tiistai 3. huhtikuuta 2018

Vuodenaika-haaste: Kevät


Noniin, Vuodenaika-haasteen 
emännän lienee aika esitellä omat haastetyönsä
kevään osalta.

Muutamat teistä haasteeseen osallistujista 
ovatkin jo ehtineet vilauttaa omia kevättöitään,
mutta huhtikuun loppuun asti on vielä hyvin aikaa 
tehdä ja esitellä kevätosion työ/työt.
Kuun lopussa teen koostepostauksen,
johon kerään linkit jokaiseen postaukseen,
niin pääsette katsomaan myös toistenne töitä.

Mutta mitäpä emäntä itse on tehnyt kevään inspiroimana?
No minäpä virkkasin muutaman neliöpohjaisen sisustuskorin 
Dropsin Paris-langasta 3,5mm koukulla.




Itselleni tulee usein keväisin 
tarve järjestellä tavaroita uudelleen ja 
tehdä vaikkapa vaatekaapin inventaario.
Siispä on kiva, jos esimerkiksi ympäriinsä lojuvaa 
pikkutavaraa voi kerätä jonnekin säilöön.
Tällainen pikkukori on sellaiseen tarkoitukseen ihan omiaan.

Toisaalta tällaisia koreja voi käyttää myös 
kukkaruukun suojuksina tai apuna lahjojen pakkaamisessa.
Kori täyteen ja rusetti päälle - avot!

Todennäköisesti nämä korit päätyvätkin lahjoiksi 
erilaisin sisällöin tässä vuoden aikana.
Juuri nyt näihin sopisivat sisällöksi
 värien puolesta esimerkiksi kääpiöesikot!




Ohjevideo koreihin on *Kodin Kuvalehden sivuilla*.
Se on kuitenkin melko ylimalkainen,
joten itselleni jäi epäselväksi,
miten tuo kerrosten vaihtumiskohta olisi 
pitänyt korin sivussa tehdä.

En tiedä, kuuluiko sen olla näin onnettoman vinossa,
kun ei siitä ollut edes kuvaa eikä sitä videolla näytetty.
Koitin eri variaatioita mutta en saanut saumaa 
pysymään suorana, kun en mikään virkkausekspertti ole,
joten ne ovat nyt ihan vinksin vonksin.




Noh, pieni kauneusvirhe sinne tänne.
Aika söpöjä nämä ovat kumminkin.
Vai kuinka? Keväisiä ainakin!




Ja esittelenpä vielä toisenlaisenkin työn.
Yhdet villasukat mahtuvat aina mukaan.
;)




Nämä on neulottu Nallesta kolmosen puikoilla,
koko 38-39, malli on Niina Laitisen Kiertolaiset 
Villasukkien vuosi -kirjasta.

Langan väri on nimeltään atsalea (alppiruusu),
joten kevätkesän fiiliksen saa näistäkin!
(Kerrankin käytin muuten samaa väriä kuin ohjeessa!)




Vaikka malli oli hyvin yksinkertainen,
niin näitä oli silti kiva tehdä.

Kierrejoustin sukan suussa ja kantapäässä
ja nurjin silmukoin syntyvät raidat 
pitivät mielenkiintoa yllä alusta loppuun.





Erityisen kiva näitä oli neuloa myös siksi,
että ihan saajaa ajatellen valitsin värin ja mallin.
;)

Minusta oli niin ihana yllätys saada ne Venlan 
että haluan jotenkin kiittää.
Lämpimistä ajatuksista lämpimiksi sukiksi...
Postia lähtee Venla sinulle tällä viikolla,
kunhan ehdin. Toivottavasti tykkäät!
:)

Hih. Näissä keväisissä tunnelmissa 
toivon teille kaikille toiveikasta ja 
hyvää alkanutta viikkoa!
<3

20 kommenttia:

  1. Kivan pirteitä koreja ja nätit sukat!

    VastaaPoista
  2. Ihanat korit <3 Kivan näköiset sukat, jännästi menee nuo raidat :) Aurinkoa päiviisi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hilu! :) <3 Nuo raidat on tuon mallin juttu, yksinkertaista mutta nättiä.

      Poista
  3. No onpahan kauniita keväisiä käsitöitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kyllähän tässä jo kaipaakin enemmän värejä, kun valokin on lisääntynyt huimasti.

      Poista
  4. Diskaatko sinä nyt minut, kun minä aloitin haasteen talvesta? Jos nimittäin odotan kevättä alkavaksi, saat odottaa kevättyötäni toukokuun loppuun asti. Sitten onkin jo kesä. Talvi taas on nyt ja näköjään pysyy, sillä lunta tulee taivaan täydeltä.

    Ai niin, pitihän minun kehua pikkukorejasikin ;) Kehu-kehu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, eiköhän kevääseen yksi takatalvikin mahdu. Kyllä listaan sinunkin postauksen, älä huoli. ;) Ja kiitos kehuista. :D

      Poista
  5. Voi apua, ihanaa! <3 Ihan yllätyin ja kyllä kovasti tykkään :) Ompas ihanaa saada jonkun muun tekemät sukat! Piristävät tätä lumita säätä. Jotenkin myös olet saanut selville lempparivärin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ajattelin että täytyy sunkin nyt saada kesäsukat! ;) <3 Toivottavasti koko on sopiva myös. Väristä uskalsin olla aika varma, ja sitä sopivasti oli vielä varastossakin. ;D Tänään vein postiin, niin pitäisi tulla tällä viikolla.

      Poista
  6. Onpas ihanan keväiset korit ja sukat.
    Itsekin yritän juuri koostaa omaa osuuttani haasteeseen. On vaan vielä niin talviset tunelmat täällä. Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Noniin, kiva nähdä, mitä sinä olet haasteeseen tehnyt!

      Poista
  7. Näppäriä koreja! Oma haastetyöni odottaa samoin valmistumistaan. Toivottavasti huhtikuun loppuun mennessä ehdin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Näistä tuli ihan hauskoja. Kiva jos ehdit, mutta ei hätää jos valmistuu myöhemmin!

      Poista
  8. Nämä korit on tosi kivat. Ne näyttää tukevilta ja ryhdikkäiltä. Kevätkukille oikein sopivat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hyvin ne pystyssä pysyvät. :) Ehkä niihin esikoita laitan.

      Poista
  9. Ihanat korit, värit ja kiertolaiset! Voi mä jo luulin että haaste meni multa ohi kun vieläkin on haastetyö puikoilla, mutta huojentavaa, että vielä ehtii yrittää saada valmiiksi ;) Mulla viime viikot olleet niin työntäyteisiä ettei ole tahtonut olla aikaa blogille saati puikoille... Mutta koitan tsempata!

    VastaaPoista
  10. Kiva idea "kääriä" lahjat koreihin. Söppänät ovat sukatkin. :) Oman haastetyöni yritän kuvata viikonlopun aikana, niin viimeistään ensi viikolla minunkin kevätpostauksen pitäisi olla valmis. \o/

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Lahjakorit on kivoja. ;) Jee, haastetyötäsi odotellessa! Kyllä niitä on nyt tipahdellut vähitellen.

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: