keskiviikko 29. huhtikuuta 2020

Kukkia sukkien täydeltä


Huhtikuu on lopuillaan.
En meinaa oikein edes muistaa sitä.
Hätkähdän aina, kun joku muistuttaa,
että perjantaina on vappu.

Mutta totta se on!
Ihan kohta on toukokuu.

Pitäisihän se nyt jo ymmärtää,
kun luonto alkaa vihertää ja erilaista 
kevätkukkaa puskee sieltä jos täältä
- jopa sukista.




tässä huhtikuun aikana yhteisneulonta Mukulat-KAL,
ja siinä neulottiin sukkiin kukkia - ja lisää kukkia.

On keväistä helmililjaa ja kesäistä pelargoniaa
ja montaa muuta.

Minun kukkasista ei vaan tullut oikean värisiä,
kun moni kukka osoittautui valkoiseksi.
Minähän olin sen valinnut pohjaväriksi.
Myöskään sopivia punaisen sävyjä minulta ei löytynyt,
joten minun pelakuista tuli saintpaulioita
ja niin edelleen.
;)




Näitä oli kiva neuloa,
siinä sai ajatukset muualle kaikesta kaaoksesta.
Huomasin myös, että minulla oli selkeästi 
ollut jo hieman ikävä kirjoneuletta.

Kirjoneule on mun juttu.
<3




Kuitenkin jossain kohtaa into vähän lopahti,
eivätkä sukat valmistuneet aikataulussa,
mutta väliäkös sillä.

Nämä sukathan voi neuloa vaikka nyt jälkikäteen,
ohjepätkät löytyvät yhä sieltä 
Vanuttunut villasukka -blogista.

Sitä paitsi jouduin kikkailemaan nuo sukkien 
kärjet oman pään mukaan.
Sukan teräosaan olisi tullut vielä yhden kukkaset 
ja kokonaan yksiväriset kärjet,
mutta minulla ei olisi pohjaväri riittänyt siihen.
Siksi tein ohjetta pienemmät sukat ja 
raidoitin kärjet.




Sukat on neulottu Novitan Nallesta 
3mm puikoilla ja pienemmän koon mukaan.

Näistä sukista tuli kokoa 36.

Saa nähdä, kenelle nämä annan.
Värimaailma ja koko eivät nyt ehkä löydy 
ihan lähipiiristä, mutta tuumaillaan.

Joskus tulee neulottua näitä tällaisia juttuja,
joiden lopullista kohdetta ei tiedä,
mutta joita on kiva tehdä ihan vaan tekemisen ilosta.




Ja oli minun haettava jotain 
teemaan sopivaa piristystä
parvekkeellekin:




Tällä kertaa väriksi valikoitui 
itselle tuttu ja turvallinen voimaväri.
<3

Mikä on sinun voimavärisi juuri nyt?
Vihertääkö teilläpäin jo?
Ja mitäpä sinä kässäilet juuri nyt?

Mulla on vähän kaikenlaista työn alla.
Katsotaan, koska on taas jotakin 
valmista esiteltävää.

Siihen asti, kuulemisiin.
Voikaa hyvin.
Niin, ja hyvää vappua!
<3