maanantai 28. toukokuuta 2018

Toukokuun ainoat


Toukokuun käsityöt ovat jääneet ihan minimiin.
Olkapää on kärsinyt pahasta jumista,
ja joku tulehdus siellä lienee ollut.
Sitä parantelen edelleen, 
ja neulomista välttelen parhaani mukaan.

Eräänä tylsänä hetkenä en kuitenkaan
 millään malttanut olla tarttumatta sukankutimiin, 
jotka vihjailivat keskeneräisyyttä olkkarin pöydällä.
(Ois pitäny piilottaa; 
poissa näkyvistä, poissa mielestä.)




Näistä lastensukista puuttui enää kolme 
viimeistä punaista raitaa ja kärjet,
joten uskalsin nämä tehdä loppuun.
Eivätpähän enää kummittele näkösällä,
eikä oo hyviä tekosyitä neuloa hetkeen mitään!

Lankoina käytin Novitan Nallea.
Kirjava violetti ja pinkkisävyinen ovat Taikaa,
ja yksivärinen pinkki tavallista Nallea.

Punertava Taika loppui kesken,
mikä oli tarkoituskin, kun se oli jämälankaa,
joten kolme viimestä raitaa ovat
ihan vaan pinkkiä.

Neuloin kolmosen puikoilla, 40 silmukalla.
Jalan pituus 16cm.




Näistä tuli mielestäni aikas suloiset,
sellaiset kesäillan väriset.




Kesäisyyden innoittamana napsin noita 
orvokkejakin rekvisiitaksi.
Samalla tuli nypittyä nekin.
Sopivat sukkien kaveriksi oikein nätisti.

Kesäillan hämyssä sukat tietysti myös kuvasin.
Niiden värimaailma toistui partsilla hauskasti.
:)





Yhdet sukat ehtivät siis valmistua tälle kuulle,
sittenkin.
Nyt saavat puikot kuitenkin hetkeksi jäädä kesälomalle.
Harmittaahan se, kun kovasti ois ideoita,
mutta ei niitä kipeällä kädellä toteuteta.

Siispä, lepo.

Neulomusten ääreen palaan, kun pystyn.
Sitä odotellessa tehdään muita juttuja.
Ihan ekana aloitan työt uudessa kesätyöpaikassa,
vähän jännittää!

Saas nähdä, kuinka paljon ehdin postailla kesällä.
Ainakin kuulumisia ja kukkajuttuja päivittelen.
Mutta ei ressiä siitä!
Blogimaailmassa pyörin silloin kun ehdin ja jaksan,
se on hyväksi havaittu metodi.

Leppoisaa alkavaa viikkoa kaikille!
<3

28 kommenttia:

  1. Nätit sukat tuli. Nyt vaan pitää malttaa jättää neulomiset ja parannella kipeitä paikkoja maltilla. Mukavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
  2. Ompas kurjaa jos ei voi neuloa vaikka tahtoisi. Onneksi silloinkin voi suunnitella tulevia neuleita :) Toivottavasti pääset pian taas neulekuntoon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tämä kökköä, mutta vielä kökömpää olisi, jos menisi huonompaan kuntoon. Nyt lepoa, niin pystyy sitten taas tekemään kaikkea kivaa. :) Ideointimyssy päähän...

      Poista
  3. Kauniit sukat. Onpa kurja tuo olkapää, toivottavasti pian paranisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Juu, sama olkapää oikutteli joulun alla. Vähän liikaa taas tuli innostuttua, neulottua liikaa, venylteltyä ja levättyä liian vähän... Sen siitä saa. Mutta josko sitä syssymmällä sitten taas saisi kunnon neuletehtailun käyntiin!

      Poista
  4. On niin sävy sävyyn partsin kanssa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks ookki. ;) Huvitti pikkuisen, kun sukkien ja kameran kanssa marssin partsille.

      Poista
  5. Tsemppiä uuteen työhön ja neuletaukoon! Tauon pitäminen on ihan kamalaa, vaikka kuinka tietää, että se on omaksi parhaaksi. Parane pian!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Joo, hammasta purren, puikot piiloon. :D Sitten terveellä kädellä on kuitenkin kivempi loihtia uusia luomuksia. ;)

      Poista
  6. Ihanat sukat! Otahan rauhakseen ja toivotaan että olkapääsi paranisi pian! Mukavaa alkanutta viikkoa♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Toivotaan, ei tässä nyt muu auta kuin malttaa. Kyllä tämä tästä. Onni on kesä, keksii kyllä tekemistä, ja kohta ne työtkin vievät sitten ison osan ajasta, niin ei ehdi surkutella. :)

      Poista
  7. Söpöt sukat :) Minusta ehdit instan perusteella saada paljonkin puikoihn aikaiseksi. Itse sain vasta kevään projektin valmiiksi ja ehdin siitä postata vasta kesällä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt piti ihan tarkistaa, että teinkös jotain muutakin toukokuussa, mutta ne olikin ne toiset pienet sukat ja tiskirätti, jotka täälläkin vilautin vaan ohimennen... :D Noh, ainoa varsinainen kässäpostaus tämä kuitenkin on! Enkä tosiaan muuta ole tehnyt toukokuun aikana, mutta laskin tossa, että 14 paria sukkia on tehty jo tänä vuonna, joten onhan siinä jo... ;)

      Poista
  8. Kauniin väriset sukat! Toivottavasti kätesi paranee pian ja pääset taas neulomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin toivotaan. :) Vieroitusoireita tulee kyllä varmasti, mutta ainakin kuukauden verran ois oikeesti hyvä lepuuttaa.

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Pikaisesta en tiedä, vaikka meneehän se kuukausikin äkkiä...

      Poista
  10. Nätin väriset sukat. Toivottavasti kätesi paranee pian. Kirjoittele sen mukaan kun ehdit.
    Kiva lukea postauksiasi myös kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Toivotaan. Ja näin teen, aina jotain kerrottavaa on. ;)

      Poista
  11. Kauniit sukat :) Koitahan malttaa nyt parannella kättäsi ja malttaa olla rasittamatta. Kyllähän se vähän niin on, että kesällä on niin paljon kaikkea, ettei aina jaksa/viitsi bloggailla. Minä pidin viimekesänä ihan blogilomaa. Katsotaan, miten tänä kesänä. Mukavaa alkanutta viikkoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niinhän se on. Ja toisaalta, jos näin hyviä ilmoja pitelee, niin suotta sitä ruudun ääressäkään istuu (sen enempää mitä töiden puolesta on vähän pakko).

      Poista
  12. Toivotaan, että olkapääsi paranee pian. Tiedän niin kuinka tuskaa on, kun ei pysty tekemään jotain itselleen mieluista fyysisten oireiden takia. Mukavaa viikonloppua ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan. :) No, kohta on semmoinen työrupeama, etten ehdi varmaan neulomista ajatellakaan! Heh. Kiitos samoin! <3

      Poista
  13. Värimaailmahan on kuin tehty parveketuoliin ja kukkaan sopivaksi :) Kaunis sukkapari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, hassua oli kyllä, että huomasin yhteensopivuuden vasta partsilla. :D Mutta hauskaa niin! Kiitos!

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: