lauantai 11. huhtikuuta 2020

Jämäkerät loppuun


Heipsan,
nyt ei viime postauksesta 
olekaan niin kauaa.
;)

Mustan neuletakin jälkeen halusin 
neuloa jotakin ehdottomasti VÄ-RI-KÄS-TÄ.

Kaivoin pikkupussillisen seiskaveikan 
jämiä laatikon pohjalta,
semmoisia pieniä palleroita kaikki.

Puolitin kerät ja neuloin 
rehelliset jämälankasukat.




Voitteko kuvitella,
jämät loppuivat tuohon kärkien 
valkoiseen raitaan!
Sitten piti ottaa isommasta kerästä 
pienet jatkopätkät.

Aika tarkkaan mitoitettu projekti!

No, rehellisyyden nimissä,
on minulla yksi musta pallero,
jota en halunnut sattuneesta syystä neuloa näihin,
 ja sitten on isompia jämiä olemassa.

Mutta se pikkupalleropussillinen on nyt TYH-JÄ.




Neuloin sukat 3mm puikoilla,
ja koko on 36-37.
Luulen, että veljenpoika saapi nämä viimeistään 
joulupaketissa itselleen.
Hän tykkää väreistä ja jalka kasvaa koko ajan.
Toivottavasti mahtuvat vielä jouluna!
Tai sitten annan nämä jo aiemmin.




Vähän omaa värisilmää kirpaisi neuloessa,
kun oli niin keskenään riiteleviä 
kylmiä ja lämpimiä sävyjä,
mutta kokonaisuus ratkaisee.

Lopputulos on yllättävän veikeä.
Ei ainakaan musta!





Näistä muistuu myös mieleen muistuttaa,
että minulla on Instassa (@pipotus) ja 
Ravelryn Pipotusta-ryhmässä menossa
#hukkapätkäkal eli yhteisneulonta,
johon voi osallistua millä tahansa NEULOTULLA
jämälankatyöllä.
Riittää, että edes osa työhön käytetyistä 
langoista on jämälankoja.

Jämälangan saa määritellä itse.
Toisille se tarkoittaa isommasta projektista 
yli jäänyttä kerää, toisille pikkunöttösiä...

Että ei muuta kuin jämäinspistä kaikille
ja osallistumaan...
Arvon syksyllä vähän lankaa osallistujien kesken.

Värikylläistä ja iloista,
siunattua pääsiäisen aikaa sinulle!
<3

42 kommenttia:

  1. Iloiset raitasukat, saavat hyvälle mielelle:) Ihanaa pääsiäistä sinulle, Johanna!

    VastaaPoista
  2. Ihana lopputulos, vaikka tehdessä arveluttikin! Ovat niin paljon enemmän kuin vain muutaman eri langan summa. Täydelliset! Ja olipa hyvin mitoitettu määrä, todella :-D

    VastaaPoista
  3. Tosi kauniit sukat! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. No nyt on pirteät värit!☀️ Sopii kevääseen!💛

    VastaaPoista
  5. Wau! Ihanaiset sukat, niin värikkäät 😊

    VastaaPoista
  6. Sinä se järkevänä ihmisenä kudoit kirjavat jämäsukat, kun taas minä vähemmän järkevänä virkkasin jämistä kanasia. No, kukin taaplaa tyylillään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pah, en vaan osannu olla niin kekseliäs, että oisin tehny jotain muuta ku sukkia. ;)

      Poista
  7. Ihanan värikkäät ja pirteät <3 Jämälangoista saa kivoja sukkia!

    VastaaPoista
  8. kivat itse sain juuri valmiiksi lapaset.kahdella langalla yhteen jotta tulee tarpeeksi paksutlasten kanssa pihailuun.toinen jämälanka sukista ja toiseksi puolitetut nöttöset.mutta loppuihan se perusjämä toisessa peukalossa joten siitä tuli tuplanöttöskärki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa lämpimiltä ja värikkäiltä tumpuilta! :)

      Poista
  9. No on kyllä niin pirtsakat jämälankasukat <3 Tykkään!! Mukavaa pääsiäisen jatkoa <3

    VastaaPoista
  10. Hieno lopputulos, veikeä ja iloinen! Mukavaa pääsiäistä sinulle.

    VastaaPoista
  11. Hienot sukat! Hyvää ja aurinkoista pääsiäistä♥️

    VastaaPoista
  12. Ihanat väripakkaukset! Ja se tunne, kun jämistä saa jotain kokonaista aikaan ja kaapista vapautuu tilaa <3 Iloista viikkoa!

    VastaaPoista
  13. Tulipas pirtsakat sukat ☺tykkään ☺
    Iloa ja valoa alkavaan viikkoon Sinulle ♥

    VastaaPoista
  14. Melkeinpä eniten tykkään jämälaknasukista! Juuri tuollaisista räsymattoa muistuttavista.

    VastaaPoista
  15. Mahtavaa väri-ilottelua! Rŕrrrrrrrrrakastan jämälankasukkia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, jämäsukat lämmittää kyllä erityisesti. :)

      Poista
  16. Vastaukset
    1. Hih, kiitos! Nyt mentiin tasan niillä mitä oli käyttää. Sillai kai ne parhaat asiat syntyy. :D

      Poista
  17. Tosi ihanat sukat! Kivasti oot sommitellut värit! :)

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: