sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Lähivillasta pipo


Uskomatonta mutta totta;
ensimmäinen neuletyöni tälle vuodelle oli pipo,
ja se valmistui heti 2. päivä tammikuuta.

Sen esittely vaan on jäänyt odottelemaan aikaansa,
mutta kuten huomaatte,
postausta pesee täältä N-Y-T nyt.




Tämä on ihan tavallinen pipo, ihan itselle,
ja käytössäkin se on jo ollut.
Nämä kuvat on itse asiassa otettu samalla,
kun kävimme miehen kanssa lenkillä.

Ohje tähän pipoon oli 
"omasta päästä ja fiiliksen mukaan".
:D

Aloitin 100:lla silmukalla,
neuloin resorin 2 oikein 2 nurin (kaksinkertainen, 
käännetty siis kaksin kerroin ja neulottu yhteen)
ja sitten kaventelin vähän ylimääräisiä pois 
fiiliksen mukaan,
ja nuo päälaen kavennukset olen tehnyt niin,
että 8s kaventuu joka toisella kerroksella 
ihan pipon loppuun asti.




Jaa mitäkö lankaa?

Lanka onkin tämän pipon erikoisin ja ihanin juttu.
Se on nimittäin ihan lähivillaa.

Ystävystyin viime vuonna erään ihmisen kanssa,
ja hänen vanhemmillaan sattuu olemaan 
lammastila täällä Kouvolassa, Korialla.
Heillä on Oxford Down -lampaita.
Se on brittiläinen lammasrotu.

Arvannette, mitä tämä ystäväni toi minulle 
sitten joululahjaksi...




Jep, sain muutaman vyyhdin aivan ihania 
värjäämättömiä villalankoja.

Kirjaimellisesti halailin ja paijailin näitä lankoja 
koko illan, kun olin ne saanut.
Tämä on niin pehmeää ja sopivasti rasvaista 
villalankaa, että mää en kestä.
<3

Ihanasti saa käsihoidon samalla,
kun näitä lankoja neuloo.

Lanka on myös sen verran pehmeää,
että voin sitä tosiaan käyttää pipossa,
vaikka olen yleensä tosi herkkä villalle.
Kaulalla en tätäkään voisi pitää,
mutta pipossa kyllä,
ja se on jo iso plussa se.




Kyseinen lammastila on muuten nimeltään Woolenberg,
ja heidän nettisivunsa löytyvät *täältä*.
Kurkkaa ihmeessä,
jos kouvolalainen villalanka kiinnostaa.

Itse aion vielä joskus hankkia näitä lankoja 
neuletakillisen lisää.

Ja tämä ei ole mikään maksettu mainos!
Haluan vain kertoa,
että tällainenkin vaihtoehto on olemassa.
Lähivillasta ja ylipäätään suomalaisesta villasta 
ei voine liikaa tietoa saada.
:)

Tämä pipon vaaleanruskea ja tuolla ylempänä 
kuvassa näkyvä valkoinen/vaalea lanka ovat 
vähän ohuempaa (noin Nalle-vahvuista, 
veikkaus ilman vyötteitä 180tex x2) lankaa,
ja tummanruskea on sitten taas sellaista 
melko paksua (180 tex x3) lankaa.

En tiedä, kuinka hyvin heillä näitä 
ohuempia lankoja on saatavilla,
mutta aina voi soittaa ja kysyä.





Aivan ihania lankoja joka tapauksessa.
(Taas eksyin silittelemään niitä.)

Seuraavaksi voisin neuloa näistä ohuemmista 
langoista vaikka raitalapaset pipon kaveriksi
- tai säärystimet, jos innostun.

Katsotaan, mihin päädyn.

Nyt täytynee kumminkin neuloa Sukka-Finlandian
2. etapin sukat valmiiksi ensin.
Niiden kanssa jouduinkin opettelemaan intarsia-tekniikan!

No, oppia ikä kaikki, onneksi.

Leppoisaa sunnuntai iltaa ja mukavaa 
alkavaa viikkoa!
Toivottavasti sun tammikuu on sujunut kivasti.
<3

20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tästä tuli ihan kiva. Ainakin noin niin kuin ensimmäiseksi tämän malliseksi. Seuraavaan osaan sitten taas jo vähän tehdä muokkauksia.

      Poista
  2. Kauniin pipon olet neulonut! "Lähivillaa", suoraan tilalta en olekaan koskaan kokeillut, tai edes kädessäni pitänyt. Kiinnostus heräsi, kiitos :) Mukavaa sunnuntai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tällainen vähemmän käsitelty ja vahvikkeeton villalanka on ihanaa. Ihan omanlaisensa tuntuma. Ja eri lammasroduilla tietysti vielä vähän erilainen villa.

      Poista
  3. Vähänx söpö, ja näyttää ihan toffeelta! Mulla on muutama kerä ehtaa pässinpökkimää, lahjaksi saatua ja markkinoilta ostettua, tuolla hyvässä jemiksessä. Milloinhan malttaisin niistä jotain tekasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) (Ja väri riitelee kivasti ton violetin takin kanssa... :D ) Ja oih, ehta villalanka on kyllä ihanaa, täytyy nyt yrittää kunnostautua tämän mahtavan matskun kanssa!

      Poista
  4. Jep! On kyllä nätti pipo vaikka perus pipo onkin. ☺️ Joskus ihan perus on parempi kuin ekstrahömpät 😁 ja lankahan tietysti kruunaa tämän. Mukavaa tammikuun loppua, sitähän me jo elellään 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Peruspipoja tulee itellä eniten pidettyä, ilman tupsuja, että saa hupunkin päähän tarvittaessa ja niin edelleen. Ja huh, onneksi on jo tammikuun loppupuoli, niin odotan että pääsis helmikuun puolelle jo, vähän helpottais hetkeksi kiireet... :D

      Poista
  5. Onpa ihana pipo ja justiin sen näköinen, että on lempparimyssy. Oi mikä ihana vinkki tuli sinulta, mahtava juttu tuo lähivilla ja vieläpä erikoislampaista! Itsekin tuotan vähän suomenlampaan lankaa, mutta tuota täytyy kokeilla, kiitos! Villahullu on villahullu, ei siitä mihinkään pääse :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kiitos! :) Tästä tuli kyllä kiva pipo. Seuraavan teen tosin aavistuksen vielä ohuemmilla puikoilla, ja ehkä kolminkertaisena tuon korville tulevan osan, mutta välikausipipoksi tämä on aika hyvä! Ja oih, sullahan on sitten ihanaa villaa ihan omasta takaa. :)

      Poista
  6. Piposi on kaunis katsella kauniin katseltavan päässä ;)

    VastaaPoista
  7. Hienoa, että lähivillaa on saatavilla :) Ihan ihana peruspipo :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis pipo ja ihanan maanläheinen väri siinä <3

    VastaaPoista
  9. Vastaukset
    1. Eikö! :) Oli vaan ihan vääränvärinen takki tämän kanssa kuvattavaksi. :D

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: