perjantai 3. elokuuta 2018

Vuodenaika-haaste: Syksy


Koska on jo elokuu,
niin pian alkavat illat hämärtyä,
ja kohta koittaa kynttiläaika.

Tunnustan - näiden helteiden jälkeen 
odotan jo viileitä ja pimeneviä iltoja!




Kynttiläkautta ajatellen toteutinkin 
yhden virkkuutyön,
jota olen suunnitellut jo pitkään.

Olen kaivannut olkkarin mustalle pöydälle jonkinlaista
nättiä, pyöreää ja tarpeeksi isoa pitsiliinaa
tuikkukippojen ja kynttilälautasten alle.

Sopivia virkkausmallejakin olen etsinyt 
aina välillä,
mutta mieleistä ei löytynyt ennen kuin törmäsin 
DROPS design -sivulla tällaisen




En tosin ensin edes huomannut,
että kyse oli joululiinasta!
Hyvä niin, silloinhan liina ei voi olla 
liian jouluinen käytettäväksi muina 
vuodenaikoina.
;)




Pari päivää meni, virkkasin 2,5mm koukulla,
keltaisella merseroidulla puuvillalangalla.
Vyöte on hukkunut johonkin,
mutta Novitan Kotiväki Kartano taitaa olla kyseessä.
Nykyään kyseinen lanka on nimeltään
Cotton Mercerized.

Ohje oli selkeä heti, kun ymmärsin,
miten sitä kaaviota luetaan.
Tähän auttoi kaksiosainen ohjevideo,
joka sivustolla on apuna tähän ohjeeseen.
Ja ohjehan on siis ilmainen!




Langan oikeaa väriä (kirkas ja hieman kylmä keltainen)
en saanut oikein kuvissa näkymään sellaisena kuin se on,
mutta livenä se on oikein pirtsakka.

Lopputulokseen olen tyytyväinen.
En ole aina ymmärtänyt pitsiliinojen päälle,
mutta viime aikoina olen alkanut lämmetä näille...
Oikeat värit, oikea paikka, mikä ettei.

Nyt kun vielä löydän mieleisen ja läpinäkyvän
kynttilälautasen tähän...
Tuo vihreä on vain kuvausrekvisiittana.
Se on vähän liian pieni tuolle kynttilälle,
joka on niitä itsetehtyjä *viime joulukuulta*.




Tämä liina olkoon nyt syksyn työ *Vuodenaika-haasteeseen*.

Huom! Haasteen kesä-aiheisia töitä voi muuten tehdä tuonne 
elokuun loppuun asti, 
teen koosteen kesäisistä töistä vasta sitten.
Ja hei, *sukka-arvontaan* voi vielä osallistua!

Ja mitäs muuta.
Yhdet sukat on puikoilla,
ja niihin liittyen pidin myös instagramin 
puolella elämäni ensimmäisen instalive-lähetyksen!
Se oli jännää. Mutta kivaa.
Täytyy tehdä toistekin, neulontaa ja höpinää.
Saapi seurailla, jos instassa oot.

Nyt, mukavaa viikonloppua!
Kohta ne helteet hellittää, jei.
:)

35 kommenttia:

  1. Ihanan värinen!Meillä äiti on aina ollut kova virkkaamaan.Itsellä ei niin ole se taito hyppysissä.Ihanaa viikonloppua sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Itse olen nyt vähitellen päässyt virkkauksen makuun. Pikku hiljaa oppii, kun kokeilee uusia juttuja.

      Poista
  2. On kyllä todella kaunis ❤ Ihanaa viikonloppua Siulle 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Virkkaan samanlaisen vielä mustana, äiti toivoi omaa. ;)

      Poista
  3. Ihana pirteä liina! Minä virkkasin muutaman liinan tätini sohvaan peittämään kissan repimää kohtaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pitsiliinat on aika monikäyttöisiä. Mie haluisin sellaset verhot tai pöytäliinan, missä on monta pientä pyöreää pitsiliinaa.

      Poista
  4. Minusta tuntuu, että pitsiliinat ovat ihan unohdettu juttu. Harmi, sillä minusta ne ovat oikein nättejä. Keltainen väri on aivan ihana ja kiva piristys kynttilän alle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ei näitä enää paljoa näe kodeissa. Mutta toisaalta pitsiliinoista on keksitty tehdä paljon kaikkea uutta, verhoja ja isompia pöytäliinoja, paikkoja/koristeita vaatteisiin... Ehkä nämä tulevat joskus uudestaan muotiin. ;) Keltainen kuuluu syksyyn!

      Poista
  5. Pitsiliina on must! Tämä yksilö on oikein kaunis ja ihan oikean värinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Mun kesäkässä on valmis!

      Poista
    2. Kiitos! Keltaisena ei ole yhtään mummomainen enää. ;) Ja vielä on kesää jäljellä...

      Poista
  6. Kaunis liina! Eikä kyllä yhtään jouluinen tuon värisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin, ei minustakaan ekana joulu tule mieleen. Kai tässä mallissa jotain joulutähteä haetaan, mutta minusta sopii kukkamalliksi mihin vuodenaikaan vaan.

      Poista
  7. On aina kivaa kun ihmiset innostuvat väreistä! Minäkin jo kynttilöitä virittelen, vaikka sen verran kynttiläpöhkö olen, että poltan niitä jopa aurinkoisella säällä - välillä jos juhlistan pöytää. Tai muuten vaan :). Iloista elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värien ystävä olen! :) Ja kynttilät on kivoja. Itse en kesällä polttele kynttilöitä juuri ollenkaan, mutta elokuusta tammikuuhun niitä kuluu kyllä. Mukavia tunnelman luojia!

      Poista
  8. Kaunis pitsiliina ja sopii tuon itse tekemäsi kynttilän kanssa. Kohta täälläkin viritellään kynttilöitä, kun illat alkaa hämärtää. Mukavaa viikonloppua ♥️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Kohta se kynttiläaika alkaa, kiva niin.

      Poista
  9. Tosi kaunis liina! Hämärtyvät illat ovat tosiaan tunnelmallisia ja houkuttelevat kaivamaan kynttilät esiin. Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Niin kaunis, että kelpaisi mullekin, vaikka keltainen usein kammottaa. :D Voi vitsi, tekisi niin mieli osallistua tuohon haasteeseen - pitää vaan ensin keksiä, että mitä ne työt olisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, keltainen aina jakaa vähän mielipiteitä. :D Eikös koruista saisi jonkinlaisen neljän sarjan... ;)

      Poista
    2. Saisi toki. :) Yksityiskohdat on vaan vielä vähän hakusessa ja nimenomaan jonkin yhtenäisen sarjan tahtoisin niistä rakentaa.

      Poista
    3. Noniin, odotan mielenkiinnolla! ;)

      Poista
  11. Syksyä täälläkin odotetaan jo ja niitä tunnelmallisia pimeneviä iltoja. Kaunis liina ja ihanan pirteän värinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Keltainen on mukavan raikas, sopii syyspäiviin. Syksy on myös ihan tervetullut nyt, kun on ollut ihan oikea kesä!

      Poista
  12. Kaunis liina! Jos sen tekisi punaisesta, se voisi olla jouluinen, mutta malli sopii mihin vuoden aikaan vaan! Minä tykkään pitsiliinoista, mutta en ole oppinut niitä käyttämään. Ehkäpä minäkin nyt rohkaistuisin, lankaakin olisi valmiina kun tätini muutama vuosi sitten tyhjensi omia varastojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Niin, ei mullakaan ennen ole oikein ollut tarvetta pitsiliinoille, ja olen niitä vähän vieroksunut, mutta nyt olen alkanut pikku hiljaa nähdä niissä potentiaalia. Musta versio on koukulla nyt. ;)

      Poista
  13. Oioi kuinka pirtee liina. Virkkaaminen näillä helteillä olisikin parempi vaihtoehto puikkojen heiluttelulle : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virkkaaminen on kivaa vaihtelua. :) Ja tosiaan niillä lämmöillä puuvillalanka oli oikein hyvä vaihtoehto...

      Poista
  14. Kaunis liina, ihana väri. Eipä uskoisi joululiinaksi. :) Minä olen aina vain kesämoodissa, että kesähaastepostauskin vielä tekemättä, mutta työ on sentään jo ommeltu. Että perästä tullaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kesämoodi on vielä ihan sallittua!

      Poista
  15. Kaunis liina, tuo mieleen alkusyksyn auringonkukat :) Ps. nyt sain minäkin ekan haasteppostauksen tehtyä, joten mukana ollaan vaikka vähän myöhässä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja kiva juttu, käynpä heti kurkkaamassa!

      Poista
  16. Kerrankin olen ajoissa eli syksyn postaus blogissa nyt! \o/ :) https://maaritse.net/2018/09/02/vuodenaikahaaste-syksyn-trikoopipovinkit/

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: