maanantai 27. tammikuuta 2020

Tokan etapin Ihana valo


Sukka-Finlandian toisella etapilla 
neulottiin Tiia Niemen suunnittelemia 
Ihana valo -sukkia.

Mallista voi lukea lisää Tiian omasta blogista,
jonka tunnemme tietenkin nimellä 




Näiden sukkien juju oli sukan etuosan 
kauniissa intarsiakuviossa.
En ollut koskaan aiemmin neulonut intarsiaa,
joten uuden tekniikan opetteluksihan tämä 
etappi minun kohdallani meni.

Intarsiatekniikalla neulotaan kirjoneuletta 
vain tiettyyn kohtaan neuletyötä,
eikä kuviolankaa kuljeteta mukana työn ympäri,
kuten kirjoneuleessa tavallisesti tehdään.

Tässä kyseisessä intarsiamallissa sukan etuosan kuviota
piti neuloa välillä 
nurjalta puolelta ja välillä oikealta puolelta.

Alkuun koko tekniikka tuntui tosi tosi hitaalta,
mutta alkoi se lopulta sujua.

Siitä huolimatta näiden sukkien neulomiseen 
meni minulta monta päivää.




Ehkä hitautta mallin neulomiseen teki 
eniten juuri uusi tekniikka,
mutta lisäksi suuret nurjin silmukoin neulotut alueet 
ja pienet palmikonkierrot vaativat veronsa
- puhumattakaan siitä, että neuloin jälleen 
niillä onnettoman huonoilla, 
ainoilla 2mm pyöröpuikoilla, jotka omistan. 
(Niissä on surkea kaapeli.)

Kun kahden päivän jälkeen olin saanut 
hikisesti vasta yhden sukan valmiiksi,
en sitten enää jaksanut pitää kiirettä.
Neuloin toisen sukan valmiiksi 
viikon mittaan iltaisin,
miten nyt työpäivinä ehdin.




Valmista tuli lopulta niinkin,
ja opinpahan ainakin jotain uutta.

Väreihin en ole ihan täysin tyytyväinen,
mutta kyllä ne nyt menettelevät.

Pohjavärinä käytin Venlaa,
jonka värinumerosta ei ole tähän hätään aavistustakaan,
ja kuvioväreinä on Ruskanlehden Merino Sockia 
väreissä Havumetsä ja Oliiviöljy.
Molemmat kuviovärit olivat sellaisia 10g minivyyhtejä,
joita Terhi on joskus laittanut kaupanpäällisiksi
lankatilausten mukaan.
Niitä halusin nyt testata.

Kuviovärejä meni muuten ihan muutamia grammoja,
eli niitä jäi vielä käytettäväksikin.





Kaksi etappia on nyt siis selätetty,
ja kolmas etappi jääkin minulta väliin.

Kolmannella etapilla vaaditaan niitä 
helmiä, ja minähän en ihan periaatteesta 
helmiä sukkiin neulo.
Tässä asiassa olen tylsä ja käytännöllinen.
:)

Sitä paitsi,
mulla oli eilen semmoinen "pikkujuttu"
kuin pappisvihkimys,
joten muutenkin vietin päivän ihan 
juhlallisuuksiin keskittyen.




Uunituore pastori täällä siis hei!
;)

Mukavaa ja siunattua alkanutta viikkoa 
just sulle!
<3

36 kommenttia:

  1. Paljon Onnea tuoreelle papille! Kauniit sukat sinulla. Itselläni oli samoja ajatuksia ja ongelmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Oli kieltämättä hieman haastava malli, mutta hyvähän se niin on, että tulee joskus jotain uuttakin opeteltavaa.

      Poista
  2. Voi taivas, kun on nuori ja nätti pappi! ONNEA, sinä ihana!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea vastaleivotulle pastorille!
    Oi kun on ihanat sukat! Tein joskus skottiruudulliset sukat, jotka piti neuloa edestakaisin-neuleena intarsian takia ja oli monta eri väristä lankanyssäkkää samanaikaisesti työssä. Päätin, että ei koskaan enää :-D Ihmeen kaupalla sain kyllä sen toisenkin sukan lopulta tehtyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Hih, sisulla sitä aina joskus mennään. ;)

      Poista
  4. ONNEA uudelle pastorille ♫
    Intarsianeuleita oon tehny, mutta en sukkiin.

    Kaunista viikkoa Sinulle ♥

    VastaaPoista
  5. Paljon paljon Onnea uudelle pastorille!
    Vau, hienoja saavutuksia!

    VastaaPoista
  6. Paljon onnea uudelle pastorille! =)

    VastaaPoista
  7. Onnea uunituoreelle pastorille <3 Tuli kivat sukat. Intarsianeulomiseen en ole koskaan tutustunut, mutta jossain kirjassa siitä on ollut juttua. Mukavaa tiistaita <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 :) Intarsia on ihan hyödyllinen tekniikka osata.

      Poista
  8. Paljon onnea! Nämä sukat ovat kyllä niin kauniit kaiken värisinä. :) Ja houkuttelisi kyllä neuloa tuon intarsian takia... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3 Joo tämä malli käy monelle väriyhdistelmälle. Neulomaan vaan, sitten kun ohjeen saa!

      Poista
  9. Paljon onnea uuteen virkaan, uusiin haasteisiin!💗 kivat sukat! Hyvä kun sait tehtyä👏☺️

    VastaaPoista
  10. Onnea uudelle pastorille. Tuo sukkamalli on kyllä tosi kaunis. Itelläkin kiinnostais tehä, jos vaan malli tulee joskus myyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Eiköhän malli tule kisan päättymisen jälkeen saataville!

      Poista
  11. Onnea uudelle pastorille!<3 Vaikea uskoa, että malli oli sinulle työläs kutoa, kun olet kuitenkin kutonut niin paljon. Ja monenlaista. Kaunis sukkapari! Tulee metsä mieleen ja aurinko tuosta keltaisesta neliöstä, joten nimi Ihana valo on ihan kuvaava.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 :) Hih, on niitä hankalia ja kokeilemattomiakin tekniikoita vielä.

      Poista
  12. Onnea uunituoreelle pastorille!!!!!

    VastaaPoista
  13. Kauniit sukat, tykkään tuosta nurjasta pinnasta vaikka onkin varmasti ollut hidasta tehdä. Wau, oikein paljon onnea tuoreelle pastorille, hieno juttu <3

    VastaaPoista
  14. Kauniit sukat ja juuri sopivat ilman helmiä:)
    Ja todella paljon onnea ja menestystä uudelle pastorille. Loistava suoritus! Onnellista helmikuun alkua sinulle.

    VastaaPoista
  15. No nyt on onnittelut paikallaan eli paljon onnenhalauksia sinulle! Ja sukatkin on upeat :)

    VastaaPoista
  16. Paljon onnea pappisvihkimyksestä vielä tätäkin kautta! Kauniit Ihana valo -sukat! Oon tykännyt kovasti näistä versioista, joissa on käytetty montaa väriä kuviossa.
    Mulle tuli tästä postauksesta (kun nää kaksi asiaa oli esitelty samassa yhteydessä) sellainen mielleyhtymä, että pappinahan se tehtävä on just näyttää ihanaa "valoa kansalle", joten niinhän tää malli sopi sulle juuri tähän hetkeen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Hih, vähän samaa naureskelin itsekin. ;)

      Poista
  17. Paljon onnea ja siunausta! ❤
    t. kanttori

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: