Koska aikaisempi höpöttelypostaukseni sai myönteistä palautetta, pääsette nyt kurkkaamaan vähän erilaiseen kesäteologin työviikkoon, jonka vietin Saarenmaalla.
Leiriviikko vierähti Pühassa mukavasti. Püha on pieni kylä lähellä Kuressaaren kaupunkia. Reissu meni hyvin; matkoilla ei ollut ongelmia, lääkärireissuja ei tarvinnut tehdä ja hauskaa oli. Kaikenlaista kyllä sattui ja tapahtui.
Asustimme siis viikon verran parinkymmenen riparilaisen, kuuden isosen ja neljän työntekijän voimin *Jaakobin kirkon* pihapiirissä vanhassa pappilassa ja sen ulkorakennuksissa. Leirijumalanpalveluksia pidimme kyseisessä kirkossa, joka on rakennettu 1200-luvulla, ja osallistuimme siellä myös sunnuntaina paikallisen seurakunnan messuun.
 |
| Pappila |
 |
| Navetta, johon oli tehty ruokasali ja oleskelutila. |
Paikka oli tosi kaunis, ja meri oli lähellä, mutta ei ihan näköpiirissä. Mikään luksusmajoitus ei ollut kyseessä, mistä kertoo ehkä se, että jonkun sänky romahti, kun siihen laski matkalaukun, ja wc-tilojen viemärin tuoksu oli aikamoinen. Lisäksi joillekin, myös vähän itselleni, joidenkin tilojen, kuten kirkon, sisäilma aiheutti erilaisia oireita.
Mutta huonomminkin olisi voinut olla! Ei voi valittaa, koska Virossa valtio tukee seurakuntia valikoivasti, ja tuloja, joilla kirkkoja ja muita tiloja voisi kunnostaa, ei juurikaan ole. Siispä suomalaiset seurakunnat käytännössä tukevat leiritoiminnalla virolaisia seurakuntia.
Virossa käydään ripari 16-vuotiaana, ja sen käy vain pari prosenttia väestöstä. Tämän opin, kun meillä kävi virolaisia riparilaisia ohjaajansa kanssa vierailulla. Virossa ei monikaan kuulu kirkkoon, mikä toki maan historialla selittyy...
Saimme muuten myös "nauttia" uusista virolaisista ystävistä kolmena ekana yönä. Paikallinen nuoriso oli kovin kiinnostunut häiritsemään meidän yöuniamme. Ovien kolistelua, huutelua, pienten kivien heittelyä ikkunoihin. Täytyyhän siitä nyt ottaa ilo irti, kun maalla kerrankin tapahtuu jotain. Ei siis ollut kyse mistään vakavasta.
Saimme muuten myös "nauttia" uusista virolaisista ystävistä kolmena ekana yönä. Paikallinen nuoriso oli kovin kiinnostunut häiritsemään meidän yöuniamme. Ovien kolistelua, huutelua, pienten kivien heittelyä ikkunoihin. Täytyyhän siitä nyt ottaa ilo irti, kun maalla kerrankin tapahtuu jotain. Ei siis ollut kyse mistään vakavasta.
 |
| Siunaa leipämme, ole aina luonamme. |
Tässä on meidän ruokarukouksemme tai ruokalaulumme, jota lauloimme ennen lounasta ja päivällistä. Käsittääkseni tämä löytyy myös virolaisesta virsikirjasta.
Ruoka oli ihan hyvää ja sitä sai leirien tapaan riittävästi, mutta kasvissyöjiä tai ruoka-allergioita ei Virossa oikein ymmärretä, joten osa meistä sai jännittää, saako ruoka-aikana kunnon ruokaa vai ei. Onneksi itselläni ei ole rajoituksia ruoan suhteen. Ja kotimatkalla osasin kyllä arvostaa laivan buffet-lounasta! Mutta syödäkseen sai joka tapauksessa aina jotain, ei siellä nyt nälässä oltu, ja kuten leirillä todettiin, olosuhteet paljastivat sellaisia asioita, joita täällä kotona pidetään helposti itsestäänselvyyksinä.
 |
| Pühan Jaakobin kirkko |
 |
| Kaarman kirkko on ihan valtava! Ja hieman huonokuntoinen, kattotiilet näyttivät putoavan ihan just, ja pieniä koivuja kasvoi kivien rakosista. |
Muutoin leirielämä oppitunteineen, ruokailuineen ja kisailuineen oli ihan samanlaista kuin leirimuotoisilla ripareilla nyt yleensä on, mutta kävimme, kuten kunnon turistit, tutustumassa myös lähialueiden nähtävyyksiin. Se oli helppoa, koska bussi ja kuski lähtivät koko viikoksi meidän mukaamme.
Kävimme muun muassa Kuressaaressa, josta itselleni tuli ihan Porvoo-vibat. Vanhoja kauniita rakennuksia, kaunis (kunnostettu) kirkko ja tietynlaista rappioromantiikkaa. (Osa taloista on tosi huonossa kunnossa, mutta puutarhat kukoistivat niin pihalla kuin kiipeillen seiniä pitkin.) Lisäksi torikojuja ja pieniä käsityöpuoteja oli joka paikassa. Kuressaaressa oli helppo liikkua, ja yllätyimme iloisesti, kun valitsemassamme kahvilassa saimme palvelua suomeksi. Ja Kalev'in suklaapuoti oli aika kiva. Ostin sieltä kotiin tuliaisia.
 |
| Laurentiusen kirkko Kuressaaressa |
Kuressaaressa kävimme tutustumassa myös sen tunnetuimpaan nähtävyyteen, piispanlinnaan, joka näkyy tässä tuolin taustalla. Tuoli oli niin hauska, ettemme voineet nuoriso-ohjaajan kanssa vastustaa siihen kiipeämistä. Sieltä sitten vilkuttelimme riparilaisille iloisesti...
Piispanlinna oli kyllä tosi kiva paikka. Sitä voi ulkoapäin ihastella kaikessa rauhassa, mutta sisäänpääsy itse rakennukseen on maksullinen. Linnasta tuli ihan Suomenlinna-fiilikset, mutta alue oli selkeämpi ja ehkä jotenkin paremmassa kunnossa. Kaunista oli!
Keräsin linnan pihalta muistoksi pari kiveä. Saarenmaalla pienet kivet ovat ihan meren muovaamia ja pyöreitä. Mie oon matkustellu niin vähän, että kaikki pienet asiat olivat kovin ihmeellisiä. Erilaiset puut ja maastonmuodot, kasvit - ja häiveperhosenkin näin. Kovasti koitin nauttia kaikista pienistä ihmeistä!
Kuressaare-päivä oli kyllä ehkä omasta mielestäni kaikkein hauskin leiripäivistä. Nuorisotyönohjaajan kanssa vuokrasimme samana päivänä meren rannalta myös sellaisen neljän istuttavan (kahden poljettavan) polkuauton omaksi ja riparilaisten iloksi. Sillä oli hyvä ajella uimisen lomassa.
 |
| Kuressaare-päivän iltana vietimme myös pääsiäisaiheista jumalanpalvelusta illalla, vähän pääsiäisyön messun tapaan. |
Kivoja ja hauskoja muistoja jäi viikosta! En kadu, että vastasin myöntävästi, kun kysyttiin, haluaisinko lähteä Viron riparille. Kokemus oli hyvä, leiriläiset olivat ihania, rohkeita ja aktiivisia osallistumaan, ja yhteishenki oli mainio. Poikkeukselliset olosuhteet hitsaavat ihmisiä yhteen.
Ainoa ikävä asia leirillä oli se, että ainoa havainto punkeista tehtiin minun jalastani, joten saan nyt pari viikkoa seurailla, ilmeneekö mitään oireita. Saarenmaalla kun noita pirulaisia on ihan liikaa. Hyi! Ei hajuakaan, mistä sen sain, kun välttelin kaikkia mahdollisia heinikoita koko ajan.
Täytyy sanoa, että leiri oli rankempi kuin tavallinen leirikeskus-leiri. Matkustaminen, uudet paikat ja uudet ihmiset (en ehtinyt tavata kunnolla leiriläisiä, isosia ja työntekijöitä ennen leiriä) tekivät leiristä melko kuluttavan. Vaikka oli kivaa, niin jännitys ja fyysinen väsymys olivat erilaista kuin vaikkapa kahdella kesän aiemmalla leirillä. (Toki väsymys on ymmärrettävää myös siksi, että olin ollut jo kahdella leirillä, heh.)
Tunnustan siis, että oli myös aivan ihanaa lähteä kotiin!
Kotiin sain vietäväksi kokemusten ja muistojen lisäksi tällaisen kauniin katajaisen ristin, jollaiset leirin pappi oli ostanut kaikille isosille ja työntekijöille kiitokseksi.
Näitä myytiin Kuressaaressa yhdellä torilla, ja silmäilin näitä itse hetken, mutta en sitten ostanut. Olin tästä päätöksestä iloinen, kun viimeisenä iltana ripustin tämän kaulaani!
Tosi kiva muistaminen. Tuon kukanmuotoisen fidget spinnerin taas ostin laivalta paluumatkalla, koska olen koko kesän haikaillut omaa, ja nyt tuli mieleinen vastaan. Lapsi on terve kun se leikkii, vai kuinka? Ehkä kolme riparia kesässä tekee tehtävänsä...
Huh huh. Siinä ne nyt melkein jo ois, kesätyöt taputeltu. Vielä konfirmaatio ja saarna edessä. Sitten on aika pohtia syksyn opiskeluita. Apuuva.
Noh, hetki kerrallaan, mutta sellainen viikko on tässä takana. Vielä tarvitsee pari päivää palautumiseen, ennen kuin tästä ihan täysin toipuu.
Itse en kyllä olisi varmaan uskaltanut vielä 15-vuotiaana tuollaiselle leirille lähteä, mutta nyt oli kyllä kiva kokemus työntekijänä.
Mitä luulet, olisitko itse ollut innokas lähtemään riparille toiseen maahan? Tai oletko kenties ollut sellaisella riparilla? Mitä ylipäätään tuumailet, onks tää ihan hullun hommaa?
No on se, mutta ihan parasta. Herran haltuun ja sillees, Matt. 6:25-34.
Mukavaa elokuun alkua kaikille! <3
