lauantai 6. lokakuuta 2018

Suloista ja saumatonta


Neuletonttu mietti hetken jos toisenkin,
mitä ihmettä sitä paketoisi joululahjaksi
semmoiselle 4-vuotiaalle prinsessalle.
Leluja on jo huimasti, lisääkin varmaan saa.
Olisiko sukat taas tarpeen? Entä tumput?
Äh, ei kun neulelehtiä selaamaan.

Tontun silmiin osui *lapsen saumaton neuletakki*
Novitan Kevät 2017 -lehdestä
(Suunnittelija Minna Metsänen).

Takki oli tehty auringonlaskun värisellä
Nalle Taika -langalla,
mutta neuletonttu tuumaili, että onpa nätti pitsi,
onpa kauniit raglanlisäykset,
näyttäisipä kauniilta yksivärisenä!




Neuletontulla oli varastossa luonnonvalkoista
Nalle-lankaa, ja sehän soveltui projektiin täydellisesti.
Myös napit löytyivät sopivasti tontun pajalta,
oikein kukkanapit, jonkin lankatilauksen mukana saadut.





Sittenpä tonttu vain tikutteli menemään
ohjeen isoimman koon (110cm) mukaisesti.
Neulominen sujui sutjakasti.
Tontun hämmästykseksi neuletiheyskin oli 3,5mm pyöröpuikoilla
täysin sama kuin ohjeessa annettu.
Turvallisin mielin oli hyvä neuloa loppuun asti.

Ohjeesta poikettiin vain sen verran,
että helma ja hihansuut pääteltiin i-cord-nauhalla.
Sitä tonttu oli halunnut kokeilla jo pitkään,
ja tämän takin viimeistelyyn se sopikin kauniisti.
Se oli myös superhelppo tehdä! Tonttu suosittelee.
Kannattaapi kokeilla, jos ei oo tuttu tapa,
 ohjetta vaikka *täältä*.





Kauniita yksityiskohtia ja helppoa neulottavaa,
niistä oli tämä takki tehty.
Takki neulottiin saumattomasti ylhäältä alas,
joten tonttu välttyi kammoksumaltaan kappaleiden
yhdistämiseltä.
Nappien ompelu riitti, mikä sekään ei tontun 
suosikkihommiin kuulu.
;)





Oikein kiva neulomiskokemus ja suloinen lopputulos.
Toivottavasti takki on myös saajalleen mieluinen
ja lämmittää mukavasti talvipakkasilla!
Ainakin siihen on neulottu paljon lämpimiä ajatuksia.
<3

Voisihan takille neuloa kaveriksi vaikka vielä 
ne sukat tai tumputkin...




Sitä ehtii vielä pohtia.
Tontun pajalla nimittäin paistaa vielä syysaurinko,
ja viimeinen auringonkukka säteilee parastaan!
Myös blogin puolella banneri sai 
vähän keltaisemman ilmeen,
mitäs tykkäätte?

Tänä vuonna tontulla on myös aika leppoisa syksy,
koska hän on ollut pari syksyä hyvin ahkera.
Ihan joka pakettiin ei villasukkia tarvitse nyt tehdä,
joten voi puuhailla kaikkea mitä huvittaa.

Sitä tonttu on kuitenkin ankarasti pähkäillyt,
että blogin joulukalenteri houkuttaisi kovasti,
vaikka hän niin oli sitä mieltä alkuvuodesta,
että ei semmoista jaksa/ehdi tänä vuonna.

Ehtisikö ja jaksaisiko sittenkin?
Olisikos se kuinka toivottu juttu?

Mietintämyssy päähän ja takaisin pajalle.
Siellä odottavat karkkiakin karkimmat sukat 
valmistumistaan.

Ihanaa viikonloppua!
<3

24 kommenttia:

  1. Sehän on suloinen! Erityisen kauniit ovat nuo raglansauman palmikot. ♥ Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Valepalmikot on tosiaan kauniit noissa saumoissa. Tykkään kun takissa on näitä nättejä yksityiskohtia, etenkin, kun ne nyt näkyvät paremmin kuin siinä alkuperäisessä kirjavalla langalla tehdyssä versiossa.

      Poista
  2. Suloinen takki! Onnellinen se prinsessa, joka sen saa.

    VastaaPoista
  3. Meilläkin olisi yksi suloinen prinsessa... pinkkiä pitäisi olla, jos tämän ihanuuden kutoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei muuta ku puikot heilumaan. ;) Olis kiva nähdä pinkki versio!

      Poista
  4. Valkoinen on todella hieno neuletakki! Ihana malli! Jos prinsessainen haluaa söpöstellä vaaleanpunaisella, sopii laittaa vaikka vaaleanpunainen kaulaliina.

    VastaaPoista
  5. Kyllä on kaunis neule, ihana lahja!

    VastaaPoista
  6. Todella kaunis villatakki! Ja en voisi kyllä kuvitella kirjavana. Minä aloitin jo joulukalenterin tekemisen, sitten mietin, että jaksanko kuitenkaan, mutta niin se vain taas on tänäkin viikonloppuna edistynyt ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kirjavaa versiota voi verrata Novitaknitsin sivuilta. Tykkään kyseisestä Taika-langasta, mutta tähän takkiin se ei minusta olisi paras vaihtoehto. Hih, sinun joulukalenteria odotellessa! Mulla on vähän se, että on muutamia ideoita, joita en ehdi kenties toteuttaa enää, niin siksi arvon tässä nyt vielä. :D Pitää keksiä jotain tilalle, jos meinaa pitää... Vielä mietin!

      Poista
  7. Ihanan takin on neuletonttu tehnyt. Todella kaunis ja suloinen. Mukava myös lukea neuletontun ajatuksia ja mielellään toki lukisin myös neuletontun joulukalenteria, jos hän sellaisen ehtii tehdä :) Mukavaa sunnuntaita.
    ps. Blogin aurinkoinen syysilme on kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neuletonttu kiittää! :) Täytyy tätä kalenteriasiaa funtsia vissiin tonttulakki päässä vielä!

      Poista
  8. Aivan ihana, suloinen. Kyllä neuletonttu osaa! Mielelläni seuraisin joulukalenteria, jos vain sellaisen jaksat tehdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tämä malli osoittautui jopa söpömmäksi kuin edes osasin ajatella. :) Neuletonttu harkitsee vakavasti kalenteria...

      Poista
  9. Onpa kaunis neuletakki! Minullakin olisi pari pikku-prinsessaa, joille neuloa jotakin nättiä, ehkä inspiroidun tästä ihanuudesta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva, jos inspiroidut. Tämä on mukava malli neuloa, koot 80-110 tais löytyä ohjeessa, ja tosiaan mitään ylimääräistä ompelemista ei nappien lisäksi ole. :)

      Poista
  10. Hih, mää mietinkin, että onkos joku muuttunut täällä blogissa, että onpas jotenkin keltaisempaa! :D Neuletakki on tosi ihana, osaisinpa joskus itsekin. Napit on kans söpöt! Ja kuten jo aikaisemmin sanoin, joulukalenteri on oikein toivottu! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, ensin meinasin vaihtaa bannerin, mutta sitten keksin kokeilla toista värimaailmaa. :D Keltainen sopinee syksyyn. Tämän neuletakin osaisit varmasti neuloa! Rohkeasti kokeilemaan vaan. :) Joulukalenterin kanssa pohdiskelen vielä. ;)

      Poista

Penni ajatuksistasi! (: