keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Aurinkoraidat


Heippa.
Mikäs kässäjuttu sua innostaa juuri nyt?

Mie oon innostunu taas kerran raidoista,
tai tarkemmin sanottuna raitasukista.

(Ja kääkkistä miten tätä bloggerin 
uutta julkaisutyökalua käytetään,
onpas hankalaa...)




Nämä sukat on neulottu Strömpegarn Magic -langasta,
jota minulla oli lankalaatikossa valmiiksi.

Tästä langasta olen neulonut sukat aiemminkin.
Niistä on postaus vuodelta 2017 *KLIKK*.

Ne aiemmat sukat ovat olleetkin
kovassa käytössä (nytkin pesussa) ja 
pysyneet ehjinä ja siisteinä.
Hyvän käyttökokemuksen jälkeen oli siis ilo 
neuloa tästä langasta uudestaan.

Neuloin 2mm sukkapuikoilla (Zingeillä),
ja sukista tuli kokoa 36.




Koska perussukkaakin on joskus kiva neuloa eri tavalla,
neuloin sukat tällä kertaa varpaista varteen.
Palauttelin samalla mieleen,
miten tehdään minikiilallinen tiimalasikantapää,
jossa lyhennetyt kerrokset tehdään varjosilmukoin.

Sen tavan olen oppinut Tiina Kuun 
Elämän virta -sukista,
jotka olivat muistaakseni Sukka-Finlandian 
lämmittelymallina toissa kerralla.
(Tämän tavan aion opetella tänä vuonna ulkoa.)

Lisäksi tein sukkien pohjiin 
kokeeksi tuollaiset resorit,
sellaiset niin kuin on joissain urheilusukissa.
Sen idean poimin Paivis crafts -podcastin Päiviltä.

Näillä systeemeillä tuli todella istuvat perussukat!




Nämä sukat tosin päätyvät lahjalaatikkoon,
eivätkä omaan käyttöön,
mutta laitoinpa kumminkin speksit ylös,
jotta voin neuloa itselle joskus toiset 
yhtä hyvin sopivat sukat. Hih!

Seuraavat raitasukat ovatkin jo puikoilla.
Ostin nimittäin lisää raitalankoja,
kun mieleisiä lankoja ei löytynyt omista varastoista!
Niinkin voi käydä.

Ostin Fabelia ja Opalin lankoja,
joita en ole vielä koskaan kokeillut.
Niissä oli ohuissa sukkalangoissa sellaisia raitavärejä,
joita ei esimerkiksi Novitalta saa,
sellaisia pehmeämpiä värejä ja raitoja...

No, näette sitten, mitä tarkoitan,
kun saan niitä neulottua.




Notta joskus tämäkin harkitsevainen 
lankaostelija hairahtuu,
kun inspiraatio iskee ja tarvitaan vähän piristystä 
tähän kummalliseen (ja stressaavaan) kevääseen.

Eiks se oo ihan okei?
Ostin mä ruusujakin, ihan itselle.
Itsellekin pitää nimittäin muistaa olla 
ekstrakiva nyt, muistakaapas se!

Mukavaa, kun piipahdit lukemassa.
Hyvää ja lempeää viikkoa just sulle!
<3

20 kommenttia:

  1. Jep, huomenna vähän normalisoituu arkielämä kun koululaiset lähtevät kouluun. Ihana, että näkevät pitkästä aikaa koulukavereita ja opeja. Kiitos muistutuksesta, kyllä itsellekin täytyy joskus jotain piristystä ostaa😇 leppoisaa viikkoa myös sulle 💗 ja hei ihanan pirteät sukat!👍🏻

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Tsemppiä sinne viimeisiin kouluviikkoihin ja levollista mieltä! :)

      Poista
  2. Pitsakat sukat kivoilla uudistuksilla! Ja juu kyllä, itseään saa ja pitääkin aina välillä hemmotella! ♥
    Piti ihan käydä katsomassa, että onko bloggeri jotenkin uudistunut, mutta kyllä minulla näytti ihan samalta kuin ennenkin. Onneksi. Uuteen on aina vaikea tottua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä on kiva saada vähän twistiä perussukkaan. :) Ja itseä ja inspiraatiota pitää juu kuunnella. Ja mulla blogger on ihan uudenlaisessa näkymässä, en tykkää! Taas eri paikassa kaikki.

      Poista
  3. Raitasukat ovat kyllä ihania! Välillä sitä vaan kaipaa sellaista aivot narikkaan -neulomista ja mulle siinä toimii parhaiten raitasukat :) Ihanan aurinkoiset sukat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raidat toimii aina. Kiitos! :) Mulla on jo seuraavat puikoilla niistä uusista langoista, jee, nyt on kunnon flow menossa!

      Poista
  4. Ihanan aurinkoiset reitasukat ☺
    Minäkin olen useat sukat aloittanut sukan kärjestä ja tiimalasikantapää on mielestäni hyvä keksintö ☺
    Hyvää viikonloppua Sinulle Pipo-otus ♫

    VastaaPoista
  5. Ihanat sukat! Välillä kyllä tarvitsee neuloa vain perussukkia ja silloin raitalangat ovat piristäviä <3

    VastaaPoista
  6. Kivat raitasukat. Lankaa ei ole koskaan liikaa, joten lankaostos on okei. Ruusuista nyt puhumattakaan :)

    Tällä hetkellä ei innosta mikään käsityö. Kudoin monta sukkaparia alkuvuoden aikana niin liekö joku ähky iskenyt...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hih, mulla langan kanssa tulee vähän säilytystila vastaan, mutta tuleepahan nuita neulottuakin aika tasaiseen tahtiin. ;) Ja joskus tulee neuleplääh, ei oikein huvita. Mulla oli sukkaplääh tossa aiemmin keväällä Sukka-Finlandian jälkeen, mutta nyt innostus pikku hiljaa palailee.

      Poista
  7. Tosi kauniit ja pirtsakat raitasukat. Pitääkin ottaa vinkistä vaari ja kokeilla jalkapohjaresoria itsekin jossain vaiheessa :)
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
  8. Pirteät! Juuri tähän sadepäivään sopivasti aurinkoa.

    VastaaPoista
  9. Raidat on pirtsakoita, mutta sitä on erityisesti värit. Jälleen niin aurinkoiset sukat!

    VastaaPoista
  10. Jalkapohjaresori on kiva uusi juttu, täytyykin kokeilla. Itselleni raitalangoissa häiritsee, kun raidat ei minulla koskaan mene kantapäässä kohdalleen. Nämä sukat ovat kyllä pirteät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile toki! :) Istuvuutta se kyllä lisää. Ja joo, raitalangat on aina vähän tuurissaan, että miten ne saa kohdistettua. Minua ei onneksi yleensä häiritse, kun en läheskään aina jaksa edes yrittää kohdistaa raitoja. Mutta onhan se kökköä, jos joskus oikein yrittää, ja silti menee vähän sinne päin. :D

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: