Runo 11#

Vuosisadat sitten särjettyjä unelmia

kello viiden teellä,
johon lisään hunajaa.

Kasvosi häilyvät appelsiinin tuoksussa
ja koitan unohtaa. 

Ensirakkauteni sumuisesta maailmasta,
jossa aina sataa 

silmiesi väristä vettä. 

Lehdet putoilevat kupin pohjalle,
kun tuuli heilauttaa hopeaa. 

Olisin eksynyt viluisena nummille 

vain kuullakseni kiihkeät askelet, 

jotka kävelit hänen luokseen. 

Enkä lakkaa odottamasta 

väärillä rannoilla.

Kahta arkkia,
tasaisella käsialalla.
 
Sinetillä suljettuja 
haaveita,

jotka päivättiin 
vuonna 1813.