perjantai 11. elokuuta 2017

Ompelua ja onnea

Elokuu on jo kohta puolivälissä.
Mihin ihmeeseen tää aika menee? Huh.

Elokuun oranssi työ Vuosi väriterapiaa -haasteeseen 
on hitaalla mutta varmalla loppusuoralla,
reunapitsiä pukkaa,
mutta tässä välissä tein jotain ihan muuta.




Ompelin nimittäin uuden kapan keittiöön.
Suoraa saumaa hurautin menemään,
sen sentään osaan minäkin.

(Tankokujan jätin tekemättä.
Sen voi ommella sitten jälkkäteen,
jos sellaista joskus tarvitaan.)

Olen pitkään kaivannut keittiöön yksiväristä verhokappaa, 
joka sopisi suurimpaan osaan niistä verhoista, 
joita käytän (samalla seinustalla) olkkarin ikkunassa.
Nyt miul on semmonen!

Tuli nätti ja lähes kaiken kanssa yhteensopiva kappa.
Enää en tuskaile verhojen "levottomuuden kanssa".

Ja kiitos äiti, kun kustansit mulle kankaan...
Vaikka eihän tää oo ku tämmöstä polyesteriä,
ei mitään kallista, mutta tähän tarkoitukseen passelia.
Minusta on kiva, että kappa on laskeutuva ja läpikuultava.
Tulee keveyttä mustan värin vastapainoksi.

Ja ompelin vähän muutakin.




Kun kerran ompelumasiina oli esillä,
kokeilin vihdoin ommella kahvipakettiruukkuja,
joiden ohjeen bongasin joskus kesällä *Eilen tein -blogista*.

Nämä ovat kerta kaikkiaan jämänkankaiset koekappaleet,
jotka eivät ihan ongelmitta syntyneet,
mutta näytänpä nyt kuitenkin!

"Ruukkujen" idea on siis se, 
että näihin voi laittaa vaikka
yrttiruukun tai jonkin muun kasvin ja antaa 
sellaisenaan lahjaksi.
Kahvipaketti pitää vettä, 
joten kastelu onnistuu suoraan.




Minusta idea on ihan loistava, 
ja aion tehdä näitä vielä lisää,
kunhan jostain saan tarpeeksi jämäkkää ja nättiä kangasta.

Se ompeluista. Sain ehkä mitan täyteen taas hetkeksi.
Pitää vähän jäähdytellä ennen seuraavaa yritystä.
:D

Ja nyt muistan kertoa pari juttua!

Voitin kesällä Vanuttunut Villasukka -blogin 
Sellaiset tulette tässä syksyn tai talven aikana siis 
näkemään (mutta eri värisinä kuin ohjeessa),
kunhan saan ne ensin puikoille.

Samaisessa blogissa Marja tarjoili heinäkuussa 

Idea oli se, että kommenteissa sai ehdottaa nimeä ja 
ideaa kirjoneulesukille.
Marja valitsisi niistä sitten inspiroivimman,
ja suunnittelisi ja neuloisi ne mittatilaustyönä ehdottajalle!

Sinne sitten ihan huvikseni naputtelin oman ideani/toiveeni 
auringonkukka-aiheisista kirjoneulesukista,
mallin nimenä Sunflower Dream.

Ja kuinkas kävikään. Tänään huomasin vastauskommentin,
ja lähetin Marjalle sukkamitat.
Nyt sitten vaan jännäilen, 
millaiset sukat Marja suunnittelee.

On siis mitä odottaa! Jee!

Ihanaa viikonloppua kaikille!
<3

8 kommenttia:

  1. Minä oon omepelukonetta tuijotellut koko kesän syyttävästi, muttei se mokoma ole itsekseen ommellut mun tyynynpäällisiäni. Josko jo huomenna?

    Komean verhon teit. Passaa hyvin kaikenmaailman värien taustaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oiski jos vihanen tuijotus sais ompelukoneen tekemään mitä haluaa. Sopis mulle. (: Ja verho on kiva. Äiti ehdotti siihen myös jotain virkkailuja somisteeksi, täytyypä pohtia. ;)

      Poista
  2. Ihana kappa, pitää olla tuommoinen läpikuultava :) Ja superkivoja juttuja olet voittanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kapasta tuli kyllä just mitä pitikin. (: Joskus yksinkertainen on kaunista. Ja kyllä, ihmettelen tätä tuuria. Maaliskuussa se lahjakortti Neulovillaan ja nyt nämä. Ihan hassua! Mutta iloitsen. (:

      Poista
  3. Sinulla on ollut hyvä tuuri arvonnoissa. Tuo verhokappa tuo kyllä rauhallisuutta. Olen itsekin säästäny kahvipakettipusseja ja odottanut ideaa ja myöskin motivaatiota ompeluun. Ehkä tässä syksyn aika tulee jotain tehtyäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuria on kyllä ollut. :) Noniin, hiljaa hyvä tulee.

      Poista
  4. Onpas hieno kappa! Yksinkertainen ja kaunis. Tuo läpikuultavuus tuo mustaan kivaa raikkautta, eikä vaikuta ollenkaan niin tummalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. (: Äiti osasi taas ehdottaa just oikeanlaista kangasta. Hänellä on aina ollut silmää verhoille. Tykkään tästä tosi paljon! Läpikuultavuus vie dominoivan tummuuden pois. (: Keveys säilyy, vaikka musta tuo särmää muuten.

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: