perjantai 7. syyskuuta 2018

Puikoilla nyt


Tällä viikolla en ole saanut 
valmiiksi mitään käsityötä,
mutta puikot ovat heiluneet tasaiseen tahtiin.

Minulla on peräti kolme neulomusta meneillään,
ja ajattelin tehdä nyt viikonlopun iloksi
pienen kurkistuksen niihin.




Jep, pitkästä aikaa muutakin kuin sukkia!

Neuletonttu on aloittanut kausityönsä
ja ottanut puikoillensa villatakin
ajatellen erästä nelivuotiasta pikkuprinsessaa.

Tästä tulee niin suloinen,
etten millään malttaisi odottaa,
että pääsen esittelemään sen teille valmiina!
No, hihathan tästä enää puuttuu - ja napit.


Novita Kevät 2017 -lehti,
Minna Metsänen, Lapsen saumaton neuletakki


Paljon olisi kivoja yksityiskohtia,
mutta paneudun niihin sitten valmiin takin
yhteydessä.
Hyväähän kannattaa odottaa!


Niina Laitinen, Metsäkukkia


Myös näitä mustavalkoisia kirjoneulesukkia
 saatte odottaa vielä tovin.
Näitä ei neulota ihan töllöä katsellessa.
Kaavioon täytyy keskittyä aina hetki kerrallaan.
Edistystä tapahtuu siis hitaasti mutta varmasti.

Sen sijaan töllön ääressä on tullut 
(villatakin lisäksi) neulottua jämälangoista tällaisia 
tavallisia miestensukkia.
Nämä täytyneekin tehdä valmiiksi,
jotta saan sukkapuikot vapaiksi
 villatakin hihojen neulomista varten.
Tai sitten sukat saavat odottaa toisilla puikoilla.
;)


Jämälankaraitaa


Hih, semmoisia juttuja mulla on työn alla.
Entäs sulla?
Onko syyskuun eka viikko sujunut mukavasti?
Miun viimeinen opiskelusyksy on lähtenyt käyntiin,
junassa ja luennoilla tulee istuttua,
ja vino pino kirjoja notkuu keittiön pöydällä.
Kyllä se tästä, johonkin suuntaan,
jollakin tavalla.

Hyvää ja rentouttavaa viikonloppua!
<3