keskiviikko 20. joulukuuta 2017

20. luukku: Joulun värit


20. luukku jo, huh!
Lienee korkea aika esitellä 
vähän meidän kodin jouluista värimaailmaa.

Kuten olen ehkä jo maininnutkin 
joulukalenterin aikana,
niin tänä vuonna meillä on jouluväreinä 
punaista, violettia ja valkoista.

Nämä värit nappasin verhoista.


Alelaarin löytö muutaman vuoden takaa.




En tänä vuonna halunnut ripustaa 
olohuoneen puolelle mustia punatulkkuverhoja,
joita olen käyttänyt nyt muutamana vuonna peräkkäin.
Haluan välillä vaihtelua.

Siispä tongin aikani verholaatikkoa, 
ja päädyin ripustamaan olohuoneeseen 
kevyet violetit verhot.
Niiden seuraksi keittiön ikkunaan valitsin
valkoisen kapan, jossa on punaisia ja violetteja 
Taalainmaan hevosen silhuetteja.







Tämä väriyhdistelmä tuntui tähän hetkeen luontevalta
ja käytännölliseltäkin ratkaisulta:

1. Violettia ja punaista multa löytyy valmiiksi
 vähän joka lähtöön,
on kynttiläkippoa ja tyynynpäällistä jne,
eli nollabudjetilla päästään.

2. Violetit verhot kestävät katselua kevääseen asti,
joten säästyn vaihtamisen vaivalta.
Riittää, kun vaihdan keittiön kapan!

3. Violetti sopii punaisen kanssa ihan hyvin.


Myös punainen amaryllis sai violetin ruukun.
 

4. Ainoa omistamani jouluinen ja tähän hätään
sopiva matto on punainen,
 ja siinä on valkoisia tähtiä.
Matto on vilahtanut kuvissa kuusen alla...

5. Joulukuusi sattuu olemaan valkoinen,
ja mulla on vaan punaisia, valkoisia ja hopeisia 
koristeita.





Eiköhän siinä ollut nyt tarpeeksi monta hyvää syytä?

Tajusin muuten just, että kaikki kolme väriä 
ovat myös liturgisia värejä. Hups.
Teologin alitajunta?

Noh, joka tapauksessa, värivalintojani ovat 
siis tänä vuonna ohjanneet käytännön syyt ja 
ihan vaan vaihtelun kaipuu.
En ole minkään tietyn jouluvärin vannoutunut ihailija,
vaan pikemminkin ajattelen,
että joulun saa aikaan just niillä väreillä,
jotka kulloinkin tuntuvat hyviltä.

Tietty on vähän vaikea kuvitella esim.
keltaista joulua,
mutta ehkä ymmärsitte, mitä tarkoitan.
:D




Näillä väreillä mennään nyt tämä joulu.
Mitäs värejä sun jouluun kuuluu?

Ei meillä ole ehkä kaikkein tyylikkäin joulukoti,
mutta rakkaudella rakennettu valmiiksi 
saatavilla olevista tekstiileistä ja koristeista.

Kyllä mie haaveilen, että joskus saan puettua 
kodin vaikka hopeaan ja valkoiseen 
taikka vihreään, ja niin,
että koti on silloin sisustettu huolella eikä 
joka kaluste ole jostakin saatu ja eriparia.

Mutta samalla myös haaveilen,
etten koskaan unohda sitä, että joulun saa 
aikaan myös opiskelijan ja työttömän vähillä varoilla,
ja että joulu tulee jokaiselle,
huolimatta elämäntilanteesta ja siitä,
kuinka paljon tai vähän rahaa ja voimavaroja 
on käytettävissä.

Joulu on lahja meille.
<3

14 kommenttia:

  1. Hauska, miten ei tule ajatelleeksi tätä väri juttua, kun meillä ei esim. verhoja vaihdeta. Mutta ihania ja hyviä ajatuksia aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. :) Niin, monethan eivät verhoja juuri vaihtele, mutta itse olen kasvanut siihen, että vuodenajan ja fiiliksen mukaan on kiva olla erilaisia verhoja. :) Niillä saa kodin ilmettä muutettua suht helposti ja nopeasti. Että ihan äidiltä peritty taipumus! :D

      Poista
  2. Meillä ei ole verhoja ollenkaan. Maisema näkyy ikkunoista, luntakin. Kukaan sieltä ei kurkistele (paitsi tontut), kun keskellä metsää asumme. Jouluiset värit on sisustuksessa perinteisiä: kuusen havun vihreä ja tontun punainen ja juhlapöytäliinan valkoinen. Sitä keltaistakin löytyy oljenkeltaisena himmelistä ja joistakin muista olkikoristeista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oljenkeltaisen kyllä ymmärrän. ;) Ja juu, eihän tuollaisessa paikassa verhoja välttämättä tarvikaan, jos on kauniit ikkunat ja maisemat. :)

      Poista
  3. Ihania jouluvärejä Sinulla ja tosi nätisti olet joulua laittanut <3

    VastaaPoista
  4. Hyvin toimivat värisi yhteen. Mie en ole joulusisusteleva ihminen. No eipä se meillä kyllä joulunpunainen erottuisikaan, ralliautonpunaisesta. Samoilla väreillä mennään vuoden ympäri, tavarat vaan vaihtelee paikkaa. Virittelen vain kotoisaa tunnelmaa, kynttilöitä, hämyä, leikkisyyttä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilöillä yms. saa kyllä paljon aikaan. :) Ja mitäpä sitä sisustuksella, jos ei oo tunnelmaa!

      Poista
  5. Siellä on niin kaunista♥ Ihania ovat jouluvärit kodissanne ja tuo violetti on kyllä upea väri! Tuo on niin totta joulu tulee kaikille, eikä jouluntunnelman luomiseen tarvita isojakaan/kalliita juttuja♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Violetti on kyllä yks omista suosikeista. Se sopis kyllä kauniisti sinälläänkin valkoisen taikka hopean pariksi. :)

      Poista
  6. Kyllä on ihanan näköistä ja tuo lila sopii todella hyvin jouluun:) Minä otin olohuoneesta verhot pois kokonaan joulun ajaksi. Kyllä meillä mennään pääosin valkoisella, punaisella ja hopeanvärillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Mie vähän haaveilen, että saisin tuunattua nuo mun kullanväriset kynttilälautaset hopeisiksi vielä joskus, kun se hopea ois enemmän mun juttu...

      Poista
  7. Teillä on oikein kaunista ja kotoista! Eipä se suuri budjetti tuo aina parasta lopputulosta. Parhaat ideat ovat monesti ilmaisia❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 :) No se on kyllä totta! Ja mielikuvitusta ei oikein voi ostaa. ;)

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: