään on tyhjennettävä vaikka terapiarättiin :)

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: