perjantai 27. lokakuuta 2017

Luova tauko

Moe. Ois taas höpinäpostauksen aika. Varoitus: sisältää teologin arkea. ;)

Viimeiset pari viikkoa ovat olleet kiireisiä ja stressaavia.
On ollut erilaisia kouluhommia, ja sitten sellainen pikku juttu kuin gradu piti saada valmiiksi. Kyllä. Sain sen vihdoin niin valmiiksi, että kehtasin palauttaa. Heja! Hurraa!

No, en kyllä hirveästi hurraa. Sanoisin että... piip... mutta palautettu, vaikka ihan keskiverto työ se näillä näkymin on. Koko prosessi on vaan ollut raastava. Moni asia haittasi työn etenemistä alusta asti. Silti selvisin - tai ainakin uskottelen itselleni niin, kunnes arvostelu rävähtää rättinä naamalle. Enivei, opin kirjoitusprosessissa eniten itsestäni, mikä on ehkä loppupeleissä merkittävämpi asia kuin mikään arvosana. 




Sen verran tässä on ollut kaikkea mahdollistaettä tippakin on ehtinyt tulla linssiin (lue: pato auki) pariinkin otteeseen. Perfektionistin sietokykyä on koeteltu huolella. Väsymystä, yliopistolla reissaamista, ryhmätöinä opetusnäytteitä yms., erilaista suurennuslasin alla olemista. (Voin myös kertoa että esim. kaksikielisen itsenäisyyspäivän messun liturgian suunnittelu ei oo se helpoin tapa lähestyä liturgian syvintä olemusta, mutta tulipa sellainenkin tehtyä.)

Ihan snadisti on ollut hermo kireällä, eikä vähiten siksi, että ihan itse vaadin itseltäni liikaa. Yritän muistutella itseäni siitä, että 70% suoritus on ihan riittävä, mutta toistaiseksi en ole saanut muutettua pientä ääntä päässäni koulupsykologin ääneksi, joten itsekritiikki kukoistaa.

Asiaa ei ole auttanut se, että olkapääni kipeytyi stressineulonnasta niin paljon, että pidän tällä hetkellä pakkolomaa sukkapuikoista.

Tämä edellä kuvattu oli lähtötilanne siinä vaiheessa, kun pakkasin laukkuja lähteäkseni kahdelle varhaisnuorten leirille tekemään lyhyttä harjoittelua syysloman alkajaisiksi...




Ai että tuntuiko freesiltä lähteä leireille? Puolivaloilla mentiin, mutta hyvä, että mentiin niistä huolimatta. Yksi yö 7-10-vuotiaiden kanssa, kaksi yötä 11-14-vuotiaiden kanssa.

Vaikka lähteminen oli vaikeaa, huomasin yhtäkkiä hengitteleväni raikasta ulkoilmaa kirpeässä syysaamussa pururadalla, jossa leiriläiset kiersivät luontopolulla rastilta toiselle. Ei ollut kiire minnekään, mikään deadline ei painanut päälle, ja pienet ihmiset juoksivat reippaina rastilta toiselle. Oli tilaa hengittää.




Leirin teemana oli valo, ja siksi oli pyydetty, että leiriläiset toisivat kotoa heijastimen mukanaan. Siispä ohjasin yhtäkkiä askartelutuokiota. Letitettiin ja nyöritettiin lankoja, koristeltiin kimalleliimalla, tehtiin helminauhoja... Ideana oli se, että tehtiin vähintään kestävä ripustuslenkki heijastimelle.

Tässä kohtaa mietiskelin, että toivottavasti kimalleliima ei tykkää kyttyrää esim. vesisateesta. En itse ollut valinnut tarvikkeita, niin näillä mentiin, mutta hauskoja ja kauniita heijastimia tuli, ja leiriläiset tykkäsivät. Näissähän vain mielikuvitus on rajana. Langat, liimat, tarrat, teipit, helmet ja ne rumimmat laatikon pohjalle jääneet heijastimet käyttöön vaan.  

Kyllä ne vaikuttivat heijastavan kimalleliimakerroksen jälkeenkin, eikä liimaa tietysti laitettu kuin toiselle puolelle. Kuivattamiseen kannattaa kyllä varata ainakin vuorokausi aikaa!





Vähitellen aloin rentoutua. Leiriläiset olivat valloittavia tyyppejä, ja ohjaajien ja isosten kanssa oli jälleen mukavaa tehdä töitä. Tutustuin myös uusiin tyyppeihin. Huonoa huumoria ja hervotonta naurua. Se kuuluu asiaan. Eka ryhmä tuli ja meni, sitten tuli toka ryhmä. Leirin muodostusta taas uudestaan alusta. Säännöt, majoitukset, alkuhässäkät, ruokaa, ulkoilua, ruokaa...

Vaikka koitin jaksamisen mukaan hääräillä mukana monissa eri asioissa, niin minun varsinainen vastuualueeni oli iso osa leirin hartauselämästä. Suunnittelin iltahartaudet ja vikan aamun leirijumalanpalveluksen. 

Tämä majakka-kuva on iltahartaudesta, jota käytin molemmilla leireillä. Kyseessä on lattiakuva, jonka olen itse soveltanut valmiita lattiakuva-aiheita yhdistellen, muokaten ja uutta keksien.




Ai mitä on lattiakuva-työskentely? Lattiakuvat pohjautuvat käytännön uskonnonpedagogiikkaan, pedagogiseen menetelmään, jonka Franz Kettin ja Esther Kaufmann kehittivät 1970-luvulla katolisen kirkon päiväkotien tarpeisiin. Menetelmää on sittemmin kehitetty ja sovellettu eri tavoin. Menetelmän teoriaa on vaikea määritellä, koska siinä on vaikutteita monenlaisesta pedagogiikasta (montessori-, Waldorf-, hahmopedagogiikka) ja syvyyspsykologisista suuntauksista, eikä se nojaudu niihin. Lattiakuvien käytännön toteutukseen ei myöskään tarvita laajaa tietämystä taustateorioista, koska menetelmä "edustaa kokonaisvaltaista kasvatusnäkemystä, jonka taustalla on kristillinen Jumala- ja ihmiskuva". Lyhyesti määriteltynä lattiakuvien tarkoitus on auttaa yksilön oman minän löytämisessä ja tukea kasvua omaksi itseksi vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. (Lähde: Aulikki Mäkinen - Lattiakuvat, Lasten keskus 2007)

Käytännössä, omin sanoin sanottuna, lattiakuvan tekeminen tarkoittaa sitä, että erilaisten vaiheiden (laulu, tanssi, keskustelu, kosketus, kuunteleminen, pohdinta, rukous) ja materiaalien (kankaat, kynttilät, kivet, jne.) pohjalta piirin keskelle muodostuu lopuksi aina kulloisenkin aiheen mukainen kuva, jonka tekemiseen jokainen on osallistunut. Menetelmä on käytännönläheinen, aistirikas ja erilaisia ihmisiä puhutteleva tapa tutustua Raamatun kertomuksiin tai aiheisiin. Lattiakuvia voi toki käyttää myös ilman uskonnollista viitekehystä. 

Minun majakka-kuvassani pohdittiin Jumalan suurta rakkautta ja Kristuksen valoa, joita mekin voimme (heijastimen tavoin) loistaa toinen toisillemme. Aluksi lauloimme yhden laulun, ja jokainen sai vapaasti kertoa, mitä kuva toi mieleen. Seuraavaksi jokainen sai valita pari esinettä ja laittaa ne kankaalle haluamaansa kohtaan. Tämän jälkeen puhuin kuvan symboliikkaa apuna käyttäen itse aiheesta. Lopuksi, koska Jeesus siunaa meitä, mekin siunasimme toinen toisemme laittaen käden vasemmalla puolella istuvan kaverin olkapäälle, ja päätimme hartauden rukoukseen.

Täytyy sanoa, että ekaksi kokeiluksi oli aika onnistunut lattiakuva, etenkin pienempien leiriläisten kanssa, koska he lähtivät innokkaasti pohtimaan kuvan sisältöä. Isompien kanssa keskustelua tuli vähemmän, mutta se on ihan normaalia, että ryhmät ovat erilaisia. Hyvin meni kuitenkin molemmilla kerroilla. 




Aikaisemmin olen tehnyt lattiakuvia vain soveltavissa työelämäopinnoissa joko itse osallistujana tai ohjaajana kuvitellulle ryhmälle. Nyt oli kivaa ja innostavaa päästä tekemään ihan aidossa tilanteessa. 

Toisenlaisenkin iltahartauden pidin, mutta se ei ollut mitenkään erityinen. Sen sijaan haluan vielä kertoa teille isompien leirin vikan aamun jumalanpalveluksesta, jonka valmistelusta vastasin, ja johon itse valmistin liturgian ja olin lisäksi mukana suunnittelemassa saarnaa.

Koska viimeisenä leiriaamuna kaikki ovat jo väsyneitä ja kaikkensa antaneita, annoin isosryhmille tehtäväksi alttareiden toteuttamisen. Ei siis tarvinnut alkaa kirjoittaa esirukousta tai synnintunnustusta, lukea tekstejä tms. Nyt sai olla luova ja tehdä käsin. Avuksi annoin joka ryhmälle eri raamatunkohdat, jotka liittyivät valoon, mutta ne olivat vain ajatusten herättämiseksi, ja alttarin suhteen oli vapaat kädet.
  



Alttareista tuli mielettömän upeita. Kuvat eivät tee niille oikeutta, koska kynttilöiden valo ja kimmellys eivät välity, mutta saa näistä nyt jonkinlaisen kuvan. Alttarit halusin toteuttaa siksi, että halusin tuoda jumikseen eri aisteja palvelevia elementtejä. Jokaiselle jotakin. Esirukouksen kohdalla jokainen sai viedä oman rukouskiven (noita tummanpunaisia) mille alttarille halusi. Lisäksi esimerkiksi synnintunnustus toteutettiin laulaen, koska Nuoren seurakunnan veisukirjassa (2015) on siihen oikein sopiva Synnintunnustus-laulu.

Samaa aisti-teemaa palveli myös saarna, jonka keskiössä oli erään Tuhkimo-sketsin pohjalta tehty näytelmä. Leirin pappi oli keksinyt, että kyseisestä sketsistä saisi suhteellisen helposti tehtyä hengellisen version, ja minä innostuin ajatuksesta. Siispä istuimme alas, ja käsikirjoitimme Tuhkimon Tuhlaajapoika-versioksi.

Siitä tuli aika hyvä! Idea sketsissä on siis se, että kaikki muut hahmot, paitsi kertoja, ovat kyykyssä kankaan takana piilossa, ja jokainen hahmo nousee esiin vain oman vuorosanansa kohdalla. Jos hahmoa alkaa naurattaa, hän joutuu menemään kyykkyyn siksi aikaa, kunnes pystyy pokkana sanomaan vuorosanansa.

Saarnanäytelmästä ei tietenkään tullut ihan yhtä hauska kuin sketsistä, mutta oli siinä huumoriakin mukana, ja se palveli tarkoitustaan. Mielenkiinto säilyi yllä saarnan alusta loppuun. Kun näytelmä päättyi, pappi vielä kyseli leiriläisiltä, kenen hahmoon oli helppo samaistua ja kokosi minusta hienosti yhteen olennaisen sisällön.  




Vitsit että oli kivaa liidata tällaista jumista! Jumis osallisti ihmisiä monin eri tavoin. Lisäksi se kokosi yhteen ison määrän eri elementtejä, jotka olivat tuttuja jo leirillä koetuista jutuista. Kaikki linkittyi kaikkeen. Valo-teema näkyi kaikessa: askartelussa, ulkopeleissä (pimeällä taskulamppujen kanssa, jopa Majakka-niminen leikki!), opetustuokioissa, aamu- ja iltahartauksissa, ja jopa vikan aamun lumisessa maisemassa. Hih. Jumiksessa oli ripaus tätä kaikkea. 




Jumalanpalveluksesta jäi ainakin itselleni tosi valoisa fiilis ja levollinen olo. Siitä oli hyvä lähteä pakkaamaan, syömään ja kantamaan tavaroita bussiin. Oli pitkästä aikaa sellainen olo, että sain aikaiseksi jotain, millä on merkitystä. Sain myös itse olla osana hienoa kokonaisuutta, ja nauttia leiriläisten, isosten ja työntekijöiden omasta valosta. Säkenöiviä tyyppejä. Monenlaisia lahjoja. <3 

Nämä leirit toivat kyllä todella kaivatun ja kirjaimellisesti luovan tauon opiskeluun, vaikka niistä opintopisteitä saankin. Hyvän tauon sain myös siihen neulomiseen, jota yritän parhaani mukaan vältellä nyt kotonakin vielä jonkin aikaa, että saisin olkapään kuntoon. Tästä on hyvä jatkaa, kunhan ensin saan kaikki univelat nukuttua!

Tällaisia kuulumisia tällä kertaa. Seuraavaksi on varmaan koostepostauksen aika, mutta nyt toivotan kaikille mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua! <3

16 kommenttia:

  1. Kivan oloisia leiripuuhailuja <3 Varmasti mukavaa vaihtelua! Mukavaa viikonloppua ja koitahan lepäillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa oli kyllä. :) Kiitos! Näin teen - hyvällä omallatunnolla.

      Poista
  2. Hienoa, että sait gradusi valmiiksi. Onnea siitä! Varmasti kivaa vaihtelua olla leirillä nuorison kanssa ja puuhastella kaikenlaista. Mukavaa viikonloppua!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: On kyllä voimaannuttavaa olla varhaisnuorten kanssa leirillä, vaikka vilinää riittää. Se energian ja ilon määrä! Siitä saa ammennettua itsellekin.

      Poista
  3. Ihan mahtavaa että sait Gradusi valmiiksi, Hurjasti onnitteluja..on siinä kova työ♥ Toivottavasti olkapääsi on jo parempi! Tosiaan kivoja tuollaiset leirit ja se innon ja ilon määrä kun nuoret ovat yhdessä♥ Kaikki kuvat ovat ihania ja nuo alttarit niin kauniita!! Mukavaa päivää sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! <3 Olkapäätä pitää vielä lepuuttaa, mutta eiköhän se siitä, kun tarpeeksi malttaa. Leirielämä saa kyllä onneksi ajatukset just siihen hetkeen, niin unohtuu kaikki muu. :) Mukavaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  4. Gradun tekeminen ei ole ihmisen parasta aikaa, joten onneksi se on nyt tehty ja palautettu - hurjasti onnea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin on! Vaikkakin toiset toki myös tykkää gradun tekemisestä, kun on joku palavasti innostava aihe, mutta itselläni meni ehkä vähän metsään tässäkin asiassa. :D Ihan kiinnostava, mutta ei millään tavoin intohimoa herättävä aihe. Kiitos paljon! (:

      Poista
  5. Kävin jo aikaisemmin lukemassa tään jutun, mutta vähän piti miettiä ennen kommentointia. Annoit hienon kuvauksen aistien käyttämisestä osana jumalanpalveluselämää (oliko oikea termi, kääk?). Olen joskus käynyt opiskelemassa kirkkopedagogista opastamista, missä minua miellyttää juuri tuo omien aistien avaaminen kirkossa. Mietityttää vain se, miten saan vedettyä homman niin osaavasti, ettei osanottajille tule semmoista huuhaa-oloa? Osaatko neuvoa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ihan käypä termi. :) Hmm. Hyvä kysymys. Se riippuu siitä, mitä tarkoitat "huuhaalla". Ihminen on kuitenkin kokonaisvaltainen olento, ja uskoa voi elää todeksi kaikilla aisteilla. Olennaista on mielestäni se, että osallistujalla on turvallinen olo. Se tulee yleensä siitä, että erilaiset toimintatavat ohjeistetaan kunnolla, ja on myös vaihtoehto olla vain, istua ja ottaa vastaan.

      Suosittelisin ehkä tähän hätään kirjaa Elämän makuinen messu, jonka ovat toimittaneet Aulikki Mäkinen ja Johanna Koivisto. :)

      Ja esim. meidän tässä jumiksessa oli sanajumiksen kaava, tuttu ja turvallinen, mutta erilaisuus tuli siitä, että oli visuaalista ihmeteltävää niin alttarien kuin näytelmänkin muodossa, ja esirukoukseen sai osallistua konkreettisella tavalla. Esirukouksen loppuosa oli kyllä ihan kirjoitettu, ja sen lukemiseen esirukous päättyi. Huuhaan minusta välttää sillä, että jos käytetään värejä/kuvia/mitä tahansa, niin kaikella pitää olla mietitty tarkoitus. Ei esim. värejä vain värien vuoksi, vaan ennemmin symboliikan vuoksi. Ja toisaalta pitää luottaa myös jumalanpalveluksen osallistujiin ja heidän kykyynsä kokea ja osallistua. :) Hyvä suunnittelu, tarkoituksenmukaisuus erilaisissa elementeissä, itseluottamus ja riittävä ohjeistus ovat hyvä lähtökohta. Loput kokemuksesta rakentaa osallistuja itse. :)

      Poista
    2. KIITOS! Etsin kyseisen kirjan. Huuhaa-termin omin murkkuikäisiltä asiakkailtani. Satoi kaatamalla, kun meidän piti kiertää 2 tuntia opastetulla kummituskierroksella. Säälitti litimärkä porukka sen verran, että vein sen kuivaan ja lämpimään tuomiokirkkoon. Muutama mutisi kuuluvasti "Mitä v-n huuhaata toi meille aikoo syöttää?"

      En syöttänyt mitään, vaan pyysin valitsemaan mieluisat yksityiskohdat, värit, äänet... Joukko kierteli suuressa kirkossa hissukseen ja sitten alkoi kuulua kysymyksiä - muutama kummituksistakin, mutta suurimmaksi osaksi rakennuksen arkkitehtuurista, käyttötarkoituksesta, eri uskonnoista ja Jumalan läsnäolosta.

      Voi, kunpa olisit ollut mukana!

      Poista
    3. Kuulostaa herkulliselta tilanteelta, ja siltä, että selvisit siitä mainiosti. :) Kun kysymyksiä herää, se on aina hyvä merkki! Ja kirkko on oiva paikka ihmettelylle, keskustelulle ja kysymyksille.

      Poista
  6. Onnittelut gradun valmistumisesta! Ja paranemisia... odotan jo sitä, että esittelet täällä ne tekeillä olevat kirjoneulesukat, joita vähän vilauttelit aikaisemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! (: Joo, olkapää on nyt sen verran pipi, että ne sukat saavat tovin odottaa. Eivät ole edenneet juurikaan. Mutta odotus palkitaan kyllä jossain vaiheessa! ;) Nyt yritän lepuuttaa koko kättä parhaani mukaan, ja pahimpiin vieroitusoireisiin teen vain vähän kerrallaan jotain pientä, ainakin yhdet lapaset pois alta. Ja täytyy kehitellä jotain muuta, vaikka askartelua, että maltan pitää näppini tarpeeksi erossa puikoista...

      Poista
  7. Olipa taasen kiva lukea sun leirikokemuksia ja kuulumisia muutenkin! :) Kauniit esillepanot noissa alttareissa ja tuossa lattiakuvassa. <3

    Ja tiiätkö, mulle palasi tän sun postauksen lukemisen myötä vuosikymmenen tauon jälkeen päähän sellainen ajatus, että onkohan isoseksi pääsyllä joku ikäraja... Googlasin ettei sille mitään ikärajaa ole, ja innostuin asiasta! :) En tiedä miksei näin aikuisiällä ole aiemmin tullut moinen mieleen, olen kai ajatellut ettei se nyt enää onnistu...

    Silloin joskus riparin jälkeen kävin isoskoulutusta, mutta se jäi kesken kun paras kaveri lopetti sen (tyypillistä teinimeininkiä ainakin multa siihen aikaan ;D). Sen kumminkin muistan että siellä oli hauskaa ja oltiin tärkeän asian äärellä, ja nyttemmin voisi olla jotain annettavaa hiukan toisella lailla kuin kymmenen vuotta sitten. Kuka tietää, mihin tässä vielä päätyy... :)

    Kiitos sinulle ja blogillesi, ilman tätä olisi tuon ajatuksen heräämiseen voinut mennä pitkäkin aika! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentistasi! <3 Ilahduttavaa, että postaus herätti tuollaisia fiiliksiä. Ja kuule, tiedän monia sun ikäisiä tyyppejä, jotka käy ihan huvikseen tekemässä leirin tai kaksi kesällä, jos vaan pääsevät. :) Ei siitä koskaan haittaa oo, että on enemmänkin aikuisia seassa. Kannattaa kysellä seurakunnasta, jos on kiinnostusta! Leireillä on annettavaa ihan iästä riippumatta. ;)

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: