maanantai 2. tammikuuta 2017

Käsityölupauksia vuodelle 2017

Nyt se vuosi 2017 on sitten täällä.
Kauas on tultu esimerkiksi tästä:




Ekaluokan kässäntunneilla tekemäni
 kierosilmä leijonatyyny.
Voi että inhosinkaan tämän tekemistä.
Tylsää. Hidasta. Ja mä olin tosi hidas tekemään!

Hih, en halunnut leikata harjan hapsuja auki,
en tahtonut tehdä monimutkaisia kuvioita.
Ja ylipitkän hännän tupsusta lähtee aina hoita hapsuja.
Ei ollut mun juttu ei, 
vielä moneen moneen vuoteen. :D




Onneksi nykyään voi tehdä niitä juttuja,
mistä tykkää.
Ja nyt on aika suunnitella uusia juttuja.
Jes!

Mainitsin aiemmin,
että minulla on käsityölupauksia tälle vuodelle,
joten tässäpä listaus niistä.

AION SIIS...
(ajan, inspiksen ja terveyden sallimissa rajoissa)

1. Osallistua parhaani mukaan
 Sirpukan solmuissa -blogin
Värit on jo valittuna jokaiselle kuukaudelle,
siitä postasin jo aiemmin *täällä*
ja valitsemani värit näkyvät listattuna
tuossa blogin oikeassa reunassa.
(Eka tekele on jo mielessä valmiina,
odottaa vain puikkojen vapautumista!)

2. Tehdä enemmän miestensukkia kuin viime vuonna!
Veli toivoi pitkävartisia saapassukkia, huh.
Oisko kellään vinkata ohjetta moisiin?
Toki sovelletaan itse jos ei mieleistä löydy.
Koko 42-43. :D

3. Virkata jotain! 
(En uskalla näillä virkkuutaidoilla 
rajata sen kummemmin, mitä.)
Täytyneepi hankkia muuten eri kokoisia 
virkkuukoukkuja,
en montaa omista.

4. Opetella jotain uutta 
käsitöihin liittyvää,
esim. uuden tekniikan.

5. Suunnitella joulukalenterin ensi jouluksi.
Idea minulla jo on, ja kovasti 
kutkuttaisi kertoa se teille,
mutta hillitsen itseni.
;)

Näillä viidellä mennään.

Lankalaihisteluun en lähde,
koska tilanne ei ole paha.
Mulla on langoille *arkku* ja niin kauan, 
kun kerät mahtuvat 
arkkuun ja kahteen käsityökoriin,
en huolestu.

Miltäs tämän vuoden suunnitelmat kuulostavat?
Onkos teillä lupauksia tai ideoita 
käsitöihin liittyen tälle vuodelle?
:)

16 kommenttia:

  1. Hyviä suunnitelmia ja uuden opettelu pitää mielen virkeänä. Mukavaa alkanutta vuotta.

    VastaaPoista
  2. Kerrassaan suloinen tuo sinun ekaluokan ompelus. Onneksi on tallessa. Jotenkin niin hellyttävä! Sulla on hyviä suunnitelmia. Mulla ei ole vielä ihan mitään. Ehkä saatoin innostua pikkusen Kangaskorjaamolla-blogin Suomi 100-vuotta haasteesta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, en oo vohvelikankaaseen koskenut liiemmin tämän ja parin onnettoman pyyhkeen jälkeen. :D Eli noin 15-10 vuoteen... Ei aina tarvitse mitään lupaillakaan. (: Haasteet on kyllä hauskoja.

      Poista
  3. Niin liikkis tuo leijona :) Ihan hyviä lupauksia sinulla, itse en tehnyt yhtäkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih. Sain lievän huutonaurukohtauksen, kun tämä pötkötteli vanhan huoneeni (nykyinen pikkuihmisten vierashuone) sängyn päällä. :D Tallessa on ollut kaikki nämä vuodet. Ja joo, moni sanoo, ettei ole tehnyt lupauksia. En minäkään muita kuin nämä käsityöjutskat, jotka ovat ihan realistisia. (:

      Poista
  4. Hyviä lupauksia! Ja onpas söpö jellona :D <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, kerron Jellonalle nämä terveiset! :D

      Poista
  5. Kamalasti ei uskalla luvata, mutta kyllä tuo jonkin uuden taidon tai käsityön aloittaminen olisi mieleinen.. Sain joulupukilta lahjaksi sellaisen maalaus-setin, että jonkunlaista taulun maalausta ainakin kokeilen, se jännittää jo itseänikin, koska en ikuna ole maalaillut tauluja kun koulussa vesiväreillä A4.selle =))

    Ihanata kaikkea uutta ja mukavaa sinulle tälle uudelle vuodelle!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! (: Ohhoh, siinä onkin sitten jännää projektia. (: Mulla ois kaiken maailman pensselit ja vehkeet (enimmäkseen kyniä) mutta ei jotenkin tunnu ehtivän nykyään. Sain sentään vähän haastavamman värityskirjan joululahjaksi, niin jos sitä sitten edes joskus! :D

      Poista
  6. Voihan leijonatyyny! Miten söpö! :D Ollaan sitten samanlaisia myöhäisheränneitä käsityöläisiä, minuakaan eivät koulukäsityöt oikein napanneet. Esittelin blogissakin joskus kauan sitten kässätuntien tekeleitä, ja etsin postauksen arkistojen syövereistä nyt kun se tuli mieleen: https://wisteriawalk.wordpress.com/2013/04/15/joskus-olin-tosi-taitava/. Ei ollut minunkaan juttuni. Kiva löytää kohtalotovereita! :D

    Lasketaanko käsityölupaukseksi se, jos aikoo perustaa aiheen ympärille yrityksen? Hui.

    Ja joulukalenteri! Jooooooo!! En malta odottaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa! Joo et oo ainut. (: Mulla on vähän juttua rättikässäinhostani tässä postauksessa: https://tavaroidentaikamaailma.blogspot.fi/2016/08/kohtaa-traumasi-ompeleminen.html ja tuommoinen käsityölupaus kuulostaa aika lailla riittävältä. ;) Tsemppiä yritykselle! :) Onneksi ensi jouluun on hetki, niin ehdin ehkä oikeasti saamaan kalenterin kasaan!

      Poista
  7. Lupaisnko ihan hiljaa ommella sen päiväpeiton kirjotuista liinoista, joita olen jo vuositolkulla keräillyt kirppareilta?? Ihan hiljaa vaan, ettei orastava inspis lähde lipettiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota inspis nopeasti kiinni, ettei karkaa. ;) Kuulostaa mielenkiintoiselta projektilta!

      Poista
  8. Hyviä lupauksia! Minäkin olen joskus tehnyt tuollaisen leijonatyynyn. Ja minäkään en oikein kouluaikoina käsitöistä pitänyt. Tai parilla ekalla luokalla pidin, mutta sitten vaihtui opettaja ja meni sen uuden opettajan kanssa vähän sukset ristiin. Kun seiskaluokan viimeinen pakollinen käsityötunti oli ohi, niin sanoin, etten ikinä enää aio neuloa, saati sitten virkata. Ja kuinkas sitten kävikään... :D

    VastaaPoista

Penni ajatuksistasi! (: